KASTEEN YLISTYS

 

Nämä kolme asiaa meidän on siis tiedettävä tästä sakramentista, erityisesti kuitenkin se, että se on Jumalan asetus, jota on pidettävä suuressa kunniassa. Tämä riittäisi jo sinänsä, vaikka se onkin aivan yhtä ulkonainen asia kuin esimerkiksi käsky: ”Kunnioita isääsi ja äitiäsi”. Käsky koskee tosin pelkästään ruumiillista, lihaa ja verta olevia vanhempia, mutta se, mihin siinä on kiinnitettävä huomio, ei ole liha eikä veri, vaan Jumalan käsky. Liha ja veri sisältyvät tähän käskyyn, ja tämän käskyn tähden näitä ihmisiä kutsutaan isäksi ja äidiksi. Sama pätee tässäkin. Vaikka meillä ei mitään muuta olisi kuin sanat ”menkää ja kastakaa”, meidän olisi silti hyväksyttävä se Jumalan asetukseksi ja tehtävä sen mukaisesti. Mutta meillä ei ole vain Jumalan käskyä ja määräystä, vaan myös hänen lupauksensa. Siksi kaste on vielä paljon suurenmoisempi asia kuin mikään muu, mitä Jumala on käskenyt ja asettanut. Sanalla sanoen: se on täynnä lohtua ja armoa, etteivät taivas ja maa voi sitä käsittää. Tämän uskominen vaatii kuitenkin mestarin taidot, sillä vaikka aarretta ei puutu, vika on siinä, että ihmiset eivät osaa siihen tarttua eivätkä pitää siitä kiinni.

 

Kaste antaa sen vuoksi jokaiselle kristitylle koko elämän ajaksi riittämiin oppimista ja harjoittamista. Hänellä on jatkuvasti täysi työ uskoa lujasti se, minkä kaste lupaa ja vaikuttaa: voitto Perkeleestä ja kuolemasta, syntien anteeksiantamus, Jumalan armo, Kristus kaikkinensa ja Pyhä Henki lahjoinensa. Se antaa niin ylenpalttisen runsaasti, että heikko luonto sitä ajatellessaan alkaa väkisinkin epäillä, voiko tämä olla totta. Mietihän itse, mitä tapahtuisi, jos olisi olemassa niin taitava lääkäri, että hän pystyisi estämään ihmisiä kuolemasta, tai vaikka he kuolisivatkin, saisi heidät kuoleman jälkeen elämään ikuisesti? Hänelle sataisi maailmasta rahaa niin paksuin kinoksin, ettei rikkaiden tungokselta kukaan muu pääsisi hänen luokseen. Mutta kasteessa tuodaan ilmaiseksi jokaisen oven eteen aarre ja lääke, joka nielee kuoleman ja säilyttää elossa kaikki ihmiset. Tällaisessa arvossa meidän on pidettävä kastetta ja käytettävä sitä hyväksemme, jotta synnin ja huonon omantunnon painaessa saisimme kasteen voimaksemme ja lohduksemme. Sanomme silloin näin: ”Olen kuitenkin kastettu, ja jos minut kerran on kastettu, minulle on myös luvattu, että minä pelastun, että sieluni ja ruumiini saavat iankaikkisen elämän.” Juuri sen vuoksi kasteessa tehdään nämä kaksi: ruumis valellaan, koska se ei voi ottaa vastaan muuta kuin veden, ja samalla lausutaan sana, jotta myös sielu saisi, mihin tarttua. Mutta koska vesi ja sana yhdessä ovat yksi kaste, niin täytyy myös ruumiin ja sielun yhdessä pelastua ja elää iankaikkisesti. Sielu pelastuu sanan tähden, johon se uskoo, ruumis taas siksi, että se on yhdistynyt sieluun ja ottaa kasteen vastaan sillä tavoin kuin ruumiille on mahdollista. Ruumiimme ja sielumme eivät sen vuoksi voi omistaa tätä suurempaa aarretta. Sen vaikutuksesta me näet tulemme kokonaan pyhiksi ja autuaiksi. Tällaista ei muutoin ikinä voitaisi saavuttaa, ei minkäänlaisella elämänvaelluksella eikä millään teoilla.

 

Luther, Iso katekismus, s. 404-405. SLEY-kirjat. Helsinki 1990.