VANHURSKAUTTAMINEN ON JUMALAN TUOMIOPÄÄTÖS

Teemu Haataja, diakoni, Pushkin

Yksi luterilaisen kirkon keskeisimmistä opinkohdista on vanhurskauttaminen. Siinä Jumalan anteeksiantava rakkaus kohtaa syntisen ihmisen, julistaa tuomiopäätöksen ja antaa hänelle iankaikkisen elämän.

Vanhurskauttaminen on yksi kirkkomme keskeisimmistä opinkohdista, jopa niin keskeinen, että sitä kutsutaan Tunnustuskirjoissamme opiksi, jonka varassa kirkko seisoo tai kaatuu (articulus stantis et cadentis ecclesiae). Siinä on kysymys siitä, miten Jumalan anteeksiantava rakkaus kohtaa ihmisen ja antaa syntiselle iankaikkisen elämän.

Heprean kielessä ’vanhurskauttamista’ vastaa termi tsadaq. Sitä käytetään mm. 5. Mooseksen kirjassa: ”Jos syntyy riita miesten välillä ja he astuvat oikeuden eteen ja heidät tuomitaan, syytön syyttömäksi ja syyllinen syylliseksi...” (5. Moos. 25:1). Termin sanatarkka merkitys on ’julistaa vanhurskaaksi’.

Kuten yllä olevasta raamatunkohdasta käy ilmi, vanhurskauttaminen on tuomiopäätös, julistus vanhurskautetun laillisesta asemasta. Vanhurskauttaminen on tuomiopäätös myös teologiassa. Silloin sen vain julistaa Jumala.

Uuden Testamentin kreikassa heprean termiä tsadaq vastaa verbi dikaioo. Pyhä Paavali käyttää sitä mm. Roomalaiskirjeessä: ”Mutta töitä tekevälle ei lueta palkkaa armosta, vaan ansiosta, mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi” (Room. 4:4-5). Kuten hepreassa, myös kreikassa vanhurskauttamisen luonne on yksiselitteisen selkeä: se on Jumalan tuomiopäätös; Jumala vanhurskauttaa jumalattoman, ansiottoman syntisen tuomiopäätöksellään.

Paavali kirjoittaa: ”Sillä kaikki ovat syntiä tehneet ja ovat Jumalan kirkkautta vailla ja saavat lahjaksi vanhurskauden hänen armostaan sen lunastuksen kautta, joka on Kristuksessa Jeesuksessa, jonka Jumala on asettanut armoistuimeksi uskon kautta hänen vereensä, osoittaaksensa vanhurskauttaan, koska hän oli jättänyt rankaisematta ennen tehdyt synnit jumalallisessa kärsivällisyydessään, osoittaaksensa vanhurskauttaan nykyajassa, sitä, että hän itse on vanhurskas ja vanhurskauttaa sen, jolla on usko Jeesukseen” (Room. 3:23-26). Tämän Raamatun todistuksen perusteella voimme tiivistää vanhurskauttamisen kolmeen pääkohtaan. Vanhurskauttaminen tapahtuu:

1. Kristuksen tähden (propter Christum)

2. uskon kautta (per fidem)

3. yksin armosta (sola gratia).

Lähdemme tarkastelemaan vanhurskauttamisopin rakennetta näistä pääperiaatteista käsin.

1. Kristuksen tähden

Synnin vakavin seuraus on ikuinen kuolema eli kadotustuomio. Jumala on olemukseltaan vanhurskas eikä voi hyväksyä syntiä. Siksi Hän ei voi suhtautua siihen välinpitämättömästi. Paavali kirjoittaa: ”...kuolema on tullut kaikkien ihmisten osaksi, koska kaikki ovat syntiä tehneet” (Room. 6:23). Synnin palkka on kuolema. Synti periytyy jokaiselle ihmiselle perisyntinä. Siksi kaikki ovat omassa varassaan, ilman Jumalan armahdusta iankaikkisen kadotustuomion alaisia. Emme voi sovittaa syntejämme emmekä ansaita iankaikkista elämää teoillamme.

Jumalan rakkaus on kuitenkin absoluuttista. Siksi Hän, vanhurskas ja pyhä Kaikkivaltias, on itse ottanut kantaakseen koko ihmiskunnan kaikki synnit. Tämän Hän teki lähettämällä Pyhän Kolmiyhteyden toisen persoonan, Jeesuksen Kristuksen, Jumalan Pojan, sijaiskärsijäksi, jota rangaistiin kaikkien ihmisten kaikista synneistä. Tämä Kristuksen uhri toi täydellisen sovituksen jokaiselle. ”Ja hän on meidän syntiemme sovitus; eikä ainoastaan meidän, vaan myös koko maailman syntien” (1. Joh. 2:2). ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan” (2. Kor. 5:19). Kristuksen sovitustyön tähden Jumala on antanut anteeksi koko maailman kaikki synnit. Tämä on ns. objektiivinen, yleinen vanhurskauttaminen. Koska Kristus sovitti jokaisen ihmisen kaikki synnit, Jumala on antanut jokaiselle anteeksi ja jättänyt lukematta meille meidän rikkomuksemme.

Tämä Jumalan tuomiopäätös ei riipu millään tavoin ihmisistä, se on valmis tosiasia. Kristuksen tähden koko maailma on päästetty synnistä. Kirkkomme Tunnustuskirjoissa sama on ilmaistu yhdellä lauseella: ”Vanhurskautus tapahtuu Kristuksen vanhurskauden perusteella” (FC SD III,17).

2. Uskon kautta

Jumalan anteeksiantava rakkaus kohtaa ihmisen kristillisessä uskossa Jeesukseen Kristukseen. Usko ei ole ihmisen omiin ajatuksiin perustuva ideologia vaan Pyhän Hengen lahja. Pyhä Henki synnyttää ja ylläpitää uskon Sanan ja sakramenttien kautta.

Objektiivinen, ulkopuolellamme oleva armotuomio eli vanhurskauttaminen tarjotaan meille lahjaksi armonvälineissä. Kasteessa, Sanassa ja ehtoollisessa Jumala on läsnä ja antaa armonsa. Ihminen on Jumalan rakkauden passiivinen objekti, joka ottaa vastaan Jumalan armon uskolla. Tämä niin sanottu subjektiivinen, omakohtainen vanhurskauttaminen on siis Kristuksen kaikkia koskevan armotuomion (objektiivisen vanhurskauttamisen) lukeminen meidän hyväksemme.

Luterilaisen kirkon tunnustuskirjojen kokoelmaan kuuluvan Yksimielisyyden ohjeen tiivistelmässä sanotaan: ”Me uskomme, opetamme ja tunnustamme, että Raamatun kielenkäytön mukaan sana ’vanhurskauttaminen’ merkitsee tässä yhteydessä samaa kuin absoluutio, synneistä vapaaksi julistaminen” (FC III, 7). Solida Declaratio (Yksimielisyyden ohje, Täydellinen selitys, toim. huom.) tiivistää saman seuraavasti: ”Vanhurskauttaminen merkitsee siis tässä yhteydessä vanhurskaaksi ja synnittömäksi julistamista ja synnin iankaikkisesta rangaistuksesta vapauttamista” (FC SD III, 17). Vanhurskauttaminen on pelkkä syntien anteeksiantamus, ja se tapahtuu vain omakohtaisen uskon (fides specialis) kautta. Epäuskolla ihminen torjuu Jumalan armon ja jää näin kadotustuomion alaiseksi.

Raamatullista, luterilaista vanhurskauttamisoppia luonnehditaankin forenssis-imputatiiviseksi. ’Forenssinen’ tarkoittaa oikeudellista. Tämä viittaa siihen tosiasiaan, että vanhurskauttaminen on Jumalan tuomiopäätös. ’Imputatiivinen’ tulee latinan verbistä imputare, joka merkitsee ’hyväksi lukemista’. Teologiseen kieleen imputaatio on tullut kreikan kielen sanasta logitzomai. Paavali käyttää termiä käsitellessään vanhurskauttamista mm. Roomalaiskirjeessä. Raamatussamme termi on aivan oikein käännetty ilmauksella ’lukea vanhurskaaksi*: ”Aabraham uskoi Jumalaa, ja se luettiin hänelle vanhurskaudeksi” ja: ”Aabrahamille luettiin usko vanhurskaudeksi” (Room. 4:3, 9).

Vanhurskaaksi lukeminen on oikeudellinen suoritus. Jumala lukee uskon vanhurskaudeksi, koska usko tarttuu Kristukseen. Kristuksen sovitustyö luetaan uskon kautta kristityn hyväksi eikä hänelle lueta syyksi hänen syntejään. Quenstedt, yksi luterilaisen puhdasoppisuuden suurimmista teologeista, ilmaisee tämän seuraavasti:

”Imputaatio on todellinen hyväksilukeminen. Jumalan tuomiopäätöksen mukaan Kristukseen uskova syntinen on päästetty synnistä ja Kristuksen vanhurskaus on todella luettu hänelle” (Systema, p. III C. 7, P 1, Tb. 19).

Vanhurskauttaminen ei ole ihmisessä tapahtuva prosessi vaan kertakaikkinen akti, Jumalan vanhurskauttava tuomio (kreikaksi dikaioma), jossa Jumala lukee jumalattoman syntisen vanhurskaaksi eli itselleen kelpaavaksi Kristuksen sovitustyön perusteella.

3. Yksin armosta

Kaiken perusta on Jumalan armo: ”...sillä armosta te olette pelastetut, uskon kautta, ette itsenne kautta – se on Jumalan lahja” (Ef. 2:8). Jumala vanhurskauttaa ja pitää syntisen yhteydessään armosta. Luther tiivistää tämän Isä meidän -rukouksen viidettä pyyntöä (“...anna meille meidän syntimme anteeksi...”) selittäessään seuraavasti: ”Pyydämme tässä rukouksessa, ettei taivaallinen Isä ottaisi huomioon syntejämme eikä niiden vuoksi torjuisi pyyntöjämme. Sillä me emme ensinkään ansaitse sitä, että saisimme mitä pyydämme, vaan Jumala tahtoo antaa meille kaiken armosta. Me teemme näet joka päivä paljon syntiä emmekä ole ansainneet mitään muuta kuin rangaistuksen” (VK, III, 16). Kristitty on elämänsä loppuun asti itsessään syntinen, mutta Kristuksessa vanhurskas ja pyhä (simul iustus et peccator), ei olemuksellisesti vaan hyväksilukemisen perusteella (tantum imputatione).

Hyvät teot ovat uskon seurausta. Ne eivät ole ansioita, eikä niillä täydennetä vanhurskautta, vaan ne tehdään Jumalan Hengen vaikutuksesta Jumalan kunniaksi. Niihinkin sekoittuu pahoja ajatuksia ja motiiveja, koska me olemme syntisiä, mutta silti ne ovat Jumalan silmissä hyviä tekoja, koska ne tehdään Kristuksen vaikutuksesta uskossa häneen. Pyhityskin on armoa. Soli Deo Gloria.

Inkerin kirkko 1/2003, s. 16-17.

Käytetyt lyhenteet:

FC = Yksimielisyyden ohje, tiivistelmä

FC SD = Yksimielisyyden ohje, täydellinen selitys

VK = Vähä katekismus