JEESUS-LAPSI TEMPPELISSÄ

Hannu Lehtonen, pastori, Soini

 

”Ja hänen isänsä ja äitinsä ihmettelivät sitä, mitä hänestä sanottiin. Ja Simeon siunasi heitä ja sanoi Marialle, hänen äidilleen: ’Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä – että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi’. Ja oli naisprofeetta, Hanna, Fanuelin tytär, Asserin sukukuntaa. Hän oli jo tullut iälliseksi. Mentyään neitsyenä naimisiin hän oli elänyt miehensä kanssa seitsemän vuotta, ja oli nyt leski, kahdeksankymmenen neljän vuoden ikäinen. Hän ei poistunut pyhäköstä, vaan palveli siellä Jumalaa paastoilla ja rukouksilla yötä ja päivää. Ja juuri sillä hetkellä hän tuli siihen, ylisti Jumalaa ja puhui lapsesta kaikille, jotka odottivat Jerusalemin lunastusta. Ja täytettyään kaiken, mikä Herran lain mukaan oli tehtävä, he palasivat Galileaan, kaupunkiinsa Nasaretiin. Ja lapsi kasvoi ja vahvistui ja täyttyi viisaudella, ja Jumalan armo oli hänen päällänsä” (Luuk. 2:33-40).

 

Sanotaan, että odottavan aika on pitkä. Teksti mainitsee kaksi todellista odottamisen konkaria, Simeonin ja Hannan. He olivat kumpikin jo vanhuksia, ja Hannan ikäkin mainitaan. Hän oli 84 vuoden ikäinen. He olivat koko elämänsä ajan odottaneet Jumalan lupauksen toteutumista. Jumala oli luvannut Simeonille, ettei hän kuole, ennen kuin hän näkee Herran Voidellun, siis Kristuksen. Teksti kertoo tämän lupauksen täyttymisestä ja Simeonin ja Hannan riemusta.

 

Odottaminen ei erityisemmin istu tähän aikaan. Ajassamme on se piirre, että kaikki pitäisi saada heti. On kiire, on kärsimättömyys. Tämä voi vaikuttaa myös suhteeseemme hengellisiin asioihin. Siihenkin voi tunkeutua tuo sama kiireen meininki. Kuitenkin Jumalan sana kehottaa meitä odottamaan. Psalmeissa on paljon Herran odottamisesta puhuvia kohtia, kuten tämä: ”Miksi murehdit, minun sieluni, ja miksi olet minussa niin levoton? Odota Jumalaa. Sillä vielä minä saan kiittää häntä, minun kasvojeni apua, minun Jumalaani” (Ps. 43:5). Mitä on tämä Herran odottaminen? Eikö sitä, että pidetään kiinni Herran lupauksista, näytti miltä näytti ja tuntui miltä tuntui. Uskotaan, että hän seisoo sen takana, mitä hän on luvannut.

 

Kun Maria ja Joosef toivat Jeesus-lapsen temppeliin, se oli Simeonille ja Hannalle täyttymyksen päivä. Pitkä odotus palkittiin. He saivat kokea, ettei kukaan odota turhaan Jumalaa. Hän pitää, mitä lupaa. He riemuitsivat ja puhuivat lapsesta kaikille, jotka siellä temppelissä olivat.

 

Simeonin ja Hannan vanhuus oli valoisa. Heillä ei varmaankaan ollut paljon maallista mammonaa, mutta silti he välittivät kalleimman mahdollisen perinnön, vaikkei moni siitä mitään piitannut. Sillä vielä tänäkin päivänä heistä mainitaan Raamatussa ja siellä sanotaan molemmista, että he puhuivat ihmisille Jeesus-lapsesta. He uskoivat Jeesukseen ja puhuivat hänestä. Paras muisto, jonka ihminen voi omille rakkailleen ja kaikille muillekin jättää itsestään, on tämä sama: että meidätkin muistettaisiin sellaisina, jotka uskoivat joulun lapseen, Jeesukseen, ja hänestä puhuivat, todistuksensa antoivat.

 

JUMALAN SIUNAUS

 

Tekstissä mainitaan, että Simeon siunasi Jeesus-lasta, Mariaa ja Joosefia. Kun ajattelee tätä tapahtumaa, se piirtyy hyvin kauniina. Iäkäs ja hurskas Simeon otti Jeesus-lapsen syliinsä ja siunasi hänet ja hänen perheensä.

 

On tavallista kristittyjen piirissä toivottaa siunausta. Vuoden vaihteen tienoilla moni toivottaa sukulaisilleen tai ystävilleen siunausta uudelle vuodelle. Haluamme siunauksen toivotuksellamme välittää toinen toisellemme kaikkea hyvää Jumalalta. Teksti avaa eteemme ehkä yllättävän näkökulman siunaukseen. Sillä eikö ole niin, että kun ajattelemme Jumalan siunausta ja mitä se on, niin me sisällytämme siihen kaikkea hyvää. Näin ollen voidaan päätyä siihenkin, että Jumalan siunaus merkitsee sitä, että kaikki menee hyvin kaikissa suhteissa. Mutta ajatelkaamme Simeonin siunausta. Hän siunasi Jeesuksen ja hänen perheensä, mutta hän samalla ennusti aika ikäviä asioita sekä Jeesuksen tulevasta osasta että Marian osasta. Ei hän luvannut, että kaikki tulisi menemään kuin ruusuilla tanssien, paremminkin päinvastoin. Tämä osoittaa meille hyvin väkevästi sen, että Jumalan siunausta ei tule mitata järjen mittareilla. Kyllä siinä voi pahan kerran erehtyä. Maria, Joosef ja Jeesus-lapsi olivat siunattuja Jumalan edessä, mutta ei ihmisten. Eli eivät ihmiset pitäneet heitä yhtään minään. Kun ajattelemme heidän elämäänsä, ei siinä inhimillisesti katsottuna ole paljon hurraamisen aihetta. Maria joutui kokemaan leskeksi jäämisen ja joutui näkemään kaiken sen pahan, mikä hänen omaa lastaan kohtasi, ja joka huipentui Jeesuksen ristinkuolemaan. Jeesuksesta voidaan sanoa, että inhimillisesti katsoen hän menetti kaiken. Ja kuitenkin on totta, että he olivat runsaasti siunattuja.

 

Mariasta ja Joosefista sanotaan, että he ihmettelivät Jeesus-lapsesta puhuttuja sanoja. Niin suuria, ihania ja merkillisiä asioita he kuulivat Jeesuksesta puhuttavan, että heillä riitti siinä sulattelemista. On hyvä, jos meistäkin sanottaisiin samoin, että he ihmettelivät kuulemaansa Jumalan sanaa. Onhan valitettavasti niin, että monta kertaa tuntuu siltä kuin kuulemamme tai lukemamme Jumalan sana menisi toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Liian helposti tulee mukaan tämä ajatus: tämänhän minä jo tiedän, olenhan kuullut tuon jo niin monta kertaa. Mutta tällaisia ajatuksia meidän tulee visusti varoa. Todellisuudessa me emme ymmärrä pohjaan saakka ainuttakaan kohtaa Jumalan sanasta. Siinä riittää ammennettavaa. Jumalan sana on kuin ehtymätön aarreaitta, ja sieltä löytyy kultajyväsiä joka päivälle.

 

Kun Simeon piti Jeesus-lasta sylissään, hän tiesi pitävänsä sylissään maailman kallisarvoisinta aarretta: luvattua Messiasta; vaimon siementä, joka polkee rikki käärmeen pään (1. Moos. 3:15); Aabrahamille luvattua siementä, jossa kaikki maan sukukunnat tulevat siunatuiksi (1. Moos. 12:3); Herran kärsivää palvelijaa, joka on haavoitettu meidän rikkomustemme tähden ja runneltu meidän pahojen tekojemme tähden (Jes. 53:5). Simeon tiesi, että Jeesuksessa kaikkien profeettojen ennustukset täyttyvät. Simeon näki sen, mitä muut eivät nähneet. Muut näkivät vain tavallisen pikkulapsen ja tavallisen, köyhän perheen, mutta Simeon näki Jeesuksessa Messiaan, maailman Vapahtajan ja tiesi, että nyt hän voi rauhassa kohdata kuoleman sillä Jeesus, Elämän ruhtinas ja kuoleman voittaja on tullut.

 

Simeon ennusti Jeesuksesta tekstiä edeltävissä jakeissa: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille” (Luuk. 2:29-32). Simeon tiesi, että Jeesus on lähetetty kaikkia ihmisiä varten, sekä Israelia että pakanoita varten, heidät pelastamaan. Hän on koko maailman Vapahtaja. Ja me saamme Jumalan sanan perusteella sanoa, että hän on kaiken tehnyt valmiiksi kaikkia varten. Kaikki on täytetty. Käärmeen pää on rikki poljettu, maan sukukunnat ovat siunatut, pahat teot ovat sovitetut ja iankaikkinen vanhurskaus on tuotu esiin, kaikki pahat teot ja synnit ovat yhtenä ainoana päivänä poisotetut. Kaikki tämä on tapahtunut, kun Jeesus maailman syntien kantajana kärsi ristinkuoleman. Maailma siunattiin, maailma vanhurskautettiin hänen ristinuhrinsa kautta. Ja hänen ylösnousemisensa todistaa vastaansanomattomasti, että Jumala on tämän työn hyväksynyt täysin riittävänä meidän iankaikkiseksi autuudeksemme (Room. 4:25).

 

”LANKEEMUKSEKSI JA NOUSEMUKSEKSI”

 

Jeesus tahtoo pelkkää hyvää kaikille ja on rakastanut meitä jokaista niin paljon, että kuoli edestämme. Mutta silti pysyy totena myös Simeonin sana Marialle: ”Katso, tämä on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi monelle Israelissa ja merkiksi, jota vastaan sanotaan – ja myös sinun sielusi lävitse on miekka käyvä – että monen sydämen ajatukset tulisivat ilmi.”

 

Jeesuksen edessä ei ole puolueettomia. Aivan kuten sodassa ollaan samalla puolella tai sitten vihollisia, niin myös Jeesuksen suhteen ollaan joko hänen puolellaan tai häntä vastaan. Tämä on kovaa, mutta totta. Simeon sanoo, että Jeesus on pantu lankeemukseksi ja nousemukseksi. Itseriittoinen, omavanhurskas ihminen loukkaantuu ehdottomasti Jeesukseen. Sillä armonoppi, sanoma siitä, että itsessämme me olemme kadotuksen ansainneita syntisiä, ja että pelastus on yksin armosta, yksin uskon kautta, Kristuksen tähden, riistää meiltä kaiken luottamuksen omiin mahdollisuuksiimme, omiin tekoihimme, omaan valmistautumiseemme. Ei jää jäljelle yhtään mitään paitsi yksin Jeesus. Tällaisia itseriittoisia ihmisiä me omasta takaa olemmekin kaikki, ja siksi on tarpeen, että Jumala näyttää meille millaisia me itsessämme olemme.

 

Jeesus on myös pantu nousemukseksi. Se tarkoittaa, että sille joka tietää ja tunnustaa mitä hän itsessään on, Jeesuksesta tulee kuin turvakallio, joka kestää kaikki myrskyt. Tälle kalliolle meitä jokaista kutsutaan elämämme rakentamaan. Se kestää, se pysyy. Siinä olemme turvassa.