SAARNAAJIEN TODISTUKSIA:

SYNTIEN ANTEEKSIANTAMUS

H. J. Jauhiainen

”Käy, lempein armahtajamme Nyt luokse lampaittesi, Vie viheliäiset sielumme Lähteille, haavoillesi; Vie Saalemiin, vie Saaroniin, Miss’ armo vuotaa sydämiin Ja rakkaus ja rauha!

Oi, armon meri, tulvaillen Käy oli sielujemme Suo pyhän veres voiman sen Pois poistaa kurjuutemme! Sä armoistuin, aurinko, Oi, muuta kylmyytemme jo Iäiseks’ Iämpimäksi!”

”Olkoon siis teille tiettävä, miehet ja veljet, että hänen kauttansa julistetaan teille syntien anteeksiantamus, ja että jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi päästen kaikesta, josta ette voinet tulla vanhurskaiksi Mooseksen lain kautta. Kavahtakaa siis, ettei teitä kohtaa se, mikä on puhuttu profeetoissa: ’Katsokaa, te halveksijat, ja ihmetelkää, ja hävitkää; sillä teon minä teen teidän päivinänne, teon, jota ette uskoisi, jos joku sen kertoisi teille” (Ap. t. 13:38-41).

Syntien anteeksiantamus on aineemme pääsisältö. Oi, miten kallis asia on syntien anteeksiantamus! Ilman sitä ci olisi yhdelläkään ihmisellä toivoa päästä iankaikkiseen elämään; ei olisi ainoatakaan autuasta ihmistä maan päällä. Kaikkien ihmisten erotuksetta täytyisi vaipua iankaikkisen kadotuksen vaivoihin.

Miksi niin? Sen tähden, että kaikki ihmiset ovat syntisiä ja synnin palkka on kuolema ja kadotus.

Ovatko sitten kaikki ihmiset syntisiä? Ovat. Mistä sen niin varmasti tiedämme? Herran sanasta.

Room. 5:12 sanotaan: ”Niin kuin yhden ihmisen kautta synti tuli maailmaan ja synnin kautta kuolema, ja niin kuolema on tullut kaikkiin ihmisiin, koska kaikki ovat syntiä tehneet.” Jo Aadamin lankeemuksessa tulivat kaikki syntisiksi. Koko ihmisen olento on turmeltu, niin ”ettei ole yhtään tervettä paikkaa.”

Kuten tuli pajan ahjossa tunkee läpi raudan ja tekee sen punaiseksi, samaten synti lankeemuksen päivänä turmeli koko ihmisen. Raamatun todistus kuuluu: ”Ei ole ketään vanhurskasta, ei ainoatakaan, ei ole ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyyni käyneet kelvottomiksi; ei ole ketään, joka tekee, mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään” (Room. 3:10-12). Kuulimme jo: Synnin palkka on kuolema.

Oletko, lukijani, tämän tullut huomaamaan ? Tämä on asia, jota ihminen ei huomaa ilman Jumalan sanaa. Olemme hengellisessä suhteessa niin sairaita, ettemme tautiamme huomaa. Luulemme itsemme hyviksi ja hurskaiksi, vaikka olemme synnin tähden helvetin ansainneet. Luonnostamme olemme haluttomat ja kykenemättömät kaikkeen, mikä hyvää on ja taas halukkaat ja taipuvaiset kaikkeen pahaan.

Mutta eiköhän ihminen voi tulla paremmaksi ja Jumalalle otolliseksi, kun hän koettaa puhdistaa itseään synneistä?

Kyllä ihmisjärki syntisokeudessaan niin luulee, ja paljon on ihmisiä, jotka tätä yrittävät, mutta Herra sanoo: ”Voiko paardi muuttaa pilkkunsa tai musta kansa nahkansa?” Yhtä mahdoton on ihmisen itse puhdistautua synneistään ja tulla Jumalalle otolliseksi. Vielä Herra sanoo: ”Vaikka itsesi lipeällä pesisit ja ottaisit paljon saippuaa, niin saastaisuutesi kuitenkin näkyy minun edessäni, sanoo Herra.”

Mutta – jos ihminen rupeaisi lain mukaan elämään, eikö hän sitten tule hurskaaksi? Ei. Aineessamme sanotaan: ”ette voineet lain kautta tulla vanhurskaiksi.” Mitä varten sitten Jumala antoi lakinsa ? Sitä varten, että ihminen, tutkiessaan Jumalan pyhää lakia, asettaessaan itsensä, ajatuksensa, sanansa ja tekonsa lain kirkkaan kuvastimen eteen, siinä huomaisi syntisyytensä lainrikkojana ja huomaisi semmoisena olevansa kirouksen ja tuomion ansainnut. Sillä kirjoitettu on: ”Kirottu on jokainen, joka ei pysy kaikessa, mikä on kirjoitettu lainkirjassa.”

Mutta jos ihminen rukoilee Jumalalta syntejänsä anteeksi, eiköhän Jumala anna anteeksi ja ota ihmisen taivaaseen?

Rukous on kyllä hyvä ja kallis asia paikallaan, mutta syntejä ei sillä poisteta, eikä anteeksi saada, taivas ei sillä aukene.

Tämän todistaa Raamattu: ”Ilman veren vuodatusta ei tapahdu anteeksiantamusta.”

Täytyykö sitten ihmisen hukkua iäiseen kadotukseen, kun hän ei parhailla yrityksilläänkään voi Jumalalle kelvata? Niin asia on: ”Itse sinä olet sinun kadotuksesi.” Kaikki me olisimme samassa kadotuksessa, jos ei Jumala suuressa rakkaudessaan olisi meitä armahtanut ja Poikaansa Jeesusta Vapahtajaksemme lähettänyt. Mutta nyt ei tarvitse hukkua. Ei yhdenkään. Jeesus, kallis Vapahtajamme on ottanut kaikki syntimme hartioilleen. Syntimme luettiin hanelle. ”Herra heitti kaikki vääryytemme hänen päällensä.”

Jeesus on koko maailman ihmisten syntien tähden tuomittu ja ristiinnaulittu. Ristillä kärsi hän kaikkien syntien rangaistuksen. Kaikki tehtyään hän kallisti päänsä kuolemaan ja lausni tuon paljon merkitsevän sanansa: ”Se on täytetty!”

Sotamiehen keihäällä lävistettiin hänen kylkensä, ja siitä vuosi vesi ja veri ja siinä veressä on synnit anteeksi.

”Hän on meidän syntiemme sovitus, eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1 Joh. 2:2).

Hän on haavoitettu meidän pahojen tekojemme tähden ja hosuttu meidän syntiemme tähden. Rangaistus, joka meille rauhan tuotti, oli hänen päällänsä ja hänen haavojensa kautta olemme me paratut” (Jes. 53:5).

Jeesuksen kärsimisen ja kuoleman kautta olemme lunastetut kaikesta synnistä, niin että sana julistaa nyt meille kaikki synnit anteeksi.

Tätä syntien anteeksiantamusta julisti Paavali Pisidian Antiokiassa: ”Olkoon siis teille tiettävä, että teille tämän Jeesuksen kautta julistetaan synnit anteeksi!” Saman anteeksiantamuksen Herran sana julistaa sinullekin, lukijani. Kuule, synnit ovat anteeksi! Olemme autuaita. ”Autuas on se, jonka pahat teot ovat anteeksiannetut ja jonka synnit peitetyt ovat” (Ps. 32:1). Ilman syntien anteeksiantamusta ei olisi ainoatakaan autuasta ihmistä. Mutta nyt kun Jeesus koko

ihmissuvun lunasti verellään, ovat siinä veressä kaikki autuaita, vanhurskaita ja taivaskelpoisia. ”Jurnala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa ja ei lukenut heille heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:19).

Nyt saa jokainen omakohtaisesti uskoa sanan todistuksen, että olemme autuaita, pyhiä ja vanhurskaita Jeesuksen veressä; välit ovat selvät Jumalan kanssa, päästään taivaaseen. Sen uskominen tuo tunnoillemme rauhan ja ilon.

Eikä tarvitse uskoa sitä varten, että saisimme syntimme anteeksi, vaan saamme uskoa, että ne ovat jo anteeksiannetut ennen kuin tiesimmekään.

Pyhässä kasteessa on tämä anteeksiantamus meille sakramentillisesti annettu. Olemme ”pestyt, pyhitetyt ja vanhurskaiksi tulleet Herran Jeesuksen nimen ja Jumalamme Hengen kautta”. Lunastettuina ja kolmiyhteisen Jumalan nimeen kastettuina olemme autuaat Jumalan lapset, Jumalan perilliset ja Kristuksen kanssaperilliset. Saat, lukijani, sinäkin laulaa: ”Herra mun lapsekseen otti jo silloin Kun minut lapsena kastettihin. Nimeni tänäänkin todistaa siitä, Ett’ olen minäkin kastettu jo. Siis aivan autuas ja pyhä, vanhurskas, Veressä Herrani Jeesukseni.”

Tunto on rauhaton niin kauan kuin epäuskossa eletään, eikä ole varmuutta minne joutuu kuoleman jälkeen. Vasta kun sanasta kirkastuu, että syntimme ovat Jeesuksen veressä iankaikkisiksi ajoiksi anteeksi, on omallatunnolla rauha ja varma iankaikkisen elämän toivo. Silloin on hyvä elää nuoren ja vanhan. Apostolin kanssa saa sanoa: ”Jos elän, niin Herralle elän, jos kuolen, niin Herralle kuolen; joko elän eli kuolen, niin olen aina Herran oma.” Herran sanasta saa joka päivä tietää, että meillä on rakas, sovitettu Isä taivaassa. On autuasta ja ihanaa elää siinä tietoisuudessa, että Isän kaikkivaltias käsi suojaa meitä joka askeleella läpi elämän.

Jos saammekin murheiden maassa monen vaivan ja ahdistuksen kautta kulkea, joskin saatanan ahdistukset ja maailman vaino painavat, mitä siitä. Tiedämmehän sanasta, että kaiken täytyy parhaaksi kääntyä niille, jotka Jumalaa rakastavat. Maan murheet vain muistuttavat, että olemme muukalaisia vieraalla maalla, että oikea kotimme on taivaassa, Jumalan kunniassa. Ehkä, lukijani, olet monesti ajatellut: ”Voinkohan koskaan autuaaksi tulla ja taivasta periä?” Ehkä olet koettanut lain töistä etsiä autuutta, mutta turhaan. Tänään ehkä murhemielisenä seisot hävinneillä rakennustesi raunioilla, toivottomuuden tuskan painamana päätellen: ”Helvettiinkö

täytyy mennä?” Kuule, mitä aineessamme sanotaan: ”Jokainen, joka uskoo, tulee hänessä vanhurskaaksi, päästen kaikesta, josta ette voineet tulla vanhurskaiksi Mooseksen lain kautta.”

Huomaa tarkoin! Jeesuksen veren kautta olet jo vanhurskautettu. Olet jo autuas. Ihmisen Poika tuli autuaaksi tekemään sitä, mikä kadonnut oli. Jeesus huusi ristillä: ”Se on täytetty!” Kadonneet ovat autuaiksi tehdyt! Nyt olet päässyt kaikesta, josta et Mooseksen lain kautta voinut vanhurskaaksi tulla. Olet vapaa laista; se ei sinua tuomitse. ”Kristus on lain loppu vanhurskaudeksi jokaiselle, joka uskoo.” Kysynet: ”Saanko uskoa?” Kuule, mitä alussa luimme: ”Jokainen, joka uskoo.” Saat siis sinäkin uskoa. Saat aivan sellaisenaan! Syntisenä, synnin ahdistusten painamana saat uskoa. Uskoessamme jo tapahtuneeseen vanhurskauttamiseen veressä, tulemme uskosta vanhurskaiksi. Uskomme, että syntimme ovat Jumalan kasvojen edestä siirretyt niin kauaksi kuin itä on lännestä. Elämme autuaina, kuolemme autuaina, tulemme iankaikkiseen autuuteen uudessa Jerusalemissa.

Niin kauan kuin olemme matkalla, meidän tarvitsee joka päivä yhä uudelleen kuulla, että synnit ovat anteeksi, iäti anteeksi, Jeesuksen veressä. Vain se on ainoa kuolemattoman henkemme ravinto ja virvoitus. Veren armon turvissa saamme myös rukoilla, että Herra sanansa kautta yhä enemmän ja enemmän kirkastaisi anteeksiantamuksen kalliin armon, ja että hän tämän armon nautinnossa meitä varjelisi elomme iltaan asti. Ja sen hän on luvannutkin. Jeesus itse sanoo:

”Käsiini olen sinut piirtänyt, eikä kukaan repäise sinua minun kädestäni.”

Saamme siis olla aina varmat taivaaseen pääsemisestä. Armo tukee ja kantaa meitä iäisen ilon ihanille kukkuloille.

Kun uskossa omistamme tämän armon, se uudistaa meidät mielen, tahdon ja vaelluksen puolesta. Se ”opettaa jumalattoman menon hylkäämään ja siveästi ja hurskaasti elämään.” Uuden ihmisemme halu on elää tämä lyhyt viipymisemme aika Jumalan kunniaksi, kantaen Kristuksen pilkkaa, joka tunnustuksestamme osaksemme tulee. Täydellisiksi elämässä emme kuitenkaan koskaan ehdi, sillä synti asuu meissä, eikä tule pois juuritetuksi ennen kuin kuolemassa. Kyllä joudumme Lutherin kanssa aina myöntämään ja tunnustamaan, että syntiä teemme monella tavoin joka päivä, emmekä muuta ansaitse kuin rangaistusta. Mutta autuutemme ei olekaan armon vaikutuksissa, vaan armossa. Autuutemme on joka päivä ja joka hetki siinä, että syntimme ovat anteeksi Jeesuksen veressä. Ja siinä veressä olemme soveliaat pyhien perimisen osallisuuteen valkeudessa.

Suuri, korkea ja kallis on tämä armo ja antuus. Suurta oli, että Jumalan Poika tuli ihmiseksi; suurta, että hän kuoli ristillä ihmiskunnan puolesta; suurta, että hän autuaaksi teki maailman; suurta, että hän on antanut tiedon tästä pyhässä sanassansa. Suuri on autuutemme Jeesuksen veressä!

Älä ihmettele, että olen tahtonut tämän asian sanoa tässä niin moneen kertaan. Emme koskaan voi liiaksi siitä puhua, emme koskaan kylliksi ylistää veren armoa.

”Liiaks’ sitä verta kiittää Onkin aivan mahdoton Kylliks’ veisaella siitä Lyhyt iäisyyskin on.”

Olet lunastettu ja autuas, ken lienetkin. Omista, oi, kiireesti omista tämä armo, uskoen sanan todistus. Älä päivääkään enää elä omistamatta anteeksiantamusta, joka kalliilla Kristuksen verellä sinulle ja kaikille on ansaittu. Vaarallista on pitää halpana näin kallista armoa. Siitä aineemme lopuksi varoittaa: ”Katsokaa, te halveksijat ja ihmetelkää ja hävitkää.” Jos Golgatalla valmistetun autuuden hylkäät ja rupeat ihmettelemään: ”siinäkö nyt olisi autuus”, niin ei ole sinulla muuta osana kuin ihmetellä ja hukkua. Jos ei sinulle kelpaa autuus Jeesuksessa, niin turhaan muuta muka parempaa tavoittelet. ”Ei ole muuta nimeä taivaan alla ihmisille annettu, jossa me autuaiksi tulemme kuin tämä Jeesus-nimi.”

Joka ei tähän usko, se joutuu kadotukseen. Kuinka me kadotuksen välttäisimme, jos tällaisen autuuden hylkäämme?

Jumala tosin tahtoisi kaikki ihmiset taivaaseen, mutta kun ihminen itse hylkää autuuden, jonka Jumala hänelle Pojassaan lahjoitti, täytyy hänen veren tallaajana hävitä iäiseen kadotukseen. Ethän, lukijani, vain liene niitä, jotka ihmetellen veren armon hylkäävät ja tuomiopäivänä iäiseen vaivaan vaipuvat? Toivon, että ajattelet, mitä rauhaasi sopii, ennen kuin on myöhäistä! Emme tiedä, millä hetkellä meidän on täältä lähdettävä, milloin sulkeutuvat silmämme iäksi. Kuoleman jälkeen ei enää ole mahdollista omistaa autuutta, jos sen epäuskossa on täällä hyljännyt. Jää siis jo tänä päivänä veriarmon turviin, sillä siinä on totisesti juuri sinunkin syntisi anteeksi. Juuri sinä olet puettu autuuden vaatteilla ja verhottu vanhurskauden hameella. Jää matkaa tehdessäsi Jeesuksen kunniaksi tunnustamaan: ”Olen Jeesuksessa autuas, pyhä ja vanhurskas.” Jos sitten matkasi päättyy aikaisemmin tai myöhemmin, saat kuolinvuoteellasi ilolla laulella:

”Mä nukun haavoin Kristuksen, Ne puhdistaa mun syntisen Eloni, kaunistukseni On, Herra, veres, kuolosi. Mä niiden turviss’ pelvotta Voin tuomiolle astua.”

Silloin enkelit kantavat sielusi Jumalan paratiisiin. Ruumis lasketaan maan poveen odottamaan Jeesuksen tuomiolle tulemisen päivää, jolloin se Kristuksen kirkkaan ruumiin kaltaisena sielun kanssa yhdistettynä korotetaan uuteen Jerusalemiin ylhäällä. Siellä laulamme lakkaamatta kiitosta Karitsalle, joka meitä rakasti ja verellään meidät synneistämme pesi. Siellä armolapsi loistaa kuin taivaan kirkkaus, päässään säteilevä kunnian kruunu, kädessään voitonpalmut. Siellä silmä näkee mitä täällä uskoen odotti. Siellä ei ole murheita, ei kyyneleitä, vaan ilomme on iankaikkinen. Siellä päätämme: tänne taivaan riemuun tulimme vain sen tähden, että Jeesuksen veressä saimme kaikki syntimme anteeksi ja tulimme pyhiksi, vanhurskaiksi ja soveliaiksi pyhien perimiseen valkeudessa.

Rakas Jeesus, siunaa tämäkin heikko sanasi tutkistelu nimesi kunniaksi ja meidän sielujemme autuudeksi. Amen.

”He vielä kuoltuaankin puhuvat.” Poismenneiden todistuksia, s. 3-13. Helsinki 1930.