MUUT LEHDET:

NOIN 1000 SEURAKUNTAA KATOAA

Laaja rakennemuutos Ruotsin kirkossa

Ruotsin kirkossa 70 prosenttia seurakunnista ei täytä kirkkojärjestyksen vaatimusta jumalanpalveluksen viettämisestä vähintään kerran viikossa. Kolmen vuoden aikana noin 1000 Ruotsin kirkon seurakuntaa katoaa yhdistymisten myötä. Useampiakin on vaarassa kadota. Samalla joka neljäs diakoni ja joka viides pappi on siirtymässä eläkkeelle ennen vuotta 2010.

Ruotsin kirkko on erittäin laajan rakennemuutoksen edessä, joka muuttaa täysin itse seurakuntajaon. Kirkkojärjestyksen jumalanpalveluselämää koskevissa säännöissä on yleisluontoinen määräys, jonka mukaan jokaisessa seurakunnassa tulee viettää pääjumalanpalvelusta aina sunnuntaisin ja kirkollisina juhlapäivinä. Nykyään useilla seurakunnilla on erivapaus tästä säännöstä, ja usein läheisiin kirkkoherrakuntiin kuuluvilla seurakunnilla on yhteinen jumalanpalvelus.

Kirkolliskokouksen päätöksen mukaan seurakuntien on nyt toimittava tuon määräyksen mukaisesti, ja viimeistään vuodenvaihteessa 2005/06 ne seurakunnat, jotka eivät selviydy vaatimuksista, on lakkautettava tai yhdistettävä toiseen seurakuntaan.

Kävijät vähenevät

Muutokset tulee nähdä sen kriisin valossa, joka koskee Ruotsin kirkon ydintoimintaa, jumalanpalvelusta. Jumalanpalveluselämään osallistumisen laskevasta suuntauksesta ei voi erehtyä. Vuoden 1980 jälkeen jumalanpalveluskäyntien määrä on vähentynyt 25 prosenttia, 20,8 miljoonasta 15,4 miljoonaan. Kirkkopoliitikot ja tiedotusvälineet keskittyvät usein siihen, että kastettujen ja kirkon jäsenten muodostama passiivinen jäsenyys vähenee, mutta monin verroin nopeammin romahtaa aktiivinen jäsenyys, sanoo kirkkoherra Gösta Mellberg.

Liian vähän pappeja

Hän on tehnyt Kyrka och Folk -lehdessä julkaistun tutkimuksen, joka osoittaa, että vaatimus pääjumalanpalveluksen viettämisestä jokaisena sunnuntaina ja juhlapäivänä merkitsee, että 20 prosenttia seurakunnista lakkautetaan omatoimisuuden puutteen vuoksi. Lisäksi 20 prosenttia kokee saman kohtalon pappispulan tai huonon hallinnon vuoksi, vaikka niissä olisi edelleen halukkaita jumalanpalveluksessa kävijöitä.

Puolittaminen

Kyse on kaikkiaan lähes 1000 Ruotsin kirkon seurakunnasta, joita tällä hetkellä on 2225. Gösta Mellberg on tehnyt päätelmänsä analysoimalla huolellisesti nykyisten seurakuntien jumalanpalvelustilastoja.

Tällöin on otettava huomioon, että vuoden 2000 jälkeen on jo kadonnut 300 seurakuntaa; luku on suunnilleen yhtä suuri kuin 1800- ja 1900-luvuilla lakkautettujen seurakuntien kokonaismäärä, Gösta Mellberg sanoo.

Ei valkene

Pappispula on siis yksi syy monien seurakunnan katoamiseen. Tilanne ei näytä valoisammalta myöskään lähivuosina. Ehkä tämä suuri rakennemuutos voidaan nähdä yhtenä tapana kohdata suuret henkilöstön vähenemiset, jotka Ruotsin kirkon on otettava huomioon lähivuosina.

Asiayhteys on kuitenkin monilta hieman kätketty. Väitän silti, että jos papeista on pula, on niiden, jotka muista syistä haluavat lakkauttaa seurakuntien toimintaa, helpompi saada ajatuksilleen kannatusta, Gösta Mellberg sanoo. Ruotsin kirkon Seurakuntaliiton julkaiseman För-lehden mukaan 304 diakonia ja 637 pappia saavuttaa eläkeiän vuoteen 2010 mennessä. Jos yritetään nähdä vielä pidemmälle, ongelmat vaikuttavat Gösta Mellbergin mukaan yhä suuremmilta, erityisesti muiden henkilöstöryhmien kuin pappien osalta.

Huono jälkikasvu

Pappien ja diakonien tavoin myös suuri osa kirkkojen vahtimestareista ja kamreereista jää eläkkeelle lähitulevaisuudessa. Kirkkomuusikoista 16 prosenttia saavuttaa eläkeiän vuoteen 2010 mennessä, ja tätä lukua on tarkasteltava siihen nähden, että kirkkomuusikkokoulutukseen hakevien määrä jo nyt on pieni. Myös seurakuntien kasvatustyöntekijöiden kohdalla kysyntä lisääntyy. Pedagogikoulutukseen hakevien määrä on viime vuosina ollut niin pieni, että Edelvikin (Västerbotten) ja Jämshögin (Blekinge) kansankorkeakouluissa olleet koulutuslinjat on lakkautettu ja ainoassa jäljellä olevassa koulutuslaitoksessa Sigtunassa on tästä huolimatta vaikea täyttää koulutuspaikkoja.

Daniel Wärn

Kyrka och Folk/ Dagen

KIRKON TULEVA ROMAHDUS TEOLOGISEN RAPPION SEURAUSTA

Kun kristittynä ja pappina pohdin, mihin Ruotsin kirkko on matkalla, liittymäkohdat Itä-Saksaan (DDR) tulevat mielestäni yhä ilmeisemmiksi. Mitä pidemmälle aika kului, sitä mielettömämmäksi tilanne kävi. Loppua kohti kansakuntaa ylläpidettiin keinotekoisesti – valtiomuodostelmaa puolusteltiin kaunopuheisuudella, johon edes sen omat edustajat eivät uskoneet – valta nojasi taantumuksellisuuden, valheen ja julmuuden sekoitukseen. Monia länsieurooppalaisia ulkonäkö hämäsi, ja he pitivät DDR:ää yhtenä harvoista toimivista kommunistimaista. He eivät kuitenkaan oivaltaneet, että maan moraalista uskottavuutta nakerrettiin koko ajan. Kansakunta alkoi yhä enemmän muistuttaa lahoa puuta ja yhtäkkiä – puff! – sitä ei enää ollut. Itä-Saksan valtiomuodostelma romahti 1989-90.

Minä ja moni muu kanssani kysymme nyt: Milloin Ruotsin kirkko romahtaa? Minusta on pitkään tuntunut ikään kuin lähtölaskenta olisi ollut käynnissä jo jonkin aikaa. Ei kestä kauan kunnes organisaatio luhistuu, romahtaa sisäisen sortumisen seurauksena. Ehkä siihen menee viisi vuotta, korkeintaan kymmenen.

Monet kristityt ympäri maan ovat yleensä samaa mieltä. Tässä osassa maata, jossa asun, Västergötlandissa Göteborgin hiippakunnassa, useat papit ovat samaa mieltä. Nyt olen huhupuheista ymmärtänyt, että myös jotkut eläkkeellä olevat piispat ovat alkaneet olla samaa mieltä analyysistämme. On jopa aihetta olettaa, että useat henkilöt kirkon johtavissa asemissa – eli joukko piispoja ja kirkkohallituksen ja kirkolliskokouksen jäseniä – ovat kaikessa hiljaisuudessa oivaltaneet, mihin kehitys johtaa. Seinälle kirjoitetaan yhä lisää kirjaimia.

Esitän kolme syytä siihen, miksi oletan romahduksen olevan lähellä.

* Kirkkohallitus on vastikään julkaissut selvityksen kirkko-organisaation taloudellisista näkymistä. Ne ovat synkkiä, erittäin synkkiä.

Professori Jørgen Straarup osoittaa selvityksessään (SKU 2003:1), että useat kirkkoherrakunnat eivät selviä taloudellisesti vaan niiden on liityttävä suurempiin yksiköihin.

Kuntien yhdistäminen vuonna 1970 tulee uusintana, nyt kirkon alueella. Hän osoittaa useita kirkkoherrakuntia, jotka eivät pysty selviytymään edes lyhyttä aikaa. Mitkä hiippakunnat sitten kärsivät? Niin, jotkut epäkirkollisimmista hiippakunnista – erityisesti Visby, Härnösand ja Karlstad – joutuvat taloudelliseen tulikasteeseen. Selviytyvätkö ne siitä? Lisäksi suuret osat kirkollisimmista hiippakunnista – Växjö, Luleå ja Göteborg – kärsivät pahiten ydinalueillaan. Ei ole sattumaa, että Luleån, Härnösandin ja Karlstadin piispat ovat kokoontuneet hätäkokoukseen! (Nya Dagen 20.8.03) Eikö sitten ole voittajia? Kyllä, maallistuneilla suurkaupunkialueilla, jotka ovat kauttaaltaan vailla kirkkokansaa (Tukholma, Göteborg, Malmö), odotetaan olevan runsaasti pappeja ja rahaa.

* Kirkkoherra Gösta Mellberg on huomiota herättäneessä artikkelissa nähnyt samankaltaisen mallin organisaatiotasolla (Kyrka och Folk 26-27/03, Nya Dagen 17.7.03). Hänen mukaansa noin puolet Ruotsin kirkon 2225 seurakunnasta katoaa lakkauttamisen tai yhdistämisen seurauksena lähivuosina (ellei kirkkojärjestystä muuteta). Miksi? Niin, sadat seurakunnat eivät selviä kirkkojärjestyksen perustavasta kohdasta: ne eivät enää kerää jumalanpalvelukseen kansaa joka sunnuntai. Muita on pakko lakkauttaa paikallisen omatoimisuuden puutteen vuoksi, tai koska vapaiden papinvirkojen täyttäminen on vaikeaa jne. Kaikessa hiljaisuudessa muutos on jo aloitettu Skaran ja Lundin hiippakunnissa. Näissä hiippakunnissa, joissa on ollut lukuisia pikkuseurakuntia, on nyt muodostettu jättiyksiköitä, jotka muistuttavat nykyisiä suurkuntia. Yksinomaan viimeisten kolmen-neljän vuoden aikana 300 seurakuntaa on kadonnut – yhtä paljon kuin katosi 1800- ja 1900-luvuilla yhteensä! Puolustusvoimat kärsi 1990-luvulla joukko-osastojen kuolemasta. Nyt tulevat seurakuntien kuolemat.

* Suuri osa kirkollisista tilastoista osoittaa alaviistoon. Rajuinta on pyhäkoulun alalla. Kun vuonna 1970 Ruotsin kirkon pyhäkouluissa kävi 96 000 lasta, nyt kävijöitä on 3 500 (Göteborgs Stifts-tidning 30-31/2003)!

Kirkko ei toki seiso eikä kaadu pyhäkoulun mukana, jota on osittain korvattu muulla lapsi- ja nuorisotyöllä. On kuitenkin muita, vakavampia suuntauksia. Konfirmaatiolla käynti vaikuttaa olevan katoava tapa. Viime vuonna konfirmoitiin 39 prosenttia maan 15-vuotiaista (47 prosenttia kirkon jäsenistä) – 1970 konfirmoitiin 81 prosenttia kaikista maan 15-vuotiaista!

Ruotsin kirkko menettää yhä enemmän kansankirkon luonnettaan ja yhä useammat eroavat siitä. Uskontososiologi Jonas Bromanderin (Svensk Kyrkotidning 31-32/2003) mukaan Ruotsin kirkossa on noin 15 vuoden kuluttua miljoona jäsentä nykyistä vähemmän. Koska monet eroavista ovat korkeapalkkaisia ja siis suorittaneet korkeita kirkollisia maksuja, kun taas useimmat uudet jäsenet ovat (syli)lapsia, taloudelliset seuraamukset ovat erittäin tuntuvia.

Kun näin pitkälle on tultu, voidaan luonnollisesti kysyä: miksi Ruotsin kirkko on joutunut tähän tilanteeseen? Mitä me voimme ja mitä meidän pitää tehdä tulevaisuuden varalta? Kirkkohistorioitsijana uskon, että voidaan esittää useita syitä, miksi tilanne on käynyt niin katastrofaaliseksi. Mainitsen vain yhden, yhden tärkeimmistä: erityisesti 1900-luvulla kirkon johdon valinta on ollut seurata kansalaismielipidettä Jumalan Sanan sijasta. Egyptin lihapatoja on pidetty parempana kuin vaeltamista Herran kanssa Siinain erämaassa.

Tottelemattomuus Jumalan Sanaa kohtaan kostautuu aina ja aiheuttaa ketjureaktion. Synti synnyttää syntiä. Miten täynnä vettä allas onkin, vesi juoksee pois, jos tulppa otetaan pois. Organisaation romahdusta on siis edeltänyt teologinen romahdus.

Meitä on useita ihmisiä, satoja pappeja ja tuhansia kirkkokristittyjä, jotka syvästi surevat Ruotsin kirkon rappiota ja tulevaa romahdusta. Taistelemme eri tavoin paikallisissa ja kansallisissa yhteyksissä, jotta Ruotsin kirkon hengellinen perintö siirrettäisiin eteenpäin, silloinkin kun kirkko-organisaatio pian romahtaa.

Kun luhistuminen tapahtuu, on tärkeää, että Ruotsin kirkon kerran niin rikas hengellinen perintö, Raamattuun pitäytynyt luterilaisuus, ei katoa. On tärkeää, että tulevaisuudessakin tarjotaan evankeliumi Ruotsin kansalle!

Kaikilla meillä evankelis-luterilaisilla kristityillä, niin papeilla kuin maallikoilla, on korvaamattoman tärkeä tehtävä rakentaa Ruotsin kirkko raunioista. Työ on tarpeen aloittaa jo nyt!

Miten siinä tulee toimia, sitä ei todellakaan tarvitse epäröidä. Riittää, kun luemme Raamatusta Esran ja Nehemian kirjoja. Niissä kuvataan tilanne, joka muistuttaa omaamme.

Rune Imberg

Dagen

Suomennos: Jarmo Heikkilä