SANA TULI LIHAKSI

Halvar Sandell, pastori, Helsinki

 

”Tästä te tunnette Jumalan Hengen: jokainen henki, joka tunnustaa Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi, on Jumalasta; ja yksikään henki, joka ei tunnusta Jeesusta, ei ole Jumalasta; se on antikristuksen henki, jonka olette kuulleet olevan tulossa, ja se on jo nyt maailmassa” (1. Joh. 4:2-3).

 

Totuus Raamatun mukaan on, että antikristuksen henki on maailmassa. Se on tosiasia, mistä emme pääse tässä ajassa, tällä puolella kuoleman rajaa. Jos meillä on puhdas evankeliumi, niin tämä haastaa aina tämän ajan antikristillisen henkimaailman ja antikristukset. Jos kohtaat jossakin seurakunnassa, jostakin saarnatuolista sellaisen evankeliumin, joka on sopeutunut tähän maailmaan ja tähän aikaan sillä tavoin, ettei sitä vastusteta, niin ole varovainen, valmistaudu vetäytymään sellaisesta yhteydestä, koska sielusi pelastus voi olla vaarassa. Sopeutunut evankeliumi on nimittäin sitä toista evankeliumia, josta Paavali puhuu Galatalaiskirjeessä (Gal. 1) ja joka oikean kirkon aina pitää torjua lausumalla pannatuomio. Ei saa käsitellä siunattuna asiana sellaista, mistä Jumalan Pyhä Henki sanoo: kirottu!

 

Mitä maailman henki vastustaa erityisesti evankeliumissa? Sanomaa, joka kertoo, ilmaisee ja todistaa Jeesuksen Kristuksen lihaan tulleeksi. Koska evankeliumi kertoo siitä, että se paholainen, joka pitää koko maailman vallassaan, on kukistettu (1. Joh. 3:8). Se on suora hyökkäys tämän maailman ruhtinasta vastaan. Kristus on se vaimon siemen, josta Raamatun alkulehdillä kerrotaan: ”...se on polkeva rikki sinun pääsi” – nimittäin saatanan pään, joka toistaiseksi valloittajana pitää tätä maailmaa hallussaan. Tämän päälle polkemisen voi suorittaa ainoastaan Yksi: lihaan tullut Jumala, Kristus. Sen vuoksi joka kerta, kun aito, oikea evankeliumi saarnataan, on se lohdutus ja vapautuksen sanoma kaikille niille, jotka kärsivät saatanan, maailman ja oman pahan luontonsa alla, samalla kun se on tuomio saatanalle ja kaikille niille, jotka häntä seuraavat. Jos me todella mietimme, mitä puhdas evankeliumi on, ei meidän sovi ihmetellä, jos vaino seuraa siellä, missä evankeliumi on puhtaana tullut esiin.

 

Perkeleen tapa yrittää estää Jumalan valtakunnan tulemista ei suinkaan ole ainoastaan se, että hän hyökkää suoraan evankeliumin saarnaamisen kimppuun. Hän koettaa erityisesti tulla valheen valkoisena enkelinä sisään kirkkoon ja siinä kavaltaen ja narraten muuttaa hämäävästi itse evankeliumin.

 

Maailmassa riehuu raaka ja avoimesti paha perkele, ulkonaisessa kirkossa hän esiintyy lempeänä valkoisena enkeliruhtinaana. Hänen palvelijansa kirkossa tekeytyvät Kristuksen apostoleiksi (2. Kor. 11:13) ja pettävät suloisilla sanoilla ja kauniilla puheilla vilpittömien sydämet (Room. 16:18).

 

Kuulemme suloisia ja kauniita puheita rakkaudesta, rauhasta, hyväksymisestä ja ymmärtämisestä, mutta emme mitään Jumalan korkeasta majesteetista, hänen ankarasta vihastaan kaikkea syntistä kohtaan, emme myöskään mitään perkeleen hyökkäyksestä ja kieroudesta. Kuka valppaalla omallatunnolla varustettu kristitty ei ole kokenut pahoinvointia tällaisesta tämän päivän kansankirkossa? Evankeliumin kalliiden armolupausten halpamaisesta käytöstä sielujen pettämiseksi ja oman suosion nostamiseksi. Se on evankeliumia ilman lakia, saarnaa vailla lain tuomiota ja Jumalan vihaa, joka vaati lihaan tulleen Jumalan Pojan ristin puulle.

 

Tässä on koetinkivi, saarnataanko anteeksisaamista ilman puhetta Jumalan vihasta ja verisestä Kristuksesta. Pyhä Sana sanoo: ”Ilman verenvuodatusta ei tapahdu anteeksiantamista” (Hepr. 9:22). Siksi ei sovi uskoa saarnaa anteeksisaamisesta, jos se ei selvästi liity siihen, että me olemme kaikki kadotettuja ilman lihaan tullutta Kristusta, ja saamme synnit anteeksi ainoastaan hänen vuodatetun verensä perusteella. Jumala ei koskaan hyväksy ihmistä sellaisena kuin tämä on tässä langenneessa maailmassa, vaan hänen vihansa on ainainen tosiasia, joka uppoaa ja katoaa ainoastaan hänen lihaan tulleen Poikansa kuolemassa. Ei muuten.

 

Voi olla, että tapa puhua anteeksisaamisesta siten, että sillä tarkoitetaan inhimillistä hyväksymistä, on meille vierasta. Mutta hurskaampiakin vääriä muunnelmia on olemassa. Voidaan tehdä sellaisia periaatteellisia kaavioita kerran tapahtuneesta sovintouhrista, että kaikki puhe Jumalan korkeasta majesteetista ja hänen ankarasta vihastaan jää tyhjäksi. Jotkut voivat tuoda esiin opin vanhurskauttamisesta koko maailmaa koskevana siinä mielessä, että kaikki ovat vanhurskautetut ja viha poistettu kaikkien kohdalla tarkoittaen, että jos joku tämän jälkeen menee kadotukseen, se olisi ainoastaan kiinni siitä, että hän ei ole pitänyt itseään vanhurskautettuna. Näin ei apostoli Johannes, joka on tämän lihaksi tulleen Jumalan Pojan -opin asiantuntija, opeta, vaan hän antaa meille seuraavan Kristuksen sanan: ”Joka uskoo Poikaan, sillä on iankaikkinen elämä; mutta joka ei ole kuuliainen Pojalle, se ei ole elämää näkevä, vaan Jumalan viha pysyy hänen päällänsa” (Joh. 3:36). Jos joku opettaa vanhurskauttamisesta sillä tavoin, että hän tekee tyhjäksi tämän sanan: ”Jumalan viha pysyy hänen päällänsä”, älä usko sitä henkeä, nimittäin sitä joka opettaa, että Jumalan viha ei pysy missään. Henget paljastuvat usein vasta tiukan ja sanatarkan raamatunlukemisen jälkeen. Teillä on jo armo, kaikki on sovitettu, kaikki ovat vanhurskautetut – tällainen puhekin voi olla harhaopettajan puhetta; varsinkin, jos tällaista lausutaan irtonaisina periaatteina, täytyy olla varuillaan. Ei pidä torjua ainoastaan nykyaikaista kansankirkollista puhetta, joka sotkee keskenään Jumalan armolupaukset ja inhimillisen hyväksymisen. Myös ne pitää torjua, jotka hurskaammalla kielenkäytöllä tekevät vanhurskauttamisesta periaatteen, joka ei liity suoraan armonvälineiden oikeaan käyttöön. Jos ajatellaan, että armonvälineet ainoastaan vahvistavat ja ovat merkkejä siitä, mitä jo tiedämme ja pidämme hallussamme, niin ymmärrämme, että olemme pahasti harhassa. Forenssinen vanhurskauttaminen, jonka Jumala lausuu sanassaan ja jonka apostolinen virka lausuu synnin tuskassa oleville, armoa tarvitseville, omistetaan uskolla. Mutta jos siitä tulee jotain, jonka ihminen kuvittelee olevan hänen omassa hallinnassaan, päässään ja käsissään, niin ollaan harhassa.

 

Sovituksen ja vanhurskauttamisen edellytyksen näemme siinä, että Jumalan Poika tuli lihaan. Elämme nyt tilassa jolloin kristillinen oppi on paljolti jäänyt hämärään. Meidän pitää etsiä se uudelleen. Raamatun mukaan ydinkohta ja oikean opin perusta on juuri tässä, että tunnustamme Jeesuksen Kristukseksi, lihaan tulleeksi. Pyhän kristillisen kirkon tunnustus on lähtenyt tästä kohdasta liikkeelle. Tunnustus oli alkuaikoinaan: ”Kristus on Herra.” Ajan kuluessa ja valhehenkien esiintymisen myötä Kirkon piti täsmentää, mistä se puhui, kun se puhui Kristuksesta. Näin apostolinen uskontunnustus ja Nikaian uskontunnustus ovat kehittyneet. Apostolinen uskontunnustus painottaa, että Jumalan Poika on todella tullut lihaan, syntynyt neitseestä, kärsinyt Pontius Pilatuksen aikana, hänet ristiinnaulittiin, hän kuoli, ja hänet haudattiin.

 

Harhaopettajat olivat kieroja. He käyttivät samaa kieltä kuin Pyhä Kristillinen Kirkko. Harhaopettajat puhuivat siitä, että Kristus oli sekä ihminen että Jumala, mutta he väänsivät ja muuttivat sanojen merkitystä. Sen vuoksi Kirkon oli pakko Nikaian uskontunnustuksessa lausua Kristuksesta: tosi ihminen, tosi Jumala.

 

Meidänkin päivinämme on syytä tarkkaan kysellä mitä opettajat tarkoittavat niillä sanoilla, joita he käyttävät. Kun tätä ei tehdä, joudumme pois kristillisestä uskosta, jossa sanojen merkitys on yksiselitteinen ja kirkas, antiikin mysteeriuskontoihin, joissa jokainen saa itse määrätä, mitä hän jollakin sanalla tarkoittaa.

 

Kirjassaan Raamattunäkemystä etsimässä professori Heikki Räisänen sanoo puhuessaan uskontunnustuksesta ja kristityistä, että kristityt eivät ole ihmisiä jotka uskovat samaan, vaan ihmisiä jotka käyttävät samoja ilmaisuja. Tällaista ei koskaan saa hyväksyä. Älä koskaan yhdy uskontunnustukseen, vaikka se muodoltaan olisi apostolinen tai Nikaian, jos jotenkin olet epävarma siitä, tarkoittaako pappi ja seurakunta samaa kuin sinä. Se joka tunnustaa määrittelemättä, mihin hän uskoo, tekee syntiä ja rikkoo sitä vastaan, mitä Pyhä Henki 1. Joh 4. luvussa on sanonut Jumalan Pojan lihaan tulemisesta. 

 

Kävimme muutama vuosi sitten keskustelun Yhteisestä julistuksesta vanhurskauttamisesta (JD). Jotkut toivoivat, että kansankirkko piispoineen olisi torjunut sen. Voidaan syystä kysellä, miten tunnustautuminen Jumalan Pojan lihaan tulemiseen sillä tavoin olisi tullut selkeämmäksi. Tiedämme vallan hyvin, että ne piispat, jotka olivat näissä puuhissa eniten esillä – John Vikström ja Eero Huovinen – ovat hyväksyneet hiippakunnissaan pappeja, jotka eivät usko, että Jumalan Poika on noussut ylös ruumiillisesti.  Pyhä Paavali opettaa Kristuksen nousseen kuolleista meidän vanhurskauttamisemme tähden (Room 4:25). Jos tämä, mikä on vanhurskauttamisen edellytys, kielletään, niin mitä järkeä olisi sitten siinä, että olisimme yhtä mieltä jostakin JD:stä. Kaikkihan on ilmassa joka tapauksessa. Sitä paitsi piispojen harha on helpommin havaittavissa, jos he ovat jotenkin johdonmukaisia. Suhteellisesti voimme sanoa, että oli hyvä, ettemme olleet piispojen kanssa yhtä mieltä JD:stä, koska tämä olisi taas pahalla tavalla peittänyt sen tosiasian, että kansankirkossa hyväksytään Jumalan Pojan lihaan tulemisen kieltäminen. Varo sielu, antikristillinen henki on sinun niskassasi. Sielusi on vaarassa!