AJO-OHJE

Reima Jokinen, TM, FM, Turku

 

Alttarirauhan kannattajien mukaan naispappeuden vastustaja voisi hyvällä omallatunnolla osallistua naispapin toimittamaan messuun ja osallistua alttariyhteistyöhön. Näkemys on ongelmallinen. Virka on tunnustuksemme mukaan asetettu uskon saamista varten. Pyhä Henki synnyttää viran välityksellä uskoa sanan ja sakramenttien kautta. Uskon syntyminen ja kasvaminen liittyvät kiinteästi asetuksiin, eikä tunnustus siksi ole niistä erillään. Yhteys Jumalan asettamaan palveluvirkaan ja sen kautta sanaan ja sakramentteihin on välttämätön niin uskon syntymiselle kuin sen ravitsemiselle.

 

Reformoidun hengen kyllästämä uuspietismi pyrkii tässä jatkuvasti heilauttamaan kärryt hevosen eteen: Uskon katsotaan kulkevan ulkoisten merkkien edellä – jos ei ajallisesti, niin ainakin loogisesti. Merkkien itse ei uskota saavan aikaan esimerkiksi uudestisyntymää tai syntien anteeksiantamusta, koska kaikki eivät usko. Lopputuloksesta käsin tehty päätelmä on väärä. Kastettu saa anteeksi ja syntyy uudesti yhtä varmasti kuin yleinen anteeksianto Kristuksen sovitustyön tähden koskee kaikkia. Usko ei luo tai täydennä kastetta, vaan ottaa sen vastaan; epäusko taas ei kumoa tai heikennä sitä, vaan torjuu.

 

Sisältö irti merkeistä -logiikkansa pohjalta uuspietisti päättelee: Papin naiseus ei ole haitaksi, ellei sitä itse sisäisesti hyväksy. Subjektiivisen uskon voimaan suhtaudutaan luottavan optimistisesti. Samassa hengessä esitetään tilanne, jossa oikeauskoinen miespappi olisi kirjoittanut hengellisesti rakentavan saarnan, jonka naispappi pitää. Vaikutus olisi papista riippumatta sama, koska saarna on erinomainen ja uskossa kirjoitettu. Saarnaamistilanteessa viestin ”henki” ratkaisee. Näin varmaan Korintissakin järkeiltiin, mutta Paavali määräsi ulkoisen virkaremontin.

 

Jumala asetti kirkon ulkoiset tuntomerkit luodakseen uskonyhteisön. Asetettujen tuntomerkkien muuttaminen ei ole vain tahra ulkoisen kirkon julkisivussa, vaan se on uhka itse ecclesiolan (tosiuskovat) synnylle. Laitoskirkolla on Jumalan edessä täysi olemassaolon oikeutuksensa niin kauan kuin sen ulkoiset tuntomerkit – puhdas sanan saarna ja oikein toimitettu sakramenttien hoito – pidetään puhtaina. Puhtaus merkitsee raamatullista käytäntöä.

 

Yksimielisyyden ohjeen mukaan vastustajille ei pidä antaa oppiriita- tai tunnustustilanteissa periksi edes niin sanotuissa ehdonvallan asioissa. Alttariyhteistyöhön myöntyvät antavat kuitenkin periksi asiassa, jossa he itsekin näkevät oppieron. Puolustaudutaan sillä, että tunnustuskirjojen molemminpuolinen virallinen hyväksyminen riittäisi. Katsotaan myös, että koska kirkossa on muitakin erimielisyyksiä, ei naispappeutta voida nostaa ongelmaksi ylitse muiden. Kirkossa, jossa yhteen harhaan puuttuminen väistetään vain siksi, että muitakin harhoja katsotaan läpi sormien, on välinpitämättömyys päästetty vallalle. Jumalan rangaistus saattaa olla entistä uneliaampi henki.

 

Meikäläisten kannalta asetelma on mitä selvin. Ajo-ohjeeni on, että jokainen naispappeuden vastustaja sitoutuisi epäämään ehtoollisen naispapeilta ja heidän julkisilta tukijoiltaan. Mielestäni olemme tilanteessa, jossa vaaditaan vain toimintaa. Pelkkä rukous voi olla pakoa.

 

Esimerkki puhuu enemmän kuin monta sanaa. Yhteistyö naispapin kanssa viestittää hyväksynnästä. Agnoei ja agnoeitai (1. Kor. 14:38) eivät ole pelkkää kaukaa arvioimista tai mielipidettä. Jos Jumala itse ei tunne tai tunnusta jotakuta, se on pelottava asia, ei teoriaa. Verbimuodot ovat preesensissä, jolla ilmaistaan duratiivista eli jatkuvaa tapahtumista: Joka ei tätä (koko ajan) tunnusta, hänet Jumala (koko ajan) jättää tunnustamatta.

 

Kieltäytyminen yhteistyöstä naispapin kanssa tai siihen suostuminen ovat kovasti vastakkaisia käytäntöjä. Itse en haluaisi olla naisliturgin vierellä alttarin takana laulamassa Oi Jumalan Karitsa tuona hetkenä, jona salama leimahtaa idästä ja näkyy länteen.