{"id":236,"date":"2012-04-03T12:14:59","date_gmt":"2012-04-03T09:14:59","guid":{"rendered":"http:\/\/concordia.fi\/second\/?p=236"},"modified":"2016-01-23T21:07:48","modified_gmt":"2016-01-23T18:07:48","slug":"236","status":"publish","type":"post","link":"https:\/\/concordia.fi\/second\/2012\/04\/03\/236\/","title":{"rendered":"El\u00e4m\u00e4n synnyn ongelma"},"content":{"rendered":"

Matti Leisola, professori, Helsinki<\/h3>\n

Johdanto<\/span><\/h2>\n

Ihminen on koko tunnetun historiansa ajan pohtinut el\u00e4m\u00e4n alkuper\u00e4\u00e4. Jo hyvin varhaisissa historiallisissa dokumenteissa toistuu ajatus, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4 on syntynyt elottomasta aineesta. Aristoteles kannatti t\u00e4llaista ajatusta ja 1600-luvun alussa. Jan van Helmont laati jopa kokeellisen ohjeen miten hiiri\u00e4 synnytet\u00e4\u00e4n kosteaa viljaa ja likaisia riepuja sis\u00e4lt\u00e4viss\u00e4 ruukuissa. Asian ymp\u00e4rill\u00e4 k\u00e4ytiin kovia kiistoja 1700- ja 1800-luvuilla. Ranskan tiedeakatemia lupasi palkinnon sille, joka pystyisi luotettavien kokeiden avulla ratkaisemaan asian. Louis Pasteur sai palkinnon osoitettuaan nerokkailla kokeilla, ett\u00e4 el\u00e4v\u00e4t olennot (t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa mikro-organismit) eiv\u00e4t synny itsest\u00e4\u00e4n. Sama p\u00e4tee edelleen. El\u00e4m\u00e4 syntyy havaintojemme mukaan aina vain el\u00e4m\u00e4st\u00e4.<\/p>\n

Ajatusta el\u00e4m\u00e4n spontaanista synnyst\u00e4 ei kuitenkaan unohdettu. 1900-luvulla asiaa on l\u00e4hestytty sek\u00e4 kokeellisen ett\u00e4 teoreettisen tieteen n\u00e4k\u00f6kulmasta. Avaruuslentojen er\u00e4s motivaatio on ollut selvitt\u00e4\u00e4 l\u00f6ytyyk\u00f6 el\u00e4m\u00e4\u00e4 muualta aurinkokunnasta. Tulos on ollut negatiivinen. Tieteellinen el\u00e4m\u00e4n synty\u00e4 koskeva pohdinta alkoi varsinaisesti ven\u00e4l\u00e4isen A.I. Oparinin vuonna 1924 julkaisemasta kirjoituksesta. J.B.S. Haldane esitti vuonna 1929 samanlaisia pohdintoja. Ensimm\u00e4iset simulaatiokokeet julkaisi Miller vuonna 1953. Kuva h\u00e4nen k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4st\u00e4\u00e4n laitteistosta esiintyy jokaisessa el\u00e4m\u00e4n synty\u00e4 k\u00e4sittelev\u00e4ss\u00e4 oppikirjassa. Ep\u00e4suorasti on suuren yleis\u00f6n tietoisuuteen iskostettu ajatus, ett\u00e4 ongelma on jo ratkaistu.<\/p>\n

 <\/p>\n

Alkuilmakeh\u00e4<\/span><\/h2>\n

El\u00e4m\u00e4n synty\u00e4 simuloivissa kokeissa on k\u00e4ytetty pelkist\u00e4vi\u00e4 olosuhteita, koska hapettavissa olosuhteissa ei voi muodostua aminohappojen kaltaisia pelkistyneit\u00e4 yhdisteit\u00e4. Monet tutkijat ovat nykyisin sit\u00e4 mielt\u00e4, ett\u00e4 maapallon ilmakeh\u00e4 on aina sis\u00e4lt\u00e4nyt happea. Alkuilmakeh\u00e4lle on laadittu hyvin monenlaisia malleja tai reunaehtoja riippuen tutkijan enemm\u00e4n ja v\u00e4hemm\u00e4n subjektiivisista n\u00e4kemyksist\u00e4. Kulloisenkin n\u00e4kemyksen tueksi esitettyj\u00e4 astronomian ja geologian tuloksia ei voida siten pit\u00e4\u00e4 ratkaisevina todisteina. L\u00e4ht\u00f6kohtatilanne ensimm\u00e4isille soluille t\u00e4rkeiden rakenneosien synteesille on t\u00e4ysin avoin.<\/p>\n

 <\/p>\n

Aminohapot ja proteiinit<\/span><\/h2>\n

Miller sai simulaatiokokeissaan syntym\u00e4\u00e4n joitakin el\u00e4viss\u00e4 olennoissa esiintyvi\u00e4 aminohappoja. Samalla syntyi kuitenkin lukuisia muitakin yhdisteit\u00e4, joista monet ovat eli\u00f6ille myrkyllisi\u00e4. Samanlaisia kokeita on toistettu eri laboratorioissa hyvin samanlaisin tuloksin. Yhteenvetona niist\u00e4 voi todeta:<\/p>\n

– El\u00e4viss\u00e4 olennoissa esiintyy 20 aminohappoa, Miller-kokeissa paljon enemm\u00e4n.<\/p>\n

– Miller-kokeissa ei muodostu em\u00e4ksisi\u00e4 proteiinien aminohappoja.<\/p>\n

– Kokeesta riippuen syntyy vain v\u00e4h\u00e4n ja enint\u00e4\u00e4n 13 proteiinien aminohappoa<\/p>\n

– Miller-kokeissa muodostuneiden yhdisteiden koostumus poikkeaa merkitt\u00e4v\u00e4sti el\u00e4v\u00e4n solun yhdisteiden koostumuksesta. Ketjun muodostukselle haitallisia monofunktionaalisia yhdisteit\u00e4 on Miller-kokeissa selv\u00e4 ylim\u00e4\u00e4r\u00e4.<\/p>\n

Sidney Fox tutki puhtaitten (ei siis Miller-kokeiden synnytt\u00e4mien ep\u00e4m\u00e4\u00e4r\u00e4isten seosten) aminohappojen ketjuuntumista kuivissa olosuhteissa ja 70 C – 200 C l\u00e4mm\u00f6ss\u00e4. H\u00e4n sai aikaan protonoideiksi kutsumiaan polymeerej\u00e4. Niill\u00e4 ei kuitenkaan ole mit\u00e4\u00e4n tekemist\u00e4 varsinaisten proteiinien kanssa<\/strong>, koska ne ovat kolmidimensionaalisia verkottuneita polymeerej\u00e4.<\/p>\n

 <\/p>\n

Nukleiinihapot<\/span><\/h2>\n

Sen j\u00e4lkeen kun Cech ja Altman (Nobel-palkinto, 1989) 80-luvun alussa havaitsivat RNA-molekyyleiss\u00e4 entsymaattista aktiivisuutta, on nukleiinihapoille annettu suuri merkitys el\u00e4m\u00e4n synty\u00e4 koskevissa tutkimuksissa. Lukion Biologia esimerkiksi toteaa: \u201censimm\u00e4iset informaatiota sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t molekyylit olivat todenn\u00e4k\u00f6isesti RNA:ta\u201d. Nukleiinihapot (RNA ja DNA) rakentuvat kemiallisesti kolmesta osasta: riboosi tai deoksiriboosi, fosforihappo ja typpiem\u00e4s.<\/p>\n

Toistaiseksi ei tunneta tapaa, jolla riboosi-sokeri voisi synty\u00e4 alkuliemen olosuhteissa. Se on my\u00f6s hyvin reaktiivinen sokeri, joka tuhoutuu nopeasti. Typpiem\u00e4ksi\u00e4 on saatu syntym\u00e4\u00e4n synteettisesti korkeissa syaanivety- tai ureapitoisuuksissa. Synteesit ovat kuitenkin vaikeita, saannot pieni\u00e4 ja muodostuneiden yhdisteiden stabiilisuus huono.<\/p>\n

RNA- ja DNA-molekyylien syntyyn tarvittavien v\u00e4ltt\u00e4m\u00e4tt\u00f6mien nukleotidien muodostuminen alkuliemiolosuhteissa on toistaiseksi ep\u00e4onnistunut. Kokeissa, joissa tutkitaan nukleotidien yhteenliittymisen uskottavuutta (ketjuuntumista) nukleiinihapoiksi (RNA- ja DNA-molekyyleiksi), t\u00e4ytyy k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 kontrolloiduissa laboratorio-olosuhteissa syntetisoituja rakenneosia esibioottisissa olosuhteissa syntyneiden sijaan. Uskottavia malleja RNA- ja DNA-molekyylien synnylle ei ole toistaiseksi olemassa.<\/strong><\/p>\n

 <\/p>\n

Kiraalisuus<\/span><\/strong><\/h2>\n

Monet el\u00e4viss\u00e4 olennoissa esiintyv\u00e4t molekyylit voivat esiinty\u00e4 kahdessa energeettisesti samanarvoisessa muodossa. Ne muistuttavat toisiaan peilikuvina kuin oikea ja vasen k\u00e4si. Molekyylien \u201ck\u00e4tisyys\u201d kuuluu termin kiraalisuus alle. El\u00e4viss\u00e4 olennoissa esiintyy tavallisesti vain toinen n\u00e4ist\u00e4 muodoista (esim. D- mutta ei L-riboosi RNA:ssa, L-aminohapot proteiineissa). Puhtaista enantiomeereista rakentuneet proteiinit ja nukleiinihapot ovat perusedellytys niiden toiminnalle. Kemiallisissa reaktioissa syntyy aina yht\u00e4 paljon kumpaakin kiraalista muotoa. Ei tunneta uskottavaa tapaa, jolla vain biologinen muoto olisi valikoitunut.<\/strong><\/p>\n

 <\/p>\n

RNA-maailma<\/span><\/h2>\n

Ribotsyymiss\u00e4 (entsyymiaktiivisuutta omaava RNA-molekyyli) yhdistyv\u00e4t samassa molekyyliss\u00e4 kaksi ominaisuutta: entsymaattinen aktiivisuus ja geneettisen informaation tallennus. T\u00e4m\u00e4 tieto oli l\u00e4ht\u00f6kohta uuden el\u00e4m\u00e4nsyntymallin muotoilulle, niin sanotulle RNA-maailmalle. Monille tutkijoille t\u00e4m\u00e4 k\u00e4site edustaa merkitt\u00e4v\u00e4\u00e4 virstanpylv\u00e4st\u00e4 tiell\u00e4 esibioottisesta kemiasta kohti el\u00e4v\u00e4\u00e4 solua. T\u00e4ss\u00e4 vaiheessa oletetaan syntyneen ilman proteiineja toimivia replikaatioon kykenevi\u00e4 systeemej\u00e4. Niiden pohjalta saattoivat sitten kehitty\u00e4 proteiineja sis\u00e4lt\u00e4v\u00e4t ensimm\u00e4iset solut. Nukleiinihappojen ja t\u00e4ss\u00e4 tapauksessa RNA:n esibioottista syntymist\u00e4 ei ole kuitenkaan selvitetty. RNA-maailmalla ei siten ole toistaiseksi mit\u00e4\u00e4n todellista perustaa.<\/strong> Siksi Shapiro (1996) toteaakin: \u201cHavainnot, jotka meill\u00e4 on t\u00e4ll\u00e4 hetkell\u00e4 k\u00e4ytett\u00e4viss\u00e4mme, eiv\u00e4t tue ajatusta, ett\u00e4 RNA tai vastaava replikaatiosysteemi, joka k\u00e4ytt\u00e4isi RNA-em\u00e4ksi\u00e4, olisi ollut osallisena el\u00e4m\u00e4n syntyyn. T\u00e4m\u00e4 johtop\u00e4\u00e4t\u00f6s voidaan kumota, jos kehitet\u00e4\u00e4n sopiva esibioottinen simulaatiosysteemi. Kaikkien em\u00e4sten t\u00e4ytyisi synty\u00e4 korkealla saannolla samoissa, joissa on uskottava yhdistelm\u00e4 vett\u00e4, ilmakeh\u00e4n kaasuja ja mineraaleja. Niin kauan kuin t\u00e4llaista mallia ei ole olemassa, pit\u00e4isi sellaisiin el\u00e4m\u00e4nsyntyteorioihin, jotka eiv\u00e4t tarvitse RNA-em\u00e4ksi\u00e4, kiinnitt\u00e4\u00e4 enemm\u00e4n huomiota.\u201d<\/p>\n

 <\/p>\n

Informaatio<\/span><\/h2>\n

Kaikissa el\u00e4viss\u00e4 organismeissa solun toiminnan ja lis\u00e4\u00e4ntymisen p\u00e4\u00e4periaatteet ovat samanlaisia. Esimerkiksi geneettinen koodi, proteiinisynteesi, energiarikkaat yhdisteet ja aineenvaihdunnan p\u00e4\u00e4periaatteet ovat samanlaiset. Oleellisin el\u00e4m\u00e4n tuntomerkki on geneettinen informaatio, joka on tallennettu nelj\u00e4n kemiallisen merkin (typpiem\u00e4s) kolmikirjaimisina yhdistelmin\u00e4. DNA:n kemiallinen synteesi ei selit\u00e4 sen sis\u00e4lt\u00e4m\u00e4n koodin ja kielen alkuper\u00e4\u00e4. Mist\u00e4 koodi on tullut? Miten se on voinut muuttua (se poikkeaa joiltakin osin esimerkiksi mitokondrioiden DNA:ssa)? Professori S. Osawa p\u00e4\u00e4tyy kirjassaan (Evolution of the Genetic Code, 1995) siihen, ett\u00e4 voimme l\u00e4hinn\u00e4 vain tehd\u00e4 havaintoja ja spekuloida geneettisen kielen syntymist\u00e4. H\u00e4n jopa ehdottaa, ett\u00e4 \u201cJumala k\u00e4ytt\u00e4\u00e4 universaalia geneettist\u00e4 koodia\u201d. T\u00e4m\u00e4n el\u00e4m\u00e4lle kaikkein t\u00e4rkeimm\u00e4n tuntomerkin alkuper\u00e4st\u00e4 meill\u00e4 ei ole mit\u00e4\u00e4n luonnontieteellist\u00e4 tietoa.<\/strong><\/p>\n

 <\/p>\n

Teoreettiset mallit<\/span><\/h2>\n

Sek\u00e4 Eigen ett\u00e4 Prigogine saivat aikanaan Nobel-palkinnon kaukana tasapainotilasta olevien fysikaalisten systeemien tutkimuksista. Kummankin ajatuksia on sovellettu el\u00e4m\u00e4n synnyn teoreettiseen pohdintaan. Santa Fen (Kaufman) koulukunta on tuonut kompleksisuuden mukaan keskusteluun. N\u00e4iss\u00e4 tapauksissa on kyse teoreettisista malleista, joiden avulla pyrit\u00e4\u00e4n selitt\u00e4m\u00e4\u00e4n niin sanottua aineen itsest\u00e4\u00e4n j\u00e4rjestymist\u00e4. Eigen puhuu hypersyklist\u00e4, jonka kautta ensimm\u00e4iset solut syntyiv\u00e4t. Kaikki yritykset j\u00e4ljitt\u00e4\u00e4 asiaa kokeellisesti ovat ep\u00e4onnistuneet. Ranskan tiedeakatemian edesmennyt j\u00e4sen, professori Marcel Sch\u00fctzenberger piti (1997) kaikkia n\u00e4it\u00e4 yrityksi\u00e4 ja malleja hyvin vaatimattomina ja ei-funktionaalisina verrattuna el\u00e4v\u00e4\u00e4n maailmaan. H\u00e4nen mukaansa mik\u00e4\u00e4n algoritmi ei kuvaa el\u00e4vien organismien kompleksisuutta.<\/strong><\/p>\n

 <\/p>\n

Panspermia<\/span><\/h2>\n

Ruotsalaisen Arrheniuksen 1800-luvulla k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n ottama ja edustama ajatus panspermiasta l\u00e4htee siit\u00e4, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4n siemenet ovat syntyneet jossain maailmankaikkeuden osassa ja ett\u00e4 ne tartuttivat maan el\u00e4m\u00e4ll\u00e4. T\u00e4m\u00e4 ajatus siirt\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4n synnyn ongelman maapallolta maailmankaikkeuteen, antamatta mit\u00e4\u00e4n rakentavia ratkaisuja edell\u00e4 pohdittuihin ongelmiin. Ajatuksen tunnettu edustaja on Nobel-palkinnon saanut Francis Crick, joka kemiallisen evoluution ylip\u00e4\u00e4sem\u00e4tt\u00f6mien vaikeuksien vuoksi etsii pakotiet\u00e4 t\u00e4st\u00e4 ratkaisuvaihtoehdosta. El\u00e4m\u00e4n siementen henkiinj\u00e4\u00e4mismahdollisuuksia avaruudessa on tutkittu bakteerien avulla. Dosen ja Kleinen (1996) tulokset osoittavat, ett\u00e4 energiarikas s\u00e4teily vahingoittaa soluja merkitt\u00e4v\u00e4sti. Siten niiden viipymiselle avaruudessa ja samalla my\u00f6s mahdollisille et\u00e4isyyksille on olemassa tiukat rajat.<\/p>\n

 <\/p>\n

Ensimm\u00e4iset solut<\/span><\/h2>\n

El\u00e4v\u00e4 solu on paljon muutakin kuin nukleiinihappoja ja proteiineja. Tarvitaan esimerkiksi monimutkainen solumembraani, joka nykyisin syntyy aina olemassaolevasta membraanista. Se erottaa solun sis\u00e4ll\u00e4 tapahtuvat reaktiot ymp\u00e4rist\u00f6st\u00e4. Monimutkaisten replikaatiokykyisten reaktiosysteemien \u201ckuorruttaminen\u201d ja erottaminen ymp\u00e4rist\u00f6st\u00e4 merkitsee samalla niiden loppua, ellei heti alusta asti ole olemassa erityist\u00e4 kuljetusmekanismia membraanin l\u00e4pi. Nykyisen ymm\u00e4rryksen mukaan t\u00e4ytyisi membraanin syntymiseen liitty\u00e4 ajallisesti hyvin l\u00e4heisesti my\u00f6s ensimm\u00e4isen kuljetussysteemin synty. T\u00e4llainen kytkent\u00e4 tekee solun esibioottisen synnyn vaikeasti kuviteltavaksi.<\/p>\n

Vuonna 1995 julkaisi von Venterin johtama suuri tutkimusryhm\u00e4 Mycoplasma<\/em> genitaliumin<\/em> koko genomin t\u00e4ydellisen DNA-sekvenssin. T\u00e4m\u00e4 organismi on bakteeri, joka el\u00e4\u00e4 parasiittina. Mycoplasma genitaliumia<\/em> pidet\u00e4\u00e4n pienimm\u00e4n genomin omaavana organismina, joka kykenee itsen\u00e4isesti lis\u00e4\u00e4ntym\u00e4\u00e4n. Se sis\u00e4lt\u00e4\u00e4 470 geeni\u00e4. T\u00e4m\u00e4n pienempi\u00e4 organismeja ei tunneta. Ero kemiallisen evoluution kokeellisiin tuloksiin ja teoreettisiinkin malleihin n\u00e4hden on p\u00e4\u00e4t\u00e4 huimaava.<\/p>\n

Kun arkkibakteerit<\/strong> l\u00f6ydettiin, esitettiin spekulaatioita, ett\u00e4 n\u00e4m\u00e4 mikro-organismit voisivat olla hyvi\u00e4 malleja ensimm\u00e4isille, esibioottisen kemian tuottamille, solun kaltaisille el\u00e4ville systeemeille. N\u00e4iden organismien yksityiskohtainen tutkiminen paljasti kiehtovia ja paljolti viel\u00e4 huonosti tunnettuja aineenvaihduntasysteemej\u00e4, jotka ovat kaikkea muuta kuin \u201cprimitiivisi\u00e4\u201d. Arkkibakteerit ovat enemm\u00e4nkin todellisia \u201caineenvaihduntataiteilijoita\u201d. Miller reagoi spekulaatioihin, joiden mukaan hypertermofiilit arkkibakteerit voisivat olla malleja yksinkertaisista el\u00e4m\u00e4n muodoista, seuraavasti: \u201cHypertermofiilej\u00e4 voidaan pit\u00e4\u00e4 my\u00f6hempien el\u00e4m\u00e4n muotojen edelt\u00e4jin\u00e4, mutta niit\u00e4 voi tuskin sanoa primitiivisiksi. Ne ovat yht\u00e4 monimutkaisia kuin me.\u201d<\/p>\n

 <\/p>\n

Johtop\u00e4\u00e4t\u00f6ksi\u00e4<\/span><\/h2>\n

L\u00e4nsimaisen tieteen \u201cvirallinen n\u00e4kemys\u201d on edelleen, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4 syntyy, jos olosuhteet ovat sopivat. Koska t\u00e4llaisesta ei ole mit\u00e4\u00e4n todistetta, on asia j\u00e4\u00e4nyt tarinoiden kertomisen tasolle. National Geography -lehden asiaa \u00e4skett\u00e4in k\u00e4sitellyt artikkeli esitt\u00e4\u00e4kin kysymyksen: \u201csyntyik\u00f6 el\u00e4m\u00e4 alkuliemess\u00e4, j\u00e4\u00e4ss\u00e4 vai kiehuvassa vedess\u00e4?\u201d Emme tied\u00e4. Pystyyk\u00f6 luonnontiede t\u00e4t\u00e4 ikin\u00e4 selvitt\u00e4m\u00e4\u00e4n? Emme tied\u00e4 sit\u00e4k\u00e4\u00e4n. Moni tutkija pit\u00e4\u00e4 el\u00e4m\u00e4n synty\u00e4 ja siihen oleellisesti liittyv\u00e4\u00e4 geneettisen informaation alkuper\u00e4\u00e4 kiistattomana todisteena Luojasta. Itse olen er\u00e4s heist\u00e4.<\/p>\n

Evoluutio ja maailmankatsomus -seminaari. Helsinki 29.5.1999.<\/em><\/p>\n

– Matti Leisola: El\u00e4m\u00e4n synnyn ongelma (4\/99)<\/p>\n

\"Evoluutio
Evoluutio – Kriittinen analyysi – Matti Leisola<\/figcaption><\/figure>\n","protected":false},"excerpt":{"rendered":"

Matti Leisola, professori, Helsinki Johdanto Ihminen on koko tunnetun historiansa ajan pohtinut el\u00e4m\u00e4n alkuper\u00e4\u00e4. Jo hyvin varhaisissa historiallisissa dokumenteissa toistuu ajatus, ett\u00e4 el\u00e4m\u00e4 on syntynyt elottomasta aineesta. Aristoteles kannatti t\u00e4llaista ajatusta ja 1600-luvun alussa. Jan van Helmont laati jopa kokeellisen ohjeen miten hiiri\u00e4 synnytet\u00e4\u00e4n kosteaa viljaa ja likaisia riepuja sis\u00e4lt\u00e4viss\u00e4 ruukuissa. Asian ymp\u00e4rill\u00e4 k\u00e4ytiin kovia […]<\/p>\n","protected":false},"author":8,"featured_media":237,"comment_status":"open","ping_status":"open","sticky":false,"template":"","format":"standard","meta":[],"categories":[27,34],"tags":[40,41,36,38,39],"_links":{"self":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/236"}],"collection":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts"}],"about":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/types\/post"}],"author":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/users\/8"}],"replies":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/comments?post=236"}],"version-history":[{"count":6,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/236\/revisions"}],"predecessor-version":[{"id":2342,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/posts\/236\/revisions\/2342"}],"wp:featuredmedia":[{"embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/media\/237"}],"wp:attachment":[{"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/media?parent=236"}],"wp:term":[{"taxonomy":"category","embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/categories?post=236"},{"taxonomy":"post_tag","embeddable":true,"href":"https:\/\/concordia.fi\/second\/wp-json\/wp\/v2\/tags?post=236"}],"curies":[{"name":"wp","href":"https:\/\/api.w.org\/{rel}","templated":true}]}}