Kategoriat
Avioliitto Hallitus Mielipide

Mozilla-pomon pikasavustus

Suomessakin eräät mediat ovat kertoneet amerikkalaisen Mozilla-yhtiön (mm. Firefox-selain ja Thunderbird-sähköpostiohjelma) tuoreen toimitusjohtajan, Brendan Eichin, erosta. Hänestä tuli yhtiön toimitusjohtaja 24.3.2014. Vain puolitoista viikkoa myöhemmin (3.4.) hän joutui eroamaan tehtävästään. Eichiin kohdistettiin erittäin kova painostus, jonka aiheena oli se, että hän oli vuonna 2008 lahjoittanut 1000 dollaria järjestölle, joka toimii perinteisen avioliittonäkemyksen puolesta.
Nettijulkaisu First Things kuvaa tapahtumaa seuraavasti:
”Perinteisen avioliiton kannattajat haluaisivat vakuuttaa maailman siitä, että he ovat oikeassa. Pian he voivat kuitenkin havaita kyllin vaikeaksi osoittaa sitäkään, etteivät he ole hirviöitä. On varmaa, ettei tämä ole viimeinen kerta, kun uudesta moraalijärjestyksestä poikkeavasta henkilöstä tehdään varoittava esimerkki.” Koko artikkelin voi lukea tästä.
Ks. myös: Millaisia vaikutuksia ns. tasa-arvoisen avioliiton laillistamisella tulee olemaan?