ALTTARIN
SAKRAMENTISTA
Ruotsalaisen luterilaisen Lutherska Konkordiekyrkan -vapaakirkon internet-sivuilla (http://luk.se) opetetaan ehtoollisesta seuraavasti.
Me
uskomme ja opetamme,
* että ehtoollisen leipä ja viini ovat Kristuksen tosi ruumis ja veri, jotka annetaan kristityille syntien anteeksisaamiseksi, elämäksi ja autuudeksi,
* että Kristuksen ruumis ja veri ihmeellisellä ja yliluonnollisella tavalla yhdistyvät leipään ja viiniin, kun Kristuksen asetussanat lausutaan niiden yli (konsekraatio eli siunaus),
* että tämä sakramentaalinen yhtymys merkitsee, että leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri sekä Kristuksen ruumis ja veri ovat leipä ja viini (unio sacramentalis),
* että alttarin sakramentti on jumalallinen, pyhä ja palvonnan arvoinen,
* että Kristuksen ruumis ja veri ovat läsnä koko ehtoollistoimituksen ajan, kunnes kaikki mikä on konsekroitu (siunattu) on nautittu Kristuksen säädöksen mukaisesti,
* että Jumala tämän sakramentin välityksellä haluaa vahvistaa uskoamme evankeliumiin ja antaa meille voimaa pyhään elämään,
* että alttarin sakramentti on yhteyden sakramentti, jonka yhteinen viettäminen edellyttää yhteistä tunnustautumista Kristukseen ja hänen oppiinsa.
Kommentteja
Alttarin sakramentilla eli Herran Pyhällä Ehtoollisella on keskeinen paikka luterilaisen kirkon viettäessä jumalanpalvelusta. Alkukirkolliseen tapaan vietetään sunnuntaisin messua osoittaen sitä kohtaan suurta kunnioitusta. Pääjumalanpalvelus ilman messua (ehtoollista) on kesken jäänyt jumalanpalvelus eikä ansaitse tulla kutsutuksi jumalanpalvelukseksi.
Pyhä ehtoollinen, kuten muutkin armonvälineet, antaa meille synnit anteeksi. Tämän lisäksi ehtoollinen antaa ihmeellisen, henkilökohtaisen vahvistuksen tai pantin tästä anteeksiannosta, nimittäin Kristuksen ruumiin ja veren, jotka uhrattiin Golgatalla meidän syntiemme tähden.
Ehtoollisen sakramentissa on tärkeintä konsekraatio eli asetussanojen lukeminen esille otettujen viinin ja leivän yli. Juuri se saa ehtoollisen suuren ihmeen aikaan. Nämä sanat eivät ole papin sanoja, vaan Kristuksen omat voimalliset ja luovat sanat, jotka välittömästi vaikuttavat, mitä ne sanovat. Ne saavat aikaan, että leipä ja viini eivät enää ole vain leipä ja viini vaan myös Kristuksen tosi ruumis ja veri. Kun Kristus sääti ehtoollisen ja antoi tämän aterian kirkolle, hän antoi seuraavan käskyn: ”Tehkää se minun muistokseni”. Tämä käsky merkitsee, että me Jeesuksen tavoin otamme leipää ja viiniä (eikä mitään muuta), sanomme niin kuin hän sanoi leivän ja viinin yli ja sitten syömme tämän aterian uskossa iloisina ja kiitollisina Kristuksen uhrista syntien anteeksiantamiseksi. Konsekraatio ei näin ollen ole mikään vähäpätöinen liturginen kysymys, vaan sen myötä ehtoollinen seisoo tai kaatuu. Tähänkin sopivat kirkkoisä Augustinuksen sanat: ”Sana liittyy aineeseen ja niin syntyy sakramentti.” Mutta missä näin ei tapahdu, siinä ei ole kysymyksessä ehtoollinen, vaan ainoastaan tavallinen leipä- ja viiniateria.
Luterilaisen kirkon näkemys Raamatusta kristillisen uskon ainoana lähteenä ja normina antaa selvän ratkaisun myös ehtoollisoppiin. Tämä erottaa sen sekä roomalaiskatolisesta kirkosta, joka uskoo aineiden muuttuvan niin, että ne ovat ainoastaan Kristuksen ruumis ja veri, että reformoiduista kirkoista, jotka katsovat ehtoollisen leivällä ja viinillä olevan vain vertauskuvallista merkitystä.
Luterilainen usko puolustautuu kaikilta uskonnollisilta spekulaatioilta ja yrityksiltä selittää filosofisesti ja järkiperäisesti ehtoollisen jumalallinen mysteeri. Se pitäytyy kirjaimellisesti siihen, mitä asetussanoissa sanotaan. Jumalaan pitää tarttua hänen sanassaan. Kun Kristus ottaa leivän käsiinsä ja sanoo: ”Tämä on minun ruumiini”, niin silloin todellakin tuo näkyvä leipä on kaikilta osiltaan kokonaan ja täydellisesti hänen ruumiinsa – ei pelkästään kuvaa sitä. Sakramentti on, niin kuin sanat selvästi kuuluvat, sekä leipä ja viini että Kristuksen ruumis ja veri yhdistyneinä yhdeksi. Tämä sakramentillinen yhtymys, unio sacramentalis, on eräänlainen ajallisesti rajoittunut inkarnaatioihme. Kuten voimme Kristuksen persoonasta sanoa: ”Tämä ihminen on Jumala” ja ”Tämä Jumala on ihminen”, voimme ehtoollisen viettohetkellä sanoa, että leipä ja viini ovat Kristuksen ruumis ja veri sekä Kristuksen ruumis ja veri ovat leipä ja viini.
Koska asetussanoja luettaessa tapahtuu sakramentaalinen yhtymys, on Kristuksen palvonta leivän ja viinin hahmossa on sekä mahdollista että sallittua eikä tässä ole kyse minkäänlaisesta epäjumalanpalvonnasta. Kristus todellakin lepää alttarilla – juuri siksi ehtoollista kutsutaankin ”alttarin sakramentiksi”, ja hän ansaitsee kaiken uskomme ja palvontamme. Elevaatio – vanha liturginen tapa, että pappi heti luettuaan asetussanat nostaa seurakunnan edessä sakramentin ylös – ilmaisee tämän hienosti.
Se, että läsnäolo tapahtuisi tai tulisi varmaksi vasta vastaanottaessamme sakramentin suullamme, on harhaoppi, jota kutsutaan tavallisesti reseptionismiksi tai filippismiksi (Philipp Melanchthonin tämän suuntaisten poikkeamien mukaan). Tämä oppi horjuttaa asetussanojen voimaa ja sallii meidän vastaanottamisemme luoda sakramentin.
Koska kaikki, mikä on konsekroitu, on Kristuksen ruumis ja veri, täytyy ilman muuta kaikki myös nauttia messun kuluessa. Messu on ohi, kun kaikki konsekroitu on jaettu. Luterilaisen pastorin vastuuseen kuuluu aina olla selvillä, ketkä aikovat osallistua ehtoollisenviettoon, ottaa esille tarpeeksi leipää ja viiniä ja sitten katsoa, ettei mitään konsekroitua jää yli. Pois heittäminen, säästäminen tai konsekroidun käyttäminen palvontaan tai muihin tarkoituksiin on selvästi ristiriidassa Kristuksen käskyn: ”Ottakaa ja syökää!” kanssa.
Me syömme ja juomme ehtoollisen pyhän aterian sekä fyysisesti suullamme, kun vastaanotamme Kristuksen ruumiin ja veren, jotka on uhrattu edestämme Golgatalla, että hengellisesti uskollamme, kun vastaanotamme syntiemme anteeksiantamuksen Kristuksen tähden.
Kristuksen tosi ruumis ja veri vastaanotetaan taivaallisella ja yliluonnollisella tavalla – ihmeellisesti mutta järjelle käsittämättömästi. Se annetaan kokonaan ja tuhoutumattomana joka ainoalle ehtoollisvieraalle. Kristuksen ruumista ja verta ei meidän syömisemme ja juomisemme voi ikinä kuluttaa rikki tai sulattaa niin kuin tavallista ravintoa. Ehtoollinen ei merkitse näin ollen mitään kannibalistista tai ”kapernaumilaista” syömistä (niin kuin Kapernaumin väki tulkitsi karkeasti väärin Jeesuksen sanat kohdan Joh. 6:51s. mukaan).
Alttarin sakramentti on säädetty syötäväksi ja juotavaksi syntien anteeksisaamiseksi. Se on köyhien syntisten ateria, sellaisten, jotka kaipaavat saada olla vanhurskautettuja pöytävieraita Jumalan valtakunnassa. Vaikka kuinka voimakkaasti ja oikein uskommekin siihen ihmeeseen, että Kristus on todellisesti läsnä leivässä ja viinissä (reaalipreesenssi), ei sakramentista ole meille mitään hyötyä, ellemme vastaanota sitä armoa ja rauhaa, joka siinä lahjoitetaan ja niin voimakkaasti vahvistetaan. Ehtoollinen on siis uskovia varten ja varsinkin niitä varten, joilla on heikko ja horjuva usko, että heidän uskonsa vahvistuisi ja he saisivat voimaa Jeesuksen seuraamiseen ja hänen tahtonsa mukaiseen elämään. Se on missa fidelium, uskovien messu. Mutta ehtoolliselle meneminen katumatta tai välinpitämättömänä, kysymättä mitä sakramentti on ja mitä se antaa, on Kristuksen pyhän ruumiin ja veren väärinkäyttöä. Se on synti, josta Jumala langettaa ankaran tuomion (1. Kor. 11:27s.).
Kysymykseen, voidaanko ehtoollinen antaa sylilapsille, vastaamme, että opillisia esteitä sille ei voida löytää Raamatusta. Jos lapsi voi ottaa vastaan evankeliumin kasteessa, niin hän voi ottaa vastaan saman evankeliumin myös ehtoollisessa. Mutta meillä luterilaisilla ei kuitenkaan ole tapana antaa ehtoollista sylilapsille. Me uskomme aivan yksinkertaisesti, että kasteen armo riittää heille. He eivät tarvitse ehtoollista ollessaan niin pieniä. Raamattu ei opeta myöskään, että lasten ehtoollinen olisi välttämätön. Martin Chemnitzin kuuluisa teos, Examen Concilii Tridentini 1500-luvulta, osoittaa selvästi sen, etteivät luterilaiset tuominneet yleisesti lasten ehtoollista. Sen katsottiin ainoastaan olevan tarpeeton.
Kirkollinen järjestys, jossa lasten ja nuorten konfirmaatio valmistaa ehtoollisella käyntiin, ei ole mikään sakramentti. Sitä ei mainita eikä säädetä Kirjoituksissa. Mutta me säilytämme sen mielellämme hyvänä ja hyödyllisenä kirkollisena järjestyksenä.
Oikeassa kirkossa ehtoollisyhteys ja opillinen yhteys käyvät aina yksiin. Ne edellyttävät toisiaan. Ehtoollisella olemme yhtä Kristuksen, yhtä muiden ehtoollisvieraiden ja yhtä kaikkien kirkkaudessa olevien uskollisten kanssa. Alttarin sakramentti on erityisen suuressa määrin näkyvän yhteyden sakramentti, jossa opillista eroa ei voida sietää. Jumalan Sana kieltää kaiken jumalanpalvelusyhteyden niiden kanssa, jotka opettavat toisin (katso luku ”Kirkollisesta yhteydestä”). Sen tähden ehtoollispöydän tulee olla avoin vain seurakunnan jäsenille, niille, jotka ovat saaneet opetusta ja tunnustautuvat Kristuksen ja kirkon oppiin – tai niin kuin Augsburgin tunnustus ilmaisee asian: niille, ”jotka on ensin kuulusteltu ja jotka ovat saaneet synninpäästön” (TK 1990, s. 67). Näin Herra kerää uskolliset ympärilleen alttarin korkeasti pyhässä sakramentissa vahvistaakseen heitä evankeliumilla ja pitääkseen heidät yhdessä yhdessä ja samassa uskossa.
Kirjoitusten
omia sanoja[1]
Herra Jeesus sinä
yönä, jona hänet kavallettiin, otti leivän, kiitti, mursi ja sanoi: "Tämä on
minun ruumiini, joka teidän edestänne annetaan; tehkää tämä minun muistokseni".
Samoin hän otti myös maljan aterian jälkeen ja sanoi: "Tämä malja on uusi liitto
minun veressäni; niin usein kuin te juotte, tehkää se minun muistokseni". Sillä
niin usein kuin te syötte tätä leipää ja juotte tämän maljan, te julistatte
Herran kuolemaa, siihen asti kuin hän tulee. (1. Kor. 11:23b – 26, ks. myös
Matt. 26.26 – 28, Mark. 14:22 – 24, Luuk. 22:19, 20)
Siunauksen malja,
jonka me siunaamme, eikö se ole osallisuus Kristuksen vereen? Se leipä, jonka
murramme, eikö se ole osallisuus Kristuksen ruumiiseen? Koska leipä on yksi,
niin me monet olemme yksi ruumis; sillä me olemme kaikki tuosta yhdestä leivästä
osalliset. (1. Kor. 10:16, 17)
Tulkaa minun
tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan teille levon.
(Matt. 11:28)
Joka minun tyköni
tulee, minä en heitä ulos. (Joh. 6:37b)
Joka kelvottomasti
syö tätä leipää tai juo Herran maljan, hän on oleva vikapää Herran ruumiiseen ja
vereen. Koetelkoon siis ihminen itseänsä, ja niin syököön tätä leipää ja juokoon
tästä maljasta; sillä joka syö ja juo erottamatta Herran ruumista muusta, syö ja
juo tuomioksensa. (1. Kor. 11:27b - 29)
Ja he pysyivät
apostolien opetuksessa ja keskinäisessä yhteydessä ja leivän murtamisessa ja
rukouksissa. (Ap. t. 2:42)
Ette voi juoda
Herran maljasta ja riivaajien maljasta, ette voi olla osalliset Herran pöydästä
ja riivaajien pöydästä. (1 Kor. 10:21)
Tunnustuskirjojen todistuksia[2]
Herran ehtoollisesta seurakuntamme opettavat, että
Kristuksen ruumis ja veri ovat ehtoollisessa todella läsnä ja jaetaan niille,
jotka sen nauttivat. Toisin opettavat ne hylkäävät. (Augsburgin tunnustus,
artikla 10, s. 55)
Seurakuntiamme syytetään aiheetta siitä, että ne
olisivat poistaneet messun. Messu on säilytetty meidän keskuudessamme ja sitä
vietetään suurella kunnioituksella... Ihmisiä myös valistetaan sakramentin
arvosta ja sen oikeasta käytöstä, siitä kuinka suuren lohdutuksen se tuo
arvoille, omilletunnoille, että he oppisivat luottamaan Jumalaan ja odottamaan
ja pyytämään häneltä kaikkea hyvää. Tällainen palvonta miellyttää Jumalaa;
sellainen sakramenttien käyttö edistää Jumalan mielen mukaista hurskautta.
Messua ei vastustajien keskuudessa ilmeisesti vietetä suuremmalla
kunnioituksella kuin meillä. (Augsburgin tunnustus, artikla 24, s. 64,
65)
Meidän keskuudessamme vietetään näet messu joka
sunnuntai ja muina juhlapyhinä, ja silloin jaetaan ehtoollinen niille, jotka
sitä haluavat, kun heidät ensin on kuulusteltu ja heille on annettu
synninpäästö. (Augsburgin tunnustuksen puolustus, artikla 24, s.
220)
Mitä siis on alttarin sakramentti? Se on Herran
Kristuksen tosi ruumis ja veri leivässä ja viinissä ja niihin sisältyvinä,
leivässä ja viinissä, jotka Kristus on sanallaan käskenyt meidän kristittyjen
syödä ja juoda. Kun edellä puhuimme kasteesta, opetimme, ettei se ole tavallista
vettä. Samoin opetamme nyt, että ehtoollinen on leipää ja viiniä, mutta ei
tavalliseen ateriaan kuuluvaa leipää ja viiniä. Sana siis luo tämän sakramentin
ja erottaa sen tavallisesta leivästä ja viinistä niin, että se on Kristuksen
ruumis ja veri, joksi sitä myös kutsutaan. Näinhän sanotaan: Accedat verbum ad
elementum et fit sacramentum. "Kun sana liittyy aineeseen, syntyy sakramentti."
Tämä pyhän Augustinuksen lause on niin osuva ja hyvin muotoiltu, että se
varmaankin on parasta, mitä hän on sanonut. Sanan on tehtävä näkyvä aine
sakramentiksi, muussa tapauksessa aine pysyy tavallisena aineena. Lisäksi tämä
sana ja asetus ei ole jonkun ruhtinaan tai keisarin antama, vaan niin korkean
majesteetin, että kaikkien luotujen on kumarruttava hänen jalkoihinsa ja
lausuttava: Asia on juuri niin kuin hän sanoo. Kaikkien on syvästi kunnioittaen,
peläten ja nöyrästi otettava vastaan hänen sanansa. Tämän sanan voit ottaa
omantuntosi vahvistajaksi ja lausua: Vaikka satatuhatta perkelettä ja lisäksi
kaikki hurmahenget tunkeutuisivat sisään huutamaan: "Miten leipä ja viini voivat
olla Kristuksen ruumis ja veri?" niin minä tiedän, etteivät kaikki henget ja
oppineet yhtenä laumanakaan ole niin viisaita kuin Jumalan majesteetin
pikkusormi. Näin kuuluu Kristuksen sana: "Ottakaa ja syökää, tämä on minun
ruumiini" ja "Juokaa tästä kaikki, tämä on minun uusi liitto minun veressäni"
jne. Näissä sanoissa me pysymme, ja mielisimme kovin nähdä, kuka pystyy ne
korjaamaan ja muuttamaan toisenlaiseksi kuin ne Kristuksen lausumina kuuluvat.
(Iso katekismus, s. 410-411)
Samoin kuin Kristuksessa kaksi erillistä, muuttumatonta
luontoa on yhdistynyt erottamattomasti, samoin ovat täällä maan päällä
vietettävässä pyhässä ehtoollisessa molemmat olemukset, tavallinen leipä ja
Kristuksen todellinen, luonnollinen ruumis, yhdessä läsnä sakramentin säädetyssä
toimituksessa. Tosin Kristuksen ruumiin ja veren yhtyminen leipään ja viiniin ei
ole persoonallista yhtymistä niin kuin kummankin luonnon yhtymys Kristuksessa,
vaan kyseessä on sakramentaalinen yhtymys (sacramentalis unio).
(Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys, s.
520)
Ne todet, kaikkivaltiaat sanat, jotka Jeesus Kristus
lausui ehtoollista asettaessaan, eivät koskeneet ainoastaan ensimmäistä
ehtoollisen viettoa, vaan yhä edelleen ne kestävät, pätevät, vaikuttavat ja
pysyvät voimassa. Kaikkialla, missä ehtoollista vietetään Kristuksen asetuksen
mukaan ja missä käytetään hänen lausumiaan sanoja, tapahtuu juuri niiden
ensimmäisellä ehtoollisella lausuttujen Kristuksen sanojen voimasta, että
Kristuksen ruumis ja veri jaetaan ja vastaanotetaan todella läsnäolevina. Missä
noudatetaan Kristuksen asetusta ja lausutaan hänen sanansa leivän ja maljan yli
ja jaetaan näin siunattu leipä ja malja, niin kauan Kristus on väkevänä siinä
sanassa, joka lausutaan ensimmäisten alkuperäisten asetussanojen perusteella.
Hän tahtoo näet, että hänen sanaansa toistetaan yhä
uudestaan.---
[Luther kirjoittaa] edelleen... "Vaikka minä sanoisin
kaikista maailman leivistä: Tämä on Kristuksen ruumis, siitä ei seuraisi yhtään
mitään. Mutta kun me hänen käskystään, hänen asetuksensa mukaan sanomme
ehtoollisella: ‘Tämä on minun ruumiini’, silloin siinä on hänen ruumiinsa, ei
jonkin meidän lausumamme hokkuspokkuksen tähden vaan hänen antamansa käskyn
voimasta, sen tähden, että hän itse on käskenyt meidän sanoa ja tehdä juuri niin
ja että hän on sitonut oman käskynsä ja tekonsa meidän lausumiimme
sanoihin."
Pyhää ehtoollista toimitettaessa asetussanat on lausuttava tai laulettava seurakunnan edessä julkisesti, kuuluvasti ja selkeästi. Niitä ei missään tapauksessa saa jättää pois. Meidän on toteltava Kristuksen käskyä: "Tehkää tämä." Kristuksen sanoilla on herätettävä, vahvistettava ja (1. Kor. 11:24 s.) lujitettava kuulijoissa uskoa tämän sakramentin tosi olemukseen ja vaikutukseen, nimittäin siihen, että Kristuksen ruumis ja veri ovat siinä läsnä ja että meille Kristuksen testamentissa lahjoitetaan syntien anteeksianto ja kaikki ne muut lahjat, jotka Kristus on meitä varten hankkinut kuollessaan ja vuodattaessaan verensä. Näin tehden on pyhitettävä eli siunattava ehtoollisaineet, leipä ja viini, siihen pyhään käyttöön, että Kristuksen ruumis ja veri niiden myötä ojennetaan meille syötäväksi ja juotavaksi. Siitä sanoo Paavali: (1. Kor. 10:16) "Siunauksen malja, jonka me siunaamme"; tämä tapahtuu juuri siten että me toistamme ja lausumme asetussanat.---
Juuri tämän tosikristillisen ehtoollisopin
varjelemiseksi ja tämän testamentin vääristymien ja pakanallisen väärinkäytön
torjumiseksi ja tuhoamiseksi on asetussanojen perusteella laadittu seuraava
hyödyllinen sääntö ja ohje: Nihil habet rationem sacrametni extra usum a Christo
institutam seu extra actionem divinitus institutam. Se merkitsee: Mitään
sakramenttia ei ole siellä, missä Kristuksen säädöstä ei noudateta sellaisenaan.
Tätä sääntöä ei saa missään tapauksessa hylätä, sillä se on Jumalan kirkolle
hyödyllinen ja sitä on siis yhä edelleen tähdennettävä. Sanat usus ja actio,
‘käyttö’ ja ‘toimitus’, eivät tässä yhteydessä tarkoita etupäässä uskoa, eivät
myöskään pelkästään suulla nauttimista vaan ne tarkoittavat koko sitä
ulkonaista, näkyvää ehtoollistoimitusta, jonka Kristus on asettanut. Siihen
kuuluvat asetussanat eli konsekraatio sekä siunatun leivän ja viinin, Kristuksen
ruumiin ja veren, jakaminen ja vastaanottaminen eli suulla tapahtuva
nauttiminen. Sakramenttina ei ole pidettävä sellaista toimitusta, mistä puuttuu
sakramentin käyttö, esimerkiksi kun paavilaisessa messussa leipää ei jaeta vaan
se uhrataan tai suljetaan lippaaseen ihmisten palvottavaksi ja kulkueessa
kannettavaksi. (Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys, s. 526 -
528)
Huolellisesti on tehtävä selväksi, keitä kelvottomat
ehtoollisvieraat ovat. Sellaisia ovat ne, jotka tulevat tälle sakramentille
katumatta vilpittömästi, tuntematta todellista tuskaa synneistään, todella
uskomatta ja aikomatta parantaa elämäänsä. Syömällä kelvottomasti suullaan
Kristuksen ruumiin he joutuvat tuomion alaisiksi eli hankkivat itselleen
ajallisia ja ikuisia rangaistuksia, kun tulevat vikapäiksi Kristuksen ruumiiseen
ja vereen.
Oikeita, ehtoollisen arvon mukaisia vieraita ovat sitä vastoin uskossa heikot, arkamieliset ja murheelliset kristityt. Heitä kauhistaa heidän syntiensä suuruus ja lukuisuus. Sydämessänsä he ajattelevat, että he eivät saastaisuudessaan ole tämän kalliin aarteen ja Kristuksen lahjojen arvoisia. He havaitsevat uskonsa heikoksi, surevat sitä ja rukoilevat koko sydämestään, että pystyisivät palvelemaan Jumalaa lujemmin ja rohkeammin uskoen sekä täydellisemmin totellen. Heitä varten Kristus on asettanut ja säätänyt tämän kunnioitettavan sakramentin, sillä hän sanoo näin: "Tulkaa minun tyköni, kaikki työtätekeväiset ja raskautetut, niin minä annan tielle levon." (Matt. 11:28, Matt. 9:12) "Terveet eivät tarvitse parantajaa vaan sairaat." (2. Kor. 12:9) Jumalan "voima on heikoissa väkevä." Ja Room. 14:1 - 3 kehottaa: "Heikkouskoista hoivatkaa (...) sillä Jumala on ottanut hänet hoivaansa." "Joka uskoo Jumalan Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä", (Joh. 3:15 - 17) oli hänen uskonsa sitten vahva tai heikko. (Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys, s. 525- 526)
Varoitamme
kaikista harhoista, jotka ovat ristiriidassa Kirjoitusten opetuksen kanssa kuten,
* että ehtoollisen leipä ja viini ovat vain Kristuksen ruumiin ja veren vertauskuvia (reformoitu harha),
* että leipä ja viini lakkaavat olemasta leipää ja viiniä, kun ne ehtoollisella tulevat Kristuksen ruumiiksi ja vereksi (transsubstantiaatio, roomalaiskatolinen harha),
* että asetussanoilla ei ole mitään välitöntä vaikutusta, kun ne luetaan messussa, vaan ne ovat vain yleinen lupaus Kristuksen ruumiin ja veren läsnäolosta, kun ne vastaanotetaan (filippismi),
* että Kristuksen palvonta sakramentissa on kiellettyä leivänpalvontaa (reformoitu ja filippistinen harha),
* että messussa yli jääneet siunatut aineet eivät ole Kristuksen sakramentin nauttimiskäskyn piirissä,
* että ehtoollispöydän tulee olla avoin kaikille, jotka haluavat osallistua, riippumatta siitä, mitä he uskovat ja tunnustavat (väärä ekumenia).
Rukous
Herra, se on totta, etten ensinkään ole sen arvoinen, että tulisit minun kattoni alle. Ja kuitenkin minä olen puutteen-alainen, apuasi ja armoasi ikävöivä. Niin tulen siis luottamatta mihinkään muuhun, kuin siihen, että nyt olen kuullut suloisia sanoja, joilla kutsut pöytääsi minutkin ja lupaat minulle kelvottomalle kaikki synnit anteeksi ruumiisi ja veresi kautta, joita tässä sakramentissa syön ja juon. Totisesti, rakas Herra, sinun sanasi on tosi, sitä en epäile ja sanaasi luottaen minä syön ja juon kanssasi. Tapahtukoon minulle sanojesi mukaan. Totisesti. (Martti Luther)[3]
Suomennos:
Isto Vuorio
Viitteet