ISRAELIN ASEMA UUDEN TESTAMENTIN SEURAKUNNASSA

ISRAELIN ASEMA UUDEN TESTAMENTIN SEURAKUNNASSA

Markku Särelä, pastori, teol. tri., Tampere

Apostoli Paavali opettaa Israelista perusteellisesti Roomalaiskirjeensä luvuissa 9-11. Jos haluamme päästä selville, mikä asema Israelilla on Uuden Testamentin aikana, meidän on erityisesti tutkittava näitä lukuja. Vanha Testamentti sisältää paljon ennustusta ja opetusta Israelista. Mutta useat ennustukset ovat toteutuneet jo Vanhan Testamentin aikana. Lisaksi monet ennustukset sisältävät värikästä kuvakieltä: On ajallisesta elämästä otettuja kuvia, jotka on tulkittava hengellisesti. Tätä eivät kaikki ole ymmärtäneet. Jopa monet Jeesuksen ajan juutalaiset Herodesta myöten käsittivät Messiaan valtakunnan maalliseksi. Sen tähden saamme olla erityisen kiitollisia, että Pyhä Henki on puhunut suorasanaisesti apostoli Paavalin suulla ja selittänyt meille Israelin arvoituksen.

Samoin kuin Jeesuksen aikana monet käsittivät Messiaan valtakunnan maalliseksi, niin nyt monet tulkitsevat hengellistä Israelia koskevia asioita maallista Israelia koskeviksi. Niinpä ei ole harvinaista, että aivan vakavissaan opetetaan lihallisen Israelin kääntymystä kansakuntana Jumalan puoleen. Kun syvennymme Roomalaiskirjeeseen, näemme, ettei ”koko Israelin” pelastuminen suinkaan tarkoita sitä.

Israelin suuri lahja ja paatumus

Apostoli Paavalilla oli ”suuri murhe ja ainainen kipu sydämessä” israelilaisten tähden. He olivat hänen veljiään, sukulaisia lihan puolesta. He olivat saaneet osaksensa Jumalan suuren siunauksen: ”Heidän on lapseus ja kirkkaus ja liitot ja lain antaminen ja jumalanpalvelus ja lupaukset; heidän ovat isät, ja heistä on Kristus lihan puolesta, hän, joka on yli kaiken, Jumala ylistetty iankaikkisesti.” Apostolin tuska on ymmärrettävä tässä valossa. Israelilaiset olivat se kansa, jonka Jumala oli armossaan valinnut liitonkansakseen. Sen keskuudessa Jumala oli armossaan läsnä. Se sai Jumalan lain, Kristuksesta todistavan jumalanpalveluksen, profeetat ja lopulta itse Jumalan Pojan. Ja kuitenkaan se ei uskonut. Suuri osa paadutti sydämensä. Suuri osa jäi epäuskonsa tähden kirouksen alle. Apostoli Paavali toivoi, että hänet olisi kirottu heidän sijastaan. Mutta se ei ollut mahdollista. Jo Jeesus joutui todistamaan heille, etteivät he ole Aabrahamin lapsia.

Onko Jumalan sana mennyt harhaan?

Kun kerran kaikki eivät usko, niin onko Jumalan sana sitten mennyt harhaan? Näin ajattelevat ne, jotka uskovat, että koko Israel kääntyy. He nimittäin väittävät, että jos koko Israel ei käänny, niin silloin Jumalan sana ei pidä paikkaansa. Mutta apostoli Paavali selittää asian toisin. ”Mutta ei niin, että Jumalan sana olisi harhaan mennyt. Sillä eivät kaikki ne, jotka ovat Israelista, ole silti Israel... eivät ne, jotka lihan puolesta ovat lapsia, ole Jumalan lapsia.” Apostoli tekee selvän eron lihallisen Israelin ja hengellisen Israelin välillä. Kaikki israelilaiset eivät ole paatuneet. Jumalalla on kaikkina aikoina ollut uskova ”jäännös” (9:27). Lihallinen Israel perusti tekoihin (9:30-32) eikä voinut pelastua. He eivät olleet todellisia Aabrahamin lapsia (Joh. 8:39,40). ”Ne, jotka uskoon perustivat, ovat Aabrahamin lapsia” (Gal. 3:7).

Koko pitkän Israelin historian aikana on aina ollut niin, että vain osa on uskonut. Erämaavaelluksen aikana suuri osa Egyptistä lähteneistä jäi taipaleelle. Vain Joosua ja Kaaleb pääsivät Kanaanin maahan. (1 Kor. 10. luku). Profeettojen aikana Jumala sai tavan takaa nuhdella kansaa ja rangaista sitä. Oli epäjumalanpalvelusta, karkeata syntielämää ja sydänten paatumista Jumalan sanan varoituksilta. Profeetat tunnustivat, että vain jäännös oli jäänyt jäljelle. Vanhan Testamentin aikanakin vain jäännös pelastui, ja niin tapahtuu myös Uuden Testamentin aikana. Mutta Jumalan sana ei mene harhaan. Epäuskoiset eivät olekaan todellinen Israel. He ovat lihan puolesta, mutta eivät hengen puolesta. Kymmenennessä luvussa apostoli Paavali vie tämän asian huippuun. Koko luku puhuu uskosta ja uskon syntymisestä. Paavali torjuu juutalaisen luulon, että vanhurskaus voitaisiin saavuttaa lain kautta. ”Kristus on lain loppu, vanhurskaudeksi jokaiselle joka uskoo” (10:4). ”Sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi” (j. 10). ”Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään.” (j. 11). ”Jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu!” (j. 13). ”Usko tulee kuulemisesta, kuuleminen Kristuksen sanan kautta.” (j. 17). Näin apostoli Paavali osoittaa, että todellinen israelilaisuus syntyy siten, että on Jumalan sana, jota julistetaan ja joka sitten uskotaan. Ja tässä asiassa ”ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat” (j. 12). Ei siis kansalaisuus ja syntyperä sinänsä merkitse mitään. Sillä on kyllä ollut merkitystä sikäli, että Jumalan sana tuli, tulivat lupaukset ja liitot, tuli jumalanpalvelus, tuli Kristus. Mutta se kaikki menettää pelastavan, todellisen ja lopullisen merkityksensä, jos ei ole uskoa. Ilman uskoa ei saada hengellisen Israelin kansalaisuutta. Ja niin tässä 10. luvussa Paavali tuleekin siihen, että suuri osa lihallisesta Israelista paatuu: ”Herra, kuka uskoo meidän saarnamme... Koko päivän minä olen ojentanut käsiani tottelematonta ja uppiniskaista kansaa kohden” (j. 16, 21).

Pelastuuko juutalaisista enää ketään?

Ajatelkaamme vielä tuota tilannetta sellaisena kuin Paavali sen koki. Ajatelkaamme, mitenkä apostolien aikana Jumalan sana julistettiin selvästi ja kirkkaasti juutalaisille, mitenkä he olivat nähneet Jeesuksen ihmeet, joita he eivät voineet kieltää. He olivat nähneet, kun rammat kävelivät ja sokeat saivat näkönsä. He olivat läsnä, kun Jumalan Poika riippui ristillä ja sovitti heidän syntinsä. He kuulivat, kun pakanallisten sotilaiden täytyi tunnustaa: ”Totisesti hän oli Jumalan Poika.” Ja kuitenkin, kaikesta huolimatta he paaduttivat sydämensä eivätkä uskoneet. Eikö silloin tule mieleen ajatus: mitä sellaisesta kansasta, kyllä he ovat nyt kokonaan ja lopullisesti hyljänneet Jumalan ja Jumala on hyljännyt heidät. Samoin me saatamme ajatella niistä meikäläisistä, jotka kuuluvat seurakuntiimme tai ovat kuuluneet, mutta jotka paaduttavat sydämensä.

Tähän kysymykseen Paavali vastaa 11. luvussa. ”Minä sanon siis: ei kaiketi Jumala ole hyljännyt kansaansa? Pois se! Sillä olenhan minäkin israelilainen, Aabrahamin siementä, Benjaminin sukukuntaa” (j. 1). Paavali oli hyvä esimerkki. Hän oli vastustanut Kristusta. Mutta hän kuului Jumalan valittuihin, siihen ”kansaan, jonka Jumala on edeltätuntenut” (j. 2). Paavalista tuli oikean hengellisen Israelin jäsen, kun hän kääntyi ja uskoi Jeesukseen. Samoin eivät kaikki ne, jotka elivät epäuskossa Paavalin kirjoittaessa kirjettään Roomalaisille, jääneet epäuskoonsa. Profeetta Elian aikana oli jäännös, joka pelastui. ”Samoin on nyt tänäkin aikana oleva jäännös armon valinnan mukaan.” (j. 5). Ne valitut, jotka eivät vielä uskoneet, olivat tosin ”evankeliumin kannalta vihollisia teidän tähtenne, mutta valinnan kannalta he ovat rakastettuja isien tähden” (j. 28). Tässä jäännöksessä Jumala sitten toteutti armovalintansa siten, että nämä kääntyivät ja uskoivat. Epäuskossa ollessaan he olivat öljypuun kuivia ja poishakattuja oksia. Mutta kun he kääntyivät, heidät oksastettiin uudestaan. ”Epäuskonsa tähden ne taitettiin pois” (j. 20). ”Mutta nuo toisetkin, jos eivät jää epäuskoonsa, tulevat oksastettaviksi, sillä Jumala on voimallinen oksastamaan ne jälleen” (j. 23). Apostoli ei kuitenkaan sano, että kaikki oksastettaisiin. Hän puhuu vain jäännöksestä. Totuudeksi jää Jeesuksen sana: ”Se portti on avara ja tie lavea, joka vie kadotukseen, ja monta on, jotka siitä sisälle menevät” (Matt. 7:13). Tämän Jeesus sanoi juutalaisille, jotka luulivat pääsevänsä taivaaseen teoillaan. Vaikka siis paatumuksessa elävien juutalaisten synti onkin erittäin raskas, Jumala voi antaa heille vielä etsikon ajan ja totuuden hetken ja kääntää heidät. On olemassa jäännös armon valinnan mukaan. Jos juutalaisille oli ihme, että pakanat oksastettiin jaloon öljypuuhun, niin samanlainen ihme oli pakanoille se, että Jumala oksasti vielä juutalaisia takaisin. Sen tähden apostoli sanoo: ”Sillä minä en tahdo, veljet, ettette olisi oman viisautenne varassa – pitää teitä tietämättöminä tästä salaisuudesta, että Israelia on osaksi kohdannut paatumus – hamaan siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on sisälle tullut” (j. 25). Paatumus ei ollut siis koko Israelia koskeva, vaan vain osaa, joskin hyvin suurta osaa. Tämä paatumus vallitsee siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle, siis maailmanloppuun asti. Professori Aapeli Saarisalo lisää käännökseensä ”osaksi” sanan jälkeen sanan ”aikaa”, mutta sitä ei ole alkutekstissä ja se on vastoin koko yhteyttä. Apostoli näet on koko näissä luvuissa 9-11 puhunut siitä, että osa uskoo ja osa ei usko.

”Kaikki Israel on pelastuva”

Kun apostoli sitten sanoo, että ”niin kaikki Israel on pelastuva” (j. 26), viittaa hän edellä puhumaansa. ”Niin” on samaa kuin ”sillä tavalla”. Alkukielen sana ei tarkoita ”sen jälkeen”. Sen jälkeen kun pakanain täysi luku on tullut sisälle, ei kukaan pelastu. ”Kaikki Israel” pelastuu edellä kerrotulla tavalla: Jumala oksastaa jälleen katkenneet Israelin oksat uskon kautta jaloon öljypuuhun, hengelliseen Israeliin eli Jerusalemiin eli Siioniin. Se on sitten se todellinen Israel, Israel hengen mukaan. Tämä on ymmärrettävä todella niin, ettei ”Jumalan sana olisi harhaan mennyt”. Kysymyksessä on siis hengellinen Israel. Jos ”kaikki Israel” tarkoittaisi lihallista Israelia, niin silloin kaikkien juutalaisten täytyisi pelastua, ei vain jonakin lopunaikana, vaan kaikkina aikoina. Mutta siitähän tässä ei ole kysymys. Ne, jotka opettavat koko lihallisen Israelin kääntymystä, ovat yleensä myös tuhatvuotisopin kannalla. He luulevat, että Israelin kääntymyksen jälkeen juutalaiset tekisivät lähetystyötä menestyksellisesti pakanain keskuudessa ja silloin vallitsisi erityinen rauhan aikakausi. Tähän he etsivät tukea joistakin Vanhan Testamentin ennustuksista. Erehdys on siinä, että nuo ennustukset eivät puhu maallisesta, vaan hengellisestä rauhasta ja siitä, kun evankeliumi lähti apostolien toimesta kaikkeen maailmaan. Apostolithan olivat juutalaisia. Kysymys ei ole jostakin vielä tulevasta ajasta, vaan Uuden Testamentin ajasta, jota apostolit sanovat ”viimeiseksi ajaksi” (esim. 1. Joh. 2: 18). Juutalaiset eivät voisi luullun kansallisen kääntymyksensä jälkeen tehdä lähetystyötä menestyksellisesti, koska juutalaisten paatumus kestää siihen asti, kunnes pakanain täysi luku on tullut sisälle? Lähetystyö olisi sen jälkeen turhaa ja toivotonta. Tässä näkyy, mihin ristiriitoihin joudutaan, kun ei pysytä selvässä Jumalan sanassa.

Israelin maallinen valtakunta

Monet eivät pysy siinä yksinkertaisessa uskossa, että jäännös juutalaisista kääntyy ja pelastuu ja että osa paatuu ja joutuu kadotukseen. Sen lisäksi, että he hylkäävät tämän selvän Raamatun opin, he panevat erityistä merkitystä Israelin maalliselle valtiolle. On tosin totta, että Israelin kansa on merkkinä täällä maailmassa. Jeesus sanoi: ”Totisesti minä sanon teille: Tämä sukukunta ei katoa, ennen kuin nämä kaikki tapahtuvat” (Matt. 24:34; Kirkkoraamattu puhuu tässä harhaanjohtavasti 'sukupolvesta', kysymyksessä on juutalaiset, siis sukukunta, eikä vain yksi sukupolvi.) Sitten Jeesus lisäsi: ”Taivas ja maa katoavat, mutta minun sanani ei katoa” Juutalaiset, vaikka he eivät suureksi osaksi uskokaan Jeesukseen, joutuvat olemassaolollaan todistamaan Jeesuksen sanan pitävän paikkansa. Niinpä kaikki ne, jotka ovat yrittäneet hävittää juutalaisia, ovat epäonnistuneet. Juutalaisia ei voi hävittää maailmasta, koska heidän täytyy olla merkkinä Jeesuksen sanan paikkansapitävyydestä. Siitä syystä he eivät ole myöskään sekaantuneet muihin kansoihin, vaan ovat vieraissa maissa vuosituhanten kuluessa säilyttäneet kansallisuutensa. Mutta juutalaiset eivät ole pelastuneet sen tähden, että he yhä olisivat Jumalan pyhä kansa.

Uudessa Testamentissa ei ole selvää kohtaa Israelin maallisesta valtakunnasta. Eräs kohta saattaa siihen viitata. Opetuslapset kysyivät: ”Herra, tälläkö ajalla sinä jälleen rakennat Israelille valtakunnan?” Jeesus vastasi: ”Ei ole teidän asianne tietää aikoja eikä hetkiä, jotka Isä oman valtansa voimalla on asettanut, vaan kun Pyhä Henki tulee teihin, niin to saatte voiman, ja te tulette olemaan minun todistajani sekä Jerusalemissa että koko Juudeassa ja Samariassa ja aina maan ääriin saakka” (Ap. t. 1:6-8). Jumala hallitsee paitsi armonvaltakunnassaan myös voimanvaltakunnassaan käyttäen siinä täällä maailmassa hyväkseen valtakuntia ja esivaltaa. Jeesuksen vastaus saattaa viitata siihen, että hän rakentaa voiman valtakunnan alueella Israelille valtakunnan. Sen ajat ja hetket Isä olisi asettanut oman valtansa voimalla. Sitä ei voisi ennustaa Raamatun nojalla, koska kristittyjen asia ei ollut lainkaan sitä tietää. Se olisi muutenkin asia, joka ei ollenkaan olisi hengellinen eli seurakunnan asia. Jeesus kehottaa opetuslapsia tekemään oman työnsä: saarnaamaan evankeliumia Kristuksesta kaikkialla maailmassa. Mitä Jumala sitten tekee oman voimanvaltakuntansa alueella, siitä kristittyjen ei tarvitse murehtia eikä se asia heille kuulu. Jos siis Jeesuksen sana sisältää viitteen Israelin maallisesta valtakunnasta, mikä on hyvin mahdollista, koska Jeesus on kaikkitietävä ja pitää kaiken voimassa, niin se sama sana tekee Israelin valtakunnasta puhtaasti maallisen asian. Tämä merkitsee myös sitä, että jos Israel ajetaan maastaan pois tai jos se häviää sodan, Raamattu ei ole rauennut tyhjiin. Uskomme ei kaadu, vaikka Israelin sotajoukot kaadettaisiinkin. Sen kyllä tiedämme Raamatusta, että Israelin kansa tulee olemaan vainottu, koska se on itsensä kironnut. Mutta silti sitä ei voida hävittää sukupuuttoon.

Lopuksi

Lopuksi vielä korostaisin sitä, että menettelemme väärin, jos otamme joitakin Vanhan Testamentin kuvaannollisia kohtia ja lähdemme niistä liikkeelle. Sen sijaan menettelemme oikein, kun lähdemme siitä, mitä Kristuksen apostolit opettavat. Paavali selvittää Israel-kysymyksen näissä luvuissa (Room. 9-11). Siitä on etsittävä Israelia koskeva selvä Raamatun oppi. Sen opetuksen valossa meidän on sitten tutkittava muita raamatunkohtia, jotka puhuvat Israelista.