UUDENVUODENPÄIVÄNÄ

UUDENVUODENPÄIVÄNÄ

C. F. W. Walther (1811-1887), teol. tri, USA

Maailma, joka ei usko kristillisen uskon salaisuuksia tai ei ainakaan pidä niitä arvossa, ei ota varmaan mihinkään kristillisen kirkon vuoden saatossa viettämään juhlaan niin paljon osaa kuin uudenvuodenjuhlaan. Se valvoo ilosta hurmioituneena vanhan vuoden viimeisiä keskiyönhetkiä ja tervehtii viimeisen kellonlyönnin jälkeen riemuiten uutta vuotta kuin vastasyntynyt ilon lapsi. Iloiset toivomukset, joita kaikki lausuvat, tuovat ilmi ne iloiset odotukset ja toiveet, joiden keralla maailma astuu sisään uuden vuoden avatusta ovesta.

Mutta olisiko maailmalla, joka ei tahdo omistaa Vapahtajaa, todellista syytä olla niin iloinen uudenvuodenjuhlassa? Voi, ei todellakaan. Jos maailma tietäisi, miten sen laita on, se ei nauraisi vaan itkisi. Se ei pukeutuisi juhlavaatteisiin, vaan verhoutuisi suruasuun. Se ei ampuisi ilolaukauksia ilmaan, vaan huokailisi armonanomuksia armonistuimelle.

Se, jolla ei ole Vapahtajaa, on vastaansanomattoman onneton. Hän katsoo takaisinpäin vanhaan vuoteen ja voi – hän ei voi ilolla silmäillä taaksepäin kuten vaeltaja taakse jätettyä vuorta. Hänen menneisyytensä ilot ovat näet tosin hävinneet, mutta synnit, joilla hän tahrasi vanhan vuoden, eivät ole niiden mukana kadonneet. Nämä hänen syntinsä on kirjoitettu Jumalan velkakirjaan, eikä hänellä ole Vapahtajaa, joka pyyhkii ne yli sovitusverellään. Nämä hänen syntinsä ovat tosin jättäneet maailman, mutta ne ovat nousseet taivaaseen. Siellä ne ovat nyt kuin parvi syyttäjiä Jumalan valtaistuimen edessä ja syyttävät häntä, eikä hänellä ole Vapahtajaa, jonka puolustuspuheen edessä näiden syyttäjien täytyy vaieta. Hänen syntinsä ovat kasaantuneet hänen päänsä päälle kuin jumalallisen vihan pilvet, eikä hänellä ole Vapahtajaa, joka nousee hänen armonaurinkonaan ja hajottaa nämä pilvet.

Mutta aivan kuten se, jolla ei ole Vapahtajaa, ei voi ilolla katsella takaisin vanhaan vuoteen, niin

hän vielä vähemmän toiveikkaana voi katsella eteenpäin. Uusi vuosihan on hämäränä ja pimeänä kaikkien ihmisten edessä. Ikään kuin taivaasta alas laskettu paksu esirippu riippuu sen edessä. Mikään kuolevainen silmä ei voi tunkeutua tämän esiripun läpi, mikään ihmiskäsi ei voi sitä nostaa. Kukaan ei tiedä, mikä, miten ja missä häntä uutena vuotena kohtaa eikä sitä, elääkö hän sen päättyessä. Ainoastaan kaiken Luoja, Ylläpitäjä ja Hallitsija tietää kaiken etukäteen. Hän elää ikuisessa nykyisyydessä. Häntä eivät ajan rajat rajoita. Hän näkee kaiken yli. Hänen tahtomattaan ei mitään tapahdu. Hän on säätänyt kaiken tahtonsa mukaan jo iankaikkisuudesta ja johtaa nyt sitä edistäen, muuttaen tai estäen. Hänen kirjaansa ovat jo kaikkien ihmisten päivät, teot ja kohtalot kirjatut. Mutta mitä voi toivoa uudesta vuodesta se, jolla ei ole Vapahtajaa? Hän ei voi sanoa: ”Minä luotan Jumalaan.” Sillä miten hän voi luottaa Jumalaan, kun hän ei tiedä, onko Jumala hänelle armollinen. Hänenhän täytyy pelätä olevansa Jumalan vihollinen, koska Jumala on pyhä ja hän on syntinen?

Mikä takaa sille, jolla ei ole Vapahtajaa, että Jumala on kirjoittanut hänelle kirjaansa uutta vuotta varten terveyttä eikä ehkä sairautta ja riutumista, rikastumista eikä ehkä köyhtymistä, kunniaa eikä ehkä häpeää ja halveksuntaa, paljon iloa eikä ehkä paljon kärsimystä ja ahdistuksia, elämää eikä ehkä kuolemaa, halpa-arvoista kuolemaa? Mikä takaa hänelle, ettei Jumalan kärsivällisyys häntä kohtaa lopu uutena vuotena ja ettei sanota: ”Katso, kaikkina näinä vuosina minä olen käynyt etsimässä hedelmää tästä viikunapuusta, parannuksen ja uskon hedelmää, mutta en ole löytänyt. Tule, kuolema, hakkaa se pois; mitä varten se vielä maata laihduttaa!?” [vrt. Luuk. 13:7].

Voi, kuinka monet aloittivat viime vuoden mitä iloisimmin toivein. He tekivät suunnitelmia siitä, miten he tahtoisivat rakentaa suuren, kauniin talon, laajentaa liikettään ja muuten saada aikaan suuria asioita. Ja missä he ovat nyt? Etsikää heitä heidän palatseistaan: he ovat muuttaneet pois. Toiset ovat ottaneet heidän paikkansa. Heidän ruumiinsa mätänee jo ulkona haudassa, ja heidän sielunsa on Jumalan tuomioistuimen edessä. Heidän iloiset toiveensa viime uudenvuodenjuhlassa perustuivat mitä onnettomimpaan erehdykseen, sillä vain se, joka on viettänyt iloisen joulun, voi juhlia myös iloista uutta vuotta. Vain se, joka tuona päivänä tietää, että hänellä on Vapahtaja, voi jatkaa toiveikkaana elämänsä pyhiinvaellusmatkaa. Se, jolla tänä päivänä on Vapahtaja, saattaa olla alati köyhä syntinen. Hän ei kuitenkaan pety, kun hän katselee suurella ilolla, suurin toivein ja hyvin luottavaisena tulevaisuuteen. Jumala tekee hänelle enemmän, kuin hän voi pyytää ja ymmärtää. Hänellä on Vapahtaja perämiehenä ja hänen ristinsä lippuna. Niinpä hän voi iloiten nostaa ankkurin ja jälleen purjehtia rohkeasti ulos monivaiheisen elämän avoimelle merelle. Hänen aluksensa ei joudu karille eikä haaksirikkoon. Se ei uppoa, vaan se tulee varmasti turvalliseen satamaan, joko sitten tänä tai jonakin toisena vuotena.

Toivon perustus Jeesuksessa

”Kun sitten kahdeksan päivää oli kulunut ja lapsi oli ympärileikattava, annettiin hänelle nimi Jeesus, jonka enkeli oli hänelle antanut, ennen kuin hän sikisi äitinsä kohdussa” (Luuk. 2:21).

Meille ilmoitetaan tässä lyhyessä tekstissä kaksi asiaa: 1) että Kristus-lapsonen ympärileikattiin ja 2) että hän sai samalla nimen Jeesus, joka tarkoittaa Vapahtajaa ja Autuaaksi tekijää. Tästä syystä tämä teksti voi monen mielestä näyttää sopivan huonosti uudenvuodenjuhlaan. Mutta niin ei ole. Ilman tekstissämme kerrottuja asioita olisi uudenvuodenjuhla meille lohduton juhla, päivä, joka ei saarnaisi meille mistään muusta kuin kaiken maallisen katoavaisuudesta. Mutta uudenvuodenjuhlalle antaa oikean taivaallisen vihkimyksen vasta se, että uudenvuodenpäivänä on myös Kristuksen ympärileikkauksen päivä ja Vapahtajan nimipäivä.

Sallikaa minun tästä syystä osoittaa nyt, että ne, jotka tietävät heillä olevan Vapahtajan, voivat aloittaa uuden vuoden toiveikkaina.

He tietävät, että kaikki, mikä heitä voi kohdata uutena vuotena, palvelee heidän parastaan.

Se, joka tietää, että hänellä on Vapahtaja, voi aloittaa uuden vuoden toiveikkaana. Ei sen vuoksi, että hän tietää, ettei risti, hätä ja ahdistus koettele häntä uutena vuotena, kuten muita ihmisiä, vaan että hän säästyy niiltä. Voi ei, sitä ei Vapahtaja ole omilleen suinkaan luvannut. Hän puhuu päinvastoin: ”...joka ei kanna ristiänsä ja seuraa minua, se ei voi olla minun opetuslapseni” (Luuk. 14:27). Niinpä jokainen, joka kastetaan Kristukseen, merkitään samalla ristin merkillä ja hänet otetaan siten saman tien ristinkantajien veljeskuntaan.

Niinpä yhtä varmasti kuin ihminen tänä päivänä tietää, että hänellä on Vapahtaja, yhtä varmasti hän tietää myös, että jokaiselle päivälle riittää oma vaivansa. Minun täytyy myöntää, että jos koskaan olemme alkaneet uuden vuoden synkissä näkymissä uskoville kristityille, niin näin on tänä päivänä [Waltherin seuraava kuvaus perustuu luonnollisesti hänen aikansa tapahtumiin 1800-luvulla, suom. huom.]. Me elämme parhaillaan todella pahaenteisessä ajassa. Onnettomuuden pilvet ovat kuluneen vuoden aikana kasaantuneet kansojen ylle, ja monet näistä pilvistä ovat jo jylisten ja salamoiden purkautuneet maailman päälle, mutta kauhea rajuilma ei ole vielä ohi. Verinen murhenäytelmä on alkanut ihmiskunnan näyttämöllä, mutta, kuten näyttää, se ei ole vielä lopussa; ehkä ainoastaan ensimmäiset näytökset on näytelty loppuun. Maailman vihamielisyys evankeliumia kohtaan on tullut yhä suuremmaksi, ja synti on kasvanut kuin tulva. Niinpä siunaus on hävinnyt yhä enemmän, ja köyhyys ja kaikenlainen kurjuus on tullut tutuksi maailmassa. Maailma tuntee sen kyllä, mutta se ei näe, mistä tämä kurjuus on peräisin. Se ei näe korkeampaa kättä, joka lyö sitä herättääkseen sen. Se arvelee, että kurjuus johtuu vapauden puutteesta. Vapaus ja yhdenvertaisuus – nämä ovat siis ne vapahtajat, joista maailma toivoo nyt kauniimman kultaisen aikakauden paluuta. Tästä ajatuksesta on nyt tullut ilojen malja, josta miljoonat ovat juoneet ja juopuneet. Röyhkeällä ja julkealla kädellä kumotaan kaikki vallitsevat olot ja ruhtinaiden ja rikkaiden verivirtojen kautta ja heidän kaupunkiensa ja palatsiensa savuavien raunioiden yli toivotaan kiivettävän kansojen onnen huipulle. Sillä välin tulee Herra tuomioineen. Jo yhdeksäntoista vuotta sitten Herra lähetti tuon kauhistuttavan itämailta peräisin olevan kulkutaudin kuin surman enkelin yli Euroopan ja Amerikan muistuttaakseen kansoja, että hän, kuninkaiden Kuningas, istuu vielä valtaistuimellaan ja ettei mikään kapina voi temmata häneltä hänen valtikkaansa ja kruunuansa. Tuon Jumalan sanansaattajan taivallusta saattoi jo tuolloin kuolema ja tuho. Mutta turhaan se teki tuolloin kierroksensa. Niinpä se on tullut uudelleen. Hiljaisin, äänettömin, huomaamattomin askelin se on jo ylittänyt jälleen valtameren ja astunut meidänkin maamme rannikolle, ja ehkä pian sen synkät voittovaunut kulkevat meidänkin keskuudestamme olevine uhreineen kaupunkimme katujen ja kujien kautta täyttääkseen haudan kaameat kammiot mätänevillä asukkailla.

Katsokaa, tämä on se näkymä, joka tänä päivänä avautuu niille, joilla on Vapahtaja. Eikö se ole kovin synkkä? Eikö heillä ole siis kyllin syytä menettää rohkeutensa? Vastaan: ei, ei. Ne, jotka tänä päivänä tietävät, että heillä on Vapahtaja, voivat kuitenkin olla tänään toiveikkaita. He voivat luoda hilpeinä katseensa synkkiin ukkospilviin, sillä he tietävät, että niiden takana loistaa armon aurinko, joka voi kyllä peittyä heiltä, mutta ei koskaan sammua. He voivat vapisematta katsoa, kun salamat syöksyvät alas, sillä he tietävät, että ne tulevat hänen kädestään, joka rakastaa heitä kuin isä. He voivat odottaa kauhistumatta verisen murhenäytelmän loppua ihmiskunnan näyttämöllä. He tietävät näet, että niiden elämä, joilla on Vapahtaja, ei ole mikään murhenäytelmä, joka alkaa naurulla ja päättyy itkulla. Se on sitä vastoin ihana näytelmä, jota enkelit halulla katselevat. Siinä esiintyy tosin monia murhekohtauksia, mutta se päättyy iankaikkiseen Hallelujaan.

On totta: sinä, jolla on Vapahtaja, tulet ehkä uutena vuotena pysymään köyhänä maallisista omaisuuksista tai köyhdyt. Mutta miten toiveikas voit olla! Sinulla on lupaus: ”...minä en jätä sinua enkä hylkää sinua” (Joos. 1:5). Sinullahan on myös käsky: ”Älkää siis murehtiko sanoen: ’Mitä me syömme?’ tahi: ’Mitä me juomme?’ tahi: ’Millä me itsemme vaatetamme?’ Sillä tätä kaikkea pakanat tavoittelevat. Teidän taivaallinen Isänne kyllä tietää teidän kaikkea tätä tarvitsevan” (Matt. 6:31-32). Ja katso! Voitko epäillä näiden lupausten täyttymystä? Eikö Jumala ole jo antanut sinulle enemmän, kuin hän voi antaa kaikessa iankaikkisuudessa, enemmän kuin koko maailman, enemmän kuin taivaan: oman ainokaisen Poikansa ja siten oman sydämensä? Sen tähden voit Paavalin kanssa sanoa: ”Hän, joka ei säästänyt omaa Poikaansakaan, vaan antoi hänet alttiiksi kaikkien meidän edestämme, kuinka hän ei lahjoittaisi meille kaikkea muutakin hänen kanssansa?” (Room. 8:32).

On myös totta: sinun, jolla tänä päivänä on Vapahtaja, täytyy ehkä uutena vuotena kärsiä raskaita kärsimyksiä. Mutta kuinka toiveikas voit olla! Sinulla on lupaus: ”Jumala on uskollinen, hän ei salli teitä kiusattavan yli voimienne, vaan salliessaan kiusauksen hän valmistaa myös pääsyn siitä, niin että voitte sen kestää” (1. Kor. 10:13). Ja vielä enemmän! Sinä et tule ainoastaan niin vahvistetuksi, että pystyt kestämään kärsimyksesi. Sinun ristisi pitää tulla sinulle pelkäksi koristeeksi ja lohdutukseksi, että se näet tekisi sinut ja muut uskovat varmoiksi siitä, että olet Taivaallisen Isän lapsi, sillä ”...mikä on se lapsi, jota isä ei kurita?” ”Jota Herra rakastaa, sitä hän kurittaa; ja hän ruoskii jokaista lasta, jonka hän ottaa huomaansa” (Hebr. 12:6-7). Sinun tulee tietää, että sinun kyyneleesi ovat kylvö, jonka tulet löytämään tuolta taivaan Eedenistä runsaana ilon satona. Tämän ajan kärsimykset eivät ole verrattavat siihen kirkkauteen, joka sen sijaan ilmestyy sinuun [vrt. Room. 8:18]. Sinun piikkikruunusi on jo elämän kruunun esikuva. Se kruunu on jo luettu sinun omaksesi.

On myös totta: sinä, jolla tänä päivänä on Vapahtaja, joudut varautumaan siihen, että uutena vuotena yhä vihamielisemmäksi tuleva maailma ivaa ja vainoaa sinua ja ehkä riistää sinulta kaiken, mitä sinulla on, sinun uskosi ja tunnustuksesi tähden. Mutta kuinka toiveikas voit olla! Sinulla on käsky ja lupaus: ”Älkää peljätkö niitä, jotka tappavat ruumiin, mutta eivät voi tappaa sielua; vaan ennemmin peljätkää häntä, joka voi sekä sielun että ruumiin hukuttaa helvettiin. Eikö kahta varpusta myydä yhteen ropoon? Eikä yksikään niistä putoa maahan teidän Isänne sallimatta. Ovatpa teidän päänne hiuksetkin kaikki luetut. Älkää siis peljätkö” (Matt. 10:28-30). Katso, sinun vihollisesi eivät voi taittaa yhtä hiustakaan sinulta ilman, että Jumala tahtoo. Vapahtajasi välityksellähän Jumala on sinun puolellasi. Siksi voit iloisena ja uhmakkaana huudahtaa apostolin kanssa: ”Jos Jumala on meidän puolellamme, kuka voi olla meitä vastaan? (...) Kuka voi meidät erottaa Kristuksen rakkaudesta? Tuskako, vai ahdistus, vai vaino, vai nälkä, vai alastomuus, vai vaara, vai miekka? (...) Sillä minä olen varma siitä, ettei kuolema eikä elämä, ei enkelit eikä henkivallat, ei nykyiset eikä tulevaiset, ei voimat, ei korkeus eikä syvyys, eikä mikään muu luotu voi meitä erottaa Jumalan rakkaudesta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, meidän Herrassamme” (Room. 8:31, 35, 38-39). Niin, niin: ”Jos veis he henkemme, osamme, onnemme, ne heidän olkohon, vaan meidän iät on Jumalan valtakunta” (VK 170:4).

On lopuksi totta: myös sinua, jolla tänä päivänä on Vapahtaja, kohtaavat ehkä ne tuomiot, joiden Herra antaa langeta luopuneen kristikunnan ylitse. Voi olla, että se sivuuttaa tuhansia maailman lapsia, mutta sinun ylitsesi tulvii kärsimysten virta täydellä voimalla. Mutta, huomaa! Kuinka toiveikas voit olla! Se, mikä on toisille rangaistus ja tuomio, on sinulle ikuisen rakkauden isällinen kuritus. Se, mikä toisille on onnettomuus, on sinun onnesi. Se, mikä toisille on iankaikkisen kadotuksen esinäytös, on sinulle iankaikkisen kirkkauden esinäytös. Se, mikä toisille on yö, jota seuraa iankaikkisen kuoleman keskiyö, on sinulle yö, johon murtautuu iankaikkisen elämän aamunsarastus. Jos Jumala johtaa sinua vielä näin pimeitä teitä, voit olla toiveikas. Voit lujassa uskossa ja varmassa toivossa sanoa: ”Herran neuvo on ihmeellinen, mutta hän johtaa kaiken ihanasti päätökseen” [vrt. Jes. 28:29]. Mitä suurempi risti, sitä lähempänä taivas; mitä suurempi hätä, sitä lähempänä Jumala.

He tietävät, että jos uusi vuosi olisi heidän elämänsä viimeinen, niin he aloittavat ikuisen riemuvuoden taivaassa vielä samana vuonna.

Maailman lapset eivät tahdo tietää maailman Vapahtajasta tai eivät kuitenkaan pidä häntä suuressa arvossa eivätkä luota häneen sydämestään. Jos heille voitaisiin tänä päivänä sanoa edeltäpäin, että he menettävät kaiken maallisen omaisuutensa uutena vuotena ja heistä tulee hyvin kurjia, he pelästyisivät. Eivät kuitenkaan niin paljon, kuin jos heille voitaisiin edeltäpäin sanoa, että he kuolevat uutena vuotena. Se olisi useimmille niin järkyttävä kauhu-uutinen, että heidän uudenvuodenilonsa loppuisi lyhyeen. Jos he joutuisivat ajattelemaan uutta vuotta kuolinvuotenaan, käärisi se yhtäkkiä heidän edessään olevan vuoden kuin suruharsoon.

On tosin myös niiden keskuudessa, jotka tietävät ja uskovat, että heillä on Vapahtaja, varmasti monia, jotka hätääntyisivät suuresti, jos he tänä päivänä saisivat varmuudella tietää kuolevansa tänä vuonna. Ei siksi, että he haluaisivat viipyä kauemmin kauniissa maailmassa ja nauttia kauemmin sen hyvyyksistä, iloista ja ihanuuksista – sillä ovathan he ristiinnaulitut maailmalle. He hätääntyisivät pääasiallisesti siksi, että heillä on vielä huoli siitä, kohtaavatko he kuoleman oikeaan aikaan ja oikealla hetkellä eivätkä valmistautumattomina, ja siitä, olisiko heidän kuolemansa siis autuas. Mutta onkohan heillä tästä syystä todellista syytä antautua pelokkaiden murheiden valtaan. Oi, ei todellakaan!

Ei voida tosin kieltää, että on esimerkkejä kristityistä, joilla oli vuoden ensimmäisenä päivänä vielä Vapahtaja, ja jotka vielä samana vuonna kuolivat kadotettuina. Mutta minkä tähden? Ei ainoastaan sen tähden, että he hylkäsivät ja kadottivat Vapahtajan tahallisesti, vaan koska he eivät etsineet ja vastaanottaneet häntä uudelleen. Kysy siis itseltäsi, sinä, joka tänä päivänä tiedät, että sinulla on Vapahtaja: Tahdotko hylätä hänet uutena vuotena? Onko kenties hänen ikeestään tullut liian painava ja hänen kuormastaan liian raskas sinulle? Kaipaatko ehkä takaisin maailmaan? Tahdotko ehkä taas johtaa itse itseäsi, taas ottaa syntisi päällesi, taas astua Jumalan eteen omassa vanhurskaudessasi? Sinä sanot: Miten minä niin tekisin? Miten minä voisin jättää Hyvän Paimenen, jonka ies on niin sovelias ja jonka kuorma niin keveä, jonka kaitsenta on niin suloinen ja jonka johdatus on niin autuas? Miten minä voisin kaivata takaisin maailmaan, jonka ilo on vain näennäisiloa, vain suloista myrkkyä, joka maistuu herkulliselta suussa, mutta tappaa sielun; jonka naurua seuraa iankaikkinen itku ja parku? Miten minä voisin kantaa jälleen itse syntejäni, kun olen niin autuas tietäessäni, että ne ovat Vapahtajani päällä. Kun tiedän, että ne ovat minulle anteeksiannetut, että minulla on armo? Ja lopuksi: miten minä voisin tahtoa tulla pyhän Jumalan eteen omassa vanhurskaudessani, kun en näe itsessäni mitään, jonka varassa voin kestää Jumalan edessä, en mitään muuta kuin syntiä ja uskottomuutta? Ei, ei, tahdon pysyä Vapahtajani luona, käyköön kuinka käy.

Niinpä, rakas kristitty, voit olla myös tänä päivänä toiveikas ja iloinen. Älä menetä rohkeuttasi sen tähden, että sinun sydämesi on niin epävakaa ja niin uskoton. Eihän sinun pidäkään luottaa omaan sydämeesi vaan Jeesuksen uskolliseen sydämeen. Hän ei väisty ikinä sinun rinnaltasi, vaan lähestyy sinua joka päivä sanallaan ja sakramenteillaan ja Hengellään. Miten toiveikas voit sen vuoksi olla! Älä menetä rohkeuttasi myöskään sen tähden, että tiedät etukäteen varmasti koko elämäsi kokemuksesta, että myös uutena vuotena on oleva uusia syntejä. Sinun lihasi heikkous on nujertava sinut usein. Mieti: miksi Jumala antaisi sinulle uuden armon vuoden, jos sinä et tarvitsisi uutta armoa uusien syntien tähden? Älä menetä rohkeuttasi myöskään sen tähden, että todennäköisesti uusi vuosi tuo kristityille vielä kuumempia taisteluita, vielä raskaampia kiusauksia, vielä suurempia vaaroja, vielä kovempia koettelemuksia, kuin kuluneet vuodet. Mieti: jos kristitty tarvitsee lisää voimaa, niin hänen Vapahtajansa myös antaa hänelle lisää voimaa. Ne kristityt, jotka marttyyreina vuodattivat verensä Kristuksen tähden niin sankarillisesti, olivat myös enimmäkseen sitä ennen heikkoja ja arkoja. Mutta kun vainon ja pahimpien koettelemusten ajat tulivat, niin katso: heikoista tuli yhtäkkiä vahvoja, lapsista tuli sankareita. Juuri heikoissa Herra näet tahtoo olla väkevä, ja juuri heidän välityksellään hän tahtoo kukistaa kaikki helvetin ja maailman vallat nimensä kirkastamiseksi.

Siksi, rakkaat kristityt, itseemme ja omaan voimaamme menettäkäämme luottamuksemme, mutta älkäämme Vapahtajaamme ja hänen armoonsa. Polvistukaamme siis tänä päivänä hänen eteensä ja pyytäkäämme hänen armoaan ja heittäytykäämme joka päivä hänen käsivarsilleen sellaisina kuin olemme. Tulkoon kuolema sitten ja kohdatkoon meidät missä, milloin ja miten tahansa, niin me tahdomme huoata Kristuksen puoleen, kuten ryöväri ristillä: ”Jeesus, muista minua” (Luuk. 23:42). Oi, silloin ei ole mitään hätää! Herra lahjoittaa meille silloin saman armon, josta hän antoi ryövärin tulla osalliseksi, ja hän huudahtaa meille: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä pitää sinun oleman minun kanssani paratiisissa” (Luuk. 23:43). Ja jos tapahtuisi niinkin, että meidät temmattaisiin niin äkillisesti, ettemme voisi edes huoata, niin hän rukoilee meidän Puolustajanamme Isää ja Vapahtajanamme ottaa tästä elämästä eriävän sielumme taivaaseen ja johdattaa meidät, lunastettunsa, riemusaatossa Isänsä valtakuntaan.

Oi autuasta Vapahtajan oman kuolinvuotta! Se on hänen oikea syntymävuotensa. Se on hänen iankaikkisen lunastuksensa vuosi. Se on vuosi, jona hän pitää häät. Se on oikea ”Herran armovuosi”. Se on iankaikkinen riemu- ja juhlavuosi, jolloin kaikki hänen valituksensa vaikenevat iäksi. Silloin hän vihdoinkin ottaa harpun alas surupajusta [vrt. Ps. 137:2], seppelöi päänsä koskaan kuihtumattomilla kieloilla ja soittaa enkelikuorojen kanssa uutta virttä Jumalalle ja Karitsalle iankaikkisesta iankaikkiseen. Suo meille kaikille sellainen uusi vuosi, kaikkien meidän Vapahtajamme, Jeesus Kristus, ylistetty ja rakastettu aina ja iankaikkisesti. Aamen, aamen!

Lutherische Brosamen. Predigten und Reden, seit 1847 theils in Pamphletform, theils in Zeitschriften bereits erschienen, in einem Sammelband aufs Neue dargeboten von C. F. W. Walther s. 29-37. Lyhennelmä. Suomennos: Hannu Lehtonen.