Mihin Ruotsin Lähetyshiippakuntaa tarvitaan?

Arne Olsson, pastori, Ruotsi

Lähetyshiippakuntaa tarvitaan, koska Jumalan sanaa tulee julistaa

Tämä on olennaisin vastaus otsikossa esitettyyn kysymykseen. Ruotsissa tilanne on jo niin vakava, että Jumalan sanaa saarnataan vain satunnaisissa ruotsalaisissa seurakunnissa. Iloitsemme niistäkin harvoista ja rukoilemme, että Herralle ja Hänen sanalleen uskolliset palvelijat Ruotsin kirkossa saavat Hengen voimaa jatkaakseen väärentämättömän Jumalan sanan saarnaamista. Murskaavaa on, että Ruotsin kirkko on suurelta osin menettänyt luottamuksensa Raamattuun Jumalan sanana. Siksi Jeesuksen ei anneta olla se, jonka Hän sanoo itsensä olevan: Jumalan Poika ja maailman ainoa Vapahtaja. Siksi voidaan esimerkiksi tehdä töitä sukupuolisesti neutraalin avioliittolainsäädännön luomiseksi. Kirkon työjärjestys mukautetaan maailman tavoitteisiin. Lähetyshiippakuntaa tarvitaan, jotta Jumalan sana tulisi julistetuksi.

Lähetyshiippakunta on välttämätön vastaus Ruotsin kirkon maallistumiseen

Ruotsin kirkosta tuli valtiosta vapaa kirkko vuoden 2000 alussa. Jotkut olivat toivoneet, että kirkko silloin vapautuisi poliitikkojen vaikutusvallasta. Heidän toiveensa osoittautuivat turhiksi, mikä käy ilmi useissa yhteyksissä. Ruotsin kirkon kirkolliskokous on edelleen politiikan hapattama. Piispoilla ei ole äänioikeutta. On kylläkin olemassa piispoista koostuva oppitoimikunta, mutta kirkolliskokous voi kumota piispojen toimikunnan tekemät päätökset.

Piispat mukautuvat siihen, mikä on poliittisesti korrektia. Toivoimme, että ensimmäiset piispanvaalit vuoden 2000 uudelleenjärjestelyn jälkeen toisivat muutoksen kirkon järjestykseen. Toivoimme, että piispainkokoukseen saataisiin ainakin kaksi piispaa, jotka eivät seuraa tämän ajan villityksiä. Mutta jouduimme jälleen pettymään. Piispainkokoukseen pääsy on kuin myrkytetyksi joutuminen. Vähitellen sitä siirtyy liberaaliteologisten linjausten kannalle. Kun arkkipiispa Hammar esittää lausuntojaan, jotka aina vain enemmän loittonevat evankelis-luterilaisesta opista, pysyvät muut piispat vaiti.

Arkkipiispa KG Hammar kutsui joitakin toimittajia luokseen piispantaloon. Hän esitteli heille jumalanäkemystään. ”Meidän täytyy ymmärtää, että jumala on dynaaminen, eikä siten välttämättä se sama tänään kuin kaksituhatta vuotta sitten” (Hammar käyttää pronominia detsamma, jolla viitataan persoonan sijasta asioihin ja eläimiin). Siksi avioliiton tehtävä ei ensisijaisesti ole lisääntyminen, vaan rakkaus on kaikista olennaisinta. Siksi arkkipiispan mielestä avioliitto ei ole pelkästään tarkoitettu naisen ja miehen väliseksi liitoksi. Ruotsin kirkolla on johtaja, joka ei enää tunnusta ja julista samaa Jumalaa, johon kaikki kristityt aina ovat uskoneet ja uskovat.

Piispojen teologia, toisin sanoen raamatullisen teologian puute, tarttuu myös pappeihin. Tauti alkaa levitä jo pappiskoulutuksessa, joka on täysin sopeutettu nykyajan näkemyksiin. ”Täällähän eivät naispappeuden vastustajat kitise”, saa usein kuulla. Osallistumista teologiseen opetukseen ei voida kieltää keneltäkään, sillä yliopisto-opetus on kaikille avointa. Valikoiminen ja syrjintä alkaa pastoraalikoulutuksessa. Jos miespuolinen opiskelija ei suostu vastaanottamaan naisen toimittamaa ehtoollista, joutuu hän ongelmiin.

Koulutus vaikuttaa tuleviin pappeihin – ellei heillä opiskelujen alussa ole vahvaa Raamattu- ja Kristus-uskoa ja elleivät he saa Pyhän Hengen apua pysyäkseen lujina. Piispat eivät auta eivätkä johdata heitä Raamattu- ja Kristus-uskoon. Tällaiset papit tulevat vaikuttajiksi seurakuntiin. Osa kirkkoväestä huomaa, että papilla ei ole kaikki asiat kohdallaan. Seurakuntalaiset tuntevat olonsa yhä vieraammaksi omassa kotiseurakunnassaan. Jotkut alkavat kokoontua omiin jumalanpalveluksiinsa, jonka joku uskollinen lähiseurakunnan tai eläkkeelle jäänyt pappi toimittaa.

Olen saanut olla mukana erään tällaisen jumalanpalvelusyhteisön rakentamisessa. Aluksi eri seurakuntien kirkkoneuvostot antoivat meidän kokoontua kirkoissa ja seurakuntataloilla. Pian meitä ei enää haluttu seurakunnan tiloihin, jolloin aloimme kokoontua eräässä kodissa. Toivoimme kuitenkin löytävämme ikiomat tilat. Saimme vuokrata entisen postin tilat, jotka vihimme jumalanpalveluskäyttöön. Tässä huonosti eristetyssä talossa asui kuitenkin nuori vuokralainen, joka ei sietänyt urkujen ääntä ja virrenveisuuta. Jumalanpalveluksen alkaessa hän alkoi tömistellä lattiaan ja korotti stereoidensa äänenvoimakkuutta. Tämän henkilön kanssa ei voinut keskustella; hän ei hyväksynyt jumalanpalveluksen vietosta kerran viikossa syntyvää vähäistä häiriötä. Paikkakunta, jossa kokoonnuimme, on nimeltään Stigen. Helluntaiseurakunnalla oli Stigenissä kirkko, jossa tilaisuuksia pidettiin vain satunnaisesti. Kuulimme helluntaiseurakunnan haluavan myydä kirkkorakennuksensa. Otimme heihin yhteyttä ja saimme kuulla, että he halusivat kirkosta 210 000 Ruotsin kruunua. Edellisenä vuonna olimme saaneet suuria lahjoituksia henkilöiltä, joilla oli suuri hätä puolestamme, koska meidät oli ajettu ulos Ruotsin kirkon tiloista. Eräänä kesäsunnuntaina olin saarnareissulla. Jumalanpalveluksen jälkeen luokseni tuli vanhempi pariskunta, joka antoi minulle kirjekuoren. Kuoressa oli 150 000 kruunua. Samana kesänä saimme kaksi 100 000 kruunun lahjoitusta. Niin pystyimme maksamaan Stigenin Smyrna-kirkon hinnan käteisellä. Nykyään kokoonnumme sinne joka sunnuntai viettämään jumalanpalvelusta Hengessä ja Totuudessa.

Jotkut teistä ehkä tuntevat Per-Anders Grunnanin. Hän oli yksi niistä teologeista, joita ei hyväksytty vihittäviksi Ruotsin kirkon papeiksi. Inkerin kirkon piispa onneksi otti hänet kirkkonsa palvelukseen ja niinpä hän pääsi papiksi. Ennen kuin hän lähti kahden vuoden palvelukseen Inkerin kirkkoon, minun vastuulle annettiin järjestää Per-Andersille katekeetta- ja saarnatehtävä Taalainmaalta. Hän saarnasi ja piti katekismusopetusta ja vastasi jumalanpalvelustoiminnasta, ensin kirkoissa ja sitten kodeissa. Hän palasi Inkerin kirkon komennukseltaan juuri, kun oli Smyrna-kirkon oston aika ja nyt hän työskentelee jumalanpalvelusyhteisön pappina. Hänellä on apunaan kirkkoneuvosto ja useat vapaaehtoiset tukevat yhteisöä olemalla avuksi käytännön tehtävissä.

Tällaisia jumalanpalvelusyhteisöjä eli koinonioita on syntynyt eri puolille Ruotsia. Kun toiminta Stigenin alueella oli ollut käynnissä jonkin aikaa, sain kirjeen Värmlannissa asuvalta diakonissalta. ”Voi, kunpa voisimme saada jotakin samankaltaista tänne Värmlantiin!” Kuulutimme jumalanpalveluksen pidettäväksi naisen kotona. Jännitimme, ilmaantuisiko kukaan paikalle. Jumalanpalvelukseen tuli lähes kaksikymmentä henkeä! Eräs nainen oli ajanut useita kymmeniä kilometrejä päästäkseen paikalle. Hän sanoi: ”Tämä on vastaus vuosia kestäneisiin rukouksiin”. Nyt jumalanpalvelusyhteisöjä on myös Karlstadissa Etelä-Värmlannissa ja Torsbyssä Pohjois-Värmlannissa. Ranskan evankelis-luterilaisen kirkon pappisvihkimyksen saanut Patrik Toräng vastaa Karlstadin ja Johnny Bjuremo Pohjois-Värmlannin toiminnasta. Tämän vuoden alusta pappisvihkimystä vaille valmis Gunnar Andersson on ollut mukana Värmlannin työssä. Kaikki tämä on tapahtunut kahden vuoden sisällä.

Uudet koinoniat eli jumalanpalvelusyhteisöt ovat seurausta Ruotsin kirkon maallistumisesta. Ihmiset, jotka tuntevat itsensä kodittomiksi kotiseurakunnissaan ovat eri puolilla Ruotsia tarttuneet toimeen päästäkseen kuulemaan Jumalan sanaa. Tämä on synnyttänyt kritiikkiä sekä muiden kristittyjen että pappien ja piispojen keskuudessa. Monet ovat siis tulleet kokemaan erään Kristuksen kirkon tunnusmerkin: ristin kantamisen. Jumalan sana ei kuitenkaan ole kahlehdittu, vaan Jumalan sanaa tulee voida julistaa ja Jumalan sanaa täytyy saada kuulla.

Lähetyshiippakunta on kuuliaisuuden teko Jumalalle ja sen synnyttää hätä Ruotsin kansan puolesta

Ruotsin kirkon seurakunnat laiminlyövät lähetyskäskyn yhä useammin. Tämän hetken trendeille annetaan periksi ja keskitytään ihmisten toiveisiin pohjautuvien hengellisten palvelujen tarjoamiseen. Kerron ilmiöstä yhden esimerkin. Eräällä paikkakunnalla yksi seurakunnan kolmesta papista ja seurakunnan kanttori joutui eroamaan virastaan. Papin ongelma oli se, ettei hän mukautunut uuteen teologiaan ja hyväksynyt naispappeutta. Kanttori oli palvellut seurakuntaa kolmekymmentä vuotta. Hän oli taitava ja uskollinen kirkkokansa piti hänestä. Hallinnon mielestä kanttorilla kuitenkin oli kohtalokas ongelma: hän ei soittanut hautajaisissa toivemusiikkia. Kanttori oli siis riidanhaastaja, josta piti päästä eroon.

Tällainen tilanne synnyttää hädän kansan puolesta, joka ei saa kuulla Jumalan sanan lakia ja evankeliumia. Kirkoissa ei enää julisteta, mitä Jumala on tehnyt Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta, jotta me saisimme anteeksiannon ja iankaikkisen elämän. Yhä harvempi ruotsalainen tietää, mikä evankeliumi on ja yhä harvemmat uskovat tämän evankeliumin.

Kristus on sanonut: Menkää siis ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni… Saarnatkaa evankeliumi kaikille luoduille. Herra on antanut meille tämän käskyn. Meidän tehtävämme on totella Herraamme ja lähteä. Joissakin seurakunnissa on edelleen hyviä pappeja, jotka julistavat Jumalan sanaa pelastukseksi. Siitä me iloitsemme ja haluamme olla heille rohkaisuna. Useimmissa seurakunnissa ei kuitenkaan ole minkäänlaista Kristus-elämää. Jos ei ole Kristus-elämää, ei ole myöskään lähetystyötä. Samalla into ja ilo auttaa toisia sisälle uskoon jää puuttumaan. Lähetyshiippakunnan taustalla on hätä sen puolesta, että kansamme saisi kuulla Jeesuksesta.

Lähetyshiippakuntaa tarvitaan, jotta Ruotsiin saataisiin Jumalan sanalle uskollisia pappeja

Evankeliumi Kristuksesta täytyy julistaa kokonaisuudessaan. Apostoli Paavali kirjoittaa roomalaiskirjeessä: ”Mutta kuinka he huutavat avukseen sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa? Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niin kuin on kirjoitettu: ”Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!” Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?” Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta” (Room. 10:14-17)

Herra kutsuu ja lähettää nuoria miehiä meidänkin aikanamme julistamaan Hänen sanaansa ja toimittamaan Hänen sakramenttejaan. Ruotsin kirkossa Jumalan kutsumat hylätään, elleivät he kirjallisesti sitoudu tekemään yhteistyötä naispappien kanssa kaikissa yhteyksissä. Lähetyshiippakunta näkee vastuunsa julistaa Jumalan Sanaa. Lähetyshiippakuntaa tarvitaan, jotta Herran kutsumat voitaisiin vihkiä papeiksi.

Jo ennen lähetyshiippakunnan perustamista alkoi tapahtua. Göteborgiin perustettiin kymmenen vuotta sitten Församlingsfakulteten, jonka toimintaan kuuluu tunnustuksellinen kolmevuotinen korkeakoulutason teologikoulutus. Ensimmäiset kaksi koulutuksen suorittanutta osallistuivat Lutherstiftelsenin pastoraalikurssille viime syksynä ja nyt he ovat valmiita pappisvihkimykseen. He ovat molemmat saaneet töitä ja heitä tuetaan vapaaehtoisvaroin. Osa niistä, joilta papiksi vihkiminen kiellettiin ja jotka on vihitty papiksi ulkomailla, työskentelee Ruotsissa ja he saavat palkkansa vapaaehtoisten tukirahastojen kautta.

Asia toisensa jälkeen on johtanut Lähetyshiippakunnan perustamiseen. Tai oikeammin voisi sanoa: Herra on eri tavoin johdattanut meidät tähän pisteeseen. Itse olen täysin vakuuttunut siitä, että tämä kaikki on Herran työtä. On armoa saada olla mukana tässä työssä. On innostavaa saada tavata nuoria miehiä, joissa Herra on sytyttänyt pyhän innon viedä eteenpäin sanomaa syntisten Vapahtajasta. On innostavaa saada tavata koinonioihin kokoontuvia seurakuntalaisia ja nähdä heidän kiitollisuutensa siitä, että heillä on mahdollisuus kuulla Jumalan Sanaa. Innostavaa on myös nähdä heidän intonsa, jotta yhä useammat tulisivat kuulemaan Jumalan Sanaa voidakseen tulla uskoon ja varjelluiksi uskossa Jeesuksen Kristukseen.

Lähetyshiippakunta perustettiin 6. syyskuuta 2003. Lähetyshiippakunnan perustamisen tukiyhdistys oli valmistellut perustamista. Tukiyhdistys oli Ruotsin kirkon sisäisten tunnustusliikkeiden keskustelujen tulos. Kyrklig samling –niminen järjestö oli tehnyt aloitteen keskustelujen käynnistämiseksi. Kun hahmotelmat alkoivat selkiytyä ja alettiin puhua piispan- ja pappisvihkimyksistä, eivät kaikki enää kokeneetkaan voivansa jatkaa matkaa kohti Lähetyshiippakunnan perustamista. Perustamisen taustajoukoissa on kuitenkin sekä vanhakirkollisia, matalakirkollisia että korkeakirkollisia ryhmiä. Bertil Gärtnerin kolme Linköpingin kokousta vaikuttivat suurelta osin siihen, että nämä kolme hengellistä traditiota löysivät toisensa. Ensimmäinen kokous keräsi lähes kaksituhatta osallistujaa. Piispa Gärtnerin tavoite oli, että samaan opilliseen perustaan tukeutuvat tunnustusliikkeet voisivat seisoa samoissa joukoissa nyt, kun Ruotsin kirkon hengellinen tila on mennyt jo aivan katastrofaaliseksi. Eri liikkeet ovat edustettuina Lähetyshiippakunnassa, eivät kuitenkaan liikkeinä, vaan niin, että yksityiset ihmiset ovat tajunneet Lähetyshiippakunnan välttämättömyyden – ei joskus tulevaisuudessa vaan heti.

Viime vuosi on ollut kiivastahtinen Lähetyshiippakunnan valmisteluissa ja perustamisessa. Lähetyshiippakunnan perustamisasiakirja allekirjoitettiin Göteborgissa 6. syyskuuta 2003 Göteborgin tuomiokirkon kellojen soidessa. Niin juhlavaa tilaisuutta ei hevin unohda. Emme myöskään unohda piispanvaalia, joka järjestettiin 6. joulukuuta 2003, Göteborgissa sekin. Ehdokkaita oli nimetty seitsemän, joista kaksi ei lähtenyt mukaan. Äänestyksen jälkeen äänet laskettiin. Vaalitoimitsija kehotti meitä käyttämään tämän ajan rukoillen. Olimme kaikki vaiti hiljaisessa rukouksessa – mikä mahtava hetki se olikaan!

Piispakandidaatteja valittiin kolme: Göran Beijer Tukholmasta, Lars Artman Etelä-Ruotsin Örkelljungasta ja minut Länsi-Ruotsista. Länsi-Ruotsista meitä oli nimetty kolme ehdokasta. Ennen piispanvaalia mietimme, tulisiko kolme piispaa valituksi samalta suunnalta ja samasta hengellisestä traditiosta. Mutta Herra järjesti asian niin, että saimme yhden piispan idästä, yhden etelästä ja yhden lännestä. Lisäksi olemme lähtöisin eri hengellisistä traditioista. Tunnemme itsemme hyvin pieniksi. Onneksi Herra on luvannut, että Hänen voimansa tulee täydelliseksi inhimillisessä heikkoudessa.

Emme vielä tiedä, milloin meidät vihitään piispoiksi. Helmikuun puolessavälissä matkustamme Keniaan. Piispa Obaren kutsumina osallistumme teologiseen konferenssiin, johon osallistuu useiden Afrikan luterilaisten kirkkojen edustajia. Piispa Obare on luvannut tehdä kaikkensa auttaakseen meitä – hän ymmärtää tilanteemme. Konferenssin jälkeen keskustelemme hänen kanssaan tulevaisuudesta. Meillä on kaksi vaihtoehtoa:

1) Piispa Obare vihkii Lähetyshiippakunnan ensimmäiset papit, ja me odotamme piispanvihkimyksen kanssa.

2) Piispaksi valitut vihitään piispoiksi, jolloin voimme alkaa vihkiä pappeja Lähetyshiippakunnan palvelukseen.

Hiippakuntasäännöstö

Lähetyshiippakunta kokoontuu ensimmäiseen hiippakuntakokoukseensa 17. huhtikuuta 2004. Päätavoitteena on ottaa käyttöön työryhmän valmistelema ja Lähetysneuvoston hyväksymä hiippakuntasäännöstö. Seuraavaksi esittelen hiippakuntasäännöstön pääkohdat, jotka osaltaan selventävät Lähetyshiippakunnan olemusta.

Hiippakuntasäännöstön tavoite

on määritellä Lähetyshiippakunnan opillinen perusta, tavoitteet, rakenne ja työmuodot ja lisäksi sekä edistää että säilyttää jumalanpalvelusyhteisöjen välistä yhteyttä. Hiippakuntaneuvosto arvioi jatkuvasti hiippakuntasäännöstöä ja tekee siihen tarvittaessa tarkistuksia.

Opillinen perusta

Lähetyshiippakunnan oppi, usko ja tunnustus pohjautuu Jumalan pyhään Sanaan, Vanhan ja Uuden testamentin profeetallisiin ja apostolisiin kirjoituksiin, jotka on tiivistetty kolmessa pääuskontunnustuksessa: Apostolisessa, Nikean ja Athanasioksen uskontunnustuksessa sekä muuttamattomassa Augsburgin tunnustuksessa vuodelta 1530, joka hyväksyttiin ja tunnustettiin Uppsalan kokouksessa 1593 ja jota Tunnustuskirjat kokonaisuudessaan selittää.

Identiteetti

Lähetyshiippakunta on ”yhden, pyhän, yhteisen ja apostolisen kirkon” osa. Se on Jumalan kirkon ja seurakunnan vapaa provinssi Ruotsissa, muuttumattoman evankelis-luterilaisen tunnustuksen pohjalla. Lähetyshiippakunta sijoittuu Ruotsin kirkon sisällä kasvaneeseen ja siellä varjeltuun hengelliseen traditioon ja sen nähdään olevan ei-alueellinen hiippakunta tämän kirkon ja perinteen sisällä.

Tavoite

Lähetyshiippakunnan tulee totella Jeesuksen lähetyskäskyä ja tehdä voitavansa, jotta ruotsalaiset tulisivat uskomaan Häneen ja voisivat viettää jumalanpalvelusta Hengessä ja totuudessa. Tehtävänä on tukea hiippakuntaan liittyneitä jumalanpalvelusyhteisöjä ja auttaa uusien yhteisöjen perustamisessa siellä, missä niille on tarvetta. Sanan palvelijoita tulee koetella ja asettaa palvelukseen apostolisessa uskossa ja järjestyksessä jumalanpalvelusyhteisöjen tarpeiden mukaan. Lähetyshiippakunnan tulee rohkaista ja tukea lähetystyötä, diakoniaa ja opetustyötä. Hiippakunta pyrkii kansainväliseen yhteistyöhön evankelis-luterilaiselta pohjalta ja luo tarpeen mukaan yhteyksiä muihin kirkollisiin traditioihin.

Koinoniat

Jumalanpalvelusyhteisöistä käytetään nimitystä koinonia, mikä tarkoittaa yhteyttä (sekä pyhien että pyhää yhteyttä). Koinonia on yksityisistä ihmisistä koostuva yhteisö, joka kokoontuu, jos mahdollista sunnuntaisin, viettämään yhteistä jumalanpalvelusta. Koinonia voi olla osa Ruotsin kirkon sisällä toimivaa seurakuntaa. Hiippakuntaan kuuluvat koinoniat ovat itsenäisiä, paikallisia jumalanpalvelusyhteisöjä, joiden vastuut ja vapaudet on määritelty hiippakuntasäännöstössä. Koinonian jäsenen tulee olla kastettu sekä uskossa ja elämässä tunnustaa evankelis-luterilaista uskoa.

Virka ja palvelustehtävät

Lähetyshiippakunta hyväksyy ja seuraa Jeesuksen ja apostolien opetusta ja esikuvaa seurakunnan virasta ja palvelutehtävistä. Jeesus asetti seurakunnan palvelukseen miehiä opettamaan Sanaa ja toimittamaan sakramentteja. Tämän lisäksi kutsuttiin miehiä ja naisia seurakunnan erityisiin palvelustehtäviin. Jumalan kutsu Sanan palvelukseen tapahtuu sisäisen kutsumuksen kautta, joka toteutuu kutsutun haluna julistaa Evankeliumia uskollisena Jumalan Sanalle. Tämä sisäinen kutsumus koetellaan seurakunnan ulkoisen kutsun kautta ja vahvistetaan vihkimällä ja asettamalla palvelija kirkon virkaan.

Yleisen kuvauksen lisäksi hiippakuntasäännöstössä on määritelty sekä piispan, papin, diakonin tai diakonissan, saarnaajan että lähetystyöntekijän kelpoisuusvaatimukset ja tehtävät.

Lähetyshiippakunnan valtakunnallinen organisaatio

Lähetyshiippakunnan uskon ja tunnustuksen jakavat koinoniat voivat liittyä hiippakuntaan. Yksittäiset ihmiset, jotka haluavat tukea hiippakunnan toimintaa, voivat liittyä Lähetyshiippakunnan tukiyhdistykseen.

Hiippakuntakokouksen kokoonpano on seuraava:

-Kaksi edustajaa jokaisesta Lähetyshiippakuntaan kuuluvasta koinoniasta

-Piispa- ja pappiskollegion jäsenet

-Kaksi edustajaa jokaisesta tukitoiminnassa mukana olevasta lähetysjärjestöstä

-Lähetyshiippakunnan tukiyhdistyksen edustajia, joita valitaan yksi 15 jäsentä kohti

-Piispa toimii hiippakuntakokouksen puheenjohtajana

Lähetysneuvosto koostuu kahdeksasta jäsenestä ja kahdeksasta varajäsenestä, puheenjohtajana toimii piispa. Neuvostoa valittaessa pyritään siihen, että neuvostossa on sopiva jakauma maallikoiden ja pappien välillä ja että koinoniat ovat edustettuina.

Konsistori koostuu piispasta, varajäseninä muut piispat, kolmesta papista ja heidän varajäsenistään sekä kolmesta maallikkojäsenestä ja heidän varajäsenistään.

Pappiskollegioon kuuluvat Lähetyshiippakunnan piispat ja konsistoriin valitut papit. Pappiskollegio nimeää joukostaan opetustoimikunnan, johon kaikki piispat kuuluvat.

Tässä vaiheessa ei ole koettu välttämättömäksi muotoilla alueellisen organisaation säädöksiä. Lähetyshiippakunnan taloutta hoitaa toistaiseksi Tukiyhdistys.

Täten olemme käyneet läpi hiippakuntasäännöstöehdotuksen pääkohdat.

Vähäinen alku

Kaikki eivät tunnustuksellisissa piireissä ole halunneet ottaa niitä askeleita, joita me olemme vihkimiskysymyksessä ottaneet. Jotkut hyväksyvät pappien vihkimisen virkaan, mutta monen mielestä piispanvihkimys on liikaa, koska se vaikuttaa jo oman kirkon perustamiselta.

Meidän näkemyksemme mukaan Lähetyshiippakunta on jatkossakin osa Ruotsin kirkkoa ja sen muuttumatonta evankelis-luterilaista tunnustusta. Niin moni asia on muuttunut ja päätöksiä on tehty niin monia, ettei Ruotsin kirkko enää seiso evankelis-luterilaisen Kirkon oppiperustalla. Kirkkolain ensimmäisessä luvussa kylläkin viitataan Jumalan sanaan ja luterilaisiin Tunnustuskirjoihin, joiden pohjalta kaikki tulee koetella, mutta käytännössä viittaus on kuollut kirjain.

Lähetyshiippakunta on vaihtoehtoinen rakenne, mutta se ei ole vaihtoehtoinen kirkko. Eräs kirkkoherra, joka ei kuulu Lähetyshiippakunnan pappiskollegioon, kirjoitti meidän kuuluvan niihin, jotka ”pitävät kiinni siitä perustasta, joka kirkollamme on aina ollut, eivätkä ole lähteneet liukumaan poliittisesti korrektia vaihtoehtoa kohti… Juuri tällaiset vaihtoehtoiset rakenteet itse asiassa säilyttävät Ruotsin kirkon hengellisen perinnön. Tämä ei sulje pois sitä tosiasiaa, että virallisenkin järjestelmän puitteissa edelleen on seurakuntia, jotka viettävät jumalanpalvelusta Jumalan sana johtotähtenään” (Lainaus Anders Brogreniltä).

Me olemme pieni vähemmistö. Tähän mennessä Lähetyshiippakuntaan on liittynyt ainoastaan yhdeksän koinoniaa. Pappiskollegioon kuuluu kolmisenkymmentä pappia. Mutta meidän ei tule väheksyä tätä vähäistä alkua. Olemme eri tavoin saaneet nähdä, että tämä on Jumalan tahto. Valmisteleva työ on ollut tiivistä ja meillä on ollut lukemattomia opillisia keskusteluja. Nämä keskustelut ovat olleet rikastuttavia: olemme päässeet syvemmälle evankelis-luterilaiseen oppiin. Ennen kaikkea: Jumalan sana on tullut meille yhä rakkaammaksi.

Mutta jos ei Herra huonetta rakenna, sen rakentajat turhaan vaivaa näkevät. Rukouksessa ja hiljentyen Jumalan sanan ääreen olemme etsineet Jumalan johdatusta. Kristus on kirkkonsa Herra. Häntä me tahdomme seurata ja totella. Kristuksen evankeliumi on se, jota tulee julistaa. Jotta Jumalan Pyhä Henki pääsisi ihmisten sydämiin tuoden Evankeliumin ihanan sanoman, tarvitaan myös Jumalan lain saarnaa. Tahdomme olla käytössä Jumalan lähetystyössä. Tahdomme tehdä mahdolliseksi sen, että ihmiset voivat kohdata Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen. Tahdomme, että kirkkokansa, joka enää ei ole saanut kuulla Jeesuksesta, voisi taas kuulla, päästäkseen syvälliseen uskoon ja syvempään lähimmäisenrakkauteen.

HE VALITSIVAT TOISEN TIEN

Arne Olsson

”Ja Jumala kielsi heitä unessa Herodeksen tykö palaamasta, ja he menivät toista tietä takaisin omaan maahansa” (Matt. 2:12).

Näin sanotaan käyneen itämaan tietäjille heidän palatessaan Beetlehemistä pyhän perheen luota. Tietäjät olivat lopultakin löytäneet Jeesus-kuninkaan, jolle he olivat osoittaneet kunnioitustaan lahjoillaan. Nyt oli paluumatkan aika. Jumala kuitenkin ilmestyi heille unessa ja varoitti heitä: tietäjien tuli valita toinen paluureitti. Tuloreitti oli tietäjille tuttu ja se olisi mahdollisesti ollut turvallisempikin. Mutta tietäjät tottelivat Jumalan käskyä.

He valitsivat toisen tien kotimaahansa, eivät itsensä, vaan Jeesuslapsen tähden. Herodes, pahan edustaja, halusi tappaa Jumalan Pojan. Jeesus syntyi kulkeakseen kohti kärsimystä ja kuolemaa, mutta ei vihollisen, vaan Jumalan ehdoilla. Paljon oli vielä edessä ennen kuin tulisi Golgatan aika.

Tietäjät valitsivat toisen tien Vapahtajan tähden. He uhmasivat Herodeksen käskyä ilmoittaa tälle lapsen sijainnista. Jumalan käskyt ovat maailman mahteja tärkeämpiä. Voisi myös sanoa niin, että tietäjät valitsivat toisen tien meidän tähtemme, ihmisten pelastuksen tähden. Jeesuksesta oli tuleva kaikkien Vapahtaja.

Tulee aikoja, jolloin meidän on toimittava tietäjien tavoin: meidän on valittava toinen tie päästäksemme kotimaahamme. Taivas on kotimaamme, sanoo apostoli Paavali. Sinne me tahdomme päästä ja tahdomme saada mahdollisimmat monet mukaan. Jumala tahtoo, että kaikki ihmiset pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden eli Kristuksen. Ilman Jeesusta Kristusta tämä ei onnistu. Yhden yksikään ei löydä oikeaa tietä kotiin, ellei Jeesus saa olla hänen Herransa ja Vapahtajansa, ellei Hän saa olla se, joka Hän Sanassa sanoo olevansa. Tässä tilanteessa Herra tulee niiden luokse, jotka haluavat olla uskollisia, ja sanoo: Valitkaa toinen tie! Älkää valitko tämän maailmanajan laveaa trenditietä, jota useimmat haluavat meidän kulkevan.

Me haluamme olla kuuliaiset Jumalalle. Valitsemme toisen tien, emme itsemme, vaan ihmisten tähden. Valitsemme toisen tien niiden ihmisten tähden, joita Herra kutsuu papeikseen ja opettajikseen. Valitsemme toisen tien Jeesuksen tähden.

Monet tahtovat tappaa Kristuksen. Hänet halutaan säilyttää pikkuruisena lapsena, joka ei tee kenellekään mitään pahaa. Opetetaan, että ihminen on Jumalan lapsi ilman kääntymystä ja uskoa Jeesukseen; että lapseus löytyy jokaisen ihmisen sisimmästä. Valtaosa Jumalan sanasta on pantu sulkuihin. Nekin kohdat sivuutetaan, joissa sanotaan, ettei ihminen ilman uudestisyntymistä voi nähdä Jumalan valtakuntaa ja että ilman uskoa Jumalan Poikaan ihminen on tuomittu. Jeesuksen Kristuksen ei anneta olla Herra ja näin pyritään tappamaan Kristus olemasta se, joka Hän todella on: Jumalan Poika ja ihmisten ainoa ja välttämätön Vapahtaja. Kukaan ei voi tappaa Kristusta, mutta ihmiset voivat toiminnallaan pyrkiä estämään todellisen Kristuksen julistamisen.

Jotta Jumalan sana tulisi julistetuksi ihmisten pelastuksesi, meitä kehotetaan valitsemaan toinen tie nykyajan lavean trenditien sijaan. Valitkaa se tie, jolla Jumalan sana on ainoa johtotähti. Valitkaa se tie, jossa huolehditaan omasta ja toisten pelastuksesta. Valitkaa se tie, jossa otetaan vastaan heidät, jotka Jumala on kutsunut Sanaansa julistamaan.

Jeesus valitsi aivan eri tien kuin mitä häneltä odotettiin. Siksi Häntä pilkattiin ja halveksuttiin. Hän oli sellainen, jota näkemästä ihmiset peittivät kasvonsa, jota emme minäkään pitäneet. Jeesus kulki sen tien, jota varten Hänet lähetettiin. Tämän tien Hän kulki meidän tähtemme ja kaikkien ihmisten tähden.

Jeesus sanoo: Seuraa minua! Kulkekaamme toista tietä, joka yksin on Jeesus. Sillä tiellä annamme Jumalan Sanansa ja Henkensä kautta tuoda joka ikisen meistä kääntymykseen, annamme Hänen kasvattaa ja johdattaa meitä. Se on kuuliaisuuden tie; kuuliaisuutta Jumalan pyhää tahtoa kohtaan, joka on ilmoitettu Hänen pyhässä Sanassaan. Sillä tiellä Hän antaa meille hädän toisten ihmisten pelastuksesta. Jeesus tahtoo myös, että otamme vastuun palvelijoista, jotka Hän kutsuu julistamaan Sanaansa.

Löytääkö Ruotsin kansa tien kotiin Jumalan luo? Nykyajan trenditie, jossa Jeesuksen ei anneta olla Herra, kulkee useiden seurakuntien, kirkkoneuvostojen, hiippakuntien ja kirkolliskokouksen kautta. Tämän seurauksena ihmiset eivät saa kuulla Jumalan sanaa, jonka kautta Pyhä Henki vaikuttaa kääntymystä ja uskoa ainoaan Vapahtajaamme, Jeesukseen Kristukseen. Ne, jotka uskollisina haluavat pitää kiinni Jeesuksesta Kristuksesta, eivät saa sieluilleen ravintoa pysyäkseen vahvoina uskon taistelussa. Siksi jotkut ovatkin kuulleet Herran varoituksen: Valitkaa toinen tie. Silloin ei voi muuta kuin totella, riippumatta siitä, kuinka epävarmalta tulevaisuus näyttää.

Saamme nöyrästi rukoilla:

Herra, me tahdomme kulkea Sanasi tiellä. Anna meille siksi viisauden, rohkeuden ja kestävyyden Henki. Muistuta meille yhä uudestaan, että ellet Sinä huonetta rakenna, niin me turhaan vaivaa näemme. Jeesus Kristus. Koska Sinä olet Herra, koska Sinä tahdot meidän ja kaikkien ihmisten pelastuvan, koska Sinä olet ainoa tie todelliseen kotimaahamme ja koska Sinä yhä tänäänkin kutsut nuoria miehiä julistamaan Sanaasi, emme voi muuta kuin kiittää, ylistää, totella ja palvella Sinua.

Aamen.

Suomennokset: FM Pia Pietilä