VOINKO OLLA VARMA PELASTUKSESTANI?

Mikko Palojoki, pastori, Helsinki

 

Aluksi

 

Aiheekseni on annettu kysymys: ”Voinko olla varma pelastuksestani”?

 

Jollakin tavalla olen halunnut keskittyä kysymykseen varmuudesta. Mielestäni oleellisia ovat tällöin kysymykset: mistä varmuutta on etsittävä hengellisissä asioissa ja kysymys pelastuksemme varmuudesta. Käsittelen näitä hengellisinä kysymyksinä, en filosofisina ongelmina.

 

Aloitan puhumalla Jeesuksesta – ihmiseksi tulleesta Jumalan Sanasta. Sitten käsittelen raamattukysymystä. Tähän minulle antaa aiheen ohjelmaan merkitty toivomus ottaa huomioon myös 1. Joh. 1. luku. Käsittelen raamattukysymystä yhteydessä ihmisen pelastukseen. Puhun siitä tietoisesti luterilaiselta pohjalta. Tällöin luterilainen tunnustus jäsentää Raamatun selitystä. Näkökulmani on uskon näkökulma.

 

Tämän jälkeen käsittelen lyhyesti kääntymystä ja pelastusta sekä vanhurskauttamisemme perustusta. Lopuksi otan esille eräitä sielunhoidollisia kysymyksiä. Olen yrittänyt koko ajan pitää mielessäni uskon varmuuden teeman.

 

Huomautan siitä, että olen aiemmin pitänyt luennon parannuksesta (julkaistu Concordia 2/2003). Sekin sivuaa vanhurskauttamista. En ole halunnut täysin toistaa siinä sanottua. Siksi en myöskään varmastikaan puhu kaikesta siitä, mikä jonkun kuulijan mielestä ehkä kuuluisi sanoa juuri nyt. Esimerkiksi kaste on pelastuksemme ja varmuutemme kannalta keskeinen asia. En kuitenkaan varsinaisesti käsittele sitä tässä, koska edellinen luennoitsija keskittyy kasteeseen. Paljossa olen turvautunut siihen, mitä toiset ovat löytäneet ennen minua. Raamatun lainaukset ovat yleensä vuoden 1938 käännöksestä. Toivon, että tämäkin luento omalta osaltaan auttaisi meitä ymmärtämään pelastuksemme salaisuutta – Kristusta.

 

1. Jeesus – ihmiseksi tullut Sana

 

Ensimmäisen Johanneksen kirjeen alussa sanotaan Jeesuksesta: ”Mikä on alusta ollut, minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: e1ämän Sanasta – ja elämä ilmestyi, ja me olemme nähneet sen ja todistamme siitä ja julistamme teille sen iankaikkisen elämän, joka oli Isän tykönä ja ilmestyi meille – minkä olemme nähneet ja kuulleet, sen me myös teille julistamme, että teilläkin olisi yhteys meidän kanssamme; ja meillä on yhteys Isän ja hänen Poikansa, Jeesuksen Kristuksen kanssa” (1. Joh. 1:1-3). Samaa asiaa käsittelee Johanneksen evankeliumin alku (Joh. 1:1-18). Nämä ovat valtavan laajoja asioita sisältäviä kohtia (UTS sel). Ne kertovat mm. että Jeesus on ”samaa olemusta kuin Isä”. Ne sanovat myös, että Jumala itse on Kristuksessa tullut ihmiseksi. Hän on Jumalan Sana varsinaisessa merkityksessä. Ihmiseksi tulleessa Jumalan Pojassa Jumala on nähtävällä, kosketeltavalla ja kuultavalla tavalla läsnä meidän maailmassamme ja meidän keskuudessamme (Hebr. 1:3). Kun näemme Jeesuksen, näemme Jumalan (Joh 12:45). Kun syömme Jeesuksen ruumiin ja veren, syömme Jumalan (1. Kor. 10:16-17). Kun kuulemme Jumalan sanassa Jeesuksen äänen, kuulemme Jumalan äänen. Joka uskoo Jeesukseen, uskoo Isään, Jumalaan (Joh. 12:44). Jeesus on Jumala ja ihminen samassa persoonassa. Emme saa koskaan purkaa Jeesuksen persoonaa. Emme myöskään saa erottaa toisistaan hänen persoonaansa ja työtänsä.[1]

 

2. Ilmoituksen varma perusta

 

Seuraavaksi puhun Jumalan sanan jumalallisesta alkuperästä ja olemuksesta. Pietari kirjoittaa: ”Pyhän Hengen johtamina ihmiset ovat puhuneet sen, minkä saivat Jumalalta” (2. Piet. 1:21). Tämän mukaisesti Raamatun tekijä on Jumala. Me kuulemme Raamatussa Jumalan äänen. Tästä syystä 1600-luvun luterilaiset dogmaatikot sanoivat, että Jumalan sana on ’vox et verbum Dei’ (Jumalan ääni ja sana; RI, 29).

 

Raamatun tarkoitus on ilmoitettu hyvin yksinkertaisesti: ”nämä ovat kirjoitetut, että te uskoisitte, että Jeesus on Kristus, Jumalan Poika ja että teillä uskon kautta olisi elämä hänen nimessänsä” (Joh. 20:31; 2. Tim. 3:15). Me emme saa irrottaa Jumalan sanaa sen pelastustarkoituksesta. Jumalan sanaa on luettava niin että siitä etsitään pelastusta Kristuksessa (Luuk. 24:27; Ap. t. 4:12).

 

Etsiessämme uskon varmuutta, meidän on aloitettava sanasta. Meidän on kuultava Jumalan sanaa (Room. 10:17). Siinä Hän ilmoittaa itsensä meille. Ilmoitus annetaan meidän ulkopuoleltamme (1. Joh. 1:1-4). Jumalan puhe kuullaan lakina ja evankeliumina. Sana itsessään vaikuttaa meihin. Sanaa voidaan nimittää esim. vasaraksi (Jer. 23:29), jolla on itsessään voima murtaa tai sateeksi (5. Moos 32:2), jolla on itsessään voima kostuttaa maa ja kasvattaa hede1mää tai lampuksi (Ps. 119:105), jolla on itsessään voima valaista. Sana on itsessään vaikuttava. Se ei vain viittaa niihin asioihin, joita se julistaa, vaan tuo ne mukanaan. Sanan ja siinä vaikuttavan Pyhän Hengen kautta Jumala itse avaa meille Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen hengellisen merkityksen ja vaikuttaa sen, että me käännymme ja uskomme pelastuksemme evankeliumin (Joh. 6:29; RI 160-161). Kun näin tapahtuu, täyttyy kohdallamme Raamatun varsinainen, pelastava tehtävä (2. Tim. 3:15).

 

Apostoli Paavali ja monet muut saavuttivat uskon varmuuden. Paavali oli Jumalan lain puhuttelussa tullut omakohtaisesti vakuuttuneeksi syntisyydestään Pyhän Jumalan edessä (Ap. t. 9:3). Samoin hän sai soveltaa omalle kohdalleen evankeliumin. Paavali sai myös Jumalan ilmoitukseen perustuvaa opetusta Jeesukselta. Niinpä hän sanoo Timoteukselle: ”Varma on ...” (1. Tim. 1:15-16). Ja taivaaseen pääsemistään ajatellen hän sanoo: ”Sillä me tiedämme, että vaikka tämä meidän maallinen majamme hajotetaan maahan, meillä on asumus Jumalalta, iankaikkinen maja taivaassa, joka ei ole käsin tehty...” (2. Kor. 5:1). Tämä varmuus ei ollut sisäisten mielenliikkeiden tai tahdon ponnistusten voimasta syntynyttä. Paavalin saavuttama varmuus uskon asioissa perustui ilmoitettuihin tosiasioihin (SS 253-259). Pelastusta ja hengellistä varmuutta etsivät ja uskostaan luopumaisillaan olevat on siis uudelleen ohjattava ammentamaan valmiista Jumalan ilmoituksesta, Raamatusta.

 

Olemme luterilaisessakin kristikunnassa eläneet liberaaliteologian valtakautta. Rovasti Lauri Mustajoki on 1980-luvulla kirjoittanut, että liberaaliteologian piirissä kielletään yleensä Raamatun jumalallinen luonne. Näin tehtäessä, Raamatun opetetaan olevan pelkästään inhimillinen kirja, joka sisältää yksittäisten ihmisten kokemuksia ja ajatuksia Jumalasta. Samoin kielletään Jeesuksen jumaluus ja hänen maailman synnit sovittanut sijaisuhrinsa (JJ 66-67). Jumalan sanan olemus ja tarkoitus selitetään uudelleen Raamatusta itsestään poikkeavalla tavalla.

 

Voidaan kyllä sanoa, että kristinusko perustuu historiallisiin tapahtumiin. Jeesuksen tuomitsemisella, ristiinnaulitsemisella ja kuolemalla oli silminnäkijänsä ja ylösnousemuksen ihmeellä oli todistajansa. Tällainen historiallisten asioiden totena pitäminen (fides historica) ei vielä ole pelastavaa uskoa (TK 59,23; 93;48), mutta historiallisuus osoittaa, ettemme ole tekemisissä filosofioiden, mielikuvien, tunteen tai kokemuksen kanssa kun puhumme uskomme historiallisesta perustasta. On historiallisia asioita, jotka voidaan varmasti tietää (arkeologiset löydöt, hallitsijoiden ja historioitsijoiden selonteot).

 

3. Jumala ilmoittaa tahtovansa pelastaa kaikki

 

Vakuututtuaan uskon asioissa apostoli Paavali sai tehtävän. Hänen tehtävänsä oli julistaa evankeliumia pelastuksesta Kristuksessa kaikille syntisille. Timoteukselle hän ilmaisee tämän näin: ”Varma on se sana, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan, syntisiä pelastamaan...” (l. Tim. 1:15). Tämä sana riittää osoittamaan, että Jumala tahtoo pelastaa kaikki ihmiset. Hänen pelastustahtonsa on yleinen. Toiseksi se osoittaa, että me pelastumme Kristuksessa[2], kolmanneksi, että Jumala pelastaa syntisiä. Meille ihmisille – sinulle ja minulle – on välttämätöntä saada kuulla[3] evankeliumi, sillä evankeliumi ei millään tavalla ole meille kokemuspiiristämme luonnostaan tuttu. Sisimpämme ei sitä meille ilmoita. Luontoretkellä emme sitä löydä, vaikka voimmekin aavistaa Luojan luomisvoiman hänen teoissaan (Room. 1:20). Omatuntommekaan ei julista meille evankeliumia (AT 15, 6-7). Mikäli se ei ole vielä täysin turtunut, se pikemminkin osoittaa meille syyllisyytemme Jumalan edessä. Mutta tässä sanassa: ”Kristus Jeesus on tullut maailmaan, syntisiä pelastamaan”, tulee Jumalan armosta Hänen ilmoittamansa evankeliumi sinulle ja minulle.

 

Voi sanoa, että evankeliumi on niin valtava, että se ”saartaa” meidät joka puolelta. Miten? Esimerkiksi näin: Ennen kuin olit ymmärtänyt mitään syntikurjuudestasi, oli Jumala iankaikkisuudessa nähnyt sekä kadotuksen alaisen tilasi, että pelastuksen tarpeesi (Snl. 8 ). Ennen kuin sinä osasit miettiä, onko pelastusta synnistä ja kuolemasta tai millä tavalla sinä voisit pelastua, oli Jumala jo löytänyt ratkaisun (1. Moos. 3:15). Hän päätti lähettää Poikansa (Room. 8:3). Ennen kuin ”sinä toimit” pelastuksesi asiassa, oli Jumala jo valmistanut sinulle pelastuksen Kristuksessa. Jeesus tuli ihmiseksi meidän pelastuksemme tähden (Matt. 18:11). Hänet – synnitön – tehtiin meidän edestämme synniksi (2. Kor. 5:21). Siksi Jeesus oli ja on ainoa oikea uhri meidän syntiemme sovitukseksi. Hänestä Johannes Kastaja todistaa: ”Katso Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnit” (Joh. 1:29). Sinun syntisi on otettu pois Golgatan keskimmäisellä ristillä ja Jeesuksen ylösnousemus on vahvistanut, että tämä uhri riitti Pyhälle Jumalalle (Room. 4:25). Tämän evankeliumin saat nyt uskossa soveltaa omalle kohdallesi. Pelastuksesi on sinun ulkopuolellasi. Hän on Kristus (1. Kor 3:11). Huomaa vielä, että saat uskoa tämän syntisenä!

 

4. Sauluksen kääntymys - ja meidän

 

Evankeliumin julistama valmis pelastus Kristuksessa kuuluu kaikille. Inhimillisesti ajatellen luulisi, että kaikki puhkeaisivat riemuun kuullessaan tällaisen evankeliumin. Näin ei kuitenkaan todellisuudessa tapahdu. Useimmat meistä työntävät armon evankeliumin luotaan niin kuin jonkin pahan. Tämä voi tapahtua monella tavalla: Sielullinen ihminen ei ota vastaan evankeliumia sillä se on hänelle hullutus (1. Kor. 2:14; UTS sel). Hän ei näe mitään tarvetta päästä osalliseksi Jumalan armosta. Voidaan päinvastoin sanoa, että me olemme luonnostamme kääntyneet poispäin Jumalasta. Saulus (Paavali) kertoo tilastaan ennen kääntymystään: ”Luulin minäkin, että minun tuli paljon taistella Jeesuksen, Nasaretilaisen, nimeä vastaan” (Ap. t. 26:9). Tällaisia me olemme – ensimmäisen käskyn rikkojia (karkeammin tai hienostuneemmin). Saulus tarvitsi pysäyttävän lain sanan[4], nähdäkseen lankeemuksensa. Ylösnoussut Jeesus Kristus ilmestyi Saulukselle ja sanoi: ”Minä olen Jeesus, jota sinä vainoat.” Tässä tultiin syntisen ihmisen konkurssitilaan Pyhän Jumalan edessä. Tässä alkoi armon tarve. Saulus myös sai anteeksiantamuksen lahjaksi. Paavali kertoo: ”Mutta minä sain laupeuden”[5]... (1. Tim 1:16). Jumala oli vaikuttanut kääntymyksen.[6] Se tapahtui Jeesuksen Kristuksen tähden, sanan ja Pyhän Hengen vaikutuksesta – kasteessa.[7]  Saulus sai synnit anteeksi. Pelastus oli kokonaan Jumalan teko (Joh. 6:29; Matt. 19:25-26). Syntyi uusi ihminen – Paavali.

 

5. Jumalan vanhurskauttava tuomio ja Jumalalta tuleva vanhurskaus?

 

Mielestäni ilmaisut: ”Jumalan vanhurskauttava tuomio” ja ” Jumalalta tuleva vanhurskaus” ovat vaikeasti avautuvia. Onko Jumalan vanhurskauttavassa tuomiossa kysymys Jumalan pyhästä rangaistustuomiosta minulle? Tätä ajatellessani muistan kauhulla Herran sanat Moosekselle: ”Sinä et voi nähdä minun kasvojani, sillä ei kukaan, joka näkee minut, jää eloon” (2. Moos. 33:23). Saman asian sanoo Paavali näin: ”Ei ole ketään vanhurskasta (Jumalalle kelpaavaa), ei ainoatakaan” (Room. 3:10). Entä tarkoittaako ”Jumalalta tuleva vanhurskaus” sitä pyhitystä, jonka tulisi näkyä elämässäni kristittynä? Mieleeni muistuu vuorisaarnan sana: ”Olkaa täydelliset...” (Matt. 5:48). Tähän tapaan olemme taipuvaisia ajattelemaan. Jos nämä sanat on ymmärrettävä näin, niin meiltä kaikilta sulkeutuu taivas ja me jäämme tuomion alle.

 

Evankeliumin mukaan Jeesus astui meidän sijaamme. Siinä Vanhurskas kuoli meidän jumalattomien puolesta (Room. 4:6-10). ”Synnit tuomitseva Jumalan lain salama iski Jeesukseen ja me vapauduimme synnin kirouksesta” (R. Preus). Tämä vaihtokauppa on vanhurskauttamisemme perustus. Vanhurskauttaminen on Jumalan oikeudellinen päätös.[8] Se tarkoittaa syyttömäksi julistamista Jumalan omalla päätöksellä. ”Jumalan vanhurskas tuomio”, jonka olisimme ansainneet itse, on kohdistunut Jeesukseen. Meidän kannaltamme on kysymyksessä vapauttava tuomio. Jumala itse on tuomarina meidän asiassamme ja päätös on vapauttava! Tämän saat uskossa omistaa. Silloin Kristuksen oma (Jumalalle kelpaava), sinulle vieras vanhurskaus luetaan sinun hyväksesi. Tulet kerralla vanhurskaaksi (Jumalalle kelpaavaksi). Jumalalta tuleva vanhurskaus tarkoittaa tätä Kristuksen sovintokuoleman tähden hyväksemme luettavaa ja uskon kautta omaksemme tulevaa lahjavanhurskautta.[9]  Jumalalta tuleva vanhurskaus ei tarkoita vuosien myötä tapahtuvaa asteittaista muuttumista vanhurskaammaksi (AT 23, 12-14).

 

6. Evankeliumi Jumalan voimana - sielunhoidollisia näkökohtia

 

Monen mielestä evankeliumi on sisällöltään niin uskomaton, että se tuntuu liian kevyeltä opilta. Meistä tuntuisi oikeudenmukaiselta, että meidän pitää hyvittää syntimme ja laiminlyöntimme Jumalalle. Emme mielestämme saisi ”suoraan” uskoa pelastuksemme evankeliumia. Näin lainomaisia me olemme luonnostamme. Kaikkein jaloimmatkin hengelliset pyrkimyksemme vääristyvät tämän takia: Uskomme omaan uskoomme, emmekä Jeesukseen. Ajattelemme, että meidät pelastaa oma kuuliaisuutemme. Menemme uudelleen kasteelle luottaen omaan vilpittömyyteemme ja tahtomme voimaan, emmekä usko, että Jeesuksen ristillä hankkima syntien anteeksiantamus on tuotu meille henkilökohtaisesti jo lapsena saamassamme kasteessa.[10] Lähimmäisenrakkautemmekin saattaa olla sitä, että me sen kautta etsimme ihmisten arvostusta, emmekä usko että meidät pelastaa Kristus, eivätkä tekomme (Room. 4:2). Tämä on omavanhurskauden tie. Tälle tielle lähdemme aina uudelleen, jos Pyhä Henki ei meitä valaise. Tällä tiellä et saavuta varmuutta pelastuksesta. Päinvastoin sinua kalvaa ainainen riittämättömyyden ja epävarmuuden tunto. Vakavasti ja osuvasti lauletaan Siionin Kanteleessa:

 

”Ei järki uskoon tyydy vaan, se töihin takertuu.

Kun uskoa nyt saarnataan, niin järki kiukustuu.

Ei järki ota lahjaksi se hinnan suorittaa:

mut vaikka työtä tekeekin, ei taivasta se saa” (SK 266; Gal. 5:3-4)

 

Palaa Jumalan ilmoitetun sanan pohjalle. Älä tyydy vain lainailemaan Raamattua, vaan kysy, mitä se tarkoittaa. Kysy sisältökysymyksiä. Kysy asioiden olemusta. Pidä erillään laki ja evankeliumi.

 

Sillä tavoin pääset vähitellen selvyyteen uskossa ja elämässä. Luther kirjoitti aikanaan, että ihmiset ovat ottaneet noudatettavakseen paljon sellaista, mitä Jumala ei ollut käskenyt ja jättäneet noudattamatta sen, mitä Jumala oli käskenyt. Raamatun ilmoitus oli paljolti korvautunut ihmisten omilla ajatuksilla ja itse luodulla vääristyneellä hengellisyydellä. Jos olet uupunut tällaisen taakan alla, niin sinulle kelpaa ja on tarpeen yksinkertainen evankeliumin sana: ”Armosta te olette pelastetut, uskon kautta – ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja” (Ef. 2:8). Tämän saat uskoa heti, eli jo ennen kuin elämäsi on järjestyksessä. Seurauksena tämän evankeliumin uskomisesta ei ole suruttomuus, vaan rauha ja varmuus – kenties pitkästä aikaa.

 

On ihmisiä, jotka voivat jollakin tavalla luottaa siihen, että Jeesus on tullut tuomaan pelastuksen koko maailmalle, mutta heidän on vaikea uskoa, että tämä koskee heitäkin. Evankeliumin sana vakuuttaa: ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä” (Joh. 3:16). Sijoita itsesi tuohon sanaan – yksikään. Sinusta siinä puhutaan. Niin kuin Jeesus sovitti koko maailman synnit – niin hän sovitti myös sinun syntisi. Rakkaus sinua kohtaan on tullut ilmi ristillä. Rohkaistu uskomaan! Jumalan sanaan luottamisesta saat rauhan.

 

Sinun kohdallasi on saattanut käydä niinkin, että olet väsynyt syntisyyteesi. Enää pitkiin aikoihin ei ole ollut voimaa kilvoitukseen. Sitten jäi Jumalan sana, sakramentit ja virvoittava kristittyjen keskinäinen keskustelu. Nyt olisi mielestäsi lähinnä teeskentelyä enää lähteä liikkeelle. Tietäisivätpä nuo hurskaat veljet ja sisaret, millainen tilasi on. Kuinka sinulla ei ole lainkaan itsehillintää kotioloissa, vaivoin enää tuttujakaan tavatessa. Tietäisivätpä vain, kuinka et osaa pitää sormiasi erossa toisten omasta. Yhden jos toisenkin kerran on mukaasi tullut toisen omaisuutta. Nyt ei enää ole ollut halua eikä voimaa selvitellä asiaa. Ilmitulemisen pelko on kumppanisi ja jäytää suurta osaa ihmissuhteistasi. Sinua vaivaa sekin, ettei sinusta ole lähimmäisen auttajaksi tässä tilassasi. Kaksinaamaiselta vaikuttaa sinusta kaikki. Kuule kuitenkin evankeliumin sana: ”Missä synti (sinun elämässäsi) on suureksi tullut, siinä armo (Kristuksessa) on tullut ylenpalttiseksi” (Room. 5:20). Armo on syntiäsi suurempi. Kuule vielä Herran sana: ”Minä annan anteeksi sinun syntisi itseni tähden, enkä sinun syntejäsi muista” (Jes. 43:25). Saat tunnustaa Herralle syntisi ja heikkoutesi (Luuk. 1:53). Samanaikaisesti saat uskoa evankeliumin.[11] Jeesus ottaa vastaan syntisiä. Hän antaa armon armosta. Sinun/meidän vanhurskautemme ei perustu siihen, miten hyvin olemme voittaneet synnin elämässämme, vaan siihen, että uskossa turvaamme syntisinä Kristukseen. Hän on meidän ainoa vanhurskautemme. Tämän evankeliumin voimasta pääset jälleen uuteen alkuun. Kenties saat saman rohkeuden kuin Sakkeus ja voit korjata asiasi.

 

Jotkut etsivät pelastuksensa varmuutta tunteistaan. On totta, että me saamme sisimpäämme Hengen todistuksen uskoessamme sanan (Room. 8:16-17). Yhtä totta on, että tämän kokeminen ei ole pelastuksemme perusta. Tällainen kokeminen vaihtelee eri aikoina monista eri syistä. Epätoivo on lähellä, jos vaadit itseltäsi jatkuvasti tuntuvaa todistusta armosta. Tällainen ahdistus ei kristittyjen keskuudessa ole mitenkään uusi. Jos tämä on vaikeutesi, niin et ole ainoa, joka on tähän tarvinnut apua. Apua on löydettykin. Siionin Kanteleessa lauletaan:

 

”Vain armoon, jonka tunsin, mun sydämessäni,

mä aina ennen tahdoin, rakentaa rauhani.

Mä synnin tuskissani, näin rauhan kadotin,

ja tunteen haihtuessa, jo loppui autuuskin.

Yö synkkä, päivä kirkas, näin aina vaihteli;

mun armon riemujuoma, myös joskus hurmasi.

 

Mut toisinaan taas tuntui, kuin kaikki tyhjää ois,

ja silloin rauha varmuus, taas multa haihtui pois.

Mut kiitos armon Hengen; Hän erheen osoitti

Nyt seison kalliolla. On armo turvani.

Nyt Isän sydämessä on armo iäinen.

Se auennut on meille ristillä Jeesuksen.” (SK 371)[12]

 

Saat katsoa tunteidesi sijasta ja niiden vaihdellessa itsesi ulkopuolelle ja luottaa Jeesukseen. Hän sanoo: ”Se on täytetty” (Joh. 19:30). Sinä saat rauhoittaa sydämesi tällä sanalla.

 

Olet saattanut väsyä pyhityskilvoitukseesi.[13] Ehkä olet virheellisesti ajatellut, että vanhurskauttaminen on uskon alku, mutta loppu riippuu sinusta.[14] Jumalan käskyjen pelottamana ja sielunvihollisen syytösten vaikutuksesta olet useita kertoja päättänyt ryhdistäytyä Jeesuksen seuraajana, mutta pettymys on seurannut toistaan. Tietosi, taitosi ja elämäsi julistavat sinua vastaan. Olet toivoton itsesi ja pelastuksesi suhteen. Et myöskään jaksa kohottautua ajatusten siivin taivaaseen, Jumalan luo (Room. 10:4-8). Kysyt, onko Jumala jättänyt meidät pyhityskilvoituksessamme pärjäämään niin kuin parhaiten taidamme? Ei. Kuule kuinka jo profeetta Jesaja julistaa evankeliumia Kristuksesta näin: ”Sanokaa tytär Siionille: Katso, sinun pelastuksesi tulee. Katso hänen palkkansa on hänen mukanansa, hänen työnsä ansio käy hänen edellänsä” (Jes. 62:11). Kristus itse tulee sinun luoksesi. Hän palvelee sinua ehtoollisessa (AT 1, 5-7). Siinä hän antaa itsensä ja armonsa todellisesti sinulle. Kristus ei ainoastaan lupaa olla sinulle suosiollinen, vaan Hänessä saat anteeksiantamuksen lahjaksi. Väsyneenä saat mennä ehtoollispöytään, väsyneenä saat ottaa vastaan julistetun evankeliumin sanan. Väsyneenä saat muistaa kastettasi. Näissä Jeesus on keskellämme ja antaa armonsa[15] (oman vanhurskautensa) meille ja vaikuttaa meissä uutta elämää. Jumalan omat armoteot voimme kiusauksissa ollessamme turvallisesti uskossa asettaa omaa syntisyyttämme vastaan. Ne eivät kaipaa korjaamista tai puhdistusta. Näissäkin ahdistuksissa käy ilmi, että evankeliumin uskominen ei ole mikään kevyt ja helppo taito. Sinun/meidän pelastuksemme lepää kuitenkin yksinomaan Jeesuksen persoonan ja työn varassa. Se ei lepää sinun/minun varassa. Jäädään uskomaan, opettelemaan ja kertaamaan.

 

Luento Concordia ry:n järjestämillä Pieper-luennoilla Suomen teologisessa instituutissa Helsingissä 6.4.2004 (muokattu).

 

Lähteet ja kirjallisuus:

 

Giertz, Bo                                                   Apostolien teot. Helsinki 1986.

Lehtonen, Hannu &

Halonen, Hannu (toim.)                              Syttyneitä sydämiä. Siikainen 1996.

Kiviranta, Simo (toim.)                                Luterilainen usko tänään.  Augsburgin tunnustuksenselityksiä. Vaasa 1981.

Koskenniemi, Erkki (toim.)                         Uusi Testamentti. Lyhyesti selitettynä. Selitykset Heikki Koskenniemi – Jukka Thuren. Helsinki1992.

Luther, Martti                                             Paavalin Galatalaiskirjeen selitys. Helsinki 1957.

Sidottu ratkaisuvalta. Porvoo 1982.

Mustajoki, Lauri                                         Julistukseni juuria. Pieksämäki 1986.

Pieper, Franz                                             Kristillinen dogmatiikka. Turku 1961.

Preus, Robert D.                                        Raamatun inspiraatio. Tutkimus 1600-luvun luterilaisten dogmaatikkojen teologiasta. Siikainen 1999.

Sasse, Hermann                                        Olen luterilainen. Jyväskylä 1992.

Jeesus Kristus – Henna. Pieksämäki 1992.

Simojoki, Anssi                                           Paimenkirje. Rauma 1993.

Särelä, Markku                                           Kristus meidän edestämme. Teesejä vanhurskauttamisesta. Jyväskylä 1998.

Takala, Veikko                                           Herätys ja kääntymys. Synodaalikirjoitus Turun arkkihiippakunnan pappeinkokoukselle. Vammala 1962.

Toivio, Tuure                                             Kaksi kallista helmeä. Kaste ja ehtoollinen Martti Lutherin katekismusten mukaan. Helsinki 1989.

Väisänen, Matti                                          Pyhä kaste Raamatussa I. Teologinen osa. Hämeenlinna 2000.

Siionin Kannel. Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen laulukirja. Helsinki 1988.

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Jyväskylä 1990.

 

Artikkelit:

 

Giertz, Bo                                                   Niin on Jumala maailmaa rakastanut. Mitä tarkoitetaan rakkauden evankeliumilla? Julkaistu suomennettuna Suomen Luther-säätiön Aamutähti-sarjassa, Nro 15.

Haataja, Teemu                                         Vanhurskauttaminen on Jumalan tuomiopäätös. Concordia 2/2003.

Kleinig, John                                              Jumalan maja ihmisten keskellä. Raamatullinen käsitys jumalanpalveluksesta. Julkaistu suomennettuna Suomen Luther-säätiön Aamutähti-sarjassa, Nro 1.

Palojoki, Mikko                                           Parannus - Paavilaisten väärä parannus. Concordia 2/2003.

Preus, Robert D.                                        Rauha Jumalan kanssa. Mitä Raamattu opettaa vanhurskauttamisesta? Julkaistu suomennettuna Suomen Luther-säätiön Aamutähti-sarjassa, Nro 23.

Sinun sanasi on totuus. Raamattu on erilainen kirja. Julkaistu suomen­nettuna Suomen Luther-säätiön Aamutähti-sarjassa, Nro 12.

 

Lyhenteet:

 

AT                        Aamutähti-sarja

GALS                   Lutherin Galatalaiskirjeen selitys

HK                        Herätys ja kääntymys

JR                        Jeesus Kristus – Herra

JJ                         Julistukseni juuria

KE                        Kristus meidän edestämme

KKH            Kaksi kallista helmeä

LUT                     Luterilainen usko tänään

OL                        Olen luterilainen

P                          Pieperin dogmatiikka

PK                        Paimenkirje

PKR                     Pyhä kaste Raamatussa

RI                         Raamatun inspiraatio

SK                        Siionin Kannel

SR                        Sidottu ratkaisuvalta

SS                        Syttyneitä sydämiä

TK                        Tunnustuskirjat

UTS                      Uusi Testamentti selityksin

 

Viitteet:

 

 


[1]. Tällaisena Johannes tahtoo julistaa Jeesusta kuulijoilleen. Tämä oli tullut tarpeelliseksi gnostilaisen harhaopin vuoksi. Gnostilaisuus oli erityisesti ajanlaskumme ensimmäisinä vuosisatoina vaikuttanut monihaarainen virtaus, joka korosti salaisen tiedon merkitystä pelastuksen asiassa. Harhan kannattajat erottivat toisistaan Jeesuksen jumalallisen ja inhimillisen luonnon. Jeesus oli heille henkiolento, joka ei todellisuudessa ollut koskaan syntynyt ihmiseksi, eikä kärsinyt ja kuollut ihmisenä ristillä. Osa Johanneksen entisistä seurakuntalaisista oli langennut tähän harhaan ja ankarat kehotuksen sanat olivat tarpeen (1. Joh. 4:3; UTS hakem.).  Meidän aikanamme vaikuttaa oppi, jota kansanomaisesti kutsutaan JDS-opiksi (Jesus Died Spiritually). Käsittääkseni tähän liittyy juuri ajatus, että Jeesus ei kuollut todellisesti ristillä meidän puolestamme. Tämäntyyppinen opetus on evankeliumin vastaisena hylättävä. harhassa olevia on ohjattava Jumalan ilmoitetun sanan perustalle.

[2]. Luterilaisina opetamme, että Jumala tahtoo kaikkien ihmisten pelastuvan uskon kautta Kristukseen ja toisaalta että pelastusta ei ole Kristuksen ulkopuolella. Joka siis ei usko Kristukseen syntiensa sovittajana, hylkää Vapahtajansa ja joutuu omasta syystään kadotukseen. Luterilaisina me emme opeta ns. vihanvalintaa eli sitä, että Jumala olisi edeltä määrännyt jotkut kadotukseen. Tällainen oppi on tyypillinen reformoiduille ja kalvinisteille (ks. P. 606-610; OL 114-119).

[3]. Kuuleminen on tässä ymmärrettävä laajasti. Siihen sisältyy sekä kuultu että luettu Jumalan sana.

 

[4]. Jumalan sana on lakia ja evankeliumia. Lakia on kaikki se, mikä uhkaa, vaatii tai käskee jotakin. Lain varsinainen tehtävä on näyttää meille todeksi meidän syntimme. Laki tuomitsee.

[5]. Evankeliumia on kaikki se, mikä lupaa, antaa ja lahjoittaa jotakin. Vain evankeliumi on varsinaisesti armonväline (RI, 165) Evankeliumi näyttää meille Kristuksen työn meidän syntiemme sovitukseksi, jotta luottaisimme siihen. Lailla ja evankeliumilla on eri tehtävät, eikä niitä saa sekoittaa keskenään. (Ks. GALS, 148-150; 160-161).

[6]. Luterilaisina opetamme, että ihmisellä ei ole vapaata tahtoa hengellisissä asioissa. Käsitellessään kysymystä tahdon vapaudesta ja sidonnaisuudesta kirjassaan Sidottu Ratkaisuvalta, Luther ja Erasmus Rotterdamilainen käsittelevät mm. sanoja: ”Minä olen pannut eteesi elämän tien ja kuoleman tien; valitse se, mikä hyvä on” (5. Moos. 30:15,19). Erasmus katsoo näiden osoittavan, että ihmisellä on valinnan vapaus. Tähän Luther vastaa: ”Mikä on selvempää kuin se, että sinä tässä kohdassa olet sokea? Ole hyvä ja vastaa, missä kohden hän on jättänyt valinnan vapaaksi? Siinäkö kun hän sanoo: ”valitse”? Siis heti kun Mooses sanoo: ”valitse”, toteutuu valitseminen. Ja taaskaan Henki ei ole tarpeen! . . .Lain sanoja (kuten valitse) ei lausuta toteamaan tahdon kykyä... Lain koko tarkoitus ja voima keskittyy siihen, että se antaa vain synnin tunnon, mutta ei osoita johonkin kykyyn tai anna sellaista” (SR, 122-123).

[7]. Paavalin kaste on yksi esimerkki kasteesta alkuseurakunnan ajalta. Se osoittaa, että seurakuntaan tultiin kasteen kautta. Kasteen sisältönä oli ja on syntien anteeksiantamus. Paavalin kasteesta ks. PKR, 203-205.

[8]. KE, 9-16; Ks. myös Haataja T. (Concordia 2/2003, 21-23).

[9]. Yksimielisyyden ohje, Täydellinen selitys, III, 9 opettaa: ”Kurjan syntisen vanhurskauttaminen Jumalan edessä merkitsee absoluutiota, sitä, että hänet julistetaan vapaaksi kaikista synneistään ja ansaitsemastaan kadotustuomiosta ja että hänet otetaan Jumalan lapseksi ja iankaikkisen elämän perilliseksi. Tätä emme lainkaan ansaitse, emmekä ole sen arvoisia. Tämä ei perustu siihen, mitä me aikaisemmin, samanaikaisesti tai myöhemmin teemme, vaan pelkästään  armoon, yksin meidän Herramme Kristuksen ansioon, täydelliseen kuuliaisuuteen, katkeraan kärsimykseen ja kuolemaan sekä hänen ylösnousemukseensa. Hänen kuuliaisuutensa luetaan meille vanhurskaudeksi” (TK, 490 ss).

[10]. Me opetamme, että syntien anteeksiantamus ja pelastus annetaan omaksemme kasteessa ja että uudestisyntyminen tapahtuu siinä. Kasteen yhteydestä syntien anteeksiantamukseen ja pelastukseen ks. PKR,113-118 ja uudestisyntymiseen (esim. Hes. 36:25; Tiit. 3:4-7; ks. PKR, 118-136). Kaste toimitetaan Jumalan käskyn (Matt. 28:18-20) perusteella ja se saa voimansa Jumalan sanasta, joka yhdistyy kasteveteen. Kastetta pidetään henkilökohtaisen kristillisen e1ämän alkukohtana. Kristityn normaalitila on, että hän ei koskaan luopuisi kasteessa saamastaan pelastuksesta, vaan kasvaisi uskossaan seurakunnan keskellä (HK 57-61 viitteineen). Jos kasteesta on epäuskossa luovuttu, siihen on parannuksessa ja uskossa palattava. Uutta kastetta ei toimiteta.

[11]. Luterilaisen käsityksen mukaan oikeaan parannukseen kuuluu katumus ja usko. Nämä ovat parannuksessa samanaikaisesti läsnä. Ratkaisevaa parannuksessa on evankeliumin uskominen. Evankeliumin vaikutuksesta elämämmekin alkaa uudistua. Uudistuksen voimana on anteeksiantamuksen evankeliumi.

[12]. Vanhurskauttamisen seurauksena on rauha Jumalan kanssa (Room. 5:1). Prof. Robert D. Preus on kirjoittanut: ”On aivan turha väittää, että kristitty on aina iloinen ja tyytyväinen ja täynnä rauhaa. Paavali puhuu sellaisesta rauhasta, joka ei ole subjektiivinen, joka ei liity tunteisiin tai tunnetiloihin ja joka ei tule ja mene vaihtuvien suhdanteiden mukana. Apostoli puhuu suhteesta, rauhan tilasta, jonka Jumala on asettanut. Kun Jumala on vanhurskauttanut syntisen, rauhan tila on pysyvästi voimassa Jumalan puolelta. Hänen vihansa on tyyntynyt... Tämä rauha kuuluu meille Jeesuksen Kristuksen kautta...” (AT 23;16-17).

[13]. Luterilaisen opetuksen mukaan vanhurskauttaminen ja pyhitys on erotettava toisistaan. Pyhitys kuuluu uskonelämään, mutta se on vanhurskauttamisen seuraus (LUT, 46-49). Meidän pyhityksemme jää aina tässä elämässä vajaaksi. Olemme samalla kertaa vanhurskaita ja syntisiä. Me emme pyhityksellämme voi, emme saa – eikä meidän tarvitse – ansaita Jumalan armoa eikä pelastusta.

[14]. Ks. tästä TK, 100, 71-72 ss.; Ks. myös viite 11 edellä.

[15]. Lähetyssaarnaaja Anssi Simojoki kirjoittaa: ”...raamatullinen usko Kristuksen todelliseen läsnäoloon perustuu sanan lupauksiin, jotka käyvät kaiken kokemisen ja tuntemisen edellä... Kun me ja kuka ikinä kuulee Jumalan sanan, hän löytää elävän Herran sanassa, kasteessa... ja Herran ehtoollisessa. ... Niissä on aivan läheisesti, korvin kuullen, käsin kosketellen, suuhun saakka vastaanotettuna totta Jeesuksen lupaus: ”Minä olen teidän kanssanne joka päivä maailman loppuun asti (Matt. 28:20), PK, 117 ja 126.