BENGT BIRGERSSONIN VASTINE GÖTEBORGIN TUOMIOKAPITULILLE

 

Olemme kertoneet tässä lehdessä tapahtumista Missionsprovinssissa (Lähetyshiippakunta). He ovat lähteneet rohkeasti liikkeelle. Tämän seurauksena piispa Arne Olssonilta otettiin pois pappisoikeudet Ruotsin kirkossa. Hiljattain Göteborgin tuomiokapituli on vaatinut Missionsprovinssin sihteeriltä, pastori Bengt Birgerssonilta selvitystä toimistaan. Ohessa poimintoja Birgerssonin laajasta vastineesta. 

 

Birgersson huomauttaa aluksi siitä, että Missionsprovinssin päämäärä ja tarkoitus ei ole ristiriidassa Ruotsin kirkon lain ja järjestyksen kanssa. Hän mainitsee myös, että Göterborgin piispa ei ole ottanut häneen mitään yhteyttä ennen hänelle esitettyä selvitysvaatimusta. Sitä vastoin Birgersson kertoo pyrkineensä aktiivisesti keskusteluyhteyteen piispan kanssa, mutta tuloksetta.

 

Birgersson sanoo vastineessaan, että hän on pappisviran harjoittamisessaan ainoastaan Göteborgin piispan alainen. Se että hän toiminnassaan Missionsprovinssissa on sen johdon alainen tai se että hän henkilökohtaisesti saa hengellistä opastusta toiselta piispalta, ei ole Birgerssonin mukaan mitenkään kirkkojärjestyksen vastaista.

 

Tuomiokapituli vetoaa siihen päätökseen, jonka Ruotsin kirkon valituslautakunta teki koskien Arne Olsonia ja hänen vihkimystään piispaksi (Olsonilta otettiin pois pappisoikeus Ruotsin kirkossa). Birgerssonin mukaan valituslautakunnan päätöstä voi tuskin kuitenkaan tulkita niin, että pelkkä jäsenyys tai toiminta Missionsprovinssissa olisi ristiriidassa Ruotsin kirkon lain ja järjestyksen kanssa.

 

Pappisvihkimyksessä annetut lupaukset

 

Birgersson käsittelee niitä lupauksia, jotka hän antoi pappisvihkimyksessään 1970. Nämä lupaukset hän antoi ”kaikkitietävän Jumalan edessä ja suuri tilinteon päivä silmiensä edessä”. Birgersson sanoo, että hänen ehdoton halunsa on ollut kaikissa suhteissa hoitaa täten Kirkon Herralta saamaansa tehtävää. Tilanne kirkossa on muuttunut sen jälkeen kun hän sai pappisvihkimyksen. Ongelma syntyy siitä, että kirkko tekee lakia ja järjestystä koskevia päätöksiä, jotka ovat ristiriidassa Jumalan sanan ja kirkon tunnustuskirjojen kanssa.

 

Suuri tilinteon päivä

 

Birgersson puhuu siitä vakavuudesta, joka sisältyy suureen tilinteon päivää eli viimeiseen tuomioon. Jumalan sanan ja kirkon tunnustuksen mukaan tuo päivä sisältää lopullisen erottelun ihmisten välillä. Kirkon Herra puhuu niistä, jotka joutuvat iankaikkiseen rangaistukseen ja niistä, jotka saavat iankaikkisen elämän. Birgersson iloitsee siitä, että hän saa antaa vastauksensa tätä taustaa vasten. Mutta hän huomauttaa siitä, että suuri tilinteon päivä ei tunnu enää sisältyvän Ruotsin kirkon oppiin käytännössä. Hän viittaa erääseen arkkipiispan julkiseen lausumaan tiedotusvälineissä. Birgersson kysyy, viittaako tuomiokapituli suuren tilinteon päivään vain kauniina vahvistuksena vai täyttä totta tarkoittaen.

 

Uskollisuus

 

Apostoli Paavali terottaa 1. Kor. 4:1:ssä sitä, että Jumalan salaisuuksien huoneenhaltijalta vaaditaan ennen kaikkea uskollisuutta. Uskollisuuden apostolista sanomaa kohtaan tulee olla papin tärkein asia ja tuomiokapitulin tärkein kaitsennan alue, huomauttaa Birgersson. Hän valittaa sitä, että tuomiokapitulit eivät puutu pappien tai piispojen väärään julistukseen Jeesuksesta Kristuksesta. Melkein mitä tahansa uskon totuuksia voi kieltää ilman seuraamuksia. Samoin pappi voi seuraamuksitta hylätä vaimonsa toisen naisen tähden tai elää homoseksuaalisessa suhteessa, vaikka Jumalan sana yksiselitteisesti torjuu sellaisen elämäntavan.

 

Birgersson viittaa apostoli Paavalin kirjeiden opetuksiin. Hän sanoo, että meidän tulee pitää niistä kiinni, joko on sitten kyse ristin salaisuudesta tai Kirkon järjestyksistä. ”Monet torjuvat apostoli Paavalin viitaten siihen, että hän oli vain ihminen. Mutta se johtaa tällöin myös siihen, että hänen ehdoton paikkansa Kirkon historiassa ristin suuren salaisuuden esiintuojana menetetään ja silloin menetetään myös ristin salaisuus, ts. evankeliumi. Juuri näin on hyvin suuressa määrin käynyt kirkossamme.”

 

Ruotsin kirkossa oli voimassa ns. omantunnon klausuuli silloin, kun Birgersson vihittiin papiksi. Tämä klausuuli takasi naispappeutta vastustaville papeille oikeuden työskennellä kirkossa pitäen kiinni vakaumuksestaan. Vuonna 1982 se poistettiin [kuten nyt näyttää tapahtuvan vastaavasti myös Suomen ev.lut. kirkossa, toim. huom.]. Birgersson puhuu siitä, että sananpalvelijan tulee kasvattaa nuoria kristittyjä Jumalan valtakunnan työntekijöiksi. Tähän sisältyy niiden nuorten miesten ohjaaminen ja innostaminen, joilla on sisäinen kutsu papinvirkaan. Mutta: ”Kirkon lain ja järjestyksen mukaan kaikilta, jotka on määrä vihkiä papeiksi ja kaikilta, jotka hakevat kirkkoherran virkaa (tai korkeampaa virkaa), vaaditaan, että he ovat valmiit kaikissa suhteissa tekemään yhteistyötä kaikkien virkatoverien kanssa sukupuoleen katsomatta.” Jos ei tähän suostu, ei voi saada vihkimystä. Birgersson jatkaa: ”Jos omatuntoni on sidottu Jumalan sanaan ja pappisvihkimyksessä antamani lupauksen kautta Jumalan sanan käskyyn, että evankeliumia tulee saarnata, niin en voi hiljaa pysyen katsoa, kun Ruotsin kirkko kulkee tällaista tietä. Sitä vastoin näen, että kirkkokansa seurakunnissamme pelottavan suuressa määrin saa pappeja, jotka eivät ole uskollisia Jumalan sanaa kohtaan. Näen, miten ihmiset yleisesti maassamme – sekä kirkon jäsenet että muut – eivät saa kirkon edustajilta koskaan kuulla ajankohtaisissa kysymyksissä, mitä Jumala sanoo, ts. he eivät saa koskaan Raamatun vastausta. Kirkko on luopunut profeetallisesta tehtävästään. Näen ja tunnen nuoria miehiä, joilla on sisäinen kutsu tulla papeiksi ja jotka on varustettu kaikilla niillä lahjoilla ja ominaisuuksilla, jotka nuorella papilla tulee olla. Silloin minun omatuntoni on Jumalan sanan sitoma toimimaan. Omassatunnossani sidottuna Jumalan sanaan ja kirkkomme tunnustukseen olen aktiivisesti ja tietoisesti osallistunut työhön Missionsprovinssin muodostamiseksi.”

 

”Olen toiminut avoimesti”

 

”Ne toisinaan Ruotsin kirkkoa kohtaan kriittiset artikkelit, jotka olen kirjoittanut, lienevät Ruotsin kirkon piispojen ja niiden tiedossa, jotka seuraavat debattia.” ”En ole ollut kirkon vihollinen vaan sen ystävä. Mutta jos kirkko menettää evankeliumin, se lakkaa olemasta kirkko. Olen arvostellut kirkkoa avoimesti sitä uhkaavan tuhon edessä.” ”Syyskuusta 2001 alkaen olen osallistunut aktiivisesti Missionsprovinssin suunnitteluun ja perustamiseen. Olen kirjoittanut siitä eri yhteyksissä. Olen avoimesti antanut median haastatella itseäni. Se ei voi olla tuntematonta kenellekään kirkon johdossa. Mutta Missionsprovinssin hyväksi tehdyn työn aikana ei piispa tai hänen sijaisensa ole antanut kuulua itsestään ilmoittaakseen, että tämä on jotain sopimatonta ja jotakin sellaista, joka voisi johtaa tutkintaan tuomiokapitulin taholta.”

 

”Tässä tuomiokapitulin tutkimusasiassa minusta vaikuttaa, että tuomiokapituli toimii siitä näkökohdasta käsin, jossa hierarkkinen piispallinen rakenne on ykseyden takeena. Tämä on vastoin kirkkomme tunnustusta. Missionsprovinssi tunnustaa piispallisen rakenteen, mutta ei ykseyden takeena vaan hyvänä ihmisten säätämänä järjestyksenä kirkon hyvinvointia varten.”

 

Hyvä omatunto

 

”Väitän hyvällä omallatunnolla, etten ole millään tavoin tarkoituksellisesti rikkonut pappisvihkimyksessä antamiani lupauksia.” Tausta Missionsprovinssin synnylle... on siinä, että piispat eivät vihi (ja vuoden 2000 kirkkojärjestyksen mukaan eivät saa vihkiä) niitä miehiä, jotka eivät varauksetta hyväksy yhteistyötä kaikkien papiksivihittyjen kanssa sukupuoleen katsomatta. Se tarkoittaa, että me olemme tilanteessa, johon tunnustuskirjat antavat opastusta. Jos piispat eivät vihi niitä miehiä, jotka seurakunnat toivovat vihittäväksi, tulee seurakunnan huolehtia vihkimisestä muulla tavalla. ”Milloin siis varsinaisista piispoista tulee evankeliumin vihollisia tai kun he kieltäytyvät vihkimästä pappeja, seurakunnat säilyttävät silti oikeutensa. Sillä missä ikinä on seurakunta, siellä sillä on oikeus evankeliumin virkaan. Sen vuoksi on välttämätöntä, että seurakunta säilyttää oikeuden kutsua, valita ja vihkiä viran hoitajia. [...] Kun siis piispoista tulee kerettiläisiä tai kun he kieltäytyvät vihkimästä virkaan, silloin seurakuntien on jure divino (jumalallisen oikeuden mukaan) pakko jo virassa olevien paimentensa välityksellä vihkiä uusi paimenia ja viran hoitajia.” (Paavin valta ja johtoasema 66-67, 72. TK 1990, 293-294) ”Kautta kirkon pitkän historian on pätenyt se, mitä apostolit tunnustivat suuren neuvoston edessä: ’Enemmän tulee totella Jumalaa kuin ihmisiä.’”