VAPAUTEEN FAARAON SORROSTA

Fredrik Sidenvall, kirkkoherra, Ruotsi

 

Ruotsi-Suomen valtakunnassa oli kerran aika, jolloin evankeliumi ohjasi kansaamme luvattuun maahan, jossa on vanhurskaus, rauha ja ilo Pyhässä Hengessä. Tuohon aikaan me vaalimme hengellistä vapautta siinä määrin, että esi-isämme olivat valmiit uhraamaan henkensä puolustaessaan Euroopan muiden kansojen vapautta palvella Jumalaa totuudessa ja Hengessä.

 

Vaikka kansamme myöhemmin 1800-luvulla eivät olleet mitenkään rikkaita, syntien anteeksiantamuksen ilo ja vapaus innoitti Ruotsin ja Suomen kirkkoja ainutlaatuisiin ponnistuksiin vapauttaa muita ihmisiä pimeyden vallasta ja avata heille evankeliumin sanalla ja sakramenteilla tie ihmeellisen Herran valoon.

 

Sittemmin me olemme kuin painajaisunessa askel askeleelta jättäneet luvatun maan ja menettäneet hengellisen vapautemme ja rohkeutemme. Me olemme siirtyneet Egyptiin hyvinvointivaltion rikkauden ja etuoikeuksien houkuttelemina. Me olemme tehneet kompromissin toisensa jälkeen uskotellen itsellemme, että se tapahtuu evankeliumin tähden ja välttämättömyydestä tavoittaa oman aikamme ihmiset.

 

Väärät opit ja epäjärjestys kirkossa on paljolti hyväksytty. Suuren teologin, Hermann Sassen, sanat osuvat vääjäämättä meihin: ”Teologit ovat kerta kaikkiaan sellaisia, että heillä on teologinen puolustelu kaikille sotilaiden ja poliitikkojen iskuille ja potkuille kirkkoa kohtaan.”

 

Viimeisten vuosikymmenten aikana faaraomainen sorto on kasvanut. Meistä on tehty ihmissääntöjen alaisia orjia, ja pelko, jota ei koskaan tulisi hyväksyä vapaassa kansakunnassa, on saanut otteen ihmisistä ja pastoreista kirkoissamme. Sen sijaan että mietimme Jumalan sanaa ja nostamme päämme korkealle, me olemme alkaneet katsoa alaspäin tämän katoavan maailman viehättäviin asioihin. Totuuden sijasta polttopisteessä ovat byrokraattiset säännöt ja uushierarkkinen kuri, ja tästä syystä vanhat ystävät, jotka todella tuntevat totuuden, alkavat taistella toisiaan vastaan ja pettää toisiaan kuin keskitysleirin vartijat.

 

Skandinavian kirkkojen faarao on hirviö, joka koostuu maallistuneista kirkoista, aggressiivisista poliitikoista, massamediasta ja yleisestä mielipiteestä. Kuten vanha Egyptin faarao meidän faaraomme on päättänyt hyökätä poikiemme kimppuun ja varmistaa, että heidät suljetaan pois kirkon virasta tai pakotetaan kuolettaviin kompromisseihin omantuntonsa kanssa. Tämä tilanne on sietämätön. Uskollisen jäännöksen huokailut ja rukoukset ovat nyt nousseet taivaaseen.

 

Tänä päivänä Herra on lähettänyt sinut, piispa Obare, afrikkalaisena Mooseksena meidän luoksemme. Etelä-Afrikan piispa Tswaenin, Valko-Venäjän piispa Zvikin ja Norjan piispojen Knudsenin ja Aspin tukemana sinä olet tänä päivänä nostanut Hyvän Paimenen sauvan ja lyönyt sen Punaiseen mereen.

 

Jumalan kansa, joka oli lähellä epätoivoa, voi tänä päivänä hämmästellä, kun Pyhä Henki on avannut kuivan tien kuoleman vesien halki elävien maahan. Tänä päivänä me iloitsemme ja olemme täynnä kiitosta Jeesukselle, armon valtakunnan hallitsijalle, ja olemme kiitolliset hänen uskollisille palvelijoilleen. Se mitä me tänä päivänä juhlimme, ei ole eksodus siinä merkityksessä, että me jätämme miehitetyt kirkkomme ja kärsivät ihmiset niissä, vaan tänä päivänä me otamme takaisin oikeuden ja velvollisuuden palvella Jumalaa Hengessä ja totuudessa. Tänä päivänä Kristuksen kirkko on tehty näkyväksi meidän keskuudessamme kaikkien sen seitsemän tuntomerkin välityksellä, jotka Martti Luther on kuvannut. Sinä, piispa Arne (Olsson), ja te nuoret veljet pastorin virassa olette meidän keskuudessamme eläviä merkkejä siitä, että Herra ei ole hylännyt meitä ja että Pii-Hahirot [vrt. 2. Moos. 14:2] ei ole pyhiinvaelluksemme pääteasema. Tie luvattuun maahan on avattu. Halleluja.

  

Puhe piispanvihkimystä ja pappisvihkimyksiä seuranneessa juhlassa Göteborgissa 5.2.2005. Otsikointi ja suomennos Hannu Lehtonen.