RAAMATUN KÄYTTÄMINEN OPPIA KOSKEVIEN ERIMIELISYYKSIEN RATKAISEMISEEN

Niko Vannasmaa, sosionomi amk, teol yo., Helsinki

I Erimielisyys

Veljien välinen erimielisyys

Paavali nuhteli Pietaria valheveljien väärän opin noudattamisesta. Tähän liittyi muun muassa ympärileikkauksen vaatiminen pelastukseen välttämättömänä asiana sekä juutalaisten vetäytyminen ateriayhteydestä pakanakristittyjen kanssa. Vaikka Pietari erehtyi noudattamaan väärää ateriakäytäntöä, ei se tehnyt hänestä vielä valheveljeä – Paavali nuhteli Pietaria veljenään Jeesuksessa Kristuksessa. ”Mutta kun minä näin, etteivät he vaeltaneet suoraan evankeliumin totuuden mukaan, sanoin minä Keefaalle kaikkien kuullen: ”Jos sinä, joka olet juutalainen, noudatat pakanain tapoja etkä juutalaisten, miksi sinä pakotat pakanoita noudattamaan juutalaisten tapoja? Me olemme luonnostamme juutalaisia, emmekä pakanasyntisiä; mutta koska tiedämme, ettei ihminen tule vanhurskaaksi lain teoista, vaan uskon kautta Jeesukseen Kristukseen, niin olemme mekin uskoneet Kristukseen Jeesukseen tullaksemme vanhurskaiksi uskosta Kristukseen eikä lain teoista, koska ei mikään liha tule vanhurskaaksi lain teoista (Gal. 2:14-16). Augsburgin tunnustuksen puolustus puhuu myös siitä, miten rakkauden ja toisten virheiden sietämisen puute synnyttää lahkoja, puoluemieltä ja lopulta harhaoppisuuttakin (TK 121:232). Tästä syystä Paavali ojentaa veljeään rakkaudessa, eikä hylkää häntä virheistään huolimatta.

Harhaopettajien aikaansaama erimielisyys

Jo apostolien eläessä Kristuksen kirkossa ilmaantui vääriä opettajia ja harhaoppisia. Apostoli Paavali antaa kristityille tällaisen varoituksen harhaopettajista: ”Mutta minä kehotan teitä, veljet, pitämään silmällä niitä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä ja pahennusta vastoin sitä oppia, jonka te olette saaneet; vetäytykää pois heistä” (Room. 16:17). Tässä yhteydessä on huomattavaa, että Paavali ei kehota kristittyjä neuvottelemaan harhaoppisten kanssa, vaan käskee heitä vetäytymään niistä, jotka saavat aikaan erimielisyyttä vastoin apostolien opetusta. Pietarin kohdalla ateriayhteydestä vetäytyminen oli kylläkin virhe ja synti, mutta se ei tehnyt hänestä harhaoppista. Lutherin mukaan harhaoppisen ihmisestä tekee vasta itsepintainen totuuden vastustaminen, jossa ihminen ei luovu harhastaan, vaikka häntä onkin nuhdeltu ja opetettu Jumalan sanalla. Koetinkivenä toimii siis apostolinen oppi eli Jumalan sana. Harhaopettajat eli julmat sudet saattoivat silti väittää olevansa apostolien ja jopa Kristuksen opetuslapsia. Tällöin kristityt saattoivat joutua hämmennyksiin, kun samasta asiasta saattoi olla useita en tulkintoja. Tästä syystä vanha kirkko laati symboleja eli uskontunnustuksia (Apostolinen, Nikaian ja Athanasioksen tunnustus), jotta harha voitaisiin erottaa totuudesta. Paavalin mukaan harhan kanssa ei voi tehdä minkäänlaisia kompromisseja: ”Me emme hetkeksikään alistuneet antamaan heille myöten, että evankeliumin totuus säilyisi teidän keskuudessa” (Gal. 2:5).

II Yksimielisyys opissa on saavutettavissa Pyhän Raamatun ja luterilaisten tunnustuskirjojen perustalta

1. Pyhä Raamattu on ainoa tuomari, sääntö ja ohje, jonka mukaan kaikki opit on tutkittava ja arvioitava – se ratkaisee, ovatko ne hyviä vai pahoja, oikeita vai vääriä (TK 427:1).

2. Uskontunnustuksilla on ainoastaan todistusluonne – ne eivät toimi tuomarin vaan nimenomaan oikean uskon tunnustajan ja todistajan roolissa.

Pieperin mukaan tunnustuksissaan luterilainen kirkko ei tunnustaudu mihinkään Raamatun ulkopuolella ja sen rinnalla oleviin oppelhin, vaan juuri niihin oppeihin, jotka ovat Raamatussa ilmoitettuina. Pitäytyessään uskontunnustuksiin oikeauskoinen kirkko pitäytyy Jumalan sanaan, koska uskontunnustukset (esim. Augsburgin tunnustus) esittävät oikein Raamatussa olevan opin.

III Missä vika, jos kaksi eri tahoa tai kristittyä nojaa väitteissään Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin, mutta yksimielisyyttä ei synnykään?

Kyseessä on edellä olevan säännön johdonmukaisen soveltamisen puute. Joku saattaa väittää pitäytyvänsä Raamattuun ja luterilaisiin tunnustuskirjoihin, mutta tosiasiassa hän pitäytyykin johonkin tiettyyn ihmisauktoriteettiin, opettajaan, tutkijaan, tutkimukseen, joka on hänelle ainoa tuomari, sääntö ja ohje, jonka mukaan hän käsittelee kyseistä kiistakysymystä.

Esiymmärrys saattaa estää totuuden valoon paäsemisen. Apologetiikka eli järjen avulla uskon puolustaminen ei voi ketään uskoon saattaa, mutta voi raivata pois niitä esteitä, joita toisella saattaa olla Jumalan Sanan oikein ymmärtämiseen.

Käsiteltäessä jotakin opinkohtaa saatetaan ottaa esille sellaisia Raamatunkohtia, jotka eivät tosiasiassa käsittele kyseistä oppia – tällöin on todettava, että on kysymys kokonaan toisesta asiasta.

Aikamme ekumeenisille pyrkimyksille on tyypillistä etsiä yksimielisyyttä kirkollisten traditioiden perustalta. Tällöin ehtoollisyhteyden perusteeksi nousee toisen vakaumuksen kunnioittaminen, opillisten erimielisyyksien näkeminen traditioon kuuluvana ei-erottavana tekijänä ja rajaton pyrkimys yhdessäoloon – yhteyteen. Tosiasiassa uskontunnustuksilla on sekä hylkaävä että myöntävä rooli; uskontunnustukset sekä hylkäävät väärät opit että myöntyvät oikeaan oppiin. Todellista ekumeniaa ei voida harjoittaa ilman tuomaria (Raamattua, joka arvioi kaiken opin) ja todistajaa (luterilaisia tunnustuskirjoja, jotka oikein selittävät Raamattua ja kertovat, mikä on oikea Raamatullinen oppi). Nimellinen tunnustuspohja ei kerro ekumenian tasosta kovinkaan paljoa, mutta kaytannon sovellukset sen sijaan voivat kertoa Jo paljonkin. Näin ollen esimerkiksi reformoidun kirkon kanssa ehtoollisesta käydyt oppineuvottelut voivat johtaa vain kahteen tulokseen – joko he hyväksyvät oikean Raamatullisen opetuksen ehtoollisesta ja saavutamme tässä kysymyksessä yksimielisyyden tai sitten he pysyvat omassa kannassaan ja me taas Raamatun ja tunnuskirjojen opetuksessa. On totta, että näin ei synny ehtoollisyhteyttä ja kumpikin taho pysyy erossa toisesta, mutta toisaalta Raamattu ei anna lupaa kompromisseihin opin alueella – olemme tekemisissä Jumalan kanssa, omantunnon vaatimuksesta emme voi lähteä hänen tahtonsa suhteellistamiseen vaan pysymme yksinkertaisesti siinä sanassa, joka on ilmoitettu: ”Kun sinun sanasi avautuvat, niin ne valaisevat ja antavat yksinkertaiselle ymmärrystä” (Ps. 119:130).

Concordia ry:n luento 10.12.2003 Helsinki.