VOITTO PIMEYDEN VALLOISTA



Martti Luther
 Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus

 Concordia 1/2007


”Ja hän ajoi ulos riivaajan, ja se oli mykkä; ja kun riivaaja oli lähtenyt, niin tapahtui, että mykkä mies puhui; ja kansa ihmetteli.” (Luuk. 11:14)

Kertomus siitä, kuinka Herramme Kristus ajaa ulos riivaajan, on kirjoitettu erikoiseksi lohdutukseksemme, oppiaksemme tietämään, että hän on perkeleen ja hänen valtakuntansa herra ja että tämä teko, jonka hän silloin ulkonaisella tavalla aloitti, ei ole päättynyt, vaan kestää kristikunnassa aina maailman loppuun asti. Sitä toteuttaakseen Kristus on jättänyt ja säätänyt meille välineensä, pyhän kasteen, ehtoollisen sakramentin, sanan ja synneistä päästön ja muun, mitä saarnaviran tehtäviin kuuluu, että niillä perkeleen valtakunta masennettaisiin, ihmisiä siitä päästettäisiin ja hänet ulos heistä ajettaisiin. Kirjoitettu on näet: ”Minun sanani ei minun tyköni tyhjänä palaja” (Jes. 55:11). Samoin kuin sade, joka lankeaa kuivaan maahan, ei palaja hedelmää tuottamatta, vaan tekee maan viheriäksi, ja luonnon eloisaksi, niin Jumalan sana varmasti myös aina tuottaa jotakin hedelmää. Pyhä Henki on näet aina sanan kanssa sydämiä valistamassa, herättämässä ja puhdistamassa ja siten pelastamassa ihmisiä perkeleen hirmuvallasta.

Vaikka siis maailma ei voi sitä havaita, eikä sitä voida nähdä ruumiillisilla silmillä, niin kuin silloin, kun Kristus suoritti tekonsa nähtävällä tavalla, niin se ei olekaan pääasia, eikä maailma ole edes ansiollinen näkemään kipinääkään jumalallisesta voimasta, sillä se on yhä sokea, pilkkaaja ja häpäisijä, niin kuin toteamme maailman suhtautuneen Kristukseen. Mutta me, joilla on Jumalan sana ja jotka olemme sen ottaneet vastaan, saamme nähdä, tietää ja sydämestämme luottaa siihen, että Jumala on meille antanut sen vallan maan päällä, että me taidamme ja meidän tulee, jopa täytyykin taukoamatta ajaa ulos perkelettä.

Jokainen lapsi, joka tulee maailmaan, syntyy perkeleen valtakuntaan, missä tämä tyranni hallitsee ja pitää synnin tähden hirmuvaltaa. Mutta kun lapsi Kristuksen käskyn mukaan kannetaan autuaalliselle kasteelle, jonka kautta se uudesti syntyy Jumalan valtakuntaan niin kuin Kristus sanoo Johanneksen Evankeliumin 3 luvussa, niin täytyy perkeleen väistyä ja lähteä ulos. Silloin myös Jumala lupaa lapselle armon Kristuksen tähden, koska se kastetaan Kristuksen kuolemaan.

Samoin saattaa tulla luokseni kurja, murheellinen sielu, jonka perkele on saanut yllytetyksi lankeamaan vaikeaan syntiin, tai jota hän muuten on kiusannut ahdistuksilla, ja valittaen hätäänsä pyytää minulta neuvoa ja lohdutusta. Siinä tapauksessa minun ja jokaisenkin kristityn velvollisuus on lohduttaa ja vahvistaa veljeäni ja tarjota hänelle Jumalan armoa Kristuksen ansion tähden. Silloinkin täytyy perkeleen väistyä. Ei hän tosin pelkää minua, sillä minä olen viheliäinen syntinen ja heikko ihminen, vaan sanaa, jonka rakas Herramme Kristus jätti meille tänne maan päälle.
 
Ja koska omatuntosi on arka ja peljästynyt etkä sinä voi kyllin vahvasti omistaa sitä lohdutusta, että Jumala on sinulle armollinen ja antaa syntisi anteeksi, niin rakas Herramme Jeesus asetti pyhän ehtoollisensa erikoiseksi lohdutukseksi, ettet sinä, saadessasi ravinnoksesi hänen ruumiinsa ja juomaksesi hänen verensä, enää ensinkään epäilisi, että hänen ruumiinsa on sinun syntiesi tähden annettu ja hänen verensä sinun syntiesi sovitukseksi vuodatettu. Jos vain on olemassa tämä usko ja luottamus, perkeleen on mahdotonta säilyttää sijaansa: hänen täytyy paeta majastansa.

Luther, Huonepostilla, s. 271-273. SLEY. Helsinki 1945.


Edellinen kirjoitus  Seuraava kirjoitus