Halvar Sandell,
pastori, Helsinki
Äskettäisillä Helsingin kirkkopäivillä oli
puhujavieraana kristinuskon perustotuudet kieltävä piispa Spong Yhdysvalloista.
Spongin tunnustautuu Darwinin
kehitysoppiin. Tältä pohjalta hän kieltää mm. syntiinlankeemuksen
historiallisuuden sekä Kristuksen sovitustyön. Hänen vierailuunsa liittyen
julkaisivat Uusi tie (22.5.) ja Kotimaa (23.5.) joidenkin konservatiivisten
pappien (Eskola, E. Junkkaala, Mäkelä, Suokunnas, T. Laato ym.) kirjoituksen,
jossa kritisoidaan Spongia ja hänen kutsumistaan kirkkopäiville puhumaan.
Sandellin puheenvuorossa valaistaan tärkeää näkökohtaa, joka ei tule näkyviin
em. konservatiivien kirjoituksessa.
Piispa John Shelby Spongin
(Episkopaalikirkko, USA) oppi on jokaisessa tärkeässä kohdassa väärä. Hän ei
usko edes, että persoonallinen Jumala on olemassa. Tietysti kaikki
kristinuskoon vähänkin vakavasti pitäytyvät torjuvat tällaiset käsitykset;
sehän on itsestään selvää. Vakavat johtopäätökset on tehtävä, kun tällaista
ilmenee kirkossa, joka väittää olevan evankelis-luterilainen. Ei riitä, että
ilmaistaan oma poikkeava mielipide, vaan tilanne vaati jotakin paljon
jämerämpää. Varmaankin jotkut mielipideilmaisun allekirjoittajat haluavat
kiitettävästi ja reilusti vastustaa harhaa. Vaaditaan kuitenkin jotakin
radikaalimpaa. Tässä ei ole kysymys kavalasta harhaopista, jonka paljastaminen
vaatii suurta teologista taitoa, vaan nyt kielletään yksinkertaisesti koko
kristinuskon sisältö – vieläpä Jumala. Tämän mukaisesti pitäisi asiassa myös
toimia.
Sillä ei ole paljon merkitystä, että
pystytään ainoastaan protestoimaan ja vasta sellaista harhaa vastaan, jonka
patapakanalliset ihmisetkin tietävät olevan täysin kristillisen uskon
ulkopuolella. Nyt ei ollut kyse lampaan vaatteissa tulevan suden
paljastamisesta, vaan sudesta, joka näyttää avoimesti kulmahampaansa. Se, että
korkeasti oppinut teologi vasta tässä vaiheessa huomaa jotakin olevan pahasti
vinossa, todistaa pikemminkin häntä vastaan kuin hänen puolestaan.
Tämä protestoiva ryhmä on pitkään ollut sillä
linjalla, että se voi toimia täydellisessä sakraalisessa yhteydessä (ainakin
siinä tapauksessa, ettei naispappeja ole paikalla) sellaisten piispojen ja
tuomiokapitulien kanssa, jotka sietävät Räisäsen, Sandelinin, Myllykosken ja
Kylliäisen oppeja. Se, että he esittävät Spongin vierailun kansankirkollisesta
elämästä hyvin poikkeavaksi kirkon imagoa häiritseväksi signaaliksi, kertoo
heidän ylläpitävän jonkinlaista epätodellista idylliä ja illuusiota.
Seppo Suokunnas, yksi allekirjoittajista,
antoi hyvin valitettavan kommentin myöhemmin (Sanansaattaja 5.6). Suokunnasta
piinaa, että hän tuli sanoneeksi Suomen piispojen olevan vastuussa Spongin
mahdollisuudesta esiintyä kirkkopäivillä. Tässähän allekirjoittajat olivat
oikeassa. Heidän lähtökohdistaan tämä oli jopa hyvin sanottu. Ongelmaksi jää,
minkälaiset ovat kriitikkojen piispojen sallivasta linjasta tekemät
johtopäätökset käytännössä.
Siis mitä mieltä on tällaisessa protestissa
ja kritiikissä? Ne, jotka kutsuivat Spongin, osasivat varmasti arvata, että
konservatiivit esittävät tällaisen mielipideilmaisun. Siitä on heille jopa hyötyä,
koska vahvistus siitä, että ”taantumukselliset” eivät tahdo tätä ”uutta”, antaa heille lisää pontta. Samaan aikaan näiden Spongille tilaa
antavien ja järjestävien ei tarvitse ensinkään pelätä, että protestoiva joukko
lausuisi anateemoja ja julistaisi kirkonkirousta heille. Hyvin todennäköisesti
piispat, jotka sallivat sekä spongien että konservatiivien toimia kirkossa,
sopivat tälle protestoivalle ryhmälle jatkossakin. Ikävä kyllä.
Valitettavasti konservatiivien protesti, jos
se jää pelkäksi mielipideilmaisuksi – toivon, ettei näin ole kaikkien
allekirjoittaneiden kohdalla, palvelee lähinnä status quota ja vain nopeuttaa
kirkon rappeutumista.