JOULUSAARNA

Augustinus
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 6/2007


Saarna 189 (Miscellanea Agostiniana 1, 209-211; s. Frangip. 4) on pidetty joulupäivänä todennäköisesti vuoden 410 jälkeen. Se on yksi Augustinuksen kolmestatoista säilyneestä joulusaarnasta. Augustinus korostaa Jeesuksen syntymän jumalallista ja inhimillistä luonnetta. Kristus on Isästä syntynyt Jumala ja Mariasta syntynyt ihminen. Kauniissa, juhlavassa saarnassaan Augustinus vertaa lopuksi kristillistä kirkkoa Jeesuksen seimen äärellä ihmettelevään aasiin, jonka Vapahtaja vie kerran taivaalliseen Jerusalemiin.

1. Päivänvalo, joka loi kaikki päivät, on pyhittänyt meille tämän päivän. Hänestä on psalmi: Laulakaa Herralle uusi laulu! Laula Herralle, maa, laulakaa Herralle, maan asukkaat! Laulakaa Herralle, ylistäkää hänen nimeään! Kertokaa päivästä päivään ilosanomaa hänen avustaan. (Ps. 96:1-2)

Päivästä syntynyt päivä on Isästä syntynyt Poika, valosta syntynyt valo. Päivänvalo synnytti neitseestä syntyneen päivän, jota tänään juhlimme. Tuolla päivänvalolla ei ole alkua eikä loppua. Päivänvalo on Isä Jumala, ja hänen poikansa Jeesus on päivä tuosta päivästä. Eivätkö päivä ja valo ole sama asia?

En puhu ruumiin silmien valosta, jonka ihmiset ja eläimet näkevät, vaan valosta, joka loistaa enkeleille ja jonka näkeminen puhdistaa sydämet. Yö jota elämme väistyy pian, sillä siinä on syttynyt loistamaan kirjoitusten valo. Tulee se, josta psalmissa lauletaan: Aamun hetkellä tuon sinulle pyyntöni ja odotan vastaustasi. (Ps. 5:4)

2. Päivänvalo on Jumalan Sana. Se päivä loistaa enkeleille, se päivä paistaa kotimaassamme, jonne olemme matkalla. Hän pukeutui lihaan ja syntyi neitsyt Mariasta ihmeellisellä tavalla. Onko suurempaa ihmettä kuin syntyä neitseestä? Mariassa syntyi elämä ja silti hän pysyi neitseenä. Hän synnytti, ja pysyi yhä neitseenä. Jeesus syntyi Mariasta, vaikka Maria oli Jumalan luoma. Jumala lahjoitti hänen kohtuunsa hedelmän, mutta ei vienyt hänen koskemattomuuttaan.

Maria oli lähtöisin Aadamista, Aadam oli lähtöisin maasta. Jos Maria on maasta lähtöisin, ymmärrämme laulun sanan: Totuus versoo maasta. (Ps. 85:12) Millaisen lahjan olemmekaan saaneet! Totuus versoo maasta ja oikeus katsoo alas taivaasta. Apostoli Paavali sanoo, että juutalaiset eivät tienneet, mitä Jumalan vanhurskaus on, ja yrittäessään pystyttää omaa vanhurskauttaan he eivät alistuneet siihen vanhurskauteen, joka tulee Jumalalta. (Room. 10:3)

Miten ihminen voi olla vanhurskas? Itsensä perusteellako? Voiko köyhä antaa itselleen leipää? Voiko alaston verhota itsensä, ellei hän ensin ole saanut vaatteita? Ei meillä ole vanhurskautta, sillä tässä maailmassa on vain syntiä. Mistä siis vanhurskaus? Vanhurskautta ei ole ilman uskoa. Uskosta vanhurskas saa elää (Room. 1:17). Joka pitää itseään vanhurskaana uskomatta Jumalaan, se valehtelee. Vailla uskoa hän ei muuta voisikaan kuin valehdella. Jos tahdot puhua totta, käänny totuuden puoleen. Sanot: Mutta totuus on niin kaukana!

Silloin totuus versoi maasta. Sinä nukuit ja hän tuli luoksesi. Näit sikeitä unia, ja hän herätti sinut. Hän teki sinulle tien, ettei kadottaisi sinua. Niin kuin totuus versoo maasta, niin syntyi meidän Herramme Jeesus Kristus neitsyt Mariasta. Oikeus katsoi alas taivaasta, jotta ihmisten vanhurskaus ei olisi heidän omaansa, vaan Jumalan.

3. Ennen Jumalan suosiota marssi ylitsemme Jumalan viha. Jumalan vihan jäljiltä me makasimme maassa kuoleman omina, pahat tekomme ahdistivat meitä ja me kannoimme rangaistusten taakkaa. Kun ihminen syntyy, hän aloittaa elämänsä kärsimyksessä. Et sinä tarvitse ennustajia tätä kertomaan, vaan etsi käsiisi vastasyntynyt lapsi, niin löydät itkevän ihmisen. Maailmaa piti vallassaan raskas Jumalan viha, kun yhtäkkiä se kääntyi suosioksi. Totuus versoi maasta. Jumala oli kerran luonut kaiken, ja sitten hän syntyi tuon kaiken keskelle. Hän teki ajat ja päivät, ja sitten hän eräänä päivänä syntyi ihmiseksi. Hän oli olemassa ennen aikojen alkua, ja sitten hän iski oman merkkinsä aikaan. Herramme Kristus on Isän luona ikuisesti vailla alkua – ja katso mikä päivä tänään on: hänen syntymänsä päivä! On syntymäpäivä! Herran syntymäpäivä.

Alussa oli sana (Joh. 1:1), Jumala oli Jumalan luona, ja tänään on hänen syntymäpäivänsä. Ilman Jeesuksen inhimillistä syntymää ei meillä olisi pääsyä jumalalliseen uudestisyntymään. Hän syntyi, jotta me syntyisimme uudestaan. Kukaan ei voi epäillä omaa uudestisyntymistään, sillä onhan Kristuskin syntynyt. Hän todella syntyi, ei kuitenkaan syntyäkseen uudelleen. Uudestisyntymää ei tarvitse kuin sellainen, jonka syntymä on kirottu.

Syttyköön siis sydämessäsi hänen laupeutensa. Herran äiti kantoi häntä kohdussaan, kanna sinä vuorostaan häntä sydämessäsi. Neitsyt tuli raskaaksi Kristuksen lihaksitulossa. Tulkoon sydämesi hedelmälliseksi uskossa Kristukseen. Maria synnytti pelastajan, synnytä sinä kiitoksesi. Älä jää hedelmättömäksi, vaan kanna Jumalalle sielusi hedelmää.

4. Kristus syntyi Isästä vailla äitiä. Kristus syntyi äidistä vailla isää. Kaksi ihmeellistä syntymisen tapaa! Ensin ikuinen syntymä, sitten ajallinen. Milloin hän sitten mahtoi syntyä Isästä, sinä kysyt. Miksi kysyt milloin? Et voi kysyä aikaa siellä, missä ei ole aikaa, joten älä ihmettele milloin. Tässä maailmassa voit kysyä aikaa. Ja hyvin kysyt, kun mietit, milloin Jeesus syntyi Mariasta. On turha miettiä, milloin hän syntyi Isästä. Hän on Isästä syntynyt, mutta ei ajassa. Ikuinen Jumala syntyi ikuisesta Jumalasta ja on yhtäläisen ikuinen. Turhaan ihmettelet! Hän on Jumala. Kummastus haihtuu, kun tajuat, miten ihmeellinen on Jumala.

Ja sitten tunnustamme: syntyi neitsyt Mariasta. Sinä ällistelet taas: ihmeellinen asia. Mutta turhaan ihmettelet, sillä hän on Jumala. Kummastus pois, ota tilalle ylistys. Anna sijaa uskolle, tartu sillä tosiasiaan. Vaikka et usko, tosiasiat jäävät silti voimaan, ja sinä osoittaudut vain epäuskoiseksi. Hän suostui tulemaan ihmiseksi. Enää et tarvitse mitään muuta. Vai ajatteletko, että Jumala nöyrtyi edessäsi liian vähän? Hän, joka oli Jumala, tuli ihmiseksi. Hän astui ahtaaseen taloon, hänet käärittiin kapaloihin ja pantiin seimeen. Tämän te kuulitte, kun evankeliumi luettiin, ja sitä ei voi kuin ihmetellä. Hän, joka täyttää koko maailman, ei saanut sijaa majapaikasta, vaan hänet pantiin seimeen meidän rehuksemme.

Seimen ääreen astui kaksi juhtaa, kaksi kansaa: härkä tunsi omistajansa ja aasi isäntänsä seimen (Jes. 1:3). Jää sinäkin seimen ääreen äläkä häpeä olla Herran juhta. Kun kannat Kristusta, et kävele tieltä harhaan, sillä sinun selässäsi on itse tie. Muistatteko aasin, joka tuotiin Herran luo? Turha hävetä, siinä tuotiin meidät. Herra istuu juhtansa selkään, me saamme kantaa, ja hän kertoo, minne matka vie. Me olemme hänen aasinsa, ja Jerusalem on meillä maalina. Hänen kantajinaan meitä ei paineta maahan, vaan nostetaan ylös. Hänen johdollaan emme eksy tieltä. Kun kuljemme Hänen luokseen ja Hänen avullaan, emme kulje kadotukseen (Latinankielinen ilmaisu on runollinen: Iumentum ipsius sumus, ad Ierusalem imus. ipso sedente non premimur, sed eleuamur; ipso ducente non erramus: ad illum imus, per illum imus, non perimus.).


Augustinus, Saarnoja, s. 30-35. Helsinki 2005. Kirjapaja. Suomennos ja selitykset: Timo Nisula. Julkaistaan suomentajan ja kustantajan luvalla.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus