PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

 

Raamatun perustaviin asioihin kuuluu lain ja evankeliumin oppi. Raamattu on sisältönsä puolesta lakia ja evankeliumia. Nämä kaksi oppia kulkevat siinä alusta loppuun saakka. Ei ole niin, että Vanha testamentti olisi lakia ja Uusi testamentti evankeliumia, vaan niissä kummassakin on sekä lakia että evankeliumia. Vanhassa ja Uudessa testamentissa puhuu sama Jumala. Hän on sekä pyhä ja vanhurskas että meitä Kristuksessa rakastava Jumala.

 

Kristillisen kirkon tulee julistaa sekä lakia että evankeliumia. Lakia tulee julistaa sen kaikessa ankaruudessa, evankeliumia taas sen täydessä ihanuudessa. Laki paljastaa meille meidän syntimme ja riistää meiltä kaikki omat mahdollisuudet. Evankeliumi sitä vastoin ilmoittaa ja tuo syntien anteeksiantamuksen ja Jumalan armon meille ilmaiseksi Kristuksen tähden.

 

Laki ja evankeliumi ovat toisilleen vastakkaisia oppeja. Laki ei tunne armoa. Se vaatii täydellistä täyttämistä ja julistaa kiroustuomion jokaiselle, joka sen rikkoo yhdessäkin kohdassa (Gal. 3:10). Evankeliumi sitä vastoin on pelkkää armoa. Siinä ei aseteta mitään ehtoja meille. Laki sanoo: ”tee”, evankeliumi sanoo: ”tehty”.

 

Lain ja evankeliumin erottaminen on kallisarvoinen taito, jonka vain Pyhä Henki voi opettaa Jumalan sanan kautta. ”Se siis, joka taidolla osaa erottaa evankeliumin laista, kiittäköön siitä Jumalaa ja tietäköön olevansa jumaluusoppinut” (Luther). Luterilaisen uskonpuhdistuksen ydin on olennaisesti siinä, että tämä ero opittiin jälleen tuntemaan, ja omattunnot pääsivät vapaiksi siitä orjuudesta, jossa ne paavikunnassa olivat olleet. Luther sanoo: ”On siis hyvin tarkasti huomattava, että Jumala aina, alusta asti, on maailmaan lähettänyt kahdenlaisen sanan eli julistuksen: lain ja evankeliumin. Nämä kaksi pitää sinun tarkkaan erottaa toisistaan ja tuntea ne. Minäpä sanon sinulle että, Raamattua lukuun ottamatta tähän mennessä ei ole kirjoitettu eikä edes kenenkään pyhän toimesta ole käsillä ainoatakaan kirjaa, jossa näitä kumpaakin julistusta niiden eroavaisuuksia silmällä pitäen olisi oikealla tavalla käsitelty; ja kuitenkin on äärettömän tärkeää se tietää” (Kirkkopostilla).

 

Tämän asian totuus on koettu uudelleen ja uudelleen. Lain tuomitsema syntinen löytää evankeliumin sanassa avun, vapautuksen syntiensä kuormasta. Armo on olemassa ennen meidän uskoamme. Sen on Jeesus meille hankkinut kalliilla hinnalla, lunastamalla meidät, kuolemalla meidän edestämme (Gal. 3:13). Evankeliumin sanassa, kasteessa ja ehtoollisessa me löydämme tämän armon, syntien anteeksiantamuksen, ja näiden armonvälikappaleiden kautta Pyhä Henki myös vaikuttaa pelastavan uskon eli sydämen luottamuksen tähän valmiiseen armoon.

 

Jos lain ja evankeliumin eroa ei tunneta tai tämä tunteminen hukataan, menetetään varmuus pelastuksesta. Sillä silloin ei ihminen voi varmuudella tietää, mitä Jumala hänestä ajattelee. Tällöin joudutaan väistämättömästi perustamaan pelastus tekoihin muodossa tai toisessa. Mutta apostoli Paavali muistuttaa meitä: ”Sillä armosta te olette pelastetut uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja – ette tekojen kautta, ettei kukaan kerskaisi” (Ef. 2:8-9).