”EI YKSIKÄÄN OLE OMAA LIHAANSA KOSKAAN VIHANNUT”

F. G. Hedberg, khra (1811-1893)

 

Varsin luonnotonta on vihata omaa lihaansa. Jos ruumiissasi on kipu, varmaan koetat sitä huojentaa; jos kärsit nälkää, varmasti toimitat ravintoa ruumiillesi; jos taas vilu vaivaa, kylläpä hankit ruumiillesi verhoa tai lämmitystä. ”Sillä”, sanoo pyhä Paavali (Ef. 5:29), ”ei ole yksikään omaa lihaansa koskaan vihannut, vaan elättää ja holhoo sitä, niin kuin myös Herra seurakuntaa.” Tämä viimeinen sana on varsin merkillinen. Sillä tästä jo käy ilmi, että seurakunta on Kristuksen ruumis, oikeinpa hänen lihaansa ja vertansa. Seurakuntaa hän siis elättää ja holhoo, niin kuin jokainen meistä elättää ja holhoo omaa ruumistansa tai lihaansa sekä sitä verhoo ja armahtaa. – Näin todella on asianlaita, sillä apostoli vakuuttaa 30 värssyssä: ”me olemme hänen ruumiinsa jäsenet, hänen lihastansa ja luistansa.” Eikö todella tämä ole suuri ihme, suuri salaisuus ja sanomaton autuus?!

 

Hän on Herra itse, pyhä elämän Herra, Jumalan Poika taivaasta; me taas olemme vallan syntisiä, kuolevaisia maan matoja. Kuitenkin hän on meidän lihastamme ja verestämme likinäisesti osalliseksi tullut. ”Jumala on ilmestynyt lihaan” (Hebr. 2:14). ”Elämän sana on tullut lihaksi” (1. Tim. 3:16; Joh. 1:14). Juuri tähän aikaan kristikunta taas viettää juhlallista muistoa tästä ihmeellisestä ja autuaallisesta asiasta, joka tapahtui muinoin Betlehemissä jo kohta kaksi vuosituhatta sitten. Siellä valjussa vajassa, sydänyön synkeydessä köyhä neitsyt synnytti poikasen, joka oli seimeen laskettava, vaikka olikin ”itse Herra taivaasta”, iankaikkinen ja kaikkein kappalten kaikkivaltias Luoja. Se oli varsin ihmeellinen syntymä: ei syntisestä siemenestä vaan Pyhästä Hengestä ja kuitenkin oikeasta luonnollisesta äidistä oikeaksi luonnolliseksi ihmiseksi, vaikkakin synnittömäksi, hän syntyi. Voi erinomaista Jumalan rakkautta! Voi ihmeellistä armoa ja alhaisuutta! Suuri taivaan ruhtinas, enkelien Herra, iankaikkisen Isän ainokainen Poika taivaasta alentuu tänne synnin maailmaa matelemaan; jättää Jumaluutensa kunnian sinne korkeuteen, nöyrtyy tänne köyhäin ihmisten vertaiseksi ja veljeksi, vieläpä orjan muotoiseksi ja ristinkuoleman alaiseksi. Näin voimallinen oli Jumalan rakkaus meihin, näin nöyrä Pojan kuuliaisuus Isänsä tahdolle! Maailma tosin ei tätä syntymistä silloin minäkään pitänyt, enempi kuin nytkään. Mutta enkelit veisasivat kiitosta taivaassa, niin että maahan asti kaikui: ”Kunnia olkoon Jumalalle korkeudessa, maassa rauha, ihmisille hyvä tahto!”

 

Kuitenkaan ei enkelien, vaan ihmisten luontoon on Jumalan Poika pukeutunut, meidän lihaamme hän syntyi, meidän vereemme vertyi. Näin hän on tullut koko ihmissuvun omaiseksi, sen heimolaiseksi, oikeinpa veriveljeksi. Mutta eipä pystynytkään se synnin rutto, joka Aadamista alkain koko sukumme saastutti ja surmasi, tähän neitseen poikaan, joka Pyhästä Hengestä sikisi. Tosin hän on oikea luonnollinen ihminen, vaan kokonaan pyhä ja synnitön; eikä pyhä ihminen ainoastaan, vaan Jumala ja ihminen yhdessä eroittamattomassa persoonassa. Itsensä kautta pelasti hän meidät synnistä, kuolemasta ja perkeleestä sekä tahtoi saattaa meitä, syntisiä uuteen, pyhään taivaalliseen sukuun, vieläpä Jumalan lapsiksi. Kuolemansa kautta hän hukutti sen, jolla kuoleman valta oli, nimittäin perkeleen (Hepr. 2:14); ylösnousemisensa kautta taas hän itse meille vanhurskaudeksi ja elämäksi nousi. Nyt hän istuu kuninkaana ja Herrana siellä Isän oikealla [puolella], mutta meidän kuninkaanamme ja Herranamme, meidän Ylimmäisenä Pappinamme ja Edesvastaajanamme. Ei hän siis ihmisiä vihaa eikä katso ylön, sillä ihminen hän itsekin on, eikä myöskään koskaan ihmisen luontoa pane pois. Nyt ”ei yksikään ole omaa lihaansa koskaan vihannut, vaan elättää ja holhoo sitä”: samoin myös Kristus seurakuntaa, joka on hänen lihastansa ja luistansa.

 

Kuulkaa tätä kaikki te synnin, kuoleman ja kaikenlaisen oman viheliäisyyden vaivaamat! Kuulkaa, ihmetelkää, iloitkaa ja Jumalaa suuresti nyt kiittäkää! Sillä meille vaivaisille syntisille ja kadotuksen lapsille, meille, armas taivaallinen Isä pyhän Poikansa Lunastajaksi lähetti, käskien meitä kaikessa heikkoudessamme ja surkeudessammekin häneen uskolla turvaamaan, itse vielä vahvasti näin vakuuttaen: ”joka häneen uskoo, ei huku, mutta saa iankaikkisen elämän” (Joh. 3:16). Ja koska nyt taas näinä aikoina kristikunta viettää autuaallista joulujuhlaansa, niin käykäämme paimenten tavalla Betlehemiin katsomaan, mitä siellä on tapahtunut! ”Jumala on todella ilmestynyt lihaan”, Kristus, Herra meidän veljeksemme syntynyt. ”O, Isän rakkaus; O, Pojan suloisuus!” Tähän rakkaaseen Herraamme, Lunastajaamme ja veljeemme siis nyt ja aina turvatkaamme vaikkakin olemme viheliäisiä, mahdottomia syntisiä. Tämä Herra vastaanottaa syntisiä, holhoo ja armahtaa vaivaisia, jotka vain hänen tykönsä tulevat, pyytäen häntä heitä auttamaan ja pyhittämään. ”Sillä eipä yksikään ole omaa lihaansa koskaan vihannut”, niin ei Jeesus meitäkään.

 

Virvoitusta väsyneille. Valikoima Fredrik Gabriel Hedbergin kirjoituksia ”Kristillisistä Sanomista” 1858-60. Toinen osa, s. 33-36. SLEY. Helsinki 1910.