VALVOKAA

Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei teidän sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niin kuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat (Luuk. 21:34-35)

Mutta tässä on vielä yksi kohta, jota arat omattunnot kovin kauhistuvat. Herra näet sanoo viimeisen päivän tulevan äkkiä, niin että ihmisten käy silloin kuin metsän lintusen; aamulla se nälkäisenä lähtee lentoon elatustansa etsimään, toivoen sitä löytävänsä nyt niin kuin ennenkin ja löytääkin sitä ansalta, jolle istuu ilomielin syömään; mutta kas, jo tarttuukin äkkiarvaamatta paula sen kurkkuun, se on ansassa ja kuristuu kuoliaaksi. Tämän asian hurskaat ja jumaliset ihmiset laskevat sydämelleen, ja kun he joka‑aikaisesta kokemuksestaan tietävät miten pian lankeemus voi tapahtua, niin he arkuudesta joutuvat itseään epäilemään, ajatellen: Ken tietää, minkä kaltaisessa tilassa olen silloin, kun tämä päivä minut kohtaa? Ken ties se tulee sellaisena hetkenä, jolloin olen mitä kelvottomin ja jolloin sitä vähimmin odotin tai olen siinä tai siinä synnissä. Silloin minä olen mennyttä, ja tämä riemun päivä muuttuu minulle iankaikkiseksi surunpäiväksi.

Ei tässäkään asiassa Herra jätä meitä lohdutuksetta, vaan neuvoo kristityitään, miten he voivat vapautua tuollaisesta murheesta, sanoen: ”Mutta pitäkää vaari itsestänne, ettei sydämiänne raskauta päihtymys ja juoppous eikä elatuksen murheet, niin että se päivä yllättää teidät äkkiarvaamatta niin kuin paula; sillä se on saavuttava kaikki, jotka koko maan päällä asuvat. Valvokaa siis joka aika ja rukoilkaa, että saisitte voimaa paetaksenne tätä kaikkea, mikä tuleva on, ja seisoaksenne Ihmisen Pojan edessä.”

Tämähän on sangen jalo ja tarpeellinen opetus, jonka ei milloinkaan pitäisi mielestämme unohtua. Herra ei kiellä syömästä ja juomasta, eikä hän myöskään, niin kuin paavi, käske jättämään kaikkia maallisia ja menemään luostariin tullaksemme muka hengellisiksi. Ei, syökää ja juokaa, sen Jumala kyllä teille suo, etsikää elatustanne, sillä sitä vartenhan Jumala on käskenyt työtäkin tehdä; kuitenkin varokaa, etteivät nuo kaikki raskauttaisi teidän sydäntänne siihen määrään, että te sen vuoksi unohdatte minun tulemiseni, vaan valvokaa, se on, vartokaa sitä joka päivä ja hetki ja eläkää sen tähden jumalanpelossa ja säilyttäkää hyvä omatunto. Tämä olkoon pääpyrintönänne!

Sen ohessa myös rukoilkaa, että voisitte karttaa kaikenlaisia kiusauksia ja ahdistuksia ja kykenisitte seisomaan Ihmisen Pojan edessä. Isämeidän rukouksessa tämä on erittäin ihanasti lausuttuna sen kahdessa viimeisessä rukouslauseessa: ”Älä johdata meitä kiusaukseen, vaan päästä meidät pahasta.” Kun te tätä teette, niin teillä ei ole mitään hätää, tulkoon sitten viimeinen päivä teidän istuessanne pöydässä tai vuoteessa maatessanne, teidän ollessanne kirkossa taikka torilla, nukkuessanne tai valvoessanne, se on teille ihan samantekevää. Te olette Jumalan suojassa.

Luther, Huonepostilla, s. 32-33. Turku 1945.