Kategoriat
5/2011 Lehdet

Pääkirjoitus 5/2011 * Hannu Lehtonen

Jokin aika sitten uutisoitiin tiedotusvälineissä amerikkalaisen Camping-nimisen saarnaajan ennustuksista. Hänen ennustustensa mukaan Jeesus palaisi 21.5.2011 ja kun tämä ennustus ei toteutunut, hän korjasi ennustustaan siten, että Jeesus palaisi 21.10.2011. Itse asiassa kyseinen henkilö on ennustanut tuomiopäiviä myös 1980- ja 90-luvuille.

Tämän Campingin ennustukset pohjautuivat omintakeisiin laskukaavoihin, joiden avulla hän on tehnyt laskelmia eräiden Raamatun kohtien perusteella päätyen em. johtopäätöksiin.

Tällaisia ennustelijoita on ollut monia ja varmaan tulee lisää. Heille on ominaista pohjaton luottamus ennustuskykyynsä. Edellä mainittu Camping on tästä hyvä esimerkki. Ennustusten pieleen meneminen ei näytä saavan heitä epäilemään mahdollisuuksiaan ennustaa, milloin Kristus tulee ja viimeinen tuomio pidetään. Aina löytyy selityksiä, kun ennustus ei toteutunutkaan.

Campingin ynnä muiden vastaavien ennustelijoiden esiin tuleminen täyttää kyllä osaltaan sen, mitä Raamattu sanoo tapahtuvaksi. Jeesus sanoo lopunaikaa käsittelevissä opetuksissaan yhtenä lopun ajan merkkinä väärien profeettojen ilmestymisen. ”Ja monta väärää profeettaa nousee, ja he eksyttävät monta.” (Matt. 24:11)

Jeesus sanoo myös aivan selvästi, ettei kukaan ihminen kykene viimeisen päivän ajankohtaa etukäteen ennustamaan: ”Mutta siitä päivästä tai hetkestä ei tiedä kukaan, eivät enkelit taivaassa, eikä myöskään Poika, vaan ainoastaan Isä.” (Mark. 13:32) Jo tämän perusteella tulisi nähdä edellä mainitun kaltaiset ennustelut vääriksi. Raamattu ei kehota meitä koettamaan laskeskella, milloin Kristus tulee kirkkaudessaan, vaan meitä kehotetaan valvomaan: ”Valvokaa siis, sillä ette tiedä, minä päivänä teidän Herranne tulee.” (24:42)

Raamattu kehottaa meitä myös: ”Ja sitä lujempi on meille nyt profeetallinen sana, ja te teette hyvin, jos otatte siitä vaarin, niinkuin pimeässä paikassa loistavasta lampusta, kunnes päivä valkenee ja kointähti koittaa teidän sydämissänne.” (2. Piet. 1:19)