HAJOTTAVAA YLPEILYÄ?

Halvar Sandell, pastori, Helsinki

Kirkkomme sekavassa tilassa kuullaan tästä kaoottisesta tilanteesta joidenkin suusta useinkin tämäntapaisia selityksiä: ”Joka tapauksessa meidän seurakunnassamme asiat ovat melko hyvin. Ei meillä ole paljonkaan valittamista. Monin paikoin asiat saattavat olla huonosti, mutta onneksi asiat meillä ovat kuitenkin suhteellisen hyvin. Tulemme kyllä toimeen. Ei täällä mitään järisyttäviä toimia tarvita. Meillä päin asiat ovat sentään jopa hieman paremmin kuin muualla maassa.”

Tämäntapaisessa puheessa ilmenevä ajatustapa voi olla hyvin vaarallinen. Se tuudittaa ihmisiä kuvittelemaan, että juuri näin asiat ovat hyvin siellä missä he itse harjoittavat kristillistä uskoaan. Varmuus rakentuu jostakin silmin nähtävästä, jota voidaan yhdessä toisten kanssa yksimielisesti pitää hyvänä. Raamatun avatessamme kohtaamme kuitenkin Herran Jeesuksen sanat Sardeen seurakunnalle: ”Sinulla on se nimi, että elät, mutta sinä olet kuollut” (Ilm. 3:1) tai Laodikean seurakunnalle: ”Sinä sanot: Minä olen rikas, minä olen rikastunut enkä mitään tarvitse; etkä tiedä, että juuri sinä olet viheliäinen ja kurja ja köyhä ja sokea ja alaston” (Ilm. 3:17). On mahdollista, että tämä on varsinainen totuus jossakin, missä yleisesti ajatellaan, että tietty seurakuntayhteys on hyvää. Kristuksen yleisarvio Sardeesta oli kielteinen, mutta hän totesi myös, että oli kuitenkin joitakin harvoja, jotka eivät olleet tahranneet vaatteitaan. Laodikeaan Kristus sanoi, että hän kurittaa ja nuhtelee kaikkia, joita hän pitää rakkaina. Otammeko vastaan Kristuksen kurituksen?

Vanhan testamentin väärät profeetat tunnistettiin siitä, että he sanoivat: ”Kaikki hyvin, kaikki hyvin” (Jer. 8:11), vaikka kaikki ei ollut hyvin. Tunnustukselle uskollisissa piireissä ei tietenkään yleisesti haluta sanoa mitään tällaista, mutta omissa riveissä ajatellaan mielellään: meillä asiat ovat kuitenkin melko hyvin! Siinä on vaara. Näin vältytään soveltamasta Uuden testamentin kehotuksia, koska kaikkihan on kuitenkin suhteellisesti ajatellen järjestyksessä.

Kirkonpalvelija, joka saa liian paljon kuulla olevansa parempi kuin muut papit tapaavat olla, tulee helposti tällaisten ylistävien sanojen sitomaksi ja ihmissuhteiden vangitsemaksi. Hän ei ole lahjomattoman vapaa eikä riippumaton saarnatessaan, vaan menettää oikean profeetallisen otteen.

Jeesus kutsuu meitä valvomaan

Meidän on otettava tarkoin vaarin siitä, mitä Jeesus sanoi valvomisesta. Jos yhteytemme perustuu siihen, että ”meillä asiat ovat melko hyvin”, voidaan päätyä siihen, että menemme yhdessä harhaan. Miten sitten asioihin tulee suhtautua terveesti ja oikein? Eikö ole luvallista iloita ja kiittää Jumalaa, jos Sana otetaan vastaan muutoin synkkänä aikana? Totta kai se on kiitosaihe. Toki meidän tuleekin olla iloisia, jos Sana kohtaa ymmärtämystä ja tavoittaa uusia ihmisiä. Meidän ei kuitenkaan pidä rakentaa varmuuttamme ulkoisiin havaintoihin siitä, että jotakin myönteistä tapahtuu. Elämä on monitasoista. Samassa seurakunnassa, jossa on jotakin iloitsemisen arvoista, voi olla kauniin julkisivun alle kätkeytyviä ongelmia. Voimme iloita siitä hyvästä, mikä tapahtuu, mutta meidän ei – kuten sanottu – pidä rakentaa sen varaan. Meidän tulee rakentaa Jumalan ja hänen lupaustensa varaan. Vallitseviin oloihin tuijottaminen johtaa aina ajan myötä harhaan. Meidän kirkollisten olojemme vertailu toisten vastaaviin oloihin ei saa tulla miksikään pääasiaksi. Lähtökohtamme ei saa olla se, mitä maailmassa esiintyy, vaan Sana itse ja sen opetus. Olemme ehkä sitä mieltä, että kaikki on melko hyvin, koska emme vertaa Sanaan vaan johonkin muuhun. Myös siitä, mikä Sanassa ei ole mukavaa ja mitä ei näytetä missään sovellettavan, meidän tulee ottaa vaarin, jos se kerran on Sanan selvä opetus. Emme voi koskaan puolustautua sanomalla: ”Nykyäänhän kaikilla on näin, tai kaikki tekevät näin.”

Nousemme joka päivä taisteluun, harjoittautumaan valvomisessa. Meidän tulee joka päivä tahtoa seurata Kristusta ja totella häntä. Ymmärrämme, että tämänpäiväinen, vähäiseltä näyttävä laiminlyöntimme voi huomenna tuottaa huonon sadon. Tänään kärsimme kirkollisissa oloissa isien pari sataa vuotta sitten tekemistä harha-askelista, joita ei koskaan ole perusteellisesti korjattu. Meidän ei pidä missään oloissa lannistua! Kristus tahtoo itse olla kanssamme, kun kohtaamme pahan maailman ja väärän kirkon halveksunnan. Mahdoton tilanne antaa tilaa harjoittaa uskoa.

Valvominen – oikea kirkollinen olotila

Liiallinen tyytyväisyys hyviksi kuvitelluissa omissa oloissa johtaa suureen välinpitämättömyyteen kristityistä, jotka ovat puhtaiden armonvälineiden ulottumattomissa ja joita eivät palvele oikein opettavat kirkonpalvelijat. Vapaaehtoinen aineellinen panostus oikean julistuksen ja sakramenttien toimittamisen tukemiseksi ei ole missään Pohjoismaissa riittävää. Syy on suuressa määrin juuri se, mistä tässä on puhuttu: ”Meillä asiat ovat tietyistä vaikeuksista huolimatta kuitenkin suhteellisen hyvin.” Aivan liian harvat kristityt ovat valveilla.

Meidän on yhdessä uskallettava kohdata katkera, alaston totuus. Ilman totuuden kohtaamista ei tapahdu kääntymistä eikä parannusta. Eikö lähes jokainen kirkon pappi pysy virassaan tekemällä tietyn joukon kompromisseja? Eikö olekin joukko asioita, joihin ei koskaan kajota – vaikka tiedetään, että niin tulisi kristillisessä kirkossa tehdä – kaikki vaikuttaa niin toivottomalta ja niin vaikealta; niinpä annetaan asioiden olla ja jatketaan palkan nostamista? Meidän tulee kääntyä! Emme saa kompromissin nimissä antaa väärien kompromissien lisääntyä vaan meidän tulee kysyä, mitä Sana opettaa.

Kristus on kutsunut meidät perustamaan oikean ulkonaisen kirkon, jossa ovat kaikki kirkon ulkonaiset tuntomerkit, ja elämään siinä. Tähän kutsumukseen me haluamme päästä. Emme halua jotakin vähempää kuin minkä Kristus on sanonut ja luvannut omilleen.

Suomennos: Jarmo Heikkilä