KENIAN EVANKELIS-LUTERILAISEN KIRKON PIISPAN KIRJE RUOTSIN ARKKIPIISPALLE

Ruotsiin hiljattain perustetun Lähetyshiippakunnan piirissä on aikomus piakkoin toteuttaa pappisvihkimyksiä. Näillä näkymin nämä vihkimykset toimittaisi Kenian evankelis-luterilaisen kirkon piispa Walter Obare. Ruotsin kirkon arkkipiispa K. G. Hammar lähetti asian johdosta Obarelle kirjeen 2.3.2004. Tässä kirjeessä Hammar kehottaa Obarea punnitsemaan tarkasti, mitä seurauksia näistä suunnitelluista vihkimyksistä olisi. Hammar mm. varoittaa, että vihkimyksiin osallistuvat Ruotsin kirkon papit erotetaan virasta ja Lähetyshiippakuntaa pidetään uutena kirkkona. Tähän uhkauksilla ladattuun kirjeeseen Obare on 16.3. kirjoittanut vastauskirjeen, joka julkaistaan ohessa. Valitettavasti Hammar ei ole vastannut eikä näytä aikovankaan vastata siihen mitään.

Ruotsin kirkon arkkipiispa, arvoisa K. G. Hammar, Uppsala, Ruotsi

Herramme ja Vapahtajamme, Jeesuksen Kristuksen, nimessä. ”Jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki jäsenet kärsivät sen kanssa; tai jos jollekulle jäsenelle annetaan kunnia, niin kaikki jäsenet iloitsevat sen kanssa” (1. Kor. 12:26).

Korkeasti kunnioitettu virkaveli, Ruotsin kirkon arkkipiispa, syy tämän vastauksen kirjoittamiseen kirjeeseesi on tuskallinen ja vakava. Teen sen ainoastaan tarkan harkinnan ja rukousten jälkeen.

Yhä useampien luterilaisten kristittyjen, samoin kuin eri puolilla maailmaa olevien muiden kristittyjen, huomio kohdistuu yhä enemmän niihin epäkohtiin, jotka vallitsevat olemassa olevissa ja entisissä luterilaisissa valtionkirkoissa Skandinaviassa ja Saksassa. Tällä murheellisella epäkohdalla tarkoitan sitä tosiasiaa, että klassinen kristinusko, siten kuin se erityisesti tuodaan esiin luterilaisissa tunnustuskirjoissa, on saatettu alttiiksi sorrolle ja jopa vainolle näissä historiallisesti luterilaisuuteen ankkuroituneissa kirkoissa. Monien vuosien, jopa vuosikymmenien, ajan on miehiltä, jotka Jumala on kutsunut ja jotka ovat saavuttaneet pätevyyden teologisten opintojen avulla, kielletty pappisvihkimys ja täysi osallisuus kirkon jumalanpalvelukseen ja elämään. Näiden nuorten miesten takana on kristillinen seurakunta, joka kärsii yhdessä heidän kanssaan. Samanaikaisesti tällaisen sorron ja vainon kanssa koko maailma todistaa siitä, miten – kaikilla uskonnollisilla, kulttuurisilla ja sosiologisilla mittareilla mitattuna – historiallinen protestantismi on nopeasti luhistumassa näissä maissa.

Syy tällaisten äärimmäisten kurinpidollisten toimenpiteiden käyttöönottoon ei näytä ensi sijassa olevan Raamattuun ja tunnustukseen perustuva vaan poliittinen. Kuitenkin – kuten tohtori Martti Lutherin esimerkki keisarin edessä Wormsissa osoittaa ja kuten luterilaisten tunnustuskirjojen kristallinkirkas opetus yksiselitteisesti vahvistaa – Jumalan sana on ainoa luotettava lähde jonkun ojentamiseksi arvovaltaisesti jumalallisella oikeudella (iure divino) kirkossa. Kaikki muu kuuluu ehdonvallanasioiden inhimillisen oikeuden (iure humano) luokkaan. Rakas veljeni ja kunnioitettu virkaveli, missä nämä legitiimit, jumalalliset säädökset ovat Ruotsin kirkossa? Vai olemmeko me, kuten minä ja monet muut luterilaiset virkaveljet pelkäämme, todistamassa sekulaarin, suvaitsemattoman, byrokraattisen fundamentalismin syntyä? Tämä fundamentalismi on vihamielinen Jumalan sanaa kohtaan ja se on tullut monille kirkoille tutuksi niiden taistelussa totalitäärisiä ideologioita vastaan kahdennenkymmenennen vuosisadan aikana. On hyvin tunnettu tosiasia, että syy pappisvihkimyksen kieltämiseen näiltä miehiltä on heidän haluttomuutensa tunnustaa ja suostua uutuuteen, joka koskee Jumalan asettamaa pappisvirkaa – nimittäin naisten vihkimistä pappisvirkaan. Kuitenkin sekä Pyhä Raamattu että suurin osa kristikunnasta jakaa saman raamatullisen uskon kuin nämä miehet ja kristillinen seurakunta heidän takanaan. Naisten vihkiminen apostoliseen pappisvirkaan on uutuus, joka historiallisesti tunnetaan ainoastaan joistakin gnostilaisista, harhaoppisista kirkoista, mutta ei katolisesta puhdasoppisesta alkukirkosta, kuten kansainvälisesti tunnettu ruotsalainen teologi, Lundin piispa, professori, tohtori Anders Nygren tähdensi Ruotsissa 1958. On ilmeistä, että tämä gnostilainen uutuus ei nyt vaadi kirkossa ainoastaan yksinvaltaa vaan myös hirmuvaltaa, koska se ei vähääkään voi sietää rinnallaan klassista kristinuskoa, siten kuin se erityisesti on tuotu esiin luterilaisissa tunnustuskirjoissa.

Tarkoitukseni ei ole millään lailla antaa Sinulle ohjeita näissä asioissa, jotka Sinun itsesi tulisi tuntea paljon paremmin, vaan ainoastaan perustella, miksi minä kirjoitan Sinulle. Tänä päivänä me ymmärrämme paljon paremmin kuin aiemmin, että naisten vihkiminen papeiksi ei ole eristetty sukupuoli- ja tasa-arvokysymys kirkossa. Se liittyy läheisesti pyhään Raamattuun, teologiaan ja oppiin ihmisestä.

Tottelemattomuus kaikkivaltiasta Herraamme ja Vapahtajaamme, Jeesusta Kristusta, ja Hänen sanaansa (1. Kor. 14:33b-38) kohtaan tässä kysymyksessä avaa patoluukut apposen auki luopumiselle Jumalasta ja klassisesta kristinuskosta. Muistat ehkä Luterilaisen maailmanliiton kymmenennessä yleiskokouksessa Winnipegissä viime vuonna puhujakorokkeella käymämme vakavan sananvaihdon homoseksualismin puolustamisesta. Me olemme tietoisia siitä, miten tämä kiista on ravistellut anglikaanista yhteisöä ja siitä missä Afrikan ja Aasian kirkot seisovat.

Minun on hyvin vaikeaa ja tuskallista kuvitella, miten tunnontarkka kirkon johto voi vastustaa Jumalan sanaa ja luterilaisia tunnustuskirjoja siitäkin huolimatta, että poliittiset auktoriteetit ja erilaiset mediaruhtinaat ajoittain tukevat tai uhkaavat sitä. Meidän olisi tullut jättää tämän kaltainen erastianismi (termillä tarkoitetaan näkemystä, jonka mukaan valtiolla on oikeus määrätä kirkon sisäisistä asioista, suom. huom.) ja yhdenmukaisuuspolitiikka (konformismi) taaksemme kauan sitten. Sitä paitsi Sinun kirkollasi pitäisi olla parempi lähtökohta kuin Tanskan ja Norjan kirkoilla, koska te olette lopulta ravistaneet päältänne valtiokirkon painolastin: ”Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ihmisiin. Parempi on luottaa Herraan, kuin turvata ruhtinaihin” (Ps. 118:8-9).

Lutherin oppi – tunnustuskirjoissa ja tohtori Martti Lutherin kirjoissa – on tosiasiallisesti hyvin selvä tässä kohdassa. Jos kirkolliset viranomaiset kieltävät pappisvihkimyksen syistä, jotka eivät Jumalan sanan valossa ole oikeutettuja, ei tämä kieltäminen ole kirkko-oikeudellisesti hyväksyttävä. Se antaa kirkon uudistamisen oikeuden (ius reformandi) ja pappien vihkimisen oikeuden (ius ordinandi) niille, jotka ovat valmiit tottelemaan Jumalan sanaa enemmän kuin ihmisiä.

Tästä syystä minä kirjoitan tämän vakavan ja hartaan vetoomuksen Sinulle, kunnioitettu virkaveli! Teen sen kristillisen rakkauden pohjalta mitä syvimmässä nöyryydessä. Koska Raamattu ja luterilainen tunnustus vaatii sitä, tahdon olla niin avoin ja suora kuin tarvitaan. Siksi pyydän Sinua tekemään sen, mitä täytyy pitää ehdottomana miniminä kirkossa, nimittäin suojella niitä, jotka uskollisesti tottelevat pyhää Raamattua ja luterilaisia tunnustuskirjoja. Kristuksen edessä kehotan Sinua vakavasti purkamaan pois kaikki esteet, jotka on pantu edellä mainituille vihkimyksille, ja näyttämään hyvää esimerkkiä oikeana piispana ja paimenena ja kirkkosi rohkeana arkkipiispana.

Muussa tapauksessa minun täytyy – yhdessä muiden luterilaisten piispojen kanssa – itse ottaa raskas ja historiallinen kuorma välittää sorrettujen luterilaisten huudosta Sinun kirkossasi ja vihkiä piispoja ja pappeja Ruotsin Kirkkoon sen hätätilan perusteella, jonka luterilaiset tunnustuskirjat esittävät. Luterilaisina meidän täytyy myös ymmärtää, että tällainen kutsumus tulee itse Kirkon päältä. Kuka uskaltaa olla tottelematon Häntä kohtaan?

Odotan innokkaasti positiivista vastaustasi.

Walter Obare Omwanza

Kenian evankelis-luterilaisen kirkon piispa

Lyhennelmä. Suomennos: Hannu Lehtonen