PÄÄKIRJOITUS * HANNU LEHTONEN

Kuluneen kevään aikana sai paljon julkisuutta se, mitä tapahtui Suomen Luther-Säätiön jumalanpalveluksessa Mellunkylässä. Se uutisoitiin näyttävästi useissa maallisissakin lehdissä.

Kyseisessä jumalanpalveluksessa pastori Juhana Pohjola, joka oli liturgina ja siis jumalanpalveluksen johtajana, ei antanut ehtoollista piispa Eero Huoviselle, joka oli yllättäen saapunut paikalle. Tarkkaan ottaen pastori Pohjola pyysi sakastissa piispa Huovista olemaan tulematta ehtoolliselle, koska heidän välillään ei vallitse opillista yksimielisyyttä. Pohjolaa tuki pastori Sakari Korpinen, joka oli myös jumalanpalveluksen toimittajana. Huovinen noudatti Pohjolan pyyntöä.

Tämän tapauksen julkisuuteen tulo herätti arvosteluryöpyn. Pohjolan ja Korpisen toimintaa on arvosteltu monilta tahoilta. Erikoista on, että ehkä voimakkaimmin reagoi Suomen teologinen instituutti (STI). Sen hallituksen puheenjohtaja, pastori Raimo Mäkelä, ja vt. pääsihteeri Leif Nummela sanoutuivat Helsingin Sanomissa julkisesti irti Luther-Säätiön linjauksesta ja julistivat yhteyttä piispa Huoviseen. Tämä asettaa STI:n outoon valoon esimerkiksi ajatellen sitä, että juuri piispa Huovinen on vastuussa siitä, että pastori Kylliäisen kaltainen uskon totuuksien kieltäjä saa jatkaa pappisvirassa.

Mellunkylän tapaus herätti paljon kritiikkiä ja kummastelua siksi, että se on niin ristiriidassa sen kanssa, mihin me olemme evankelis-luterilaisessa kirkossamme tottuneet. Mutta on sanottava, että Pohjolan takana on Raamattuun perustuva vanha kirkollinen käytäntö.

On huomattava myös se, että piispa on julkisessa virassa. Pohjolan toiminta perustuu siihen, mitä piispa on julkisessa virassa toimiessaan sanonut ja tehnyt.

Luther-Säätiön pastoreita on epäilemättä syytetty rakkaudettomuudesta. Kuitenkin on syytä kysyä, mikä on todellista rakkautta. Apostoli Paavali kirjoittaa rakkaudesta: ”Rakkaus iloitsee yhdessä totuuden kanssa” (1. Kor. 13:6).