VAPISEVANA TAKIMMAISESSA PENKISSÄ
|
Edellinen kirjoitus
Seuraava kirjoitus Concordia 5/2006 |
|
Børre Knudsen on saanut Parkinsonin
taudin. – Istun takimmaisessa penkissä. Siten voin mennä ulos, kun alan vapista liian paljon, hän sanoo. Knudsen oli suunnitellut itselleen elämää vireänä eläkeläisenä, miten hän voisi voimistaa jo ennestään suurta panostaan kirkollisessa työssä. Niin ei käynyt. Hän istuu kotona Balsfjordissa ja tuntee, että voimat häviävät. Ruumis muuttuu kankeaksi, kädet eivät tahdo totella. Børre Knudsenilla on Parkinsonin tauti. – Minulla on kaikki tunnetut, tyypilliset Parkinsonin taudin oireyhtymät. Ennen pystyin lentämään, nyt minun täytyy oppia ryömimään, hän sanoo Vårt Land -lehdelle. Hän lisää nopeasti, että se on prosessi, joka inhimillisesti katsoen on hänelle hyväksi. – Kyllä, minulle on vain hyväksi nöyrtyä Jumalan väkevän isänkäden alle. Uskovana ihmisenä voin suhtautua siihen tällä tavalla. Olen rohkealla mielellä. Siinä ei ole mitään masentavaa. Mutta tunnustan, että Jumala asettaa rajoja elämälleni. Pimeässä – Mitä sellaisessa prosessissa tapahtuu? – Se on prosessi, jossa Herra tulee suureksi ja itse pieneksi. Hänen tulee kasvaa, minun tulee vähetä. Minähän olen ollut eräänlainen Johannes, joka on saarnannut katumusta ja kääntymystä melko voimakkailla sanoilla. Nyt minä olen heikkoudessa, pimeässä. Se on myös profeetan tie. – Missä on Jumala siinä kärsimyksessä, jota sinä elät läpi? – Hän on juuri kärsimyksessä. Se on yksi pääajatus kristillisessä uskossamme. Jos olet nähnyt Jumalan oman Pojan riippuvan ristillä, niin tietyssä mielessä sinulla on vastaus kaikkeen kärsimykseen. – Onko mielestäsi se, että olet saanut Parkinsonin taudin, osa Jumalan tahtoa? – Kyllä, se voi olla osa Jumalan tietä minun kanssani ja minun tietäni Jumalan kanssa. Samanaikaisesti tiedän, että Jumala voi parantaa, että hän voi eräänä päivänä sanoa: ”Nyt sinä olet oppinut. Mene äläkä enää tee syntiä.” Muita suunnitelmia Børre Knudsenilla oli muita suunnitelmia eläkeläisenä ololleen kuin, että hän – kuten nyt – asettuisi makaamaan ja lepäisi läpikäydäkseen puolen tunnin haastattelun. Pappina ja aborttia vastaan protestoivana hän oli hyvin tarmokas tempausten tekijä, alituinen yllätystekijä kirkko- ja yhteiskuntadebatissa. Runoilijapappi ja mielenosoittaja pohjoisesta oli täpötäynnä loppumatonta energiaa ja pulppuavaa luovuutta. – Olin suunnitellut olla aktiivinen piispa – ja taloudellisessa suhteessa vapaa mies, sanoo pappi, josta tuli kuuluisa, kun hän luopui papinvirkansa valtiollisesta osasta ja kieltäytyi ottamasta vastaan palkkaa valtiolta, joka ”surmaa lapsia äidin kohtuun”. – Millaisia sinun päiväsi ovat nyt? – Hyvin erilaisia. Mutta minä kykenen vähään. Jos koetan tehdä hieman työtä kotini ulkopuolella, tunnen pian itseni voimattomaksi. Mutta lopultakin olen oikein lääkitty koululääketieteen toimesta. Oli aika, jolloin en käyttänyt mitään muuta kuin luonnontuotteita sairautta vastaan. Tietyllä tapaa nyt on parempi, mutta lääkkeiden käytöllä on myös huonot puolensa. Oli aika, jolloin valvoin myöhään yöllä. Nukuin niin vähän, että aloin hämmästellä itseäni. Nyt olen joka tapauksessa tasapainossa, mitä nukkumiseen tulee, hän kertoo. Monia ajatuksia Børre Knudsen on pohtinut paljon syrjään joutumisen hengellistä puolta. Hän huomauttaa, että hän on saanut ”paavillisen sairauden”. Antaako tällainen kärsimyksen kantaminen tiettyä arvovaltaa? – Johannes Paavali II sai osan hyvin huomattavasta uskottavuudestaan sen perusteella, että koko maailma saattoi nähdä hänen kamppailevan sairauden kanssa. Olenko ehkä röyhkeä uskoessani, että minulle voi käydä samalla tavalla? Monta vuotta sitten Børre Knudsen ja hänen tukijansa panivat alkuun oman kirkollisen rakenteen protestoiden kovaäänisesti Norjan kirkossa tapahtuvaa kehitystä vastaan. Balsfjordin pappi vihittiin Strandebarmin rovastikunnan piispaksi. Media oli hyvin kiinnostunut tästä, kun taas virallinen Norjan kirkko kohautti paljonpuhuvasti harteitaan. Nyt hän ei saa paljoakaan tehdyksi ystäviensä esimiehenä, jotka jatkuvasti ovat syvästi murheellisia siitä, mitä valtiokirkossa tapahtuu. Balsfjordin ja Tromssan seurakunnat etsivät Børre Knudsenin seuraajaa papiksi, ja Per Kørner on ottanut vastuulleen tämän pienen kirkon piispan tehtävät. Takimmainen penkki – Istun takimmaisessa penkissä. Siten voin mennä ulos, kun alan vapista liikaa, selittää Knudsen. – Miten viihdyt siellä? – Se on mielenkiintoista. Rukoilen ja yritän kuulla evankeliumia itselleni pelastukseksi. On suuri ilo istua ja olla köyhä syntinen, joka saa uskoa syntinsä anteeksiannetuiksi uudelleen ja uudelleen. – Onko sinulla edelleen kutsu? – Se on olla piispa tilanteessa, jossa Norjan kirkossa ei ole muita piispoja, joihin luottaa. Minut vihittiin pian kymmenen vuotta sitten piispaksi Kautokeinossa ja näen kuten Mooses: ”Ne, jotka kuuluvat Herralle, tulevat minun luokseni.” Käännymme Norjan kirkon puoleen Strandebarmin rovastikunnan kautta. Minun persoonani välityksellä me olemme syytös Norjan kirkon piispoja vastaan. Nämä pettivät ensin lapset äidin kohdussa, ja nyt he pettävät homoseksuaalit siten, etteivät julista heille evankeliumia. Evankeliumi on merkityksetön, jos se ei kohdistu syntiin, esimerkiksi ylpeyteen, joka ehkä on minun suurin syntini. Synnin (norj. synd) sijasta puhutaan nyt näkökannasta (norj. syn). Se on piispojen synti. – Miltä sinun elämäsi näyttää tulevaisuudessa? – Haluan koettaa löytää keinoja matkustaa, tavata ihmisiä, joilla on kokemusta tästä sairaudesta, ihmisiä, jotka ovat löytäneet tapoja elää sen kanssa tai ehkä löytäneet keinon parantua siitä. Toivon olevani eräänlainen koe, matkustan ehkä Kuolleelle merelle. – Yksinkö? – Ei, yhdessä vaimoni kanssa. Fysioterapeuttina hän on työskennellyt paljon Parkinsonia sairastavien potilaiden kanssa, ja se näyttää olevan valtavan mielenkiintoista. Ilman Ragnhildia olisin tuskin selvinnyt. Olisin varmasti ollut laitoksessa. – Onko profeetan ääni vaiennut? – En ole koskaan kutsunut itseäni profeetaksi. Mutta olisi kauheaa, jos Jumala ei voisi enää käyttää minua. Samanaikaisesti tiedän, että kaikella on aikansa, ja toisinaan voi olla hedelmällisempää vaieta kuin puhua, sanoo Børre Knudsen. Vårt land 6.7.2006 |
|
|
Edellinen kirjoitus
Seuraava kirjoitus |