VEERAN LYHYT PÄIVÄKIRJA

 

5. lokakuuta: Tänään minun elämäni alkoi. Vanhempani eivät tiedä sitä vielä. Olen yhtä pieni kuin kukan siitepölyhiukkanen, mutta se olen jo minä. Minusta tulee tyttö. Minulla tulee olemaan vaaleat hiukset ja sini­set silmät. Lähes kaikki on jo määrätty, myös se, että tulen rakastamaan kukkia.

 

19. lokakuuta: Olen hieman kasvanut, mutta olen yhä liian pieni tekemään mitään itse. Äitini tekee lähes kaiken minun puolestani, vaikka hän ei vielä tiedä, että hän kantaa minua sydämensä alla. Mutta onko totta, että en ole vielä todellinen ihminen? Että vain minun äitini on olemassa? Olen todellinen ihminen aivan ku­ten pieni leivänmurukin on todellista leipää. Äitini on olemassa ja minä olen olemassa.

 

23. lokakuuta: Suuni alkaa juuri nyt aueta. Ajatella, noin vuoden päästä minä nauran ja myöhemmin minä alan puhua! Ensimmäinen sanani tulee olemaan ”äiti”!

 

25. lokakuuta: Tänään minun sydämeni alkoi lyödä. Se tulee lyömään pehmeästi läpi elämäni, keskeyty­mättä! Monien vuosien kuluttua se väsyy ja pysähtyy, ja sitten minä kuolen.

 

2. marraskuuta: Kasvan koko ajan. Käteni ja jalkani ovat muodostumassa, mutta minun täytyy odottaa pitkä aika ennen kuin nuo pikkuiset jalat nostavat minut äitini käsivarsille ja ennen kuin nämä pienet kädet kykenevät valloittamaan maailman ja olemaan avuksi ihmisille.

 

12. marraskuuta: Käsiini alkaa muodostua pieniä sormia. Kuinka pieniä ne ovatkaan! Jonain päivänä silitän niillä äitini hiuksia. Vien hänen hiuksiaan suuhuni ja hän sanoo: ”Voi, hyi olkoon!”

 

20. marraskuuta: Vasta tänään tohtori kertoi äidilleni, että elän täällä hänen sydämensä alla. Äitini on varmaan hyvin onnellinen! Oletko sinä onnellinen, äiti?

 

25. marraskuuta: Äitini ja isäni varmaankin miettivät minulle nimeä. Ja he eivät edes tiedä, että minä olen pieni tyttö, joten he ehkä kutsuvat minua Villeksi. Mutta haluan, että minua sanotaan Veeraksi. Minä tulen kasvamaan oikein isoksi.

 

10. joulukuuta: Minulle kasvaa tukkaa. Se on kiiltävää ja hohtavaa kuin aurinko. Minkähänlainen tukka minun äidilläni on?

 

13. joulukuuta: Kykenen miltei näkemään, vaikka ympärilläni on yö. Kun äitini saattaa minut maailmaan, se lienee täynnä auringonpaistetta ja tulvillaan kukkia. En ole vielä koskaan nähnyt kukkaa. Mutta ennen kaikkea tahdon nähdä äitini. Miltä sinä näytät, äiti?

 

24. joulukuuta: Kuuleekohan äitini minun sydämeni hennot lyönnit? Joidenkin lasten sydän ei toimi kun­nolla, kun he syntyvät, ja silloin tohtorin hellavarainen sormi tekee ihmeitä tehdäkseen ne terveiksi. Mutta minun sydämeni on terve. Se lyö hyvin tasaisesti, tump-tump, tump-tump... Äiti, sinä saat terveen pikku tyttären!

 

28. joulukuuta: Tänään minun äitini tappoi minut.

 

Tämä päiväkirja on alun perin ilmestynyt Puolassa kardinaali Wyszynskin tukemana taisteltaessa kommu­nistista, syntyvyyden säännöstelyä ja aborttia ajavaa kampanjaa vastaan. Sen alkuperäinen otsikko oli ”Traaginen päiväkirja”. Suomennos: Vesa Laurio.