TERVOLAN YLIMÄÄRÄINEN PIISPANTARKASTUS:

LANKEEMUKSENI KIRKASTI LOPULTA JUMALAN SANAN

 

Oulun piispa Samuel Salmi toimitti torstaina 20.1. ylimääräisen piispantarkastuksen Tervolan seurakunnassa. Edellinen ylimääräinen piispantarkastus Oulun hiippakunnassa oli tiettävästi pidetty kuusi vuotta sitten, joten tapahtuma oli poikkeuksellinen. Vaikka mitään muuta tietoa tarkastuksen aiheesta ja sisällöstä ei oltu annettukaan kuin ympäripyöreä ’Seurakunnan yleinen tila ja jumalanpalveluselämä’, niin kaikki toki tiesivät tarkastuksen syynä olevan seurakuntapastori Muukkosen edesottamukset.

 

TV‑ ja radiotoimittajat sekä lehtimiehet parveilivat Tervolassa jo aamupäivästä alkaen, ja alkoihan sitä jutunjuurta myös löytyä. Minuakin haastateltiin YLE:n kameroiden edessä kaksi kertaa ja radiohaastatteluja oli ainakin kolme. Lisäksi oli epälukuinen määrä keskusteluja lehtimiesten uteliaisuuden tyydyttämiseksi. Mistä tämä tällainen ylenmääräinen kiinnostus pohjoisen pikkuseurakunnan osa‑aikaista seurakuntapastoria kohtaan sitten johtui? No naispappeuden vastustamisestapa tietenkin. Sehän tuntuu nykyisin olevan valtakirkkomme näkökulmasta synti ja paha asia numero yksi – taustalla on tietenkin laajempi kysymys yksinkertaisesta uskomisesta Raamatun selviin sanoihin.

 

Piispantarkastukseen johtanut tapahtumasarja lähti liikkeelle toimittamastani tuomiosunnuntain messusta Tervolan kirkossa. Kun piispa Salmi on julkisesti kertonut tuota messuja seuranneiden teologisten keskustelujen sisällöstä, niin kerronpa niistä itsekin. Seuraavassa nyt jo kovin julkiseksi tullut kirje, jonka osoitin Tervolan kirkkoherralle Heikki Holmalle:

 

Toimitin tuomiosunnuntaina 21.11.2004 messun Tervolan kirkossa. Lankesin tuolloin lihan heikkoudessa hengellisen haureuden syntiin. Jaoin Herran Pyhän Ehtoollisen ns. naispastorille vastoin Jumalan sanaan sidottua omaatuntoani. Rikoin siinä niin Pyhää Jumalaa, Kristuksen seurakuntaa, tätä naispastoria kuin itseänikin vastaan. Olen jo monia vuosia Raamatun ja luterilaisen tunnustuksen äärellä kirkkaasti uskonut ja toisiakin opettanut, että esimerkiksi uuden naispappeusjärjestyksen mukaiset piispat ja naispastorit eivät voi kuulua apostolisen uskon ja järjestyksen mukaiseen ehtoollisyhteyteen. Siinä tultaisiin haureellisesti yhdeksi lihaksi ilman yhden lihan edellyttämää julkista sitoutumista ja liittoa. Tällaisessa ehtoollisessa liityttäisiin yhdeksi ruumiiksi ilman tunnustautumista yhteen uskoon ja oppiin, joka perustuu Raamatun profeetallisiin ja apostolisiin kirjoituksiin. Juuri tällainen on Jumalan edessä hengellistä haureutta sen konkreettisimmassa merkityksessä.

 

Tuomiosunnuntain alkuliturgiaa toimittaessani tunnistin seurakunnan keskeltä opiskeluaikaisen tuttuni, jonka tiesin myöhemmin tulleen vihityksi naispapiksi. Oikea menettely olisi ollut pyytää tämä henkilö sakastiin keskustelemaan, joko jonkun virren aikana tai tarvittaessa vaikkapa messu hetkeksi keskeyttäen. Olisi ollut oikein ilmoittaa tuossa tilanteessa hänelle henkilökohtaisesti, että meillä ei ole keskenämme Raamatun äärellä sitä opillista yksimielisyyttä, joka on ehtoollisyhteyden edellytyksenä.

 

Sen sijaan otin asian esille saarnassani. Kirjallisesta saarnaluonnoksestani poiketen puhuin myös kansamme ja kirkkomme suurista lankeemuksista: kaikki pääsevät taivaaseen ‑teologiasta sekä miehen ja naisen väliseen suhteeseen liittyvistä Jumalan sanan tuomitsemista kadottavista harhaopeista. Mainitsin avosuhteet, homoseksuaalisuuden harjoittamisen ja naispappeuden hyväksymisen. Naispappeuteen liittyen kerroin, miten Raamatussa mies edustaa Kristusta ja nainen seurakuntaa. Siksi on ainoa mahdollisuus, että vain mies toimii seurakunnan paimenena ja saarnaajana: eihän seurakunta (nainen) voi opettaa Kristusta (miestä) ja toimia Kristuksen auktoriteettina, vaan päinvastoin.

 

Tässä yhteydessä pyysin julkisesti saarnassani, että ne, jotka eivät hyväksy tätä Raamatun opetusta miehen ja naisen välisestä suhteesta, eivät tulisi ehtoollispöytään, jotta yhteys yhdessä opissa ja uskossa Kristuksessa ei rikkoutuisi. Tänään asianomaisen naispastorin kanssa puhelimessa keskustellessani sain myös varmuuden siitä, että viestini oli ymmärretty oikein.

 

Jumalanpalvelukseen osallistunut naispastori päätti kuitenkin – sanoistani huolimatta – tulla ehtoollispöytään, koska kertomansa mukaan ajatteli tulevansa siinä Kristuksen, ei toimittavan pastorin, palveltavaksi. Ajatus on oikea, mutta Kristuksen eteen ehtoollispöytään tullaan synnit tunnustaen ja anteeksipyytäen, ei ne kieltäen. Minä jaoin hänelle ehtoollisen. Jaoin, vaikka tiesin jo siinä hetkessä toimivani väärin, tekeväni vastoin sitä, mikä on oikein, rakkauden ja totuuden mukaista. Tämän tein pelkuruuttani ja heikkouttani ihmisten edessä, vain siinä hetkessä helpommalla päästäkseni; en Jumalan ja Hänen Sanansa pelossa, en totuudessa ja rakkaudessa.

 

Jos olisin osoittanut rakkautta Jumalan sanan mukaisesti, niin olisin toiminut miehekkään vastuullisesti ja kertonut, että ’Sinä, naispastori N.N., rikoit saarnavirkaan ryhtyessäsi – ja yhä edelleen rikot sitä hoitaessasi – yksiselitteistä Jumalan sanaa vastaan. Tee parannus ja luovu naispappeudestasi. Jos tunnustat tämän synnin ja haluat siitä tehdä parannusta, niin olet lämpimästi tervetullut syömään ja juomaan täyden anteeksiantamuksen ja ikuisen elämän lääkettä ehtoollispöytään. Mutta jos syntisi kiellät, niin silloin et voi ehtoolliselle osallistua’. Tämän sanan tuo naispastori olisi ansainnut kuulla Jeesuksen Golgatan ristillä häntäkin kohtaan osoittaman rakkauden tähden. Kaikki naispappeuden synnitkin olivat jo Jeesuksen ristin päällä.

 

Mutta nyt minä selkärangattomana pelkurina annoin hänelle mahdollisuuden kuvitella vastoin totuutta, että asiat ovat hänen kohdallaan kuitenkin hyvin suhteessa Jumalaan, ja että hän on kaikki syntinsä anteeksisaaneena matkalla kohti taivasta. Kuitenkaan Jumalan sanan perusteella meillä ei ole mitään varmuutta naispappeja vihkivien piispojen, naispappien ja yleisemminkään naispappeuden hyväksyvien pelastumisesta viimeisellä tuomiolla. ”Mitä kirjoitan, on Herran käsky. Jos joku ei tätä tunnusta, häntä ei tunnusteta” (se on: Jumala, seurakunta ja Paavali ei häntä tunnusta oikeaksi Jeesuksen seuraajaksi). Tämän apostoli Paavali kirjoittaa nimenomaan sen jälkeen, kun hän on käsitellyt naisen alamaisuutta suhteessa mieheen ja naisen saarnaamiskieltoa jumalanpalveluksessa. (1. Kor. 14:33‑38).

 

Naispappeuskirkko ei siis ole sama asia kuin apostolinen kirkko. Itse haluan tunnustautua vain ja ainoastaan apostoliseen kirkkoon, sen jäseneksi ja myös paimeneksi, jos Jumala vielä minua tuossa tehtävässä haluaa käyttää.

 

Olen nyt joutunut elämään läpi todennäköisesti samankaltaisia tuntoja, mitä Pietarilla oli pitkäperjantain aamuna: Olen kieltänyt toimillani sen, minkä Rakkaudeksi ja Totuudeksi uskon ja tunnen ja johon olen suullani suureen ääneen sitoutunut. Koetuksessa langenneena voin vain rukoilla Psalmin 51 sanoin. (Ps. 51; lue se!)

 

Seurakunnan jumalanpalveluksessa olen syntiä tehnyt ja seurakunnan edessä sen nyt tahdon myös tunnustaa. Herra Jeesus minua armahtakoon ja auttakoon. Tässä seison, enkä muuta voi. (Kirje päättyy.)

 

Kyseinen naispastori sai myös hänelle lähettämäni henkilökohtaisen anteeksipyynnön liitteenä tämän kirjeen tiedokseen. Ja sieltä se sitten on levinnyt moniin muihinkin paikkoihin, mm. Oulun tuomiokapituliin.

 

Kun aloin piispantarkastuksessa keskustella piispan ja muiden tarkastukseen osallistuvien kanssa (lainoppinut asessori, tuomiorovasti, notaari ja lääninrovasti), niin sain ensimmäiseksi kuulla, että kyseessä ei ole pelkkä keskustelu, vaan myös juridinen kuuleminen kirjoittamieni dokumenttien osalta. Johdannon jälkeen piispa syytti minua mm. pappislupaukseni rikkomisesta ja seurakunnan edessä valehtelemisesta. Kerroin hänelle, että olin jo aikanaan ennen pappisvihkimystä ilmoittanut piispa Rimpiläiselle sekä ensimmäisen virkapaikkani Keminmaan kirkkoherralle sen, että minulla ei ole ehtoollisyhteyttä naispappien kanssa. En ole tullut vihityksi papiksi naispappeuskirkkoon.

 

Piispa Salmi kysyi minulta myös sitä, kuka on minun piispani. Vastasin: ”Kysymys on vaikea. Hengellistä ja teologista yhteyttä meillä ei ikävä kyllä tällä hetkellä ole. Olette kuitenkin hallinnollisesti piispa. Teidät on oikean järjestyksen mukaan virkaan kutsuttu ja asetettu.” Piispa kysyi minulta myös sitä, jakaisinko hänelle ehtoollista. Vastasin: ”Pahalta näyttää. Sen perusteella, mitä olen teidän kuullut puhuvan ja opettavan sekä nähnyt toimivan, ei meillä ole yhteistä uskoa ja tunnustusta, joka on luterilaisen tunnustuksen mukaan ehtoollisyhteyden edellytys. Tarvittaisiin ainakin puolen tunnin teologinen keskustelu uskomme perusteista.” ”No, käydään tuo keskustelu nyt”, sanoi piispa. ”Hyvä, juuri tätä olen odottanut”, totesin ja aloitin piispaan päin kääntyen keskustelun: ”Herra piispa, olette piispanvirkaa hoitaessanne tehnyt syntiä vihkimällä naisia papeiksi. Tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi.” Tähän piispa lausui yksikantaan: ”Keskustelu loppui tähän.”

 

Tilanteen lopuksi lainoppinut asessori luki kirkon lakikirjasta ne perusteet, jolla tuomiokapituli voi peruuttaa tai lakkauttaa seurakuntapastorin virkamääräyksen. Olin tämän tilanteen jälkeen lähes varma siitä, että minua odottaisi pikainen virkamääräykseni lakkauttaminen. Vaikka en ole mitään Raamatun, Luterilaisten Tunnustuskirjojen tai kirkon muun lainsäädännön vastaista opettanut, puhunut, kirjoittanut tai tehnyt – sitä naispapille jakamaani ehtoollista lukuun ottamatta, mutta siitähän minua ei syytetty – niin jo pelkkä sanallinen asettuminen piispan ja kirkon harhaoppeja vastaan taitaisi nyt riittää työni menettämiseen.

 

Mutta toisin kuitenkin kävi – kiitos rukouksia kuulevan ja omista hulluistaan huolenpitävän Jumalan! Tiedän, että tuon piispantarkastuksen aikana kymmeniä uskovia – jollei sitten paljon suurempikin joukko – oli rukouksessa Herran edessä. Ja kun piispa seurueineen keskusteli seuraavaksi Tervolan kirkkoneuvoston kanssa, niin tuon keskustelun tuloksena minun tilanteeni muuttui ratkaisevasti. Kirkkoneuvoston kaikki yhdeksän jäsentä sekä sen puheenjohtaja kirkkoherra Holma käyttivät puheenvuoroja, joiden lopputuloksena piispa ja lainoppinut asessori joutuivat luopumaan erottamisestani, näin uskon. Kirkkoneuvosto ei saamieni tietojen mukaan kaunistellut työtäni – onhan tunnettu tosiasia, että jotkut pelkäävät kovaa puheääntäni, toiset eivät jaksaisi kuunnella puolen tunnin saarnojani, eräät kokevat kaunistelemattomat ja suorasukaiset ilmaisuni liian koviksi ja ehtoollisyhteys‑ ja naispappeusnäkemykseni ovat monen mielestä liian tiukat tai jopa käsittämättömät jne. Mutta ainakin minulle kerrottiin, että viesti piispalle ja hänen seurueelleen oli kuitenkin selvä: Tervolan kirkkoneuvosto haluaa yksimielisesti Muukkosen jatkavan työssään ja että Muukkonen haluaa opettaa Raamatun mukaisesti.

 

Minun häpeällinen lankeemukseni oli kääntynyt Jumalan sanan kirkastumiseksi! Olin kaiken heikkouteni jälkeen saanut tuoda esiin oikean ja todellisen Jumalan sanan, jonka kautta Hän kutsuu kaikkia ihmisiä, niin piispoja, pastoreita kuin maallikkojakin tekemään parannusta Herran käskyn hylkäämisestä.

 

Esirukouskirje 1/ 25.1.2005. Lyhennelmä.