ARMON OMISTUKSESTA JA ARMON SAAMISESTA

 

Jotkut keskustelijat ovat nettipalstalla Tunnustustellisten luterilaisten foorumi viitanneet numerossa 5/05 käytyyn Pekka Nisulan ja minun väliseen keskusteluun. He ovat innokkaasti selittäneet, että myös kirjoitettu Sana voi antaa uskon lahjan. Jotenkin tässä ei ole huomattu Nisulan ja minun välistä varsinaista kiistakysymystä.

 

Nisulan lähtökohta oli, että vanhurskauttamista ja armonvälineiden käyttöä ei saa kytkeä toisiinsa, vaan ne täytyy pitää erillään. Nisulalla oli ylipäätänsä vaikeuksia löytää luontevaa paikkaa kristinuskon kokonaisuudessa armonvälineille, vaikka hän ei niitten käyttöä sinänsä halua poistaa, mitä minä puolestani en myöskään väittänyt. Nisulan ongelma oli – mitä ihmisen vanhurskauttamiseen tulee – hänen konseptionsa (perusajatus). Nisula haluaa ilmeisesti, että ihminen pitää itsensä vanhurskautettuna suoraan, ilman välineitä, yleiseen vanhurskauttamiseen viitaten. Silloin armonvälineille jää toissijainen rooli (vain informaatio ja vahvistus siitä, mitä jo omistetaan). Jossakin tämän taustalla kaikuu huberilaisia ajatuskulkuja. Meillä on jo armo omistuksessamme! Tällä linjalla puhumme kohta käytännössä armon omistamisen tiedosta emmekä ensisijaisesti tehokkaista ja voimallisista välineistä. Nisula väittää Lutheria Pieperin kautta vähän väännellen ja suomenkielisen edition ilmaisuja hyväksi käyttäen, että hän evankeliumin Sanasta lukee miten asiat ovat. Tässä ei ole kyse siitä, onko kirjoitettu Sana Hengen väline pelastukseen vai ei, vaan siitä että tieto on olemassa ja muuta ei tarvita. Nisula näkee armon omistuksen varmuuden siinä, että ihminen lukee sen kirjoitetusta Sanasta.

 

Itse kirjoitettu Sana ei anna lupaa tällaiseen tavallaan minimaaliseen konseptioon. Herra Jumala on Kristuksen tähden armorikas ja armahtavainen, ja hän kohtaa meidät vajavaiset monella tavalla. Keskipisteessä on armon vastaanottaminen armonvälineiden välityksellä, eikä siinä miten kaikki kaikesta riippumatta jo omistetaan. Seurakunta elää kirjoitetun Sanan perusteella kasteen, ehtoollisen ja synninpäästön sekä saarnan varassa. Tätä kokonaisuutta ei saa mitenkään rikkoa tai kuitata sillä, että omakohtainen lukeminen kirjoitetusta Sanasta riittää vahvistajana.

 

Kuka kristitty haluaisi vähätellä kirjoitetun Sanan perustavaa merkitystä? Sana armonvälineenä liittyy kaikkeen mitä Sanaan kuuluu: kirjoitettu Sana ja saarnattu Sana. Kirjoitettua Sanaa ei saa eristää armonvälineiden kokonaisuudesta. Saarna, joka herättää uskon, saa voimansa kirjoitetusta Sanasta (Room. 10:17). Kirjoitettu Sana antaa ymmärryksen, mitkä armonvälineet ovat oikeita ja päteviä. Ne raamatunkohdat (Joh. 20:31 ja 2. Tim. 3:15), mihin mainitulla nettipalstalla erityisesti on viitattu, ovat juuri tietyllä loogisella tavalla liitoksissa ripin tai saarnan armonvälineisiin (ks. Joh. 20:23 ja 2. Tim 4:2!).

 

Kiistakysymyksen ydin on tämä: Olemmeko köyhiä syntisiä, jotka elämme armonvälineiden välityksellä annettavan lahjavanhurskauden varassa vai onko kaikki ennestään omassa omistuksessamme? Onko suullinen synninpäästö ripissä vain toteamus ja ”lukemista kirjasta” ilman varsinaista omaa tehoa sinä hetkenä, kun se lausutaan? 

 

Halvar Sandell, pastori, Helsinki