VAARALLINEN TIETOINEN SINISILMÄISYYS

Halvar Sandell, pastori, Helsinki

 

Länsi-Suomen Herännäislehti 10/2005 tekee ison jutun siitä, että piispa Erik Vikström maaliskuussa (Kyrkpressen 3.3.2005) oli kritikoinut liberaalia eksegetiikkaa. Tosiasiassa Vikström ei käyttänyt termiä ”liberaali” tai sanonut vastustavansa liberaaliteologiaa. Vikström tarttui äärimmäisilmiöön, joka vaikuttaa voimakkaasti akateemisten raamatuntutkijoiden ja kirkon kouluttajien keskuudessa. Näissä piireissä Raamattuun suhtaudutaan tuomiten ja torjuen. Tämä luo todellisuuden, joka on kuollut. Annetaan kiviä leivän sijasta. Postmodernissa hengessä ihmisestä tehdään kaiken mittapuu. Uusi gnostilaisuus tulee ja historiallinen kristinusko jää sivuun.

 

Piispa Vikström on tietysti oikeassa siinä, mitä hän tässä yhteydessä Kyrkpressenissä on sanonut. Kuitenkaan ei ole lupa nähdä Vikströmin puheessa jotakin enemmän tai jotakin muuta, kuin juuri se, mitä hän on sanonut.

 

Katsomukseksi korotettu metodi, joka on täysin ateistinen (Jumala tai jokin metafyysinen ei koskaan ole vaikuttanut mihinkään tapahtumaan ihmisten maailmassa), ei anna sijaa elävälle Jumala-uskolle. Usko Jumalaan on tästä lähtökohdasta ainoastaan ateoreettinen (ei todellisuuteen pohjautuva) asia tai jonkunlainen kielipeli, jossa ihminen muodostaa perimmäisistä kysymyksistä ajatusjärjestelmän. Kun tähän on tultu, ei tarvitse olla oikeaoppinen kristitty havaitakseen, että käsitys todellisuudesta on supistettu jonkunlaisen agnostisen tai ateistisen filosofia-paradigman mukaan. Lievempi yleinen liberaaliteologia (mitä Vikström ei torju) ja myös vieraiden uskontojen ja katsomuksien edustajat voivat tässä kohdin olla yhtä mieltä kanssamme.

 

Vikströmin omaa katsomusta ei saa unohtaa. Hän on puolustanut Kristuksen ruumiillisen ylösnousemisen kieltänyttä teologia sanomalla, että tämä silti seisoo apostolisella pohjalla. Vikström on sanonut, että ”ns. oppi neitseestä syntymisestä on myöhempi kerrostuma UT:ssa, eikä se ole samalla tasolla kun oppi ylösnousemisesta”. Hän on myös sanonut että ”voidaan hyvin prof. Räisäsen kanssa – ainakin pinnallisesti – sanoa että Jeesus erehtyi” (puhuessaan toisesta tulemisestaan). Kolminaisuusopissa Vikström on seurannut modernin teologian triteistisiä (kolmijumalaisuus) tendenssejä vastoin Jumalan ykseyttä (kirjassaan Ruohonjuurikirkko). Kyrkpressenissä 22.9.Vikström sanoi, ettei hänen tarvitse syyttää ketään pappia hiippakunnassaan harhaoppien julkisesta tai salaisesta esittämisestä. Kaikki valveutuneet kristityt Porvoon hiippakunnassa tietävät, että tämä on valhe.

 

Kun LSH:n päätoimittaja TT Timo Laato vielä tässä samassa pääkirjoituksessa tekee numeron siitä, että piispa Vikström alkuvuodesta 2005 on vihkinyt perinteisellä virkakannalla olleen teologin papiksi, niin hän todella menee tietyn rajan yli hyväuskoisuudessaan. Laato antaa ymmärtää, että muillakin saattaa olla mahdollisuus tämän jälkeen. Kirkko on syvässä kriisissä, ja vastuullisilla papeilla ei saisi olla aikaa tai tilaa toiveajattelulle. Ei saa jäädä odottamaan, että sattumien summa olisi tunnustuksellisille edullinen. Laato ei pohdi sitä, kuinka monen miehen papiksi tulemisen Vikström on estänyt. Hän ei pohdi sitä, millä hinnalla ns. vanhauskoiset kandidaatit tulevat papeiksi. Selvä ehto Porvoossa näyttää olevan, ettei nosta esiin pastoraalisia ja opillisia kiistakysymyksiä. Jos on vanhalla virkakannalla, niin vihkimyksen saamisen ehtona on selvästi se, ettei tästä kannastaan saa pitää minkäänlaista suurempaa ääntä. Kotimaa-lehti haastatteli joulukuussa kahta tällaista kandidaattia. Toimittajalle he eivät suostuneet kertomaan, toimivatko he yhteistyössä naispappien kanssa ja jos niin miten.

 

Laaton kirjoitus voi ensi silmäyksellä näyttää hyvinkin toiveita herättävältä. Mutta tarkemmin asiaa punnitessa huomaa, että tällä linjalla joudumme masokistisen kirkkokäsityksen orjiksi, missä vapaa ja raitis kristillinen elämä tukehtuu. Meidän on silloin pakko pitää jotakin tietyssä kohdassa hyvää asiaa enempää puntaroimatta täysin hyvänä ja niellä myös kaikki kohdat, jotka viettelevät kristittyjä. Meidän on silloin pakko pitää hyvänä sitä, että joku kiltti ja sopeutunut kandidaatti, joka ilmoittaa olevansa varauksellinen suhteessa naispappeuteen, joskus pääsee vihityksi, vaikka enemmistö tunnustuksellisista kandidaateista jäisi rannalle. Näin ei elävä kirkko toimi, ja tällaista ei ole lupa kehua.

 

Todettakoon lopuksi, että tässä on myös kysymys jonkunlaisista Janus-kasvoista. Toinen puoli on päin Ruotsia, missä Laato Göteborgin seurakuntatiedekunnan luennoitsijana tukee Missionsprovinssi-hanketta ja jopa oli mukana nyt viimeksi 7.1.2006 pappisvihkimyksessä. Toinen puoli on päin Suomea, missä ei saa olla ristiriidassa kirkkohierarkian kanssa, koska sen tyyppinen kannanotto ei kuulu pietistiseen kirkkonäkemykseen, jota Suomen herätysliikkeet ylläpitävät.