ADVENTTISAARNA

Juha Muukkonen, pastori, Tornio
Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

Concordia 5/2007


Ja kun he lähestyivät Jerusalemia ja saapuivat Beetfageen, Öljymäelle, silloin Jeesus lähetti kaksi opetuslasta ja sanoi heille: ”Menkää kylään, joka on edessänne, niin te kohta löydätte aasintamman sidottuna ja varsan sen kanssa; päästäkää ne ja tuokaa minulle. Ja jos joku teille jotakin sanoo, niin vastatkaa: ’Herra tarvitsee niitä’; ja kohta hän lähettää ne.” Mutta tämä tapahtui, että kävisi toteen, mikä on puhuttu profeetan kautta, joka sanoo: ”Sanokaa tytär Siionille: ’Katso, sinun kuninkaasi tulee sinulle hiljaisena ja ratsastaen aasilla, ikeenalaisen aasin varsalla’.” Niin opetuslapset menivät ja tekivät, niin kuin Jeesus oli heitä käskenyt, ja toivat aasintamman varsoineen ja panivat niiden selkään vaatteensa, ja hän istuutui niiden päälle. Ja suurin osa kansasta levitti vaatteensa tielle, ja toiset karsivat oksia puista ja hajottivat tielle. Ja kansanjoukot, jotka kulkivat hänen edellään ja jotka seurasivat, huusivat sanoen: ”Hoosianna Daavidin pojalle! Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimeen. Hoosianna korkeuksissa!” (Matt. 21:1-9)


Olet tyhmä kuin aasi! Senkin aasi! Olet suurin aasi minkä tiedän! 1300-luvulla eläneen filosofin Johannes Buridanin kertomuksessa aasi kuolee nälkään kahden heinäkasan välillä, koska ei osaa valita, kummasta söisi. Pinocchio-sadussa Huvitusten saarelle houkutellut pikkupojat sairastuvat aasikuumeeseen ja muuttuvat surkeiksi, raatamaan joutuviksi aaseiksi. Toisessa sadussa aasi osoittaa aasimaista rohkeutta potkaisemalla leijonaa, joka oli tosin jo kuollut. Kreikkalaisessa tarussa Fryygian tarunomainen kuningas Midas saa soittokilpailun häviämisestä loukkaantuneelta Apollo-jumalalta aasinkorvat, joita Midas sitten yrittää häpeissään turhaan kätkeä.

Lukutaidoton kuningas on kruunattu aasi (Rex illiteratus, asinus coronatus). ”Voi Oberon! Millaista unta näinkään! Kuvittelin, että olin rakastunut aasiin”, kirjoittaa William Shakespeare eräässä Kesäyön unelma -näytelmänsä kohtauksessa. ”Jos yksi ihminen sanoo sinulla olevan aasin korvat, älä kiinnitä siihen huomiota; jos kaksi sanoo saman asian, hanki itsellesi satula”, opettaa jiddishinkielinen sananlasku. Luetteloa eri kulttuureissa esiintyvistä aasi-sanonnoista ja kertomuksista voisi jatkaa vielä paljon pidemmälle.

Myös Raamatussa aasi tulee eräässä sananlaskussa esille tyhmyyden vertauskuvana: ”Mutta milloinka tyhjäpää viisastuu? Ei tule villiaasin varsasta ihmistä.” (Job. 11:12) Erityisesti villiaasi toimii Raamatussa myös jukuripäisyyden sekä villiyden ja vauhkouden symbolina, ruumiillistuneena esimerkkinä kesyttämättömyydestä ja hillittömyydestä. ”Kuka lähetti villiaasin vapaana juoksemaan, kuka sen pelasti juhdan ikeeltä? Minä annoin sille asuttavaksi aron, olinpaikaksi suolaisen aavikon. Se halveksii kaupungin hälinää, ei se tottele ajajan huutoja. Vuorille se tähyää, siellä ovat sen laitumet! Sieltä se etsii kaikkea vihreää.” (Job 39:5-8)

Jumalan antama profeetallinen ilmoitus Aabrahamin vanhimmasta pojasta Ismaelista viittaa myös aasiin: ”Poikasi on oleva kuin villiaasi, hänen kätensä on kaikkia vastaan, ja kaikkien käsi on häntä vastaan, aina hän on oleva vastakkain kaikkien veljiensä kanssa.” (1Moos. 16:12)

Profeetta Jeremia puolestaan suomii syntejään katumatonta kansaa: ”... sinä villiaasi, autiomaan kasvatti, joka himossasi pärskit ja huohotat! Mikä voi hillitä sinun kiimasi? Ei yhdenkään, joka etsii sinua kumppanikseen, tarvitse juosta itseään uuvuksiin. Kiimasi aikaan sinut kyllä löytää. Varo, Israel, ettet juokse jalkojasi verille ja kurkkuasi kuivaksi! Mutta sinä vastaat: ’Anna minun olla! Minä rakastan vieraita jumalia, niitä minä haluan seurata.’” (Jer. 2:24-25) Samoin sanoo profeetta Hoosea syntisestä Israelista: ”Sillä Assuriin ovat he menneet - villiaasi, joka kulkee yksinänsä. Efraim ostelee lahjoilla rakasteluja.” (Hoos. 8:9)

Ei kai kukaan meistä haluaisi olla aasi? Tai tulla kutsutuksi aasiksi? Tuskin. Aasi ei ole suositun ja ihaillun eläimen maineessa. Villiaasi on tunnettu hillittömyydestään, kesytetty puolestaan ärsyttävästä hitaudestaan. Aasin itsepäinen luonne ja korviavihlovan kimeä ääntely eivät herätä usein mitään erityistä ihastusta, sen enempää kuin sen ulkonäkökään. Kuitenkin ensimmäisen adventtisunnuntain – ja tämän saarnan – liikkeellä pitävä voima on aasi. Jeesus ratsastaa aasilla, tai Matteuksen duaalia suosivan kerronnan mukaan: kahdella aasilla.
Miksi Jeesus sitten, vaellettuaan ensin kymmenet kilometrit jalan, halusi ratsastaa viimeisen lyhyen kivenheiton matkan Jerusalemiin, ja vielä nimenomaan aasilla? Miksi Hän valitsi nimenomaan aasin? Sakarjan kirjan yhdeksännen luvun profetiassa, jonka Jeesus teollaan täyttää, kuningas ratsastaa Jerusalemiin nimenomaan aasilla siksi, että Hän on Rauhanruhtinas. Uljas, korskuva, nopea ja kauniskäyntinen hevonen kuuluu sotatantereelle ja kilpakentille. Mutta Jeesus on tullut tuomaan pelastuksen, vapautuksen sodan kauhuista ja uuvuttavasta kilpailemisesta. Nöyrä ja vanhurskas kuningas tulee kesytetyllä aasilla ratsastaen.

Kerran ennenkin kuningas oli ratsastanut aasilla Öljymäen yli. Kun Daavid joutui pakenemaan kapinoivaa poikaansa Absalomia, niin hän sai aasin, tarkkaan ottaen aasiparin, ratsastettavakseen. Kuningas Daavid joutui pakenemaan aasilla kaupungista, johon uusi Daavid nyt aasilla ratsasti takaisin. Jeesus halusi teollaan ilmaista: tässä on nyt se luvattu Daavidin jälkeläinen, Messias. Erityisen huomattavan teosta teki myös se, että juutalaisten miesten piti perimäsääntöjen mukaan tehdä pääsiäisen pyhiinvaellus Jerusalemiin nimenomaan jalkaisin.

Millainen aasi sitten oikein on? Onko se maineensa veroinen tyhmyyden ja jukuripäisyyden ruumiillistuma? No, sellainenhan aasi on, mutta on siinä muitakin ominaisuuksia. Itse asiassa aasi on monissa tilanteissa korvaamaton. Aasi on hyvin vahva ja kestävä, sitkeä, liikkuu ketterästi vaikeakulkuisessakin maastossa ja on ruokaansa nähden huomattavasti vaatimattomampi kuin hevonen. Aasi on tavattoman tyytyväinen: se syö yhtä hyvällä ruokahalulla ruohoa, heinää, ohdakkeita kuin piikkisiä oksiakin. Aasia käytetään kuormajuhtana, kyntämiseen ja puimiseen sekä ratsuna.

Ja nyt tulee sitten se kauan odotettu aasinsilta: Jeesus tarvitsee aaseja. Ja nimenomaan ja erityisesti aaseja. Minähän jo aasi tunnetusti olenkin, mutta Jeesus haluaisi sinutkin aasikseen.

Ensiksi Jeesus tarjoaa sinulle aasin tehtävää sielunhoitaja-aasina. Sielunhoitaja-aasilla on suuret korvat, jotka jaksavat kuunnella paljon; pieni suu, joka sanoo ne pienet mutta niin välttämättömät rohkaisun ja toivon sekä totuuden ja anteeksiannon sanat; ja sielunhoitaja-aasilla on vahva selkä, joka jaksaa kantaa toisen taakkoja. Herra tarvitsee juuri aaseja, joiden kautta Hän voi hoitaa muita. Ei Herra tarvitse mitään matkimis- ja toistotaitoisia papukaijoja, vaan yksinkertaisia sielunhoitaja-aaseja.

Toiseksi Jeesus tarjoaa sinulle tehtävää puhuja-aasina. Israelin autiomaavaelluksen aikana Bileamia, Peorin poikaa, pyydettiin kiroamaan Israelin kansa. Bileam lähti liikkeelle, mutta matkalla Herran enkeli asettui aasilla ratsastavan Bileamin eteen. Aasi väisti ja Bileam löi aasiaan. Lopulta Herra antoi aasille puhekyvyn, jotta se saattoi puolustaa itseään (4. Moos. 22:21-35). Voi olla, että sinä koet itsesi yhtä puhekyvyttömäksi kuin Bileamin aasi. Mutta Herra, joka antoi Bileamin aasille puhekyvyn, voi sen antaa myös sinulle. Sinä saat todistaa totuudesta ja puolustaa uskoasi Jeesukseen, Herran puhekykyiseksi tekemänä aasina. Ei Herra tarvitse mitään lörpöttelytaitoisia apinoita, vaan yksinkertaisia puhuja-aaseja.

Kolmanneksi Jeesus tarjoaa sinulle töitä kuorma-aasina. Kuorma-aasin tehtävänä on kantaa kuormia paikasta toiseen. Sinut on kutsuttu kantamaan kuorma-aasina toisten ihmisten taakkoja esirukouksessa Jeesuksen ristin luo. Kuorma lastataan selkään: Sinun sieluusi nousee hätä kärsivän tai pelastuttamattoman ihmisen tähden. Ja sitten kuorma kannetaan perille Herran luo ja puretaan: ’Jeesus, Sinä näet tuon ihmisen hädän ja ahdistuksen. Herra, Sinä voit tuota ihmistä auttaa. Siunaa Sinä häntä ja kosketa Sanallasi ja anteeksiantamuksellasi. Aamen.’ Sinä voit olla kuorma-aasina, joka siirtää painavat taakat sinne, minne ne kuuluvatkin. Ei sinun tarvitse olla mikään huippunopea ratsuhevonen. Herra tarvitsee yksinkertaisia esirukoilevia kuorma-aaseja.

Neljänneksi Jeesus tarjoaa sinulle töitä kyntöaasina. Herra tarvitsee niitä, jotka palvelutyöllään kyntävät ja muokkaavat maaperää otolliseksi siemenien kasvaa. Sinä voit tukea lähimmäistäsi hänen hädässänsä, tarjota auttavan kätesi sitä tarvitsevalle. Tuo rakkauden palvelutyö valmistaa avun saajan sydäntä sille, että hän jonakin päivänä haluaa kuulla siitä, miksi näit vaivaa toisen hyväksi. Sinä voit olla Herran kyntöaasi, jonka jäljiltä pelto on pehmeä. Ei sinun tarvitse olla mikään kaunis gaselli tai uljas ratsuhevonen, joka kavioillaan polkee maan kovaksi. Herra tarvitsee yksinkertaista palvelevaa kyntöaasia.

Viidenneksi Jeesus tarjoaa sinulle töitä puima-aasina. Kun jyvät poljetaan irti korsista, ei kerralla tarvita mitään norsun painoa, vaan riittävän monta kierrosta puimatantereella. Sinut on kutsuttu puima-aasiksi, joka omalla olemassaolollasi ja todistuksellasi erottelet jyvät ja korret, hyvän ja pahan toisistaan. Pysymällä arkipäivän elämässä, oman perheen, naapurien, sukulaisten ja työ- sekä harrastustovereiden keskellä totuudessa, rehellisyydessä ja Herran vaikuttamassa laupeudessa, saatat ympäristösikin huomaamaan, että Herran tien kulkija ei ole sama kuin maailman tiellä vaeltava.

Vaikka puima-aasikin välillä kompuroi ja saattaa kaatuakin, se kuitenkin nousee pystyyn jatkamaan työtään. Vaikka lankeaisitkin, voit pyytää ja saada anteeksi. On eri asia elää jumalanpelossa kuin maailman kunniaa etsien. Puima-aasin elämän valinnat ja tärkeysjärjestys erottelee jyvät ja akanat toisistaan. Ei jokaisen tarvitse olla painoarvoltaan raskas norsu, joka töräyttelee totuuden koko maailman kuultavaksi. Herra tarvitsee myös uskollisia puima-aaseja, jotka pysyvät uskollisesti omalla puimatantereellaan, elävät uskoaan häpeilemättä ja peittelemättä omilla kotitanhuvillaan.

Kuudenneksi Jeesus tarvitsee sinut ratsuaasikseen; sellaiseksi, jonka päällä Hän voi ratsastaa ihmisten luo. Ratsuaasi vie Herran niiden luo, jotka eivät Jeesusta vielä tunne. Ei ratsuaasin tarvitse olla vahva härkä, joka jaksaa kantaa vaikka kuinka monta ratsastajaa. Jeesuksen valitseman ratsu-aasin tarvitsee jaksaa kantaa vain yhtä ainoaa. Eikä Hän ole liian raskas kenellekään. Ratsuaasi kantaa todistuksen ja Raamatun opetuksen kautta itse Herran kuulijoidensa luo. Ei tarvitse olla vahva ja itsessään pyhäksi uhriksi kelpaava puhdas härkä. Jeesus ottaa käyttöönsä saastaisen aasin, joka ei uhriksi kelpaa. Pakanan, joka itsessään on syntinen ja saastainen. Sellaisella, ja juuri sellaisella, Jeesus ratsastaa. Jeesus valitsee ratsukseen sen, joka on syntinen ja saastainen, joka ei voi pyhää oman likaisuutensa tähden itse lähestyä.

Entä jos sitten koet olevasi hillitön ja palvelukseen alistumaton villiaasi? Sellainen, joka ei suostu Herran antamaan aasin tehtävään, vaan aina vauhkona pärskyy ja juoksentelee häntä suorana kiimassa omia teitään? Jeesus haluaa kesyttää sinut. Hän haluaa asettaa suitset ja satulan sinun päällesi. Miten Hän sen tekee? Omalla rakkaudellaan ja kärsivällisyydellään. Villiaasi kesytetään siten, että sille annetaan ruokaa ja hoitoa ajallaan, täytetään sen tarpeet paremmin kuin mitä se itse pystyisi autiomaassa tekemään. Jeesus näyttää sinulle: ’Minun luonani sinulla on paljon parempi olla kuin kuivassa ja kuumassa erämaassa. Minä pidän sinusta huolen. Minä annan sinulle levon ja turvan, jota et voi koskaan petojen, kuivuuden ja kuumuuden vallitsemalla aavikolla löytää.’

Jos vieläkin epäröit ja epäilet, onko sinut, hyvä aasi-kuulijani, nyt varmasti kutsuttu Jeesuksen palvelukseen, niin minä osoitan sen nyt aukottomasti ja vastaan sanomattomasti. Aasi on merkitty jo syntymästään saakka Ristin Herran omaksi. Ristin Herra on piirtänyt siihen oman merkkinsä jo sen ollessa pieni varsa. Aasin selässä on nimittäin tumma keskijuova ja sen hartiain kohdalla on poikkijuova. Tätä sanotaan aasin ristiksi. Jumala on jo ammoin valinnut aasin omaksi palvelijakseen.

Sinutkin, hyvä kuulija-aasini, on todennäköisesti jo lapsena merkitty ristin merkillä Herran omaksi. Se tapahtui jo kastehetkelläsi. Tuosta kasteesta voit saada yksiselitteisen todistuksen kirkkoherranvirastosta. Sinä kuulut todistettavasti sille, joka on vuodattanut verensä Golgatan ristillä sinun syntiesi tähden. Sinun villeydestäsi on jo maksu maksettu ja rangaistus kärsitty. Jeesus osti sinut omakseen ja sinä kuulut nyt Hänelle. Sinä saat nyt iloisin, vapain ja turvallisin mielin olla Hänen kesyttämänsä aasi.

Rukoilemme: Herra Jeesus Kristus, kesytä rakkaudellasi ja kärsimykselläsi meidät villiaaseiksi syntyneet. Käytä meitä työssäsi. Kiitos, että käytät aaseja. Minuakin. Aamen.


Saarna Oulun Timoteus-yhteisössä 3.12.2006



Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus