”KIRJOITUSTEN MUKAAN”

1. Kor. 15:3-7:n selitys

Martti Luther

 

”Sillä minä annoin teille ennen kaikkea tiedoksi sen, minkä itse olin saanut: että Kristus on kuollut mei­dän syntiemme tähden, kirjoitusten mukaan, ja että hänet haudattiin ja että hän nousi kuolleista kolmante­na päivänä, kirjoitusten mukaan, ja että hän näyttäytyi Keefaalle, sitten niille kahdelletoista. Sen jälkeen hän näyttäytyi yhtä haavaa enemmälle kuin viidellesadalle veljelle, joista useimmat vielä nyt­kin ovat elossa, mutta muu­tamat ovat nukkuneet pois. Sen jälkeen hän näyttäytyi Jaakobille, sitten kaikil­le apostoleille.”

 

Näillä sanoilla hän selittää ja toistaa sen evankeliumin, jonka hän oli heille julistanut ja jonka kautta heidän täytyisi pelastua ja tulla autuaiksi. Hän laatii sen vuoksi kokonaisen Kristuksen ylösnousemusta koskevan saarnan, jota voitai­siin hyvin lukea ja käsitellä pääsiäispäivänä. Kristuksen ylösnousemus näet antaa perustuksen ja syyn tälle kuolleitten ylösnousemusta koskevalle uskonkohdalle, jonka hän on ottanut käsiteltäväkseen, ja sen hän tässä saarnassaan todistaa todella väkevästi ja vakuuttavasti, sekä kirjoitusten että monien elävien ihmisten ynnä muun todistuksen nojalla. Hän tahtoo sanoa: ”En ole antanut teille mitään muuta kuin sen, minkä itsekin olen saanut, enkä edelleenkään osaa autuutemme perustaksi saarnata muusta kuin Herrasta Kristuksesta, kuinka hän on sekä todellisesti kuollut että todellisesti noussut jälleen ylös kuolleista. Tämä on sisältö ja ydin minun evankeliumissani, johon me, minä ja te, olemme kastetut ja jonka perustalla me pelastumme. En ole sitä siis varastanut enkä keksinyt omasta päästäni enkä uneksinut, vaan minä olen saanut sen Kristukselta itseltään”. Tässä hän antaa piikin noille väärille opettajille, ikään kuin sanoen: ”Jos he saarnaavat teille jotakin muuta, niin se ei mitenkään voi olla Kristukselta saatua vaan sen täytyy olla heidän omia uniaan ja keksittyä. He eivät näet missään tapauksessa ole saaneet sitä meiltä eivätkä muilta apostoleilta, koska meillähän on kaikilla sama saarna ja me olemme kaikki yksimielisiä, vielä vähemmän Kristukselta; sen vuoksi sen täytyy olla pelkkää eksy­tystä ja petosta”.

 

Samoin hän myös Galatalaiskirjeessä (1:11, 12, 17) kerskaa vääriä apostoleja vastaan, ettei hän ole saanut oppiaan ihmisiltä, ei myöskään apostoleilta itseltään, ja ettei hänen saarnansa ole lähtöisin ihmisjärjestä eikä -kyvystä vaan on sellainen saarna, jota ihminen ei ole keksinyt ja jota hän ei ole itsestään tiennyt eikä itseltään saanut vaan joka hänen on täytynyt saada jumalallisen ilmestyksen kautta, mistä he eivät voi kerskata eivätkä sellaista todistaa. Jopa niin vähän hän on hyödyntänyt ja käyttänyt omaa ymmärrystään sen saadakseen, että aiemmin hän vainosi sitä mitä ankarimmin ja raivosi sitä vastaan kuin raivostunut hullu koira. Niin täydellisesti on Jumalan sana kaiken järjen yläpuolella, myös apostolien oman taidon ja viisauden yläpuolella, ettei kukaan voi omin voimin ja oman ymmärryksensä avulla päätyä sellaiseen, saati tehdä tai keksiä jotain parempaa, kuten nuo väärät apostolit korinttolaisten luona väittivät.

 

Hän antaa nyt heidän vääriä opettajiaan vastaan kaksi eri todistusta Kristuksen ylösnousemuksesta esittämälleen saarnalleen tai evankeliumilleen. Ensiksi, että hän on saanut sen kirjoituksista, ja todistaa sen niillä. Toiseksi, että hän ja moni muu on nähnyt Kristuksen ylösnousseena. Luotettavan miehen merkki näet on, että hän kykenee myös todistamaan ja vahvistamaan sen, mitä hän saarnaa tai sanoo, ei pelkästään sanoilla todistaen vaan myös teoilla ja esimerkillä, sekä omallaan että toisten. Niin hän tässä luetteleekin sitten peräkkäin ne Kristuksen ylösnousemuksen todistajat, jotka olivat nähneet hänet; ensin Keefas eli Pietari, sitten kaksitoista apostolia, joille kaikille hän näyttäytyi elävänä, niin että he näkivät hänet ja kuulivat häntä, ja seurusteli heidän kanssaan ulkonaisessa, ruumiillisessa olomuodossa, sen jälkeen enemmän kuin viisisataa koolla ollutta veljeä, sitten myös erikseen Jaakob, ja viimeksi kaikki apostolit. Tässä hän kutsuu –  toisessa merkityksessä kuin niitä kahtatoista – apostoleiksi kaikkia, jotka Kristus oli lähettänyt saarnaamaan. Ne kaksitoista hän näet valitsi erikseen (johonkin enempään kuin pelkiksi apostoleiksi eli sanansaattajiksi) hänen todistajikseen, ei ainoastaan hänen ylösnousemuksensa todistajiksi vaan koko hänen elämänsä, hänen sanojensa ja tekojensa todistajiksi, niiden näkijöiksi ja kuulijoiksi, jotta he levittäisivät Kristuksen jälkeen evankeliumia. ”Nämä kaikki yhdes­sä minun kanssani”, sanoo hän, ”ovat luotettavia todistajia sille, minkä me näimme ja koimme tapahtuvan siten kuin kirjoitukset sen etukäteen ilmoittivat”.

 

Ja katso, miten hän jälleen kiittää ja ylistää kirjoitusten ja ulkonaisen sanan todistusta painottamalla ja toistamalla sanaa ”kirjoitusten mukaan”; varmaankaan ei ilman syytä. Ensiksikin hän nimittäin tahtoo tällä tavalla torjua ne hullut henget, jotka halveksivat Raamattua ja ulkonaista saarnaa ja etsivät niiden sijaan muita, salaisia ilmestyksiä, kuten nykyisin kaikkialla viliseekin sellaisia perkeleen villitsemiä henkiä, jotka näkevät Raamatun kuolleena kirjaimena ja kerskaavat pelkästä Hengestä; ja kuitenkaan he eivät pidä sanaa eivätkä säilytä Henkeä. Mutta tässä kuulet, kuinka Paavali ilmoittaa kirjoitukset vahvimmaksi todistuksekseen ja osoittaa, että oppimme ja uskomme voi säilyä ainoastaan ulkonaisen eli kirjoitetun sanan perustalla, sanan, joka on kirjoitettu kirjaimin ja jota hän tai muut ovat suullisesti saarnanneet, sillä tässä lukee selvästi ”kirjoitukset”, ”kirjoitukset”.

 

Kirjoitukset kuitenkaan eivät ole pelkkä Henki, josta he kuolaavat, että Hengen täytyy yksin vaikuttaa, Raamattu on kuollut kirjain eikä voi antaa elämää. Asia on näin: vaikka ulkonainen sana itsessään ei anna elämää, sen täytyy kuitenkin olla mukana ja tulla kuulluksi eli vastaan otetuksi ja Pyhän Hengen täytyy vaikuttaa sen kautta sydämessä ja sydämen täytyy uskossa sanan kautta ja sanassa pelastua perkeleeltä ja kaikilta kiusauksilta, tai, jos usko luopuu sanasta, sen täytyy pian menettää Kristus ja Henki kokonaan. Sen tähden sinun on paras olla suuremmin kerskaamatta Hengestä, jos sinulla ei ole ilmoitettua, ulkonaista sanaa, sillä se ei varmasti ole mikään hyvä henki vaan itse perkele helvetistä. Pyhä Henki on näet pukenut viisautensa ja neuvonsa ja kaikki salaisuudet sanaan ja ilmoittanut ne Raamatussa, niin ettei kenelläkään pitäisi olla syytä etsiä tai tutkia enää mitään muuta, eikä mitään korkeampaa ja parempaa opittavaa ja saatavaa olekaan kuin se, mitä Raamattu opettaa Jeesuksesta Kristuksesta, Jumalan Pojasta, meidän Vapahtajastamme, joka kuoli ja nousi ylös meidän puolestamme.

 

Toiseksi hän tahtoo tällä tavalla muistuttaa (kuten edellä olen sanonut) myös siitä, ettei tässä ja muissa uskon­kohdissa tule kysyä neuvoa järjeltä eikä kuunnella, millaisia viisasteluja ja teräviä pohdintoja maailma ja sen viisaus tahtoo niistä esittää. Jos näet niiltä kysytään neuvoa ja annetaan niiden toimia tässä oppimestareina, niin uskolla ei ole enää tilaa vaan sitä aletaan pitää mielettömänä julistuksena ja siitä tulee pelkkä pilkanteon kohde, ja niin tapahtuikin korinttolaisten keskuudessa, kuten tuonnempana saamme tarkemmin kuulla. Meidän taas, jotka haluamme olla kristittyjä ja edustaa uskoa, ei tule katsoa eikä kysellä sitä, mitä ihmisviisaus tässä sanoo tai kuinka tässä löytyy sopusointu järjen kanssa, vaan sitä, mitä meille opettavat kirjoitukset, jotka ovat ennakolta ilmoittaneet sen, minkä vahvistavat nyt myös julkinen todistus ja kokemus. Joka ei tahdo uskoa sitä, sen me annamme aina mennä menojaan, sillä hän ei varmaankaan tule saamaan eikä uskomaan Kristuksesta eikä evankeliumista yhtään mitään.

 

Sellaista evankeliumia ei näet yksikään lahkolaishenki, oli hän kuinka viisas ja oppinut tahansa, tule likimainkaan esittämään, että hän kykenisi todistamaan asiansa yhtä vastaansanomattomasti molemmilla tavoilla, Raa­matusta eli Jumalan sanasta ja sen jälkeen myös sellaisten ihmisten avulla, jotka ovat sellaista nähneet ja kokeneet, ja voit huoletta pyytää heitä astumaan esiin ja esittämään edes yhden näistä.

 

Kaikki lahkolaiset toimivat näet varmasti niin, että he tulevat ensin omien, järjestä vedettyjen ajatustensa kanssa, ja vaikka he ottavat Raamatun eteensä, niin he ovat kuitenkin ensin muodostaneet omat mielipiteensä ja vieneet ja sekoittaneet ne siihen, niin että sen täytyy olla sopusoinnussa niiden kanssa ja joutua niiden mukaan selitettäväksi ja venytettäväksi.

 

Näinhän me näemme nyt omiemme toimivan kasteen ja ehtoollisen suhteen; he ovat ensin oman järkensä mukaan päätelleet, että kaste on pelkkää vettä, sellaista kuin muukin vesi, ja koska he tämän ovat käsittäneet eivätkä kykene ymmärtämään toisin, he juoksevat Raamattuun, josta he ovat löytäneet: ei tule luottaa luotuun, ulko­nainen asia ei voi auttaa sielua jne. Tästä he kutovat oppinsa: ”Vesi on vettä, eikä siihen tule luottaa, koska se on luotua; sen tähden kaste ei voi olla sielun pesu eikä pestä pois syntiä”. Silloin sellaisten raamatunlauseiden, ei tule luottaa luotuun jne., täytyy toimia heidän leikkikaluinaan ja todistaa heidän unensa ja ajatuksensa. Sellainen lause on kyllä tosi ja varma, mutta huomaa, kuinka häpeällisesti he vetävät ja vievät sen kasteeseen, koska he tahtovat tehdä siitä pelkän luodun asian, mikä ei ole totta, sillä siinä on Jumala itse Kristuksen, rakkaan Poikansa, ja Pyhän Hengen kanssa.

 

Samoin he toimivat pyhän ehtoollisen suhteen, jonka täytyy olla heille pelkkää leipää ja viiniä, samoin suullisen sanan ja muiden jumalallisten järjestysten, kuten maallisen esivallan kohdalla, samoin aviosäädyn kohdalla. Tästä he kuolaavat: ”Voi, avioelämä on maallista, syntistä elämää, sillä se riippuu luoduissa, vaimossa ja lapsissa, kodissa ja konnussa jne.; joka kuitenkin tahtoo palvella Jumalaa, sen täytyy olla puhdas kaikista luoduista”. Kun ymmärtämättömät kuulevat tämän, niin he ovat oitis mukana, ikään kuin olisi erinomainen asia halveksia aviollista elämää, esivaltaa ja kaikkia Jumalan asettamia säätyjä. Onhan näet kaunis ajatus, ja raamatunlauseetkin he ovat saaneet tukemaan sitä, että Jumalaa tulee rakastaa yli kaiken ja hänen vuokseen tulee jättää koti ja kontu ja kaikki asiat jne. Kuitenkaan se ei alun perin ole lähtöisin muualta kuin sellaisesta unesta, että aviollinen elämä on lihallinen asia, josta täytyy puhdistua, unesta, jollaisena järki sen sokeine kuvitteluineen näkee, vaikka Raamattu kiittää ja ylistää sitä Jumalan järjestyksenä ja luomuksena; ja silti sillä on kansan edessä hyvä kaiku, varsinkin kun he sovittavat raamatunlauseetkin siihen, niin ettei se kykene puolustautumaan sitä vastaan.

 

Me sanomme kuitenkin näin: olivatpa mies ja vaimo muodoltaan ja järjellä arvioituina millaisia tahansa, heitä kaunistaa kuitenkin ihana jalokivi, nimittäin Jumalan sana, Jumalan, joka on luonut heidät aviolliseen elämään, liittänyt heidät yhteen ja siunannut heidät. Se on se side, joka sitoo heidät yhteen, niin etteivät he saa juosta erilleen vaan heidän täytyy pysyä yhdessä, Jumalan käskystä ja määräyksestä. Tämä sääty sisältyy siis Jumalan sanaan ja on sen kautta pyhitetty ja puhdas, joten sitä ei saa sanoa lihalliseksi eikä synnilliseksi. Mutta jos heitä tahdotaan arvioida yksin hunnun ja hatun mukaan, kuten hullut pyhimykset järkensä valossa tekevät, niin siihen kykenisi varmasti sikakin, sillä sekin olisi varmasti niin viisas, että se kykenisi sanomaan, ettei se näe niissä mitään pyhää. Joka kuitenkin katsoo Jumalan sanaan, joka säätää ja vahvistaa tämän säädyn, se ei anna sellaisten unien ja väärän raamatunselityksen johtaa itseään harhaan. Sana näet opettaa hänelle selvästi, että se ei voi olla kelvoton sääty vaan on itsessään Jumalalle otollinen ja pyhä, kun sitä vain käytetään oikein, ja tästä hän voi hyvin päätellä, että koska sillä on Jumalan sana ja käsky, sitä ei saa hylätä.

 

Sanot kuitenkin: ”Eikö siellä kuitenkin ole kohta, että tulee jättää kaikki?” Kyllä, aivan oikein, mutta miten se tulee jättää? Varmaankaan ei samaan tapaan kuin Jumala on miehen ja vaimon avioliittoon yhdistänyt, sillä miksi hän muuten olisi yhdistänyt heidät avioliittoon ja liittänyt siihen käskyn? Ei, vaan kyseessä on tilanne, jossa täytyy luopua joko Kristuksesta ja Jumalan sanasta tai vaimosta ja lapsista jne., kuten Kristus samassa yhteydessä selvästi sanoo (Mark. 10:29): ”minun tähteni ja evankeliumin tähden” jne.

 

Tämän minä sanon esimerkkinä, josta nähdään, etteivät he opeta Raamattua oikein eivätkä ymmärrä sitä itse, päinvastoin kuin Paavali, joka ylistää oppiaan, jonka hän kirjoituksilla vakuuttavasti todistaa; ja myös varoituksena, että varottaisiin kyselemästä paljon, mitä järki asiasta sanoo, ja kuuntelemasta harhaoppisia ja lahkolaisia ja katsottaisiin sen sijaan yksin Raamattuun. Sillä jos sitä ei seurata, eksyttävät sinut pian sekä lahkolaiset että oma järkesi. Minä olen itsekin tohtori ja olen lukenut Raamattua, ja kuitenkin, jos en oikein pysy varustuksessani ja ole siihen hyvin pukeutunut, minulle käy lähes päivittäin niin, että mieleeni nousee sellaisia ajatuksia, jotka merkitsisivät Kristuksen ja evankeliumin menettämistä, ja minun täytyy alati tarttua Raamattuun, että pysyisin kestävänä.

 

Mitä tekee sitten ihminen, joka vaeltaa täysin ilman Raamattua, pelkän järjen varassa? Mitä minä näet voi­sin uskoa tästä uskonkohdasta, että tätä elämää seuraa toinen, jos tahdon seurata järkeä, joka täyttää mieleni ajatuksillaan: ”Mihin joutuu se, jonka korpit syövät tai joka jää veteen ja joutuu kalojen ruoaksi, niin että hänet syödään kokonaan? Mihin jäävät ne, jotka palavat pelkäksi tuhkaksi ja tomuksi ja hajaantuvat ja lentävät ympä­ri maailmaa, niin, mihin jää jokainen ihminen, joka haudataan ja jonka madot syövät?” Tällaisia ajatuksia voin löytää myös kaikissa muissa uskonkohdissa, jos seuraan ymmärrystäni, myös niissä, jotka näyttävät vähäpätöisimmiltä, esimerkiksi neitsyt Mariaa koskevassa, miten hän on voinut tulla raskaaksi ilman miestä jne. Mutta asia on näin: me julistamme sellaisia uskonkohtia, jotka eivät perustu ihmisen järkeen ja ymmärrykseen vaan Raamattuun; sen vuoksi niitä ei myöskään saa etsiä muualta kuin Raamatusta eikä selittää muulla tavoin kuin Raamatulla.

 

Tämä on siis yksi peruste, jolla hän kumoaa lahkolaishenget: he tuovat esiin oman mielipiteensä kirjoitusten ulkopuolelta, eivätkä kykene antamaan sille mitään perustusta. Toinen on se, ettei heistä kukaan myöskään pysty esittämään asialleen todistajia, jotka voisivat todistaa sen omasta kokemuksesta. Myös Kol. 2:18:ssa hän kuvaa tällaisia osuvasti, kun hän sanoo heistä: ”jotka vaeltavat oman mielensä mukaan enkelten nöyryydessä ja hengellisyydessä, näkemättä heistä koskaan yhtäkään, ja ilman syytä, lihallisessa mielessään paisuneina”, (Lutherin käyttämästä tekstistä suomennettuna) ikään kuin sanoen: ”Kaikille lahkolaisille on varmasti yhteistä se, että mitä he esittävät, sitä ei kukaan heistä ole nähnyt eikä kokenut, ja kuten heiltä puuttuvat kirjoitukset ja sanan todistus, ei heillä ole myöskään kokemuksen todistusta”. ”Mutta me puhumme, mitä tiedämme, ja todistamme, mitä olemme nähneet”, sanoo Kristus Joh. 3:11:ssä, ja Johannes sanoo 1. Joh. 1:1:ssä: ”Minkä olemme kuulleet, minkä omin silmin nähneet, mitä katselimme ja käsin kosketimme, siitä me puhumme: elämän Sanasta”. ”Niin saarnamme mekin nyt tässä uskonkohdassa”, sanoo Paavali, ”mitä minä ja kaikki apostolit yhdessä viidensadan veljen kanssa olemme nähneet ja minkä me yksimielisesti todistamme”.

Sellaiset ovat siis todella häpeällisiä henkiä, jotka röyhkeästi julkenevat opettaa sellaista, mistä he itse eivät tiedä mitään ja mistä he eivät kykene esittämään raamatunkohtia eivätkä esimerkkiä, eivät opin eivätkä teon todistusta, niin että se on vain kaksinkertaista valehtelua, molempien, sekä opin että teon suhteen, ja mitä he sanovat, se on vähemmän kuin ei mitään. He osaavat kuitenkin huutaa ja kerskailla paljon ja houkutella ihmisiä ystävällisillä, suurilla sanoilla, vieläpä he sen lisäksi vannovat, että sitä täytyy pitää pelkkänä totuutena; kuten omamme ehtoollisen suhteen ovat tehneet ja yhä tekevät. Samoin myös paavin joukko, munkit ja papit, tekojen opillaan. He kaikki näet saarnaavat näin: jos hurskas munkki elää luostarisääntönsä mukaan, niin hän tulee autuaaksi, jos Jumala suo. Samoin: jos ihminen antaa paljon almuja ja tukee kirkkoa, niin hän voi hyvin luottaa siihen, että Jumala lahjoittaa hänelle siitä hyvästä taivaan jne.

 

He kaikki saarnaavat ja opettavat siis epävarman mielipiteen pohjalta, jota kukaan ei ole vielä koskaan kokenut, eivätkä he kykene tuomaan esiin yhtäkään, joka voisi todistaa ja sanoa siitä: ”Kyllä, minä olen sen kokenut”. Minäkin näet olen ollut sellainen hurskas munkki viitisentoista vuotta, enkä kuitenkaan ole vielä koskaan kyennyt pääsemään messujeni, rukousteni, paastojeni, valvomisteni ja siveyteni avulla niin pitkälle, että olisin voinut sanoa: ”Nyt olen varma, että Jumala on minulle armollinen”, tai: ”Nyt olen yrittänyt ja saanut kokea, että munkkikuntani ja ankara elämäni on auttanut minua ja vienyt minua kohti taivasta”. Eikö tämä siis olekin viheliäinen oppi ja kiusallinen vitsaus, kun ihmisiä pilkataan ja petkutetaan sellaisella jaarittelulla, jolle heillä ei ole mitään raamatullista perustaa eikä luotettavaa todistusta? He vain lavertelevat ympäriinsä ja sokaisevat ihmisiä tyhjällä kuorella ja sumulla, kuten perkele sokaisee ja lumoaa ihmisiä ulkonaisesti tuomalla heidän eteensä kummituksen, joka kuitenkaan itsessään ei ole mitään.

 

Sen tähden meidän tulee nähdä nämä Paavalin sanat kehotuksena pysyä lujasti sellaisessa opissa ja saarnassa, jolle meillä on sekä varmat raamatunkohdat että myös kokemus. Näiden täytyy olla oikean opin kaksi todistusta ja ikään kuin kaksi koetuskiveä. Joka siis ei tahdo uskoa näitä kahta ja lisäksi etsii vielä jotakin muuta tai omaksuu jonkin muun opin, josta hän ei niitä löydä, se joutuu syystä harhaan. Kuitenkaan siitä ei ole ollut eikä ole edelleenkään hyötyä suurten kansanjoukkojen keskuudessa, jotka tahtovat olla petettyjä ja eksytettyjä ja katsoa vain sinne, missä tuodaan esiin jotakin uutta ja osataan antaa sille kaunis muoto. Joka kuitenkin tahtoo tulla neuvotuksi eikä eksytetyksi, se katsokoon näihin kahteen asiaan: kuka kykenee esittämään opilleen todistuksen Raamatusta ja varman kokemuksen, kuten me kykenemme oman oppimme ja saarnamme todistamaan. Minäkin näet voin, Jumalan kiitos, saarnata oman kokemukseni pohjalta, että teot eivät voi auttaa eivätkä lohduttaa minua syntiä ja Jumalan tuomiota vastaan vaan Kristus yksin tyynnyttää ja lohduttaa sydämen ja omantunnon, ja minulla on tälle todistajana koko Raamattu ja monen sellaisen hurskaan ihmisen esimerkki, jotka myös ovat niin sanoneet ja kokeneet. Sen sijaan kukaan lahkolainen ei kykene todistamaan eikä vahvistamaan yhtään mitään sen enempää oman kuin muidenkaan ihmisten kokemuksen nojalla.

 

Lopuksi tässä on myös huomattava, kuinka Paavali evankeliuminsa kuvaa ja määrittelee, nimittäin että se on sellainen saarna, josta opitaan, että Kristus on kuollut meidän syntimme tähden ja noussut ylös kuolleista, ja nämä molemmat hän todistaa kirjoituksilla. Siinä se on sinulla aivan lyhyesti ja kuitenkin puhtaasti kirjoitettuna, niin että voit sen mukaan tuomita kaikkea oppia ja elämää ja sanoa, että joka kutsuu evankeliumin opiksi jotakin muuta tai opettaa sen rinnalla ja liittää siihen omia tekojamme ja omaa pyhyyttämme, se varmasti eksyttää ihmisiä. Ethän sinä näet kuule tässä saarnattavan mistään teoista etkä sanottavan mitään, mitä minun täytyy tehdä tai jättää tekemättä sovittaakseni syntini tai ottaakseni sen pois ja tullakseni Jumalan edessä vanhurskaaksi jne., vaan kuulet, mitä Kristus on sen tähden tehnyt, nimittäin, että hän kuollut ja noussut ylös kuolleista. Nämähän eivät ole minun tekojani, eivät myöskään kenenkään pyhimyksen eivätkä kenenkään muunkaan maan päällä elävän ihmisen tekoja. Mutta kuinka minä saan sen, että se minua hyödyttäisi ja auttaisi? Et millään muulla tavoin kuin uskon kautta, kuten hän sanoi, että he ovat ottaneet sen vastaan uskon kautta ja siinä pelastuvat ja tulevat autuaiksi, ja pian sen jälkeen (j. 11) hän sanoo uudelleen: ”Näin me saarnaamme, ja näin te olette uskoon tulleet.” Näin hän opettaa kaikkialla näitä kahta asiaa sen evankeliumin pääuskonkohtana ja ytimenä, jonka kautta meistä tulee kristittyjä ja autuaita, jos se muuten pidetään ja siinä lujasti pysytään eikä anneta sen saarnan mennä hukkaan; kuten olen tästä usein ja paljon laajemmin puhunut.

 

Suomentanut Vesa Laurio. Suomennos on tehty Weimarin tekstilaitoksen pohjalta.