PÄÄKIRJOITUS * HANNU
LEHTONEN
Jouluna kristikunta juhlii Jumalan Pojan lihaan
tulemista, inkarnaatiota. Johanneksen evankeliumissa tämä suuri ihme lausutaan
sanoilla: ”Sana tuli lihaksi” (Joh.
1:14).
Kristillinen kirkko tunnustaa Raamatun opetuksen
perusteella, että Sana eli Jumalan Poika, joka tuli lihaksi, on ”syntynyt Isästä
iankaikkisuudessa”. Jumalan Poika ei ole luotu olento vaan samaa olemusta Isän
Jumalan kanssa. Varhaiskirkon aikana käytiin tästä ankara kamppailu ns. areiolaisuuden väittäessä, että Kristus on pohjimmiltaan
luotu olento, eräänlainen puolijumala. Tämän oikeauskoiset kristityt torjuivat
Raamatun vastaisena harhana. Meillä on tänäkin päivänä syytä olla kiitollisia
tästä taistelusta raamatullisen opin puolesta. Samalla on kuitenkin huomattava
se, että vanhat harhat nousevat aina uudelleen esille uusissa hahmoissa.
Jumalan Pojan ihmiseksi tuleminen ei tarkoita sitä, että
Jumala olisi muuttunut ihmiseksi. Varhaiskirkon ajalta peräisin olevassa Athanasioksen tunnustuksessa sanotaan: ”Vaikka hän (Kristus)
on Jumala ja ihminen, ei kuitenkaan ole kahta Kristusta, vaan yksi. Yhdeksi hän
ei ole tullut siten, että jumaluus olisi muuttunut ihmisyydeksi, vaan siten,
että Jumala on omaksunut ihmisyyden.”
Jumalan Poika tuli lihaksi silloin, kun Hän sikisi Pyhän
Hengen vaikutuksesta neitsyt Marian kohdussa. Silloin jumalallinen ja
inhimillinen luonto yhdistyivät ainutlaatuisella tavalla. Kristus on todellinen
ihminen sillä poikkeuksella, että hän syntyi synnittömänä eikä koskaan syntiä
tehnyt. Vain ja ainoastaan Jeesuksesta voidaan ja saadaan sanoa: Jumala on
ihminen, ja ihminen on Jumala. Tämä yhdistyminen on pysyvä luonteeltaan. Siksi
saamme iloiten sanoa, että meidän veljemme, joka on meidän lihaamme ja vertamme,
istuu nyt Isän Jumalan oikealla puolella taivaassa.
Jeesuksen neitseestäsyntyminen on ihme, jota ei voi eikä
saa järjellä tutkia. Ainoa oikea asennoituminen on se, joka oli itämaan
tietäjillä. He seurasivat Jumalan sanan opastusta, löysivät Jeesus-lapsen ja
kumarsivat häntä. Oikein sanoo laulu: ”Siis anna meidän muistaa, Herra parhain:
Ei järki autuuteen voi ohjata, Ah, järjen viitta vie vain teille harhain, On
sana yksin viitta oikea.”
Jeesus syntyi ihmiseksi ”meidän ihmisten ja meidän
pelastuksemme tähden”, kuten Nikaian uskontunnustus
sanoo. Evankelista Luukas sanoo tutussa jouluevankeliumissa: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon,
joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja,
joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa.” (Luuk.
2:10-11).