ENKELIN JOULUSAARNA

Martti Luther

 

Olemme kuulleet edellä kertomuksen siitä, miten Jeesus Kristus, Jumalan Poika, syntyi tähän maailmaan ja mitä meidän tulee oppia siitä. Evankelista kertoo, miten tämän tapahtuessa Beetlehemissä tuli enkeli taivaasta kirkkaassa ja suuressa valossa muutamille paimenille, jotka olivat lähistöllä kedolla laumansa luona. Hän saarnasi heille tuosta syntymästä näillä sanoilla:

 

”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa” (Luuk. 2:10-12).

 

Tämä on ensimmäinen saarna tästä syntyneestä lapsesta, Herrastamme Jeesuksesta. Enkeli toi sen taivaasta meidän luoksemme maan päälle. Tästä syystä se on sen arvoinen, että me uutterasti opimme sitä ja varomme ajattelemasta, että voisimme oppia sen täydelleen. Sillä vaikka sitä saarnataan joka vuosi, vieläpä joka päivä, emme kuitenkaan voi sitä täällä maan päällä täysin oppia.

 

Tämä enkelin saarna oli hyvin tarpeellinen, sillä vaikka Kristus olisi syntynyt kaksikymmentä kertaa, se olisi ollut kuitenkin turhaan, jos me emme tietäisi siitä mitään. Sillä jos jollain on aarre talossaan tai kellarissa, mutta hän ei tiedä siitä mitään, niin hänellä on tästä aarteesta vähän iloa. Kuten sananlasku sanoo: kätkössä oleva aarre on hyödytön aarre, koska sen yli juostaan kuin loan yli kadulla kiinnittämättä siihen mitään huomiota. Näin on myös tämän pyhän, riemullisen syntymän laita. Jos rakkaat enkelit eivät olisi saarnanneet siitä ja ilmoittaneet tätä aarretta ihmisille, ei kukaan olisi halunnut sitä itselleen, vielä vähemmän nauttinut eikä iloinnut siitä. Sillä siitä, mitä joku ei tiedä, hän ei välitä. Sitä ei haluta eikä olla haluamatta, vaan on kuin sitä ei olisi koskaan ollut tai ettei sitä koskaan tule olemaan.

 

Sen tähden tämän evankeliumin huomattavin kohta on se, että enkeli ilmoittaa saarnallaan tämän syntymän ja osoittaa meille tämän aarteen, ettemme kulje sen ohi, niin että meillä on aarre ja kuitenkaan emme siitä mitään tiedä, emme iloitse siitä emmekä lohduttaudu sillä. Hän sanoo: ”Minä ilmoitan teille suuren ilon.”

 

Nämä sanat on asetettu erittäin hyvin. Paimenet olivat kovin peloissaan tästä epänormaalista ilmiöstä, suuresta valosta ja loisteesta, siitä että yö tuli hetkessä yhtä kirkkaaksi kuin päivä. Tämän enkeli näkee ja puhuu sen vuoksi iloisesti sanoen: ”Älkää peljätkö.” Ikään kuin hän sanoisi: Teillä ei ole mitään syytä pelätä. Mutta se, että te pelkäätte, on varma merkki siitä, että te ette tiedä mitään siitä jalosta, kalliista aarteesta, jonka Jumala on teille lahjoittanut. Muutoin te ette pelkäisi, vieläpä te iloitsisitte sydämestänne ja olisitte hyvillä mielin. Sillä juuri sen tähden minä olen tullut, että minun tulee julistaa teille suuri ilo, suuri teko ja ihme. Kun käsitätte sen oikein sydämissänne, te olette hyvillänne siitä ja teillä on suuri, ylenpalttinen ilo.

 

Enkelille tärkeintä oli etupäässä se, että hän mielellään tahtoi pitää sellaisen saarnan, joka jää mieleen eikä olisi turhaan vaan saa aikaan sen, mitä sen on määrä saada aikaan. Siksi hän ei puhu pienestä vaan suuresta ilosta ja välttämättömästä asiasta.

 

Perkele on näet synnin kautta syössyt meidät ihmiset hyvin alas. Hän on saanut aikaiseksi kauhistuttavan onnettomuuden. Me olemme perisynnin vallassa ja iankaikkinen kuolema on päällämme. Sitä paitsi meidän täytyy päivittäin maailmassa odottaa kaikenlaista onnettomuutta hänen taholtaan. Kukaan ei siis ole hetkeäkään varma ruumiistaan eikä omaisuudestaan, vaan se kaikki on vaaralle alttiina. Tätä onnettomuutta suurempi on vielä se, että perkele menee ihmisiin, kuten evankeliumissa on kirjoitettuna. Hän tekee heidät hulluiksi ja mielettömiksi, niin että totuudessa voidaan sanoa, että sellainen ihminen ei ole mitään muuta kuin perkeleen löyhkäävä, salainen astia. Niin häpeällisesti on hän synnin kautta tuhonnut meidät ihmiset, ettemme kykene hallitsemaan täällä maan päällä leivän palastakaan, ja meidän täytyy sen jälkeen joutua kärsimään myös Jumalan viha ja iankaikkinen kuolema. Miten kauhistuttava, surkea ja hirveä onkaan perkeleen valtakunta.

 

Sitä paitsi kun oikein harkitsemme ja punnitsemme kumpaakin toisiaan vasten, ei tuo kurjuus, joka meillä on perkeleeltä, ole millään lailla verrattavissa tähän ihanuuteen ja tähän verrattomaan aarteeseen ja iloon, josta enkeli tässä saarnaa ja sanoo: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon ... teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja.” Tällä saarnallaan enkeli tahtoisi mielellään kääntää sydämemme kaikesta perkeleen aiheuttamasta onnettomuudesta tähän lapseen. Hän tarkoittaa, että hän olisi silloin suorittanut kristillisen saarnaajan työn, kun hän voisi saattaa meidät siihen, että me oppisimme tuntemaan oikein tämän Vapahtajan ja tuntisimme hänet lihaksemme ja vereksemme. On varmasti totta, että jos tämä iloinen kuva oikein painuisi tai voisi painua ihmissydämeen, niin tähän aarteeseen verrattuna olisi vähäpätöistä kaikki, mitä me perkeleen taholta saamme osaksemme, vaikka se olisi suuri ja iankaikkinen vahinko.

 

Sen, joka tahtoo voittaa perkeleen, nauraa hänen myrkylleen ja vihalleen ja olla varma hänen edessään, täytyy olla tekemisissä ainoastaan tämän suloisen näyn ja lohdutuksen kanssa, josta enkeli tässä saarnaa ja sanoo: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Kun tämä näky oikein valtaa sydämeen, on asia jo voitettu. Sillä silloin ihminen ajattelee näin: Perkele on häpäissyt ja tappanut minut ja kaikki ihmiset, syössyt meidät Jumalan vihaan ja iankaikkiseen tuomioon, mutta niin iso ei vahinko ole. Aarre, jonka Jumala on antanut minulle, on vielä suurempi. Sillä Jumala, minun Herrani, ei hallitse ihmissukua siten kuin perkeleellä on tapana ihmisiä hallita, vaan Hän itse tulee todelliseksi ihmiseksi, niin että Jumalasta ja inhimillisestä luonnosta tulee yksi persoona. Näin lähelle perkele ei voi ihmistä tulla. Sillä vaikka hän pitää vallassaan jotain ihmistä, pysyy kuitenkin tämä ihminen ihmisenä ja perkele perkeleenä, ja näin on kaksi erillistä persoonaa ja luontoa. Sisävastoin Jumalan Poika on tullut ihmiseksi, niin että voin totuudessa sanoa: Tämä ihminen on Jumala, ja Jumala on ihminen.

 

Sen tähden meidän rakas armollinen Jumalamme taivaassa on tullut paljon lähemmäs meitä ja paljon syvemmälle lihaamme kuin perkele voi tulla. Perkele voi pitää ihmistä vallassaan ja piinata häntä, mutta hän ei voi tulla omakohtaisesti ihmiseksi. Luonnot pysyvät aina erillään, ei ainoastaan olemuksen vaan myös persoonien suhteen. Mutta tässä ne ovat yhtä, Jumalan Poika on meidän lihaamme ja vertamme. Hän on syntynyt neitsyt Mariasta luonnollisella tavalla, kuten sinä ja minä, lukuun ottamatta sitä, että hän sikisi Pyhästä Hengestä ilman miehen siementä eikä saanut inhottavan perkeleen myrkkyä, vaan hänellä on aivan puhdas, viaton liha ja veri. Tätä yhtä kohtaa lukuun ottamatta, että meidän lihamme ja veremme on epäpuhdas ja syntinen, on Hän ihminen samalla lailla kuin sinä ja minä. Hänen täytyi syödä, juoda, nukkua ja herätä samoin kuin muiden ihmisten luonnostaan täytyy tehdä, kuten Paavali sanoo: ”...hänet havaittiin olennaltaan sellaiseksi kuin ihminen” (Fil. 2:7). Sen, joka kuuli tai näki hänet, täytyi sanoa: Tämä on todellinen, luonnollinen ihminen, ei mikään henkiolento. Sillä hänellä on kaikki tämän elämän ominaispiirteet itsessään.

 

Tämä on se ilo, josta enkeli puhuu. Mutta minä puhun nyt ainoastaan siitä kunniasta, josta meidän tulee iloita, en siitä hedelmästä, josta saarnataan, kun saarnataan hänen kärsimyksestään ja ylösnousemuksestaan. Nyt me puhumme ainoastaan siitä kunniasta, että Jumala on tullut niin lähelle meitä, että Hän on meidän lihaamme ja vertamme, todellinen ihminen, kuten sinä ja minä, vain sitä lukuun ottamatta, että hän on ilman mitään syntiä. Tällä sanoin kuvaamattomalla kunnialla Hän on kaunistanut ihmissuvun. Sen enkeli tahtoisi mielellään painaa ihmisten mieliin, ja hän lausuu: ”...minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle.”

 

Enkeli on iloinen ja hyvillä mielin tästä, hän hehkuu ja hyppelee sulasta ilosta. Hän ei häpeä saarnata köyhille paimenille vaan on hyvillään siitä. Hän tahtoisi myös mielellään, että tämä painuisi kaikkien sydämiin, kuten hänen, ja kaikki ihmiset oppisivat tuntemaan tämän suuren kunnian: inhimillinen luonto on päässyt niin suureen kirkkauteen, että Jumalan Poika, korkea majesteetti, jonka kautta kaikki on luotu, on tullut lihaksemme ja vereksemme. 

 

Sillä vaikka me emme muuten hyötyisi tästä mitään, ei olisi ihme, jos me ihmiset mieltyisimme toinen toisiimme niin suuresti, että söisimme toinen toisemme rakkaudesta, kuten sanotaan. Mutta en puhu vielä mitään [Jumalan Pojan lihaan tulemisen] hyödystä ja käytöstä vaan ainoastaan kunniasta. Jos se menisi oikein sydämeen, emme voisi koskaan olla vihamielisiä ketään ihmistä kohtaan. Sillä kuka tahtoisi vihata tai tehdä pahaa [Jumalan] kuvalle, jolla on ruumis ja sielu, samoin kuin sinun ja minun Jumalallakin on? Eikö meidänkin tulisi sellaisen kunnian tähden, jota Jumala on osoittanut meitä kohtaan, rakastaa kaikkia ihmisiä ja tehdä heille kaikkea hyvää?

 

Enkelit ovat paljon suurenmoisempia luotuja kuin me ihmiset, mutta Jumala ei ole katsonut siihen. Jumala ei tullut enkeliksi. Enkelit ovat sen lisäksi myös viattomia ja pyhiä henkiä, jotka eivät ole langenneet, kuten muut enkelit ja me kurjat ihmiset. Näyttää siltä, että Jumalan olisi ollut oikeudenmukaisempaa tulla enkeliksi. Hän menee kuitenkin ja ottaa vähäisen, kurjan luodun, joka makaa synnissä ja on perkeleen valtakunnassa ja kuoleman vallan alla, ja jota perkele piinaa ja häpäisee mitä pahiten. Tämä merkitsee syvälle alas meidän luoksemme kumartumista. Eikö tämän sitten tulisi hellyttää meitä, niin että kaikella innolla rakastaisimme toisiamme, osoittaisimme toinen toisiamme kohtaan kaikkea ystävyyttä, palvelisimme toisiamme emmekä halveksisi ja kadehtisi toisiamme?

 

Eräät isät ovat sitä mieltä, että kun perkele taivaassa näki, että Jumalan Pojan oli määrä tulla ihmiseksi, olisi hän tullut siitä syystä kateelliseksi ihmisiä kohtaan ja alkanut vihata Jumalaa. Niinpä hän ei enää olisi tahtonut olla enkeli, vaan hän olisi tahtonut tulla ihmiseksi ja olisi siis ylpeydestä ja kateudesta langennut. Tämä ajatus voi hyvin olla tottakin. Mutta rakkaat isät ovat sen lisäksi tahtoneet osoittaa tällä tavalla sen suuren kunnian, joka on tullut meidän osaksemme siinä, että Jumala tuli ihmiseksi, että Hän otti sen saman kurjan lihan ja veren, joka meillä kurjilla ihmisillä on, jotka olimme perkeleen riivaamia ja kuoleman valtaan annettuja synnin tähden.

 

Kuinka onnettomia ihmisiä niiden täytyy olla, jotka eivät tiedä tästä kunniasta mitään? Mutta ne, jotka kuulevat enkeleiltä, apostoleilta ja muilta saarnaajilta, että Jumala on niin armollisesti lähestynyt inhimillistä luontoa, ottanut sen itselleen ja tehnyt sen kaiken luodun herraksi, ja joilla ei silti ole mitään iloa siitä, ovat paljon onnettomampia. Onnettomia ihmisiä täytyy niiden toden totta olla, jotka eivät sitä koe, jotka eivät saa lohdutusta ja iloa siitä.

 

Jos monien veljien joukosta yhdestä tulee suuri herra, kuinka iloisiksi tulevatkaan muut veljet. Miten paljon he saavatkaan siitä lohdutusta. Tällaisena näyttäytyi Joosef veljilleen 1. Mooseksen kirjassa, kun hän antoi heidän tuntea itsensä. On totta, että tämä on luonnollista iloa. Mutta minkä tähden me emme iloitse siitä sanoinkuvaamattomasta kunniasta ja kirkkaudesta, että Jumalani on tullut minun lihakseni ja verekseni, ja nyt Hän istuu ylhäällä Jumalan oikealla puolella, kaiken luodun Herrana? Tämä ei tahdo mennä meidän sydämiimme, emmekä kiitä ja ylistä Jumalaa siitä.

 

Se, joka voisi tämän oikein käsittää sydämessään, pitäisi sen lihan ja veren tähden, joka on ylhäällä Jumalan oikealla puolella, kaikkea lihaa ja verta täällä maan päällä rakkaana eikä voisi enää suuttua keneenkään ihmiseen. Kristuksen, meidän Jumalamme, sydämellisen ihmisyyden, tulisi yhdellä silmäyksellä tehdä kaikki sydämet syystä iloisiksi ja ystävällisiksi ja täyttää ne ilolla niin, ettei siellä enää voisi olla yhtään vihaista ajatusta. Se, joka olisi tämän ajatuksen sydämessään hyvin käsittänyt, että Jumalan Poika on tullut ihmiseksi, ei odottaisi koskaan Herralta Kristukselta mitään pahaa vaan ainoastaan jotain hyvää. Sillä tiedänhän kyllä, etten mielelläni suutu itseeni enkä halua tehdä itselleni pahaa. Mutta Kristus on juuri se, joka minä olen – hänkin on ihminen. Miten hän sitten voi tarkoittaa pahaa itselleen, ts. meille, jotka olemme hänen lihaansa ja vertansa? Niinpä jos tämä ajatus olisi oikein sydämessä, sulattaisi se silmänräpäyksessä kaikki kauhistuttavat esimerkit Jumalan vihasta, joita ovat muun muassa vedenpaisumus sekä Sodoman ja Gomorran rangaistus. Kaiken sen täytyisi hävitä yhteen ainoaan ajatukseen, kun me ajattelemme tätä yhtä ihmistä, joka on Jumala, ja joka on suonut inhimilliselle luonnolle niin suuren kunnian, että Hän on tullut ihmiseksi.

 

Mutta, kuten sanottu, eivätkö ne ole onnettomia ihmisiä, jotka kuulevat tästä eivätkä kuitenkaan välitä siitä vaan jättävät tämän aarteen sikseen ja ajattelevat ainoastaan sitä, miten he voisivat täyttää arkkunsa rahalla, rakentaa hienoja taloja ja elää hyvin komeasti? Tähän on syynä se, että inhottava perkele sokaisee heidän sydämensä, niin etteivät he voi nähdä yhtään silmäystä siitä ilosta, josta enkeli tässä saarnaa. 

 

Tämän kohdan tulisi tehdä meistä hyvin iloisia ja autuaan ylpeitä, että meitä on näin kunnioitettu yli kaikkien luotujen, yli enkelienkin, niin että me voimme totuudessa kerskata: Minun lihani ja minun vereni istuu Jumalan oikealla puolella ja hallitsee kaikkea. Sellaista kunniaa ei ole millään luodulla eikä enkelillä, mutta minun lihallani ja verelläni se on. Tämän tulisi kyllä jo yksistään olla leivinuuni, jossa sydämemme sulavat ja joka saisi aikaan sellaisen lämmön meidän ihmisten keskuudessa, että me rakastaisimme sydämestämme toinen toistamme.

Mutta siinä, kuten sanottu, inhottava perkele pettää meitä, niin että me kuulemme sen kirkossa, mutta emme sitten enää ajattele sitä vaan unohdamme sen heti. Se hävittää meiltä tämän ilon yhdessä muiden murheiden kanssa, niin että me emme sulje tätä kuvaa sydämeemme, kuten meidän tulisi. Vaikka meillä ei olisi muuta kunniaa kuin tämä, tulisi meidän hypähdellä ja tanssia ilosta.

 

Mutta tämän luonnollisen kunnian ja ilon lisäksi on vielä tämä, että hän, ihminen Jeesus, tahtoo olla myös Vapahtajamme. Tämä on meille varsinainen ja suurin syy olla iloisia. Siksi ne, jotka eivät kuule eivätkä tiedä tästä, ovat onnettomia ihmisiä. Mutta kuten edellä on sanottu, paljon onnettomampia ovat ne, jotka kuulevat ja tietävät sen, mutta eivät välitä siitä. Sillä näiden sanojen tulisi sulattaa taivas ja maa ja tehdä kuolemasta meille pelkkää sokeria ja kaikesta onnettomuudesta, jota on äärettömän paljon, pelkkiä kallisarvoisia helmiä. Sillä kuka ihminen voi täydelleen käsittää tämän, että meille on syntynyt Vapahtaja? Tätä aarretta enkeli ei anna ainoastaan Hänen äidilleen, neitsyt Marialle, vaan kaikille meille ihmisille. ”Teille, teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.”

 

Enkeli puhuu paimenten kanssa. Nämä olivat juutalaisia ja olivat hyvin selvillä siitä, että heidän äidinkielellään sana ”Kristus” tarkoittaa kuningasta ja herraa. Mutta siinä suurin osa juutalaisista erehtyi, että he ajattelivat Hänestä tulevan maallisen valtakunnan herran ja pelastajan. Se ei ollut tarkoitus. Enkelin näköpiirissä on korkeampi asia, kun hän lausuu: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Ikään kuin hän tahtoisi sanoa: Te olette tähän saakka olleet perkeleen vankeja, joka on kiduttanut teitä vedellä, tulella, rutolla, miekalla ja lukemattomilla onnettomuuksilla. Te kurjat ihmiset olette hänen hirmuvaltansa alaisuudessa. Sieluja hän johtaa harhaan valheilla, mikä on äärettömän paljon vahingollisempaa kuin mikään rutto voi olla ruumiille. Kurjalla, puutteenalaisella ja heikolla ruumillakaan ei ole lepoa hänen edessään. Kun hän on kiduttanut ruumista ja sielua, on sen jälkeen edessä vielä iankaikkinen kuolema. Teille, sanoo enkeli, teille, jotka olette ruumiinenne ja sieluinenne moisen vahingollisen, pahan ja myrkyllisen hengen, maailman ruhtinaan ja jumalan, alaisena vankeina, on syntynyt Vapahtaja.

 

Pienen sanan ”teille” tulisi tehdä meidät iloisiksi. Sillä kenelle hän puhuu? Puille ja kivillekö? Ei, vaan ihmisille eikä yhdelle tai kahdelle vaan koko kansalle. Mitä se merkitsee meille? Aiommeko edelleen epäillä Jumalan armoa ja sanoa: Pyhä Pietari ja pyhä Paavali voivat kyllä iloita Vapahtajasta, mutta minä olen kurja syntinen – tämä jalo, kallis aarre ei kuulu minulle. Ystäväni, jos tahdot sanoa, ettei hän ole sinun omasi, niin kenen hän sitten on? Onko hän tullut hanhien, ankkojen ja lehmien tähden? Sinun täytyy näet tässä nähdä, kuka Hän on. Jos Hän olisi tahtonut auttaa jotakin toista luotua, Hän olisi tullut kyseiseksi luoduksi. Mutta Hän on tullut ainoastaan Ihmisen Pojaksi.

 

Kuka sinä olet? Kuka minä olen? Emmekö ole ihmisiä? Kyllä. Kenen sitten tulee omistaa tämä lapsi itselleen ellei juuri ihmisten? Enkelit eivät saa ja perkeleet eivät tahdo omistaa häntä. Mutta me saamme, meidän tähtemme hän tuli ihmiseksi. Sen tähden meidän ihmisten sopii ilolla omistaa hänet itsellemme, kuten enkeli sanoo: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Juuri tätä ennen hän sanoo: ”...minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle.” Eikö ole suuri ja ihana asia, että enkeli taivaasta tuo sellaisen sanoman ihmisille. Ja sitten monet tuhannet enkelit ovat niin iloisia siitä, toivovat ja saarnaavat, että meidän ihmisten tulee myös olla iloisia ja kiitollisina omistaa tämä armo, kuten saamme kuulla.

 

Siksi me kuulemme tässä osuvan ja kallisarvoisen sanan: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Ikään kuin enkeli tahtoisi sanoa: Tämä syntymä ei ole minua varten enkä minä saa sitä omistaa itselleni, mutta suon sen sydämestäni kernaasti teille. Mutta teitä varten se on, jotka olette kurjia, turmeltuneita ja kadotettuja ihmisiä. Sellaisille Hän on syntynyt Vapahtajaksi. Omistakaa siis hänet itsellenne. Te tarvitsette sellaista Vapahtajaa, että teidät autettaisiin synnistä ja kuolemasta. Se, mistä on edellä kerrottu, että Jumala on tullut ihmiseksi, on itsessään ihana, suuri asia. Mutta tämä on paljon sen yli, että Hän on meidän hengellinen ja iankaikkinen Vapahtajamme. Se, joka tämän oikein tuntee ja uskoo, pystyisi sen perusteella sanomaan, mikä on oikea ilo, vieläpä hän ei voisi kauan elää sellaisesta ilosta. Mutta, kuten alussa sanottiin, me emme kykene täällä maan päällä täysin käsittämään emmekä kokonaan oppimaan tätä saarnaa. Tämä elämä on liian ahdas, sydämemme ovat liian heikot siihen. Muutoin jos olisi mahdollista, että joku voisi sydämessään sen oikein omistaa, täytyisi hänen sydämensä pakahtua ilosta eikä hän enää koskaan tuntisi mitään murheellisia ajatuksia.

 

Jos me uskoisimme, tulisi siitä seurata ainakin se hedelmä, että me olisimme ystävällisiä toisiamme kohtaan, lakkaisimme valheista ja petoksista ja kaikenlaisesta tyhjänpäiväisyydestä ajatellessamme sitä, että Jumala itse on tullut ihmiseksi. Mutta kovin heikosti se meiltä onnistuu ja siitä nähdään, ettei tämä ilo tahdo oikein päästä sydämeemme. Me unohdamme sekä enkelien saarnan että Vapahtajan, ja suurin osa ihmisistä seuraa vanhoja himojaan. Se on varma merkki siitä, että me emme usko lujasti tai edes heikosti tuota saarnaa. Muuten me olisimme iloiset, emme huolehtisi, jos me uskoisimme, että meillä on sellainen Vapahtaja. Miten ihminen iloitsisikaan kuoleman uhatessa häntä, jos hänellä olisi luotettava lääke ruttoa vastaan! Koettaisiin sydämestä lähtevää iloa. Mutta tässä, kun meillä on varma vakuutus syntiä ja iankaikkista kuolemaa vastaan, ei kukaan iloitse, tai vain harvat. Suurin joukko etsii muuta iloa, niin että sillä olisi täällä rauha, lepo ja hyvä elämä, eikä se kuitenkaan ole hetkeäkään varma itsestään. Se on merkki siitä, että me kuulemme tämän riemullisen saarnan ikään kuin unessa, pysymme parantumattomina ihmisinä, joilla on aarre silmiensä edessä eivätkä kuitenkaan piittaa siitä.

 

Se, joka siis on tässä tilassa, että hän kuulee tämän eikä tunne siitä mitään iloa, pitäköön itseään onnettomana ihmisenä. Mikä näet tekee sydämen iloiseksi, jos se ei iloitse tästä, mistä enkeli sanoo: ”Teille on syntynyt Vapahtaja”? Se, joka ei tahdo parantua ja tulla hurskaammaksi tästä saarnasta, jolle tämä aarre ei maistu ja jonka sydäntä tämä tuli ei lämmitä, sen tehköön teloittaja hurskaammaksi, muutoin ei hän ole autettavissa. Opi siis pitämään pahana merkkinä sitä, jos havaitset itsesi tällä tavoin kylmäksi ja turtuneeksi. Rukoile Jumalalta sydämestäsi Hänen armoaan, että hän muuttaisi ja auttaisi sydäntäsi Pyhän Henkensä välityksellä.

 

Enkeli ilmoittaa sitten, että Hän, tämä Vapahtaja, on syntynyt Daavidin kaupungissa, ja kutsuu häntä Kristukseksi, Herraksi. Näillä sanoilla hän osoittaa meidät Raamattuun. Sillä profeetta Miikan kautta oli ennustettu etukäteen, että Hän syntyisi Beetlehemissä.

 

Erityisesti enkeli nimittää Jeesus-lasta Herraksi. Tätä me emme saa ymmärtää ikään kuin Hän tulisi olemaan maallinen kuningas, joka osoittautuisi hirmuhallitsijaksi ja löisi nuijalla keskelle joukkoa. Ei, vaan kuten Jumala sanoi Aadamille: ”Vaimon siemen on polkeva käärmeen pään rikki.” Hän on oleva perkeleen vihollinen, mutta meidän Herramme ja Lunastajamme, joka pitää sinua ja minua omanaan. Hän vaatii meitä omanaan perkeleeltä ja sanoo tälle: Anna minulle tämä, jota sinä pidät vangittuna. Hän ei ole sinun omasi vaan minun oma luotuni, jota en ole ainoastaan luonut vaan myös ostanut ruumiillani ja verelläni. Päästä hänet siis irti ja anna hänet minulle jälleen, sillä hän kuuluu minulle. Kristus on siis lohdullinen Herra, joka käy voimalla käsiksi perkeleen valtakuntaan ja ottaa omansa itselleen. Hän astuu perkeleen eteen ja sanoo: Sinä kirottu henki olet vietellyt heidät syntiin ja kuolemaan. Sinä petät ja valehtelet heille eivätkä he kuitenkaan ole sinun omiasi. Minä olen Herra. Minulle kuuluu paitsi olemukseni myös oikeuden puolesta hallita ihmisiä, mutta sinulle se ei kuulu. Sillä minä olen ansainnut ihmiset omaisuudekseni.

 

Jumalan Poikahan ei kuitenkaan ole lunastanut enkeleitä, sinä sanot. Miten voidaan sitten selittää sana ”Herra” tällä tavalla? Vastaus: Meidän ihmisten suhteen tällä sanalla ei ole muuta merkitystä, ja se on siis oikein selitetty. Mutta koska enkeli puhuu yksinkertaisesti ja antaa Jeesus-lapselle niin ylhäisen nimityksen kutsuen häntä Herraksi, niin se on varma osoitus siitä, että tämä lapsi, joka on syntynyt neitsyt Mariasta, on olemuksellinen, todellinen ja iankaikkinen Jumala. Muutoin enkeli epäilemättä ei olisi kutsunut Häntä Herraksi.

 

Hän on meidän Vapahtajamme, ei enkelien. Enkeli sanoo tässä selvästi: ”Teille on syntynyt Vapahtaja.” Mutta Hän ei ole ainoastaan meidän vaan myös enkelien Herra. He ovat meidän kanssamme ja me heidän kanssaan tämän Herran perheväkeä. He lukeutuvat tämän Herran alaisuuteen meidän kanssamme, niin että me ihmiset, jotka ennen olimme perkeleen orjia, pääsemme tämän lapsen kautta sellaiseen kunniaan, että meidät otetaan rakkaiden enkelien huomaan. He ovat nyt meidän parhaita ystäviämme, niin että me voimme kerskata tämän lapsen tähden siitä, että meillä on enkelien kanssa ja näillä meidän kanssamme sama Herra ja olemme samaa perheväkeä keskenämme. 

 

Rakkaat enkelit voisivat syystä olla ylpeitä siitä, että he ovat paljon jalompia kuin me ihmiset – ensiksi luontonsa ja olemuksensa tähden ja sitten myös siitä syystä, että he ovat synnittömiä. Mutta tästä ylpeydestä ei näy jälkeäkään. He eivät halveksi meitä ihmisiä meidän kurjuutemme tähden. He surevat sydämestään meidän kuolemistamme, syntiämme ja hätäämme. Siksi he myös sydämestään iloitsevat siitä avusta, joka kohtaa meidät tämän lapsen välityksellä. He suovat meille aivan kuin itselleen sen autuuden, että me saamme omaksemme tämän lapsen, joka on heidän Herransa ja joka saattaa meidät suureen kunniaan, niin että meistä tulee heidän kumppaneitaan. He eivät sano: Minä en siedä syntisiä, haudassa makaavia, löyhkääviä kuolleita, huorintekijöitä ja roistoja. Ei, niin he eivät sano, vaan he ovat sydämestään iloisia siitä, että saavat sellaisia syntisiä rauhaan. He ylistävät Jumalaa siitä, että me pääsemme vapaiksi synnistä ja olemme tulleet heidän kanssaan samaan taloon ja saman Herran alaisuuteen. Tämän armon tähden, josta he itse eivät ole osallisia, he kiittävät ja ylistävät Jumalaa.

 

Kuinka paljon välttämättömämpää onkaan, että mekin kiitämme ja ylistämme Jumalaa siitä ja rakastamme ja palvelemme toisiamme, kuten Jumalan Poika on palvellut meitä – Hän, joka tuli meidän lihaksemme ja lähimmäksi ystäväksemme. Mutta se, joka ei tästä välitä eikä tahdo näin rakastaa ja auttaa lähimmäistään, ei ole autettavissa, kuten olen edellä sanonut.

 

Tämä on ensimmäinen saarna Kristuksen syntymän jälkeen tästä lapsesta. Se kulkee halki koko maailman aina maailman loppuun asti. Siksi teidän tulee uutterasti tarkata sen merkitystä, sillä tässä te näette, miten rakkaista enkeleistä on tullut ystäviämme. He tulivat iloisen sanoman kanssa meidän luoksemme ja sanoivat, että meidän ei enää tule pelätä, koska lapsi on meille syntynyt, ja Hän on Vapahtajamme. Tämä on oikea, suurin ja paras lohdutus. Jumalan armo ja laupeus voidaan täydellä varmuudella osoittaa siinä, että Jumala, kaikkivaltias, iankaikkinen Isä, armahtaa meitä ja on antanut meille Poikansa niin ystävällisellä tavalla, lempeän, vähäpätöisen ja nuoren neitsyen kautta. Jumala laittoi hänen kohtuunsa Poikansa ja antaa meille saarnata: Hän on meidän Vapahtajamme. Mitä meiltä puuttuu, sen me löydämme Hänen luotaan. Hän on oleva meidän apumme ja lohdutuksemme, niin että tästä eteenpäin Jumalan ja meidän väliltämme on kaikki viha otettu pois ja on pelkkää rakkautta ja ystävällisyyttä.

 

Ajattelehan nyt, tekeekö Jumala vääryyttä, vaikka Hän tuomitsee iankaikkisesti ne, jotka kuulevat tämän eivätkä silti ota sitä vastaan, kuten sokeat ja paatuneet katolilaiset, jotka eivät tyydy tähän Vapahtajaan vaan etsivät muita vapahtajia, joihin he luottavat. Enkelin saarna kuuluu toisin, nimittäin, että vain tämä lapsi on meidän Vapahtajamme, josta yksin meillä tulee kaikki lohdutus ja ilo olla kuin suurimmasta aarteesta; missä Hän on, siihen katsovat kaikki enkelit ja itse Jumala.

 

Tätä aarretta Hän ei anna ainoastaan [lapsen] äidin kohtuun vaan sinulle ja minulle sanoen: Hän on sinun omasi, sinun pitää olla osallinen Hänestä ja kaikesta, mitä Hänellä on taivaassa ja maan päällä; se on sinun. Se, joka tämän kuulee eikä hänellä kuitenkaan ole siitä mitään iloa tai antaa tämän Vapahtajan mennä menojaan ja etsii toista, on ansainnut, että ukkonen löisi hänet yhdeksän kyynärän syvyyteen maan alle. Sen tähden meidän tulee kiittää Jumalaa Hänen armostaan ja rukoilla, että Hän itse puhuisi ja kirjoittaisi tämän enkelisaarnan meidän sydämiimme, niin että voimme oikein lohduttautua tällä Vapahtajalla ja voittaa Hänen kauttaan kuoleman ja perkeleen. Siihen meitä auttakoon rakas Herramme ja Vapahtajamme Kristus. Aamen.

 

W² 13,52-65. Suomennos: Hannu Lehtonen