Kategoriat
1/2014 Lehdet

Pääkirjoitus – Hannu Lehtonen

Parhaillaan käydään paljon keskustelua avioliitosta ja erityisesti sitä koskevan lainsäädännön muuttamisesta. Luterilaisissa tunnustuskirjoissa puhutaan useissa kohdissa avioliitosta ja sille annetaan erittäin suuri arvo ja merkitys.
Tunnustuskirjat muistuttavat hyvin painokkaasti siitä, että avioliitto on Jumalan säätämä: ”Jumala on vakavasti käskenyt, että miesten ja naisten on yleensä säädystä riippumatta suostuttava menemään naimisiin.” (Iso katekismus, TK 1990, s. 358) ”Kuinka paljon enemmän meidän tuleekaan kunnioittaa pyhää aviosäätyä! Se on paljon ihanammin kaunistettava siunauksin ja rukouksin. Vaikka se on maallinen sääty, sillä on puolellaan Jumalan sana.
Luther huomauttaa oman aikansa vääristyneitä ihanteita silmälläpitäen: Se (avioliitto) ei ole ihmisten keksimä eikä säätämä kuten munkkien ja nunnien sääty.” (Avioliittoon vihkiminen. TK 1990, s. 318)
Tunnustuskirjoissa opetetaan, että avioliitto perustuu luomiseen ja siten luonnonoikeuteen: ”Koska ihminen on Jumalan luomistyön tulos ja se ja luomisjärjestys ovat luonnonoikeutta, ovat oikeusoppineet viisaasti ja oikein sanoneet miehen ja naisen liittymisen toisiinsa perustuvan luonnonoikeuteen.” (Apologia, TK 1990, s. 212) Avioliitto on jotakin annettua, kuten useat kirjoittajat ovat aivan vastaavasti huomauttaneet ajankohtaisessa keskustelussa.
”Sillä jos kerran luonto ei miksikään muutu, säilyy välttämättä myös se järjestys, jonka Jumala on luontoon pannut, eikä sitä voida ihmisten säätämillä laeilla kumota. Naurettava ja tyhjänpäiväinen on siis se vastustajien väite, että avioliittokäsky oli voimassa aluksi, mutta ei nyt enää. Tämähän on aivan samaa kuin jos he sanoisivat: Muinoin ihmiset syntyivät sukupuolisina olentoina, mutta eivät nyt enää.” (Apologia, TK 1990, s. 212)
Avioliitto on asetettu luomisessa erityisesti lasten synnyttämistä ja kasvattamista varten: ”Jo alussa hän on asettanut avioliiton kaiken muun edelle ja luonut miehen ja vaimon erilaisiksi juuri avioliittoa varten, ei haureuteen, vaan pysymään yhdessä, olemaan hedelmällisiä, synnyttämään, ruokkimaan ja kasvattamaan lapsia Jumalan kunniaksi.” (Iso katekismus, TK 1990, s. 258)
Me elämme lopun aikaa. Tunnustuskirjoissa lausutaan: Luomakunta käy vanhaksi ja tulee vähitellen yhä heikommaksi, paheet yltyvät. Sitä enemmän tulisi käyttää niitä parannuskeinoja, joita Jumala on meille suonut. Me näemme, mistä paheesta Jumala syytti maailmaa ennen vedenpaisumusta ja mistä hän syyttää noita viittä kaupunkia ennen niiden myöhempää tuhoamista. Samalaisia paheita on esiintynyt monen muunkin kaupungin tuhon edellä, esimerkiksi Sybariksen ja Rooman. (1. Moos. 6:5 – 13; 1. Moos. 19:24–30) (5. Moos. 29:22) Näissä tapahtumissa meille on ennalta kuvattu lopun aikoja. (Apologia, TK 1990, s. 217)
Lutherin rukous on todella ajankohtainen: ”Herra Jumala, sinä joka olet luonut miehen ja naisen ja säätänyt, että heidän on solmittava avioliitto, sinä joka siunaat heitä antamalla kohdun hedelmää ja annat avioliiton kuvata rakkaan Poikasi Jeesuksen Kristuksen ja kirkon, hänen morsiamensa, välisen rakkauden salaisuutta, me rukoilemme sinua, että pohjattomassa hyvyydessäsi estäisit tämän luomuksesi, säädöksesi ja siunauksesi vääristymästä ja turmeltumasta ja että armossasi varjelisit sen keskuudessamme Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme kautta. Aamen.”