ESKOLA JA WALTHER

Hannu Lehtonen, pastori, Soini

Perusta-lehden päätoimittaja Timo Eskola käsittelee pääkirjoituksessaan (3/2004) kirkkokysymystä tavalla, joka antaa aihetta kommentointiin. Nämä kommentit liittyvät pääosin siihen, mitä Eskola sanoo C. F. W. Waltherista ja tämän teoksesta.

Ensiksi on syytä kiittää Eskolaa siitä, että hän ottaa pääkirjoituksessaan esille Waltherin ja yhden hänen suomeksi ilmestyneistä kirkko-opillisista kirjoistaan. Eskola siteeraa Waltherin teosta Oikea näkyvä kirkko (STLK 1999). Waltherin kirkko-opilliset kirjat kuuluvat siihen teologisten kirjojen ryhmään, joita ei tunneta tai jotka on tietoisesti haluttu unohtaa ja sivuuttaa. Siksi on erinomaista, että Eskola viittaa pääkirjoituksessaan Waltherin teokseen ja siteeraa sitä.

Eskola käsittelee pääkirjoituksessaan varsinaisesti professori Osmo Tiililää ja kirkon kriisiä. Hän viittaa Waltheriin seuraavanlaisessa asiayhteydessä: ”Tiililä nimittäin seurasi Lutheria ja luterilaista puhdasoppisuutta todetessaan, että oikea kirkko on näkymätön. Luther opetti, että näkymättömällä kirkolla on tuntomerkkinsä, nimittäin sana ja sakramentit. Me voimme tietää, että kirkko ja taivaan valtakunnan salaisuus ovat löydettävissä: ’kukaan ei näe kirkkoa, vaan meidän täytyy uskoa yksin Sanan tuntomerkistä, että kirkko on olemassa’ (WA VII). Gerhard pitäytyi myöhemmin tähän todeten, että voimme ’päästä tuntemaan kirkon olemassaolon puhtaasta, julkisesti hyväksytystä sanan saarnasta’, vaikka emme tiedä, ketkä tulevat uskon kautta ’näkymättömän kirkon oikeiksi ja eläviksi jäseniksi’” (kursivoitu osuus Waltherilta, kursivointi HL).

Eskola jatkaa kommentoiden: ”Nämä lainaukset löytyvät hieman yllättäen C. F. W. Waltherin teoksesta Oikea näkyvä kirkko. Waltherin oma missourilainen ratkaisu oli toinen. Hän perusteli sitä, että tuntomerkit ovatkin näkyvän kirkon tuntomerkkejä. Siksi Missouri-synodin luterilainen kirkko oli oikea, näkyvä kirkko maan päällä.”

Eskolan Walther-sitaatit ovat Waltherin teoksen alkuosasta teesistä II, joka kuuluu: ”Vaikka kirkko on näkymätön, sillä on tuntomerkkinsä”. On vaikea käsittää, miksi Eskolan mielestä tällaisten sitaattien löytyminen Waltherilta on yllättävää. Lausuuhan Walther teesissään vain sen, mitä apostolisessa ja Nikaian uskontunnustuksessa lausutaan kirkosta ja mitä Luther ja luterilainen kirkko opettaa Raamatun perusteella. Walther sanoo: ”Tätä yhtä pyhää kristillistä kirkkoa, joka on hengellinen temppeli, ei tosin voida nähdä, vaan se voidaan ainoastaan uskoa” (Oikea näkyvä kirkko, s. 22).

Eskola huomauttaa sitten: ”Hän (Walther) perusteli sitä, että tuntomerkit ovatkin näkyvän kirkon tuntomerkkejä.” Tässä Eskola ei anna oikeaa kuvaa siitä, mitä Walther opettaa. Jos lukija ei ole tutustunut Waltherin kirjaan, hän voi helposti saada oudon kuvan siitä, mitä Walther halusi sanoa.

Walther ei tietenkään halua kumota muilla teeseillään sitä, mitä hän on sanonut aluksi. Eskola ottaa esiin yhden lainauksen tunnetulta luterilaiselta dogmaatikolta, Johann Gerhardilta. Lainaan samasta teoksesta toisen Gerhard-sitaatin teesistä IX (Oikeaa näkyvää kirkkoa ei ole kaikkina aikoina). Gerhard tekee Eskolan kommentteja ajatellen tärkeän erottelun, joka kannattaa huomioida: ”Teemme eron kirkon sisäisen loiston, joka on uskoa, toivoa ja rakkautta sekä Pyhän Hengen sisäisiä lahjoja, ja ulkonaisen loiston välillä, joka on siihen kuuluvien ihmisten suuri joukko, rauha vainoista, julkisesti kaikuvan opin selkeys ja puhtaus, turmeltumaton saarnavirka jne. Kirkon sisäinen loisto on sille olennainen ja keskeytymätön, ulkonainen taas satunnainen ja tilapäinen. Näkymätön yleinen kirkko ei milloinkaan lakkaa eikä menetä sisäistä loistoaan Jumalan silmissä; kun taas näkyvät osakirkot voivat lakata tällä tavalla ja siinä mielessä, ettei ole tunnettua ja kaikkien nähtävissä olevaa seurakunnan kokoontumista, jossa kaikuisi julkisesti ja vapaasti puhdas sana ja sakramenttien oikea nauttiminen olisi jatkuvassa käytössä...” (Walther, Oikea näkyvä kirkko, s. 61).

Tämä sitaatti tuo mielestäni hyvin esille sen, missä mielessä Walther puhuu näkymättömästä ja näkyvästä kirkosta. ”Näkymätön yleinen kirkko ei milloinkaan lakkaa eikä menetä sisäistä loistoaan.” Sitä vastoin näkyvät osakirkot voivat kyllä lakata. Näkyvästä oikeasta kirkosta voidaan puhua myös näkyväksi tulemisena: ”Sekä Vanhan että Uuden testamentin kirkko saattoi lakata sillä tavalla, että turmeltuneisuuden päästyä valtaan julkinen saarnavirka ei enää ole puhdas, niin että paikkakunnalla, jolla oli runsasväkinen ja huomattava seurakunta, kirkko ei enää tule näkyviin, että oikea Jumalan kirkko on kätkössä ja säilyy niissä, jotka eivät muodosta näkyvää ja huomattavaa kokoontumista” (Walther, em. s. 62).

Eskola jatkaa pääkirjoitustaan kysellen: ”Pitäisikö hyväksyä missourilainen ratkaisu ja joko erota kirkosta tai eristäytyä kirkon sisällä?” Eskola puhuu missourilaisesta ratkaisusta ja ottaa siitä etäisyyttä tarjotakseen sitten oman oikeana pitämänsä linjauksen. Voidaan perustellusti kysyä, tehdäänkö tässä oikeutta Waltherin ja Missouri-synodin edustamalle kirkko-opilliselle linjalle, joka on ankkuroitu Lutherin ja puhdasoppisen luterilaisuuden opetukseen. Eikö esimerkiksi edellä lainatuista sitaateista jo käy ilmi, että Waltherin ja luterilaisten opettajien pyrkimyksenä on painottaa kirkon oikeiden tuntomerkkien toteutumista, että kokoonnutaan oikean saarnan ja Herran asetuksen mukaan toimitettujen sakramenttien äärelle? Tämän rinnalla on toissijaista se, millaisia seuraamuksia tästä voi olla.

Kirjoittaessaan kirkon tunnustuksellisuudesta Eskola huomauttaa, että kirkon tunnustuksellisuus ei kuitenkaan ole sidoksissa sen työntekijöiden näkemyksiin. Pääkirjoituksensa aikaisemmassa osassa Eskola tekee vakavan huomautuksen: ”Kirkon tutkimuslaitoksen uusimman tutkimuksen mukaan kolmasosa papeista ei enää usko Kristuksen neitseestäsyntymiseen. Tämä tieto on niin käsittämätön, että se on vaarassa jäädä vaille huomiota. Se tarkoittaa, että kolmasosa kirkkomme papeista ei enää allekirjoita Apostolista uskontunnustusta.”

Tämä huomautus kertoo karua kieltä kirkon tilasta. Mutta Eskola kuin mitätöi paljolti oman kirkkokritiikkinsä sanoessaan sitten: ”Kirkon tunnustuksellisuus ei kuitenkaan ole sidoksissa sen työntekijöiden näkemyksiin. Yhteyteen riittävät tunnustuskirjat. Siksi yksittäisiä näkemyksiä ei päästetä rikkomaan esimerkiksi ehtoollisyhteyttä.” Jos tunnustuskirjoilla ei tässä tarkoiteta vain sitä, että kyseinen dokumentti lojuu kirjahyllyssä tai kirkon arkistossa pölyttymässä, niin eikö ole aivan ilmeistä, että esimerkiksi ajatellen Eskolan itsensä mainitsemaa tutkimusta, yhteys kirkon sisällä on rikottu ja sen ovat rikkoneet ne, jotka ovat luopuneet Jumalan sanasta ja tunnustuksesta? Eikö Eskolan tästä syystä tulisi lausua johtopäätöksensä aivan päinvastoin kuin hän tekee?