ILOITKAAMME JEESUKSESSA!

F. G. Hedberg (1811-1893)

 

”Katso minä ilmoitan teille suuren ilon, joka tuleva on kaikelle kansalle.”

 

Kaikki janoovaiset, tulkaa vetten tykö! Te kaikki, jotka surette syntiänne ja kaikkien ihmisten yhteistä surkeutta, tulkaa tänne ilon lähteille, sieluanne virvoittamaan! Vaikka näyttäisi aivan pimeältä kaikki sekä itsessänne että ympärillänne, niin kointähti on vielä taivaalla. Se hajottaa synnin ja maailman pimeydet. Se paistaa kirkkaasti niillekin, jotka asuvat kuoleman varjon maassa. Nostakaa siis päänne ylös, te hengellisesti vaivaiset ja murheelliset! Tulkaa katsomaan tätä armon ja autuuden valoa, joka Jumalan sydämellisestä laupeudesta meille kaikille koittaa. Pois suru ja valitus, pois itku ja huokaus! Meille on suuri ilo tapahtunut, eikä ainoastaan meille, vaan myös kaikelle kansalle: meille on syntynyt Vapahtaja. Jumala itse on tullut Veljeksemme. Iloitkaamme Jeesuksessa!

 

Mitä enkeli taivaasta saarnasi Beetlehemin paimenille jouluyönä? Käskikö hän heitä suremaan, itkemään ja parkumaan? Pelästyttikö hän paimenparkoja Jumalan ankaralla vihalla ja helvetin kadotuksella? Eipä suinkaan! Aivan toista hän saarnasi. Hän kielsi heitä ensinkään pelkäämästä ja suremasta sanoen: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka tuleva on kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja!” (Luuk. 2:10, 11).

 

Vaikka siis meillä syntisraukoilla on monta surua ja pelkoa täällä, ja tosin tarvitseekin olla suruttomuuden pois poistamiseksi ja lihamme kuolettamiseksi, niin meille on Jumalan armosta annettu myös suuri ilo ja ääretön lohdutus. Synti saattaa heränneen omantunnon alati surulliseksi, laki tuomitsee meitä ankarasti, kuolema ja helvetti uhkaavat niellä meidät iankaikkisesti. Suruttomat syntiset eivät kauhistu näitä ilkeän röyhkeytensä tähden hetkeäkään, eivät myöskään ulkokullatut omassa pyhyydessään. Mutta kaikkia hurskaita sieluja ne vaivaavat ja pelästyttävät enemmän kuin on hyödyllistä. Sellaisia murheellisia, pelon alaisia olivat myös köyhät Beetlehemin paimenet, jotka näkivät jouluyönä enkelin. Hänen täytyi näet rohkaista heitä sanoen: ”Älkää peljätkö!” Kuulkaa siis tämän taivaallisen saarnaajan sanoja, kaikki te murheelliset ja pelonalaiset sydämet tähänkin aikaan! ”Älkää peljätkö!”, huutaa hän teille. Ikään kuin tahtoisi hän sanoa: Te pelkäätte Jumalan hylänneen teidät syntinne ja tottelemattomuutenne tähden. Älkää enää pelätkö, sillä sanomattomassa rakkaudessaan on hän teitä suuresti armahtanut! Te surette nähdessänne synnin, kuoleman ja perkeleen paulojen piirittävän alati teitä. Mutta älkää enää surko! ”Katso, minä ilmoitan teille suuren ilon: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja!”

 

Totisesti, meille myös on tämä Vapahtaja syntynyt, koska hän on syntynyt ”kaikelle kansalle”! Mutta minkälainen Vapahtaja hän on! Lieneekö hänkin synnillä saastutettu, niin kuin me vaivaiset jo syntyessämme olemme? Ei ole, Jumalan kiitos. Vaan meille on syntynyt aivan synnitön Vapahtaja, Pyhän Hengen voiman kautta. Jos siis syntisi ja saastaisuutesi sinua soimaa ja vaivaa, niin muista synnitöntä, puhdasta Jeesustasi, joka Beetlehemissä syntyi sinulle Vapahtajaksi ja vanhurskaaksitekijäksi. Hänen pyhyytensä peittää sinun syntisi, hänen puhtautensa verhoaa ja pesee pois sinun saastaisuutesi. Tule siis taas ja aina hänet omistamaan, Jeesusta Kristusta uskossa päällesi pukemaan, niin olet sinä hänessä kaunis, ihana, pyhä ja puhdas Jumalan silmissä, ikään kuin sinulla ei olisi pienintäkään syntiä! Sillä näin on kirjoitettu: ”Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, veri puhdistaa meitä kaikesta synnistä” (1. Joh. 1:7). Kaikille kastetuille, jotka nyt uskovat Kristukseen, huutaa Herran apostoli: ”Te olette pestyt, te olette pyhitetyt, te olette vanhurskaiksi tulleet Herran Jeesuksen nimen kautta ja meidän Jumalamme Hengen kautta” (1. Kor. 6:11).

 

Iloitkaamme siis Jeesuksessa! Hänessä on iloa kyllä. Hänessä on paljon enemmän iloitsemista, kuin itsessämme koskaan itkettävää. Katsokaa, mikä erinomainen Vapahtaja meille on syntynyt! Jumala itse on taivaasta tullut Vapahtajaksemme! Eikö siis meillä ole iloitsemista? Jumala on neitsyt Mariasta meidän veljeksemme syntynyt! Eikö tässä ole iloa kyllin köyhimmällekin syntiselle? Onpa totisesti, jos hän vain usko! Sillä vaikka me kaikki olemme syntiin langenneita Aadamin lapsia, niin me pääsemme vieläkin Jumalan sukulaisiksi ja rakkaiksi lapsiksi tässä lapsukaisessa, joka on sekä Jumala että ihminen, Jumalan ja ihmisten yhdistäjä. ”Niille, jotka hänen ottivat vastaan, antoi hän voiman Jumalan lapsiksi tulla, jotka uskovat hänen nimeensä”, todistaa pyhä Johannes (Joh. 1:12). Suretko siis sitä, että sydämesi niin pian ja viekkaasti vieraantuu elävästä Jumalasta? Valitatko Daavidin kanssa: ”Minä olen eksyvä, niin kuin kadotettu lammas” (Ps. 119:176), ja seurakunnan kanssa: ”Katso, Herra, eksymme; Työmme, aivoituksemme Harhailevat luotas kauas; Se vie sielustamme rauhas.” Niin kuule ja katso, mitä enkeli jouluyönä paimenille saarnasi, mikä syntymä silloin tapahtui Beetlehemissä!

 

Jumala on langenneita lapsiansa etsinyt, vieraantuneita syntisiä sukuunsa saattanut rakkaan ainokaisen Poikansa ihmiseksi syntymisellä, ihmisten lihaan ilmestymisellä. Rohkaise siis itseäsi, sielu, joka suret poispoikkeamistasi ja vieraantumistasi Herrasta! Katso, vieläkin on sinulla veljenäsi tämä Herra, joka iäksi puki ihmisen luonnon päällensä ja joka on oleva Jumala ja ihminen iankaikkisesti. Ei hän ole koskaan kaukana sinusta, sillä sinutkin hän on päällensä pukenut: sinä olet hänen ja hän sinun. Turvaa taas uudestaan häneen, niin olet hyvällä tallella, niin kuin eksynyt lammas oman paimenensa hartioilla oikein tallella on. Sinun sydämesi on kyllä eksyväinen, ”häijy ja pahanilkinen kappale”, niin kuin murheella tunnet ja valitat, mutta Jeesuksen sydän on vakaa ja alati uskollinen sinua kohtaan eikä voi unhottaa eikä hylätä sinua.

 

”Mutta Siion sanoo: Herra hylkäsi minun, Herra unhotti minun!” Niin sanoo sinunkin sydämesi aina vähän ajan päästä, kun kaipaat taas tuntuvaa Herran armoa ja voimaa ja kun itsestäsi näyttää siltä, että matelet hylättynä yksinäisessä erämaassa. Mutta lieneekö asia todella niin, kuin se sinusta näyttää? Onko Herra hylännyt ja unohtanut Siioninsa? Kuulehan, kuinka Herra itse sinun ja koko Siioninsa valitukseen vastaa! Näin nimittäin: ”Unohtaako vaimo lapsukaisensa, niin ettei hän armahda kohtunsa poikaa? Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unhota” (Jes. 49:15). Tällainen on Jeesuksen sydän meitä vaivaisia syntisiä kohtaan; se on äidin sydäntä uskollisempi ja rakkaampi. Mutta eipä oikea äitikään mielellään lastaan unohda eikä hylkää. Äidin sydän armahtaa lapsiraukkaansa sitä hartaammin, kuta heikommaksi ja surkeammaksi tämän näkee. Usko siis vain vahvasti, että Vapahtajasi sydän on sinua kohtaan vieläkin armahtavaisempi! Sillä näin hän itse sanoo: ”Ja vaikka hän (äiti lapsensa) unhottaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unhota!”

 

Voi, rakkaat veljeni ja sisareni Kristuksessa! Ovathan nuo oikein suloisia sanoja surevalle sydämelle, hunajaa ja mesileipää makeammat Jeesusta kaipaavalle ja ikävöitsevälle sielulle! Hän, totuuden Herra itse, vakuuttaa, ettei hän meitä unohda, vaikka äiti oman lapsensa unohtaisikin. Näetkö nyt oman sydämemme epäuskoa, joka tahtoo meitä väsyttää ja vaivata tällä valheella: ”Herra hylkäsi minun, Herra unhotti minun!” Eikö Herra itse aivan toisin todista, ja eikö hänen todistuksensa ole uskottavampi kuin kaikki oman sydämemme ajatukset ja kujeet? Tottahan totisesti! ”Sillä mahdoton on Jumalan valehdella.” Meillä on uskollinen armahtaja, Jeesus, joka kaikenlaista kurjuuttamme ja heikkouttamme armahtaa, niin kuin äiti armas armahtaa lapsiraukkaansa, vaikka kuinka heikko ja huono se lienee, vieläpä silloin sitä enemmän. Mutta meidän armahtajamme, Jeesuksen, sydän on sittenkin vielä äidin sydäntä armahtavampi ja uskollisempi, niin kuin hän itse todistaa: ”Ja vaikka hän unohtaisi, niin en minä kuitenkaan sinua unhota!” Kiitos, kiitos iankaikkisesti!

 

Mitä luulette? Onko tässä vielä epäilyksen syytä? Sopineeko vieläkin valittaa: ”Herra hylkäsi minun, Herra unhotti minun”? Minusta näyttää soveliaammalta, omaa epäuskoamme häveten, ilokyyneleissä suudella syntisen vaimon kanssa Jeesuksemme jalkoja (Luuk. 7:38), ts. nöyrästi ylistää hänen pohjatonta armoansa ja rakkauttansa, joka ei hylkää meitä huonoja, viheliäisiä – vaikka me olemme sen moninkertaisesti ansainneet ja vieläkin aina ansaitsemme – vaan joka väsymättä pysyy uskollisena armahtajanamme aina ja iankaikkisesti! Eikö tästä sovi iloita, iloita ja kiittää kyyneleissäkin!

 

”Katso, käsiisi olen minä sinut pyöltänyt”, vakuuttaa hän vieläkin (Jes. 49:16). Ja niin ovatkin totisesti hänen pyhät kätensä meidän kaikkien tähtemme lävistetyt ja me niihin niin syvästi pyälletyt, hänen haavoihinsa kaivetut ja kätketyt, ettei kukaan voi meitä sieltä reväistä (lue Joh. 10:28). Tässä totisessa uskon turvassa pysykäämme aina! Olkoon Jeesus alati turvanamme sekä elämässä että kuolemassa, niin ei meidän koskaan pahoin käy. Iloitkaamme Jeesuksessa! Aamen.

 

F. G. Hedberg, Virvoitusta väsyneille II, ss. 179-183. Helsinki 1904. SLEY. Kieliasua varovasti korjailtu.