APOSTOLINEN USKO ELÄÄ

Oikea oppi ja käytäntö

Roger Pettersson, TM, Larsmo

Aiheenani on Apostolinen usko elää – oikea oppi ja käytäntö. Aluksi käymme läpi joitakin Raamatun kohtia Raamatun tutkistelussa. Ja sen jälkeen otamme joitakin esimerkkejä kirkkohistoriasta.

RAAMATUN TUTKISTELUA

Aiheellani on lähtökohtansa lähetyskäskyssä. Jeesus sanoi siinä muun muassa: ”Opettakaa heitä pitämään kaikki, mitä minä olen käskenyt teidän pitää.” Toisessa käännöksessä sanotaan: ”Opettakaa heitä pitämään kaikki käskyt, jotka minä olen antanut.” Jeesus oli opettanut opetuslapsia, ja tätä opetusta opetuslasten tuli antaa ja siinä pysyä. Joten apostolien opetus voidaan nähdä Jeesuksen opetuksen eteenpäinviemisenä ja toistamisena.

On tietysti myös muita raamatunkohtia, joissa käy esiin tämä Jeesuksen apostoleille antama tehtävä. Yksi näistä kohdista on Johanneksen evankeliumin 20. luku. Tutkistelemme hieman tätä kohtaa: ”Niin Jeesus sanoi heille jälleen: ’Rauha teille! Niin kuin Isä on lähettänyt minut, niin lähetän minäkin teidät.’ Ja tämän sanottuaan hän puhalsi heidän päällensä ja sanoi heille: ’Ottakaa Pyhä Henki. Joiden synnit te anteeksi annatte, niille ne ovat anteeksi annetut; joiden synnit te pidätätte, niille ne ovat pidätetyt’” (Joh. 20:21-23).

Käsittääkseni meidän tulee ajatella myös sitä, mitä Jeesus sanoi opetuslapsilleen ennen kuin hän kärsi. Johanneksen evankeliumista löytyy pitkä Jeesuksen jäähyväispuhe. Esimerkiksi luvussa 15 Jeesus puhuu itsestään totisena viinipuuna. Ja tämä kuva totisesta viinipuusta liittyy Jeesuksen puheessa neuvoon pitäytyä hänessä ja hänen yhteydessään. Esimerkiksi jakeessa 7: ”Jos te pysytte minussa ja minun sanani pysyvät teissä, niin anokaa, mitä ikinä tahdotte, ja te saatte sen.” Jakeessa 10: ”Jos te pidätte minun käskyni, niin te pysytte minun rakkaudessani, niin kuin minä olen pitänyt Isäni käskyt ja pysyn hänen rakkaudessaan.”

Tässä meillä on selkeä opetus pysymisestä Jeesuksen opissa. Erityisesti rakkauden käskyssä on kysymys rakkaudesta, joka on valmis uhraamaan elämänsä. Siitä voimme lukea luvusta 14, jakeesta 21: ”Jolla on minun käskyni ja joka ne pitää, hän on se, joka minua rakastaa. Mutta joka minua rakastaa, häntä minun Isäni rakastaa ja minä rakastan häntä ja ilmoitan itseni hänelle.” Jeesus antoi opetuslapsille tärkeitä kehotuksia, joista heidän tuli pitää kiinni. Siksi hän lupaa heille myös Pyhän Hengen, totuuden Hengen, joka auttaa heitä. Siitä voimme lukea luvusta 17, ja kun luemme tämän, ymmärrämme, että juuri tämä hänen sanassaan pysyminen on keskeistä hänen ylimmäispapillisessa rukouksessaan. Jakeet 14-19: ”Minä olen antanut heille sinun sanasi, ja maailma vihaa heitä, koska he eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole. En minä rukoile, että ottaisit heidät pois maailmasta, vaan että sinä varjelisit heidät pahasta. He eivät ole maailmasta, niin kuin en minäkään maailmasta ole. Pyhitä heidät totuudessa, sinun sanasi on totuus. Niin kuin sinä olet lähettänyt minut maailmaan, niin olen minäkin lähettänyt heidät maailmaan. Ja pyhitän itseni heidän tähtensä, että myös he olisivat pyhitetyt totuudessa.” Jeesus tiesi, etteivät opetuslapset voisi pitää kiinni totuudesta omin voimin. Ja siksi hän rukoilee Isää, että Isä pitäisi heidät sanassa. Voima on ainoastaan Sanassa. On pysyttävä Sanassa, että voi pitää kiinni Sanasta. Jeesus ei ollut levoton, mitä tulee sanan voimaan. Hän tiesi, ettei se palaa tyhjänä. Hän tiesi myös, että Sana tavoittaisi aina vain useampia, ja aina vain useammat tulisivat uskoon. Ja siksi hän rukoilee Johanneksen evankeliumin 17. luvun jakeessa 20: ”Mutta en minä rukoile ainoastaan näiden edestä vaan myös niiden edestä, jotka heidän sanansa kautta uskovat minuun.”

Voimme nyt siis tehdä yhteenvedon siitä, mitä tähän mennessä olemme sanoneet. Jeesus opetti opetuslapsia ja rukoili, että he pysyisivät oikeassa opissa. Myös meidät on suljettu tähän esirukoukseen. Jeesus rukoili, että mekin pysyisimme totuudessa.

Nyt katsahdamme hieman siihen, miten opetuslapset hoitivat sitä opetusvirkaa, jonka Jeesus oli heille antanut. On täysin selvää, että opetuslapset pysyivät uskollisina Jeesuksen opetukselle. He myös pitivät huolen siitä, että Jeesuksen elämä ja hänen tekonsa kirjoitettiin evankeliumeihin. Apostolien opetus oli täysin yhtäpitävää Jeesuksen opetuksen kanssa. Katsomme nyt erästä esimerkkiä apostolien opetuksesta. Se on toisesta Korinttolaiskirjeestä. Käymme läpi neljä kohtaa toisesta Korinttolaiskirjeestä. Ja tämä on vain yksi esimerkki siitä, kuinka opetuslapset pitivät kiinni Jeesuksen opista.

Ensin 2. Kor. 1:18-22: ”Mutta Jumala sen takaa, että puheemme teille ei ole ’on’ ja ’ei’ sillä Jumalan Poika, Kristus Jeesus, jota me, minä ja Silvanus ja Timoteus olemme teidän keskellänne saarnanneet ei tullut ollakseen ’on ja ei’ vaan hänessä tuli ’on’. Sillä niin monta kuin Jumalan lupausta on, kaikki ne ovat hänessä ’on’. Sen tähden tulee hänen kauttaan myös niiden ’amen’ Jumalalle kunniaksi meidän kauttamme. Mutta se, joka lujittaa meidät yhdessä teidän kanssanne Kristukseen ja joka on voidellut meidät on Jumala, joka myös on pannut meihin sinettinsä ja antanut Hengen vakuudeksi meidän sydämiimme.”

Paavali on uskollinen, koska Jumala on uskollinen. Siksi hän ei puhu mistään ”jos”:sta, vaan hän sanoo ”kyllä” on ”kyllä” ja ”ei” on ”ei”. Ja Henki on vakuus tästä.

Sitten katsomme 2. Kor. 3:4-6: ”Tämmöinen luottamus meillä on Kristuksen kautta Jumalaan, ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin ikään kuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, joka meillä on, on Jumalasta, joka myös on tehnyt meidät kykeneviksi olemaan uuden liiton palvelijoita, ei kirjaimen vaan Hengen, sillä kirjain kuolettaa, mutta Henki tekee eläväksi.” He puhuivat siis Jumalan antamin sanoin. He ammensivat evankeliumin lähteestä, eivätkä omista varastoista. He olivat Hengen johtamia.

Yksi esimerkki siitä, miten Paavali puhuu Jumalan sanoja sieltä evankeliumin lähteestä, löytyy 2. Kor. 5:19-20:stä. Siinä Paavali puhuu Kristuksen vanhurskaudesta. ”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan ja hän uskoi meille sovituksen sanan Kristuksen puolesta me siis olemme lähettiläinä ja Jumala kehottaa meidän kauttamme, me pyydämme Kristuksen puolesta, antakaa sovittaa itsenne Jumalan kanssa.”

Menemme sitten 2. Kor. 6:een nämä ajatukset mielessämme. Jae 14. ”Älkää antautuko kantamaan vierasta iestä yhdessä uskottomien kanssa, sillä mitä yhteistä on vanhurskaudella ja vääryydellä, tai mitä yhteyttä on valkeudella ja pimeydellä. Ja miten sopivat yhteen Kristus ja Beliar, tai mitä yhteistä osaa uskovaisella on uskottoman kanssa.” Jakeessa 17 sanotaan: ”Sen tähden, lähtekää pois heidän keskeltänsä ja erotkaa heistä, sanoo Herra, älkää saastaiseen koskeko, niin minä otan teidät huostaani.” Meidän tulee vakavasti miettiä tätä. Apostoli kehottaa korinttolaisia ottamaan etäisyyttä. Miksi? Siksi, että he pysyisivät kirkkaassa evankeliumin opissa. Juuri siinä, jota hän oli opettanut luvussa viisi. Evankeliumia täytyi suojella harhaoppeja vastaan juuri korinttolaisten itsensä tähden. Heidän ei tullut antaa sen päästä esiin ja tartuttaa heitä.

Tämä Paavalin varoitus on täysin yhtä pitävä Jeesuksen oman opetuksen ja käytännön kanssa. Ajatelkaapa vain Jeesuksen lähetyspuhetta siitä, että heidän ei tule pysyä kaupungissa, jossa ihmiset eivät suostu kuuntelemaan. Tai kun Jeesus opettaa kirkkokurista Matteuksen evankeliumin 18. luvussa tai kun hän luvussa 23 varoittaa fariseuksista.

Voimme nyt tehdä johtopäätöksiä tähänastisesta. Apostolit ammensivat evankeliumin tyhjentymättömistä lähteistä julistuksessaan ja kirjeissään. He olivat uskollisia Jeesuksen opetukselle ja todistivat rohkeasti pääsiäisen tapahtumista. Mutta he olivat myös varuillaan väärien opettajien suhteen täysin yhteneväisesti Jeesuksen käytännön kanssa. Meidän tulee pysyä apostolien uskossa ja käytännössä aivan samoin kuin apostolitkin. Oikealla kirkolla on nämä kaksi linjaa: tunnustaa ja ottaa etäisyyttä. Valitettavasti maassamme tämä toinen linja, etäisyyden ottamisen linja, on ollut hämärän peitossa ja sivuun työnnettynä. Etäisyyden ottaminen nähdään jotenkin negatiiviseksi. Ei ole ymmärretty, että se on jotakin positiivista, jotakin ehdottoman välttämätöntä evankeliumin tulevaisuudelle. Ja näemme maassamme, miten tämä laiminlyönti on johtanut tunnustuksen vääristymiseen.

ESIMERKKEJÄ KIRKKOHISTORIASTA

Käsittelemme nyt hieman esimerkkejä kirkkohistoriasta. Ensimmäinen esimerkki on Uuden testamentin ajalta. Ajattelin viipyä hieman Johanneksen 1. kirjeen äärellä. Tämä on erityisen kiinnostavaa ottaen huomioon, että tätä kirjettä kutsutaan usein rakkauden kirjeeksi. Ja kummallista kyllä tämä kirje on syntynyt juuri harhaopin vuoksi. Vähän Aasian seurakunnissa oli esiintynyt vääriä profeettoja, ja he olivat levittäneet eksytystä, että Jeesus ei ollut Jumalan Poika vaan ainoastaan tavallinen ihminen. Tässä kirjeessä Johannes puuttuu harhaoppeihin. Hän puhuu elämän Sanasta, Jeesuksesta Kristuksesta, ja siitä kuinka meidät on kutsuttu vaeltamaan valossa. Mutta hän ottaa esiin myös sen, miten totuus valosta kielletään. Tästä voitte lukea itse Johanneksen ensimmäisestä kirjeestä.

Yhteenvetona voidaan sanoa, että Johannes kehottaa seurakuntaa koettelemaan oppia ja torjumaan harhaopettajat. Heitä tulee arvioida kolmesta näkökulmasta käsin: tottelevaisuuden, rakkauden ja uskon (tai uskollisuuden) näkökulmasta. Opettajia koetellessaan kristitty huomaa itsekin olevansa täynnä vikoja ja puutteita. Mutta juuri siksi Johannes teroittaa henkien koettelemisen tärkeyttä. Se, että olemme syntisiä, ei tarkoita, että voimme katsoa läpi sormien syntejämme ja antaa harhaopettajien vapaasti toimia. Ei, päinvastoin. Se, että olemme syntisiä, tarkoittaa, että meidän tulee jatkuvasti taistella syntiä vastaan. Emme voi koskaan tehdä rauhaa syntiemme kanssa. Siksi meidän on myös otettava etäisyyttä kaikkiin harhaoppeihin.

Sitten hieman Apostolisesta uskontunnustuksesta. Se on saanut alkunsa jo kristinuskon syntyhistorian alussa. Myös Uudesta Testamentista löytyy todistus siitä, miten ennen kastetta opetettiin: esimerkiksi Pietarin puhe helluntaina ja Filippuksen keskustelu etiopialaisen hoviherran kanssa. On helppo uskoa, että tämä opetus oli jaettu kolmeen osaan, kuten myös kastekäskystä on tunnettua: Isä, Poika ja Pyhä Henki. Uudesta Testamentista, Apostolien teoista, käy usein ilmi, että ne jotka ottivat vastaan opetuksen, tunnustivat myös sitä. Eli siis uskontunnustuksella on opettava tarkoitus.

Apostolisten isien kirjoituksista löytyy eräs esimerkki Ignatiokselta. Hän puhuu samanlaisin sanankääntein kuin Apostolinen uskontunnustus. Mutta lopuksi hän kääntyy niitä uskottomia vastaan, jotka väittivät, ettei Jeesus todella noussut ylös, vaan se oli ainoastaan näennäistä. Myös tätä on tärkeä ajatella. Uskontunnustuksella oli myös jakava merkitys, ts. ne, jotka eivät olleet mukana eivätkä tunnustaneet sitä, olivat ulkopuolella. Ignatios sanoo mm. niistä, jotka kieltävät Jeesuksen todellisen ylösnousemuksen: ”Nämä ovat vain näennäisiä ja heille käy niin kuin he uskovat, näille ruumiittomille ja demonisille.” Ylipäätänsäkin Apostolisten isien kirjoitukset sisältävät paljon tällaista tunnustavaa tekstiä. Puhutaan oikeasta jumalanpalveluksesta ja oikeasta concordiasta eli yksimielisyydestä. Ignatios korostaa myös yhtenäisyyttä piispan ympärillä. Tämä yhtenäisyys on tärkeää. Ja sitä Jeesus kuvasi vertauksella viinipuusta.

Apostoliset isät näkivät tärkeäksi painottaa oikeaa oppia ja ottaa etäisyyttä harhaopettajiin. Ja tämä käy selväksi myös Athanasioksen uskontunnustuksesta. Sehän syntyi harhaopin vastustamisen seurauksena. On hyvä miettiä sitä, kuinka alkukirkossa oltiin hyvin tarkkoja siitä, kenen kanssa oltiin sakraalisessa yhteydessä. Meidän ajassamme tämä puoli alkukirkon opista on jätetty sivuun. Sitä ei ole otettu lainkaan esiin. Yksi esimerkki siitä on piispa Bo Giertz. Hänen näkemyksensä oli lyhyesti se, että alkukirkko oli yhtenäinen, iso ja maailmanlaajuinen. Esimerkiksi kirjassaan Kristuksen kirkko hän kirjoittaa – ja tämä on eräs hyvin pidetty sitaatti: ”Etäisyys jerusalemilaisen vanhauskoisen juutalaiskristityn, ja juuri kääntyneen kreikkalaisen korinttolaisen orjan välillä oli varmastikin suurempi kuin luonnollinen distanssi helluntailaisen ja roomalais-katolilaisen välillä näyttää tänään olevan, mutta huolimatta näistä suurista jännityksistä, yhtenäisyys säilytettiin, se lepäsi pyhän velvollisuuden varassa.” Tämä on tietysti kyseenalaista. Siksi haluankin nostaa tässä esiin Werner Elertin. Elertin mukaan todellinen alkukirkko sulki hereetikot ulkopuolelleen ja piti kiinni suljetusta kommuuniosta (ehtoollisesta). Elert osoittaa myös, että alkukirkon aikana oli useita eri suuntauksia ja oli kaukana itsestään selvyydestä, että olisi ollut tällainen vallitseva katolinen eli yleinen kirkko.

Alkukirkossa ei voitu ajatella yhteistä ehtoollista ilman yksimielisyyttä. Mutta meidän aikanamme on päinvastoin. Nyt nostellaan kulmakarvoja heti, kun joku kieltäytyy tekemästä yhteistyötä tai jos joku kieltäytyy tulemasta pappisvihkimykseen. On poikettu pois apostolisesta opetuksesta kirkollisesta yhteydestä. Apostolien teot luku 20 jae 29-30: ”Minä tiedän, että minun lähtöni jälkeen teidän keskuuteenne tulee julmia susia, jotka eivät laumaa säästä. Ja teidän omasta joukostanne nousee miehiä, jotka väärää puhetta puhuvat vetääkseen opetuslapset mukaansa.” Tämän Paavali sanoi Efeson vanhimmille. Nouseekin kysymys, mitä julmien susien kanssa tulisi tehdä? Luemme Johanneksen toisesta kirjeestä joitakin jakeita jakeesta 10 eteenpäin: ”Jos joku tulee teidän luoksenne, eikä tuo mukanaan tätä oppia, niin älkää ottako häntä huoneeseenne älkääkä sanoko häntä tervetulleeksi. Joka sanoo hänet tervetulleeksi, joutuu osalliseksi hänen pahoihin tekoihinsa.” Minulla on eräs ajatus liturgiaamme sisältyvästä vuorotervehdyksestä. Onko juuri tästä kyse tässä: toivottaa hänet tervetulleeksi? Ajattelen tässä piispantarkastuksia, piispanvierailuja, pappisvihkimyksiä tai muita kirkollisia yhteyksiä. Erityisesti käsittelemme yhtä kohtaa, niitä opettajia, jotka eivät tunnusta, että Jeesus on lihaan tullut Kristus, josta Johannes puhuu tämän luvun 7. jakeessa. On monia piispoja ja pappeja, jotka eivät tunnusta tätä. Siksi meidän täytyy varoa niitä, jotka edistävät hajaannusta, koska he edustavat oppia, joka sotii apostolista oppia vastaan. Näistä Paavali sanoo: kääntykää pois heistä.

Lopuksi tutkistelemme hieman Augsburgin tunnustusta ja Lutheria. Voimme ajatella Augsburgin tunnustuksen sanoja ”ne tuomitsevat”. Tämähän toistuu melkein jokaisessa artiklassa. Uskonpuhdistuksen aikana oli itsestään selvää, että otettiin etäisyyttä harhaopettajiin. Tämä tuo mukanaan suuren vastuun pastorille. Hänen tulee olla vartija Siionin muurilla. Jos

hänelle ei ole yhteys-kysymys selvänä, niin hän joutuu siihen ryhmään, joita Luther kutsuu vihan apostoleiksi. Sen voi nähdä meidän aikamme valossa. Kirkkoherrat ja piispat kilpailevat siitä kuinka paljon väkeä he saavat koottua erityisesti yhteiselle ehtoolliselle. Tänään ollaan valmiita menemään ekumeniassa kuinka pitkälle tahansa.. Ekumeenisen liikkeen edistämiseksi tehdään kaikki mahdollinen. Ollaan jopa valmiita vääristelemään kirkkohistoriaa.

Me voimme tehdä kirkkohistoriasta käsin oikeita johtopäätöksiä. Oppi tulee määritellä tarkasti ja vetää raja harhaopettajiin sekä uskontunnustusten kautta että torjumalla sakraali yhteys.

Luento pidetty Concordia-seminaarissa 10.4.2003 Helsingissä.