JOULUN HERRA JA
KUNINGAS
Mika Rantanen, Pori
Kerrotaan, että eräs hieno rouva näki tavaratalon
ikkunassa seimen ja siinä Jeesus-lapsen. Hän tokaisi: ”Pitää sitä joka paikassa
tuoda esille Jeesusta ja kristinuskoa joka paikkaan, jopa jouluna.” Jeesus
Kristus on kuitenkin joulun todellinen Herra ja keskipiste. Sitä eivät ole
mitkään satuhahmot eivätkä edes enkelitkään.
(Vaikka Jeesuksen syntymästä joka vuosi saarnataan,
siitä ei voi koskaan liikaa puhua eikä sitä ammentaa
tyhjiin.)
Jopa mahtavan Rooman keisari Augustuksen täytyi tietämättään palvella Kristusta, koska
hän antoi Marialle ja Joosefille aiheen matkustaa Beetlehemiin verolle pantavaksi. Siellä Jeesuksen piti
syntyä profeetta Miikan ennustuksen mukaisesti: ”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet
vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta
minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on
muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” (Miika 5:1).
Herramme ja Vapahtajamme, suuri syntisten ystävä, joutui
kärsimään syntymästään saakka. Mekään emme saa tulla kärsimättömiksi ja
pysyvästi katkeroitua, kun itse jotain kärsimme ja kannamme omaa ristiämme.
”Ei ole opetuslapsi opettajaansa parempi, eikä palvelija parempi
isäntäänsä” (Matt. 10:24).
Lutherin mukaan Beetlehem ja
sen asukkaat tekivät paljon suuremman synnin kuin Sodoman ja Gomorran asukkaat,
koska he kohtelivat niin huonosti omaa Pelastajaansa eivätkä ottaneet häntä
vastaan. Jeesuksen täytyi syntyä kylmään talliin kylmänä
talviyönä!
Meidän on syytä kiittää Jumalaa, koska me kurjat
syntiset ja viheliäiset ihmiset tulimme korotetuiksi siihen asemaan, että
Jumalan Poika tuli veljeksemme ja meidän kaltaiseksemme. Suuri ja valtava armo
ja kunnia on tullut näin omaksemme. Muuta erotusta
hänen lihansa eli ruumiinsa ja meidän lihamme välillä ei ole kuin se, että hänen
lihansa on synnitön. Jeesus on Immanuel, ”Jumala meidän kanssamme”
(Matt. 1:23).
Sinäkin voit sanoa: Ei ole minulla mitään hätää; Jumalan
Poika, auttajani, on tullut veljekseni! Hän tahtoo kaikessa parastamme. Ihmisiä
ahdistavat monet asiat tänäkin jouluna. Joulun Herra haluaa tuoda rauhan
jokaiseen sydämeen. Uskallan sanoa, että huolimatta synneistä, ulkonaisista
vaikeuksista, sisäisestä tuskasta ja ahdistuksesta, sairauksista ym. voi elää
rauhallista ja turvallista elämää Jeesuksen yhteydessä.
Jeesuksen syntymä oli alku elämäntyölle, joka johti
Golgatalle. Tiesitkö, että Paavalillakin on oma jouluevankeliuminsa. Se kuuluu:
”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen,
lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen
asemaan” (Gal. 4:4-5).
Golgatan ristinpuussa Jeesus lunasti, sovitti ja maksoi
ihmiskunnan syntivelan. Jeesus teki rauhan Jumalan ja ihmisten välille verensä
kautta (Kol. 1:20). Kasteessa olemme päässeet oikein
nimeltä mainiten tuon armon osallisuuteen (Gal. 3:27;
Ef. 5:26).
Luther sanoo: ”Kristus näet omaksuttuaan ihmisluonnon
tuli kerran ajassa, poisti lain kaikkine seurauksineen ja kuolemallaan vapautti
koko ihmissuvun synnistä ja iankaikkisesta kuolemasta”
(Galatalaiskirjeen selitys, s. 417. Helsinki 1957.)
Saat tälläkin hetkellä, heti paikalla, uskoa olevasi
Jumalan lapsi Jeesuksen sovintotyön ja kasteesi perusteella. Rukoile myös Pyhää
Henkeä kirkastamaan yhä enemmän itsellesi Jumalan armoa Jeesuksen
tähden.
Siunauksellista joulua
jokaiselle! Jeesus rakastaa
sinua!