HÄNEN KANSSAAN RISTIN TIELLÄ

Ja hän otti tykönsä ne kaksitoista ja sanoi heille: ”Katso, me menemme ylös Jerusalemiin, ja kaikki on täysin toteutuva, mitä profeettain kautta on kirjoitettu Ihmisen Pojasta” (Luuk. 18:31).

Tämä on juuri oikea perustus Kristuksen kärsimisen ymmärtämiseksi, kun ei ainoastaan opita tuntemaan ja käsittämään hänen kärsimistänsä, vaan myöskin hänen alttiuttansa ja mieltymystänsä kärsimiseen. Varmasti nimittäin se, joka vain tarkastelee hänen kärsimistänsä siten, ettei siinä näe hänen tahtoansa ja alttiuttansa kärsiä, sen täytyy paljon enemmän sitä kauhistua kuin iloita siitä. Mutta jos siinä nähdään hänen alttiutensa ja tahtonsa, silloin se antaa meille oikean lohdutuksen, luottamuksen ja rakkauden Kristukseen.

Juuri tätä kärsimistahtoa Kristus osoittaa tässäkin evankeliumissa, ennakolta ilmoittaessaan päättäneensä mennä ylös Jerusalemiin antaakseen itsensä siellä ristiinnaulittavaksi, on kuin hän sanoisi: ”Tarkatkaa minun sydäntäni: alttiisti, vapaaehtoisesti ja mielelläni minä sen teen, ettette hämmästyisi ja kauhistuisi, kun pian saatte nähdä minun kärsimykseni ja kun teistä tuntuu siltä, kuin minä tekisin sen vastenmielisesti, pakosta, hylättynä ja juutalaisten väkivallan uhrina.”

Mutta opetuslapset eivät ymmärtäneet näitä sanoja, ja tämä puhe oli heiltä salattu, toisin sanoen, järki, liha ja veri eivät voi ymmärtää eivätkä käsittää, kun Raamattu puhuu Ihmisen Pojan ristiinnaulitsemisesta. Vielä vähemmän he ymmärtävät, että tämä on hänen oma tahtonsa ja että hän tekee sen mielellään. Niin suuri ja ihmeellinen asia on se, että Ihmisen Poika alttiisti ja mielellänsä ristiinnaulitaan täyttääksensä Raamatun meidän hyväksemme. Salaisuus se on ja salaisuutena se pysyykin.

Luther, Sana ja armo, s. 130-131. Helsinki 1946.