Pääsiäissaarna
C. F. W. Walther, prof. USA (1811-1887)
Herra Jeesus, syntiemme taakan painamana Sinä vajosit
kuoleman asuntoihin, mutta katso, kolmen päivän kuluttua Sinä, vapaana kaikesta
syntivelasta, seppelöitynä ylistyksellä ja kunnialla, taas nousit kuolleista.
Oi autuaallisia, ihania tekoja! Meidän puolestammehan Sinä taistelit; mehän
siis myös olemme Sinussa voittaneet. Meidän siteillämmehän Sinut sidottiin;
mepä siis nyt Sinussa vapaat olemme. Meidänhän häpeämme Sinä kannoit; me myös
olemme Sinussa kirkastetut.
Oi, auta siis, että kunniallisen ja armorikkaan
ylösnousemisesi juhla, jota näinä päivinä vietämme, meille kaikille olisi
todellinen pääsiäisjuhla, ylösnousemisen juhla, elämän, vapauden, armon,
anteeksiantamuksen, vanhurskauden ja ilon juhla, ja ettei kukaan meistä tänään
lähtisi tästä kunniasi huoneesta, tuntematta, uskomatta sitä ja riemuitsematta
siitä, että hänkin jo aikoja sitten Sinun kauttasi on todella sovitettu
Jumalansa kanssa, ja että hänellekin jo Sinussa kaikki synnit ovat
anteeksiannetut.
Oi, älä anna asian siihen jäädä, että me näinä päivinä
ihmetellen hetkiseksi ihastumme siitä äärettömästä armosta, joka on Sinun
kunniallisessa ylösnousemisessasi, vaan auta, että me kaikki omistaisimme Sinun
ylösnousemisesi hedelmät lujassa, vakaassa ja horjumattomassa uskossa, ja niin
myös rohkeasti Sinun voitollasi vastustaisimme syntiä, lakia, maailmaa,
kuolemaa, perkelettä ja helvettiä sekä omaa sydäntämme ja omaatuntoamme, kunnes meidän ei enää
tarvitse uskoa Sinun ja meidän omaa voittoamme, vaan saamme sen silmillämme
nähdä ja sitä täydellisesti nauttia taivaallisen Isäsi iankaikkisessa
valtakunnassa. Amen.
Aine: Mark. 16:1—8
”Ja kun sapatti oli ohi, ostivat Maria Magdaleena ja
Maria, Jaakobin äiti, ja Salome hyvänhajuisia yrttejä mennäkseen voitelemaan
häntä. Ja viikon ensimmäisenä päivänä he tulivat haudalle ani varhain, auringon
noustessa. Ja he sanoivat toisilleen: »Kuka meille vierittää kiven hautakammion
ovelta?» Ja katsahtaessaan ylös he näkivät kiven poisvieritetyksi; se oli näet
hyvin suuri. Ja mentyään hautakammion sisään he näkivät nuorukaisen istuvan
oikealla puolella, puettuna pitkään, valkoiseen vaatteeseen; ja he peljästyivät
kovin. Mutta hän sanoi heille: »Älkää olko peloissanne; te etsitte Jeesusta
Nasaretilaista, joka oli ristiinnaulittu. Hän on noussut ylös; ei hän ole
täällä. Katso, tässä on paikka, johon he hänet panivat. Mutta menkää ja sanokaa
opetuslapsille ja Pietarille: 'Hän menee teidän edellänne Galileaan; siellä
saatte hänet nähdä, niinkuin hän sanoi teille'.» Niin he tulivat ulos ja
pakenivat haudalta, sillä heidät oli vallannut vavistus ja hämmästys, eivätkä
sanoneet kenellekään mitään, sillä he pelkäsivät.”
Kristuksessa, ylösnousseessa, sydämellisesti rakastetut
juhlavieraat!
Se päivä, jona Kristus kerran nousi ylös, on suurin
ilonpäivä kaikkien niiden päivien joukossa, jotka maailmassa ovat koittaneet
sen perustamisesta saakka. Jobin kirjassa Jumala sanoo, että hänen laskiessaan
maan perustusta häntä keskenään kiittivät kaikki aamutähdet ja riemuitsivat
kaikki Jumalan lapset – jolla epäilemättä tarkoitetaan kaikkien vastaluotujen
enkelien piiriä. Mutta minkälaisetkohan riemulaulut kajasivatkaan läpi kaikkien
taivaitten, kun hän, jota kaikki enkelit kumartavat, pimeyden ruhtinaan ja koko
hänen joukkonsa voittajana oli noussut kuolleista, ja näin oli laskettu uuden,
iankaikkisen luomakunnan perustus!
Tosin oli Jeesuksen Kristuksen syntymän päivä
suuren ilon päivä koko maailmalle, niinkuin Herran enkeli, jonka tehtävänä oli
Jeesuksen Kristuksen syntymisen ilmoittaminen, huudahti häntä kauhistuville
paimenille: ”Älkää peljätkö; sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon,
joka on tuleva kaikelle kansalle!” Mutta Jeesuksen Kristuksen ylösnousemisen
päivä on sanomattomasti suuremman ilon päivä. Olihan Jeesus Kristus syntymänsä
päivänä vielä suuressa alhaisuudessa tallin seimessä kaikkien orjien orjana;
mutta pääsiäispäivänä riisui hän orjanmuotonsa, riisui sen ikiajoiksi,
ilmaisten nyt itsensä kaikkien Herrojen Herraksi ja kaikkien kuninkaiden
kuninkaaksi. Hänen syntymänsä päivänä oli tuo pitkä ja jyrkkä kärsimystie
Betlehemistä aina Golgatan ristille asti vielä hänen edessään; mutta
pääsiäispäivänä hän nyt lopullisesti oli saavuttanut tällä tiellä päämäärän,
jumalallisen kirkkauden. Syntymänsä päivänä Kristus vasta alkoi suuren
raskaan työn koko langenneen ihmissuvun lunastamiseksi; mutta pääsiäispäivänä
oli tämä ihana työ nyt ihanasti täytetty. Jos tuona pyhänä yönä
maailmalle koittava armon aurinko olikin synkkiin pilviin verhottuna, niin
loisti sitävastoin pääsiäisaurinko pilvien estämättä täydeltä terältä. Jos
ensimmäinen jouluilo vielä olikin surunsekainen monien, Kristuksen syntymän
yhteydessä esiintyneiden asianhaarojen tähden, ja siis vielä hillitty ilo, ei
sitävastoin pääsiäisilolle mikään voinut rajoja panna; se oli iankaikkisen
elämän häiriintymättömän ilon esikuva ja sen esimakua. Jos ilo muista
Kristuksen töistä on kuin virta, joka huuhtelee ja kastaa tämän maailman kuivaa
erämaata, on sitävastoin ilo hänen kunniallisesta ylösnousemisestaan kuin meri,
joka peittää koko maailman ja nielee kaiken sen tuskan, meri, jonka yli
kaareilee sen rauhan kaari, minkä Jumala on tehnyt ihmisten kanssa, ja jonka
rannalla aukenee iankaikkisen ilon ja autuuden satama.
Ken saattaa viettää pääsiäistä tulematta iloa täyteen, ei
sentähden ansaitse ihmisen saatikka sitten kristityn nimeä. Pääsiäispäivänä ei
ole mitään tapausta joka ei herättäisi iloon, ei mitään syytä jonka tähden ei
saisi iloita, ei ainoatakaan ihmistä joka sentähden ei voisi ja jonka ei tulisi
iloita.
Sillä mikä on Kristuksen kuolleistaherättämisen merkitys?
– Sallikaa minun tällä hetkellä se teille esittää, kun tämänpäiväisessä
pääsiäisjulistuksessani käsittelen aihetta:
Kristuksen kunniallinen kuolleista herättäminen, koko
syntisen suvun tosiasiallinen päästö synneistä
Ja tässä osoitan teille ensiksi, että se todellakin on
päästö synneistä, ja
toiseksi, että jokaisen ihmisen, joka tahtoo tulla
autuaaksi, tulee uskossa ottaa vastaan tämä yleinen synneistäpäästö ikään kuin
se olisi hänellekin lausuttu.
I
Kristuksen kuolleista herättämisen laita on, rakkaani,
peräti toinen kuin noiden muiden henkilöiden kuolleista herättämisien, joista
pyhä Raamattu meille kertoo. Kristuksen kuolleista herättäminen ei ainoastaan
aikaan ja luontoonsa katsoen seurannut hänen kärsimistään ja kuolemaansa, vaan
se oli myöskin niin likeisessä yhteydessä sen tarkoituksen kanssa, että
vain se, joka tämän yhteyden tuntee, voi tuntea Jeesuksen Kristuksen kuolleista
herättämisen todellisen, suuren ja autuaallisen merkityksen, voiman ja
hedelmän.
Mikä oli nyt ensinnäkin Jeesuksen Kristuksen kärsimisen
ja kuoleman ihmeellinen merkitys? Se oli kahdenlainen: ensiksikin se, että
Kristus kärsi ja kuoli synnin tähden, mutta ei oman syntinsä, vaan kaikkien
ihmisten syntien tähden; ja toiseksi se, että ihmiset tosin olivat hänen
kärsimisensä ja kuolemansa onnettomina aiheuttajina, mutta että Kristus Isän
Jumalan itsensä ennakolta suunnitteleman neuvon ja aivoituksen mukaisesti
annettiin väärien käsiin.
Jumalan Poika oli nimittäin tullut ihmiseksi
lunastaakseen koko ihmissuvun, ja oli sen tähden antanut lukea omikseen
kaikkien ihmisten kaikki synnit ikään kuin ne olisivat olleet hänen omiaan.
Hänen kärsimisensä ja kuolemansa ei siis ollut mitään muuta kuin se verinen
työ, jonka Isä Jumala oli hänen suoritettavakseen määrännyt, työ, jolla hän
suoritti maksun kaikkien ihmisten syntivelasta: Hänen kärsimisensä ja
kuolemansa oli se hirvittävä rangaistus minkä Isä Jumala ihmisten syntien
tähden, jotka Kristus oli ottanut kantaakseen, häneltä vaati, ja jonka Kristus
ihmisten sijasta niistä suoritti. Hänen sielunsa tuska Getsemanen
kuolonkamppaukseen saakka, hänen häpeällinen vangitsemisensa ja sitomisensa,
hänen ruoskimisensa, pilkkaamisensa ja sylkemisensä, hänen kruunaamisensa
orjantappuralla, hänen ristiinnaulitsemisensa ja verenvuodatuksensa – kaikki
tämä oli juuri sitä rangaistusta, jonka Isä Jumala koko maailman Kristuksen
omiksi luettujen syntien tähden oli tuominnut hänen omikseen ja jotka Kristus
nyt kantoi. Sen tähden oli myöskin Kaifaan ja Pilatuksen kautta tapahtunut
Kristuksen kuolemaan tuomitseminen samalla hänen tuomitsemisensa sen kuoleman
omaksi, jonka itse Isä Jumala jo paratiisissa oli määrännyt synnin palkaksi, ja
hänen sen jälkeen todella seurannut kuolemansa ei ollut mitään muuta kuin sen
jumalallisen tuomion täytäntöönpano, jolla hän oli tuomittu tähän viimeiseen ja
korkeimpaan rangaistukseen, nimittäin heitettäväksi velkavankeuteen niiden
miljoonien velallisten puolesta, joiden takaajaksi ja edustajaksi hän Isän
Jumalan edessä oli tarjoutunut.
Mutta jos nyt tämä, minun rakkaani, oli Jeesuksen
Kristuksen kärsimisen ja kuoleman ihmeellinen merkitys, mikä on siis tämän
mukaisesti hänen kuolleista herättämisensä merkitys?
Oikein tämän oivaltaaksemme tulee meidän ajatella, ettei
ainoastaan Kristus ole itseään herättänyt, vaan että pyhän Raamatun
nimenomaisen todistuksen mukaan myöskin samalla Isä Jumala on herättänyt hänet
kuolleista. Jo profeetta Jesaja oli ennustanut, että hän ei itse pakene pois
vaan että hän ”otetaan pois” ”ahdistuksesta ja tuomiosta”; ja Pietari todistaa
ensimmäisellä helluntaijuhlalla muun muassa: ”Jeesuksen, joka on luovutettu Jumalan
ennenmäärätyn päätöksen ja edeltätietämyksen mukaisesti, hänet Jumala
herätti, päästäen kuoleman kivuista.”
Mutta kun nyt näin Isä Jumala, siis juuri sama tuomari,
joka oli tuominnut Kristuksen kuolemaan, myös jälleen on hänet herättänyt
kuolleista, mitä tämä näin ollen merkitsee? – Mitä merkitsee se, että
jossakussa velkajutussa tuomari jälleen päästää vangitun kansalaisen vapauteen?
Sitä se merkitsee, että velkavaatimus on tyydytetty. Kristuksen kuolleista
herättäminen ei niin muodoin ollut muuta kuin tosiasiallinen todistus, jonka
Isä Jumala näin antoi hänelle taivaan ja maan, enkelien ja ihmisten edessä,
todistus siitä, että hän nyt täydelleen oli täyttänyt kaikki iankaikkisen
vanhurskauden vaatimukset, että Kristus oli nyt viimeiseen ropoon saakka
maksanut sen velan, jonka hän oli sitoutunut suorittamaan, ja että Kristus nyt
viimeistä lyöntiä myöten oli kärsinyt sen rangaistuksen, jonka Jumala oli
määrännyt ihmisten synneistä; ja että siis Kristus nyt oli vapaa ja iäksi
vapaaksi julistettu kaikesta omakseen ottamastaan velasta ja rangaistuksesta,
sanalla sanoen että hän oli päästetty synnistä.
Mutta koska nyt Kristus oli kärsinyt, kuollut ja maksun
suorittanut kaikkien ihmisten sijassa ja hyväksi, kuka siis oikeastaan
Kristuksen persoonassa ja hänen kauttaan synnistä päästettiin silloin, kun
hänet iankaikkinen tuomari näin vapauteen päästi? Siinä päästettiin – oi
ihmeellistä, pohjattoman lohdullista totuutta! – kaikki ihmiset. Samoin
kuin koko Israel sai voiton, kun Daavid voitokkaana oli suoriutunut
taistelusta, johon hän oli käynyt koko Israelin puolesta, samoin voitti koko
ihmiskunta, kun Kristus oli saanut voittokunnian taistellessaan koko
ihmiskunnan puolesta syntiä, kuolemaa ja helvettiä vastaan. Samoin kuin
velallinen tulee velastaan täysin vapaaksi kuitin kautta, jonka saa haltuunsa
se joka velan suorittaa toisen puolesta, niin tuli koko ihmissukukin täysin
vapaaksi syntivelastaan sen kuitin kautta, jonka Jumala antoi Kristukselle,
herättäessään hänet kuolleista. Me emme erehdy kun teemme tämän johtopäätöksen;
sen saatamme nähdä siitä, että itse Jumalan sana tekee tämän johtopäätöksen.
Sillä näin kirjoittaa Paavali ensiksikin toisen Korinttolaiskirjeensä 5.
luvussa: ”Me olemme tulleet tähän päätökseen: yksi on kuollut kaikkien edestä,
siis myös kaikki ovat kuolleet” ja sitten Roomalaiskirjeensä 5.
luvussa sama apostoli sanoo: ”Niin kuin siis yhden synnin kautta on kadotus
tullut kaikkien ihmisten päälle, niin on myös yhden vanhurskauden kautta elämän
vanhurskaus tullut kaikkien ihmisten päälle.” Huomatkaapa tästä: samoin
kuin Kristuksen tuomitseminen on ollut kaikkien ihmisten tuomitseminen,
Kristuksen kuolema ja vankilaan sulkeminen on ollut kaikkien ihmisten kuolema
ja vankilaan sulkeminen, Kristuksen toimittama maksaminen on ollut kaikkien
ihmisten maksaminen, samoin on nyt Kristuksen elämä kaikkien ihmisten elämä,
Kristuksen vapaaksi julistaminen kaikkien ihmisten vapaaksi julistaminen,
Kristuksen vanhurskauttaminen kaikkien ihmisten vanhurskauttaminen, Kristuksen
synnistä päästäminen kaikkien ihmisten synnistä päästäminen.
Tämä oppi sisältää nyt tosin niin suuren, niin runsaan,
niin yleisen ja niin ihmeellisen lohdutuksen, että se ei mitenkään näytä olevan
totta. Ehkäpä moni meidänkin joukossamme ajattelee: Kuinka? Olisiko
Jumala todellakin jo Kristuksessa päästänyt synneistä kaikki ihmiset, siis
myöskin kaikki jumalattomat, kaikki paheiden orjat, kaikki epäuskoiset, kaikki
pilkkaajat, kaikki rienaajat? Kuka tuota ottaa uskoakseen! – Ja asia on
kuitenkin niin, rakkaani. Yhtä varmasti kuin Jumala niin on rakastanut maailmaa
– miettikää tarkasti – jumalatonta maailmaa, että hän sille ei vain tahdo
antaa, vaan jo on antanut ainosyntyisen Poikansa; yhtä varmasti kuin
Kristus oli Jumalan Karitsa, joka ei tahdo kantaa, ei, vaan jo on
kantanut, ei ainoastaan yhden maailman osan vaan koko maailman synnin; yhtä
varmasti kuin Kristus ei vain tahdo tulla vain tämän tai tuon ihmisen
Sovittajaksi, Vapahtajaksi ja Lunastajaksi, vaan jo on heidän, eikä vain
heidän, vaan erotuksetta kaikkien ihmisten Sovittaja, Vapahtaja ja Lunastaja,
kuten Paavali kirjoittaa: ”Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman
kanssaan”, – yhtä varmaa on myöskin, että Isä Jumala herättäessään
Jeesuksen Kristuksen kuolleista jo päästi kaikki ihmiset kaikista heidän
synneistään.
Eikä tämä myöskään vain ole yksi niiden monenlaisten lohdullisten
oppien joukossa tai rinnalla, joita Raamatussa on, vaan päinvastoin on se ainoa
ja varsinainen lohdutuksen perustus joka missä tahansa Raamatun
lohduttavassa opissa tavataan. Ottakaa tämä lohdutus pois Raamatusta, ja kaikki
muutkin opit jäävät tyhjäksi kuoreksi, jossa ei ole lohdutusta. Ken ei tiedä,
että Kristuksen kuolleista herättäminen jo oli kaikkien ihmisten päästö heidän
synneistään, ei myöskään tiedä, minkä tähden Kristus saattoi jättää maailman
antamalla seuraavan tehtävän: ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia
kaikille luoduille; joka uskoo ja kastetaan, tulee autuaaksi”; hän
ei nimittäin tiedä, mitä evankeliumi on eikä myöskään mitä yksityisen ihmisen
synneistä päästäminen on. Sillä yksinomaan Kristuksen kuolleista herättäminen
se vasta evankeliumin evankeliumiksi tekee, se on, todelliseksi ilosanomaksi,
nimittäin siksi opiksi joka ei sano ihmiselle mitä töitä hänen on tekeminen,
jotta hänen syntinsä anteeksiannettaisiin, vaan joka hänelle sanoo, että
ne ovat jo hänelle Kristuksen persoonassa anteeksiannetut. Kristuksen
kuolleista herättäminen se myöskin yksinomaan pyhän kasteen ja pyhän
ehtoollisen armovälikappaleet tekee todellisiksi armovälikappaleiksi, nimittäin
niiksi taivaallisiksi astioiksi joihin on sisällytettynä se synninpäästö, jonka
Jumala Kristuksessa on julistanut, ja joilla se ihmisille tarjotaan, annetaan
ja lahjoitetaan. Kristuksen kuolleista herättäminen se vielä lopuksi tekee sen
synninpäästön, jonka toinen ihminen toiselle antaa, todelliseksi synninpäästöksi,
nimittäin sen synninpäästön voimalliseksi toistamiseksi jonka Jumala jo 1800
vuotta sitten [Tämä saarna on pidetty v. 1873. Suomentajan huomautus.]
koko syntiselle suvulle julisti.
Kristuksen kuolleista herättämiseen kätketty runsas
lohdutus on niin muodoin suurempi kuin että sen saattaisi lausua kurja kieli,
suurempi kuin että sen voisi kokonaan käsittää ihmissydän. Sitten kun Kristus
on herätetty kuolleista, ei ainoakaan ihminen saa ajatella: Mitähän Jumala
tekee, kun minä synteineni lähestyn häntä? Antaneekohan hän ne minulle
anteeksi? Ei, näin et saa, ken lienetkään, epäillen sanoa; sillä Jumala on
ne sinulle jo anteeksi antanut, anteeksi antanut jo 1800 vuotta sitten, kun hän
Kristuksessa, hänet herättämällä heti synneistään päästi kaikki ne, joiden
edestä Kristus oli käynyt katkeraan kuolemaan; yksi asia, joka sinun puolellasi
on tapahtuva, jotta olisit myös tämän lahjan omistamisessa, tähän vielä
tarvitaan, ja tämä yksi asia on – usko.
Ja tämä viekin minut sitten tämänpäiväisen
pääsiäisjulistukseni jälkimmäiseen osaan, jossa minun nyt vielä toiseksi on
teille osoitettava, että näin ollen jokaisen ihmisen, joka tahtoo autuaaksi
tulla, on nyt uskossa otettava vastaan tuo 1800 vuotta sitten tosiasiallisesti
julistettu yleinen synneistäpäästö ikään kuin se olisi hänellekin lausuttu.
II
Moni ajattelee: jos se oppi, että Jumala Jeesuksen
Kristuksen kuolleista herättämisen kautta jo on synneistään päästänyt koko
maailman, olisi tosi, niin seuraisi siitä, että koko maailma jo olisi syntiensä
anteeksiantamuksen omistuksessa, ja että siis myöskin koko maailman täytyy
tulla autuaaksi, sillä missä syntien anteeksiantamus on, siellähän on
myös elämä ja autuus.
Mutta yhtä tosi kuin tämä viimeksi mainittu asia on, yhtä
väärä on tuo tehty päätelmä. Jokaiseen vaikutukselliseen lahjoittamiseen kuuluu
kaksi henkilöä, toinen joka lahjan antaa, ja toinen joka lahjan ottaa
vastaan. Mitä auttaa jotakuta köyhää, jolle rikas jotakin lahjoittaa, jos
hän häpeän tähden tahi väärässä nöyryydessä kieltäytyy vastaanottamasta tuota
lahjaa? Mitä auttaa yksityistä kapinallista, ellei hän – ylpeydessään tahi
uhmaillen – ota vastaan armahdusta, vaikka koko kapinallinen kaupunki on
armahdettu? Mitä auttaa vangittua rikollista, jos hänet, kun hänelle
julistetaan vapaus, ehkäpä ilman aihetta peläten, että hän sitten pannaan vielä
kovempiin kahleisiin, ei tahdokaan jättää vankilaa, vaikka sen ovet hänelle
avattiin? Mitä auttaa loukkaajaa, vaikka se, jota hän loukkasi, on leppynyt,
mutta hän, yhä vihankaunaa kantaen, lykkää luotaan sovinnon käden? Mitä auttaa
maailmaa se, että Kristus täydellä todella on sen Vapahtaja, kun se ei tahdo
tietää mistään Vapahtajasta? Mitä auttaa maailmaa, että Kristus todellakin on
sen lunastanut ja Jumalan kanssa sovittanut, kun se itsehurskaassa sokeudessaan
tahtoo itse itsensä lunastaa ja sovittaa?
Sama on asia siihen yleiseen synninpäästöön nähden, jonka
Jumala jo on julistanut koko maailmalle Kristuksen, sen takausmiehen ja
sijaisen kuolleista herättämisen kautta. Mitä auttoi naisia, joista
evankeliumimme kertoo, se, että Kristus jo oli kuolleista noussut ja kivi oli
vieritetty pois haudan suulta, niin kauan kun eivät uskoneet? He kuitenkin
jättivät tyhjän haudan, tuon suurimman ilon paikan, vavisten ja hämmästyneinä.
Mitä auttoi opetuslapsia se, että Herra jo oli elävänä ilmestynyt naisille,
niin kauan kun he pitivät näiden kertomusta satuna? Mitä auttoi Tuomasta se,
että kaikki muut kymmenen opetuslasta hänelle huudahtivat: ”Me olemme
nähneet Herran!”, kun hän ei tahtonut uskoa ennen kuin saisi nähdä hänet
omin silmin ja käsillään häntä koetella? Niin, mitä auttoi Emmauksen
opetuslapsia se, että Ylösnoussut jo vaelsi heidän vierellään ja heidän
kanssaan, kun he vielä luulivat hänen olevan haudassa? – Katsokaahan, ei auta
myöskään kurjaa maailmaa rahtuistakaan se, että Jumala jo todellakin on
päästänyt sen synneistään, niin kauan kun se pysyy epäuskossaan. Ei tässäkään
auta mitään, että armorikas antaja on saapuvilla suurine lahjoinensa,
ellei myös ilmesty uskovaista vastaanottajaa. Tosin on Jumala jo
lahjoittanut jokaiselle ihmiselle synnit anteeksi, mutta kenellekään ei hän
tahdo tätä suurta hyvää pakolla tyrkyttää.
Oi, rakkaani, älkää siis te jättäkö asiaa siihen, että
vain ihailette suurta pääsiäislahjaa ja ohimennen siitä iloitsette. Ei
todellakaan teitä lainkaan hyödytä se, että te vain ylimalkaisesti uskotte,
että Isä Jumala jo Kristuksessa, Ylösnousseessa, on koko maailman synneistä
päästänyt, ellette anna viedä itseänne siihen uskoon, että myöskin teidät
siinä mukana jo 1800 vuotta sitten synneistä päästettiin. Jokaisen on
sydämestään oppiminen sanomaan: Minäkin olen päästetty, minunkin
syntini ovat anteeksiannetut, minutkin Jumala on julistanut vapaaksi
kaikista veloistani! Noista pienistä sanoista ”minä” ja ”minun” ja ”minut” tässä
on kysymys. Perkelekin sen tietää ja uskoo, että Kristus on lunastanut
maailman, mutta hän ei voi eikä tahdo uskoa, että hän itse on lunastettu; sen
tähden ei hänellä mitään lunastusta ole. Samoin on sinunkin uskosi turha,
vaikka et tahtoisikaan kieltää, että Ylösnoussut tosin on haudastaan tuonut
anteeksiantamuksen uskottomille opetuslapsilleen, jopa kieltäjälle
Pietarillekin, niin, koko maailmalle, ellet uskossa siihen lisää: – ja, Jumalan
kiitos, minullekin!
Ja, rakkaani, vielä enemmän. Ei ainoastaan jokaisen
yksityisen ihmisen, jos mieli autuaaksi tulla, ole uskon kautta omistaminen
tämä yleinen synninpäästö jonka Jumala jo kaikille ihmisille on julistanut,
vaan tämä ei myös voi tapahtua minkään muun kautta kuin uskon yksinään.
Lukekaa koko pääsiäiskertomus, ja te saatte havaita, että Kristus, Ylösnoussut,
ei ole sanallakaan rangaissut mitään opetuslastensa syntejä, vaikka ne olivat
suuret ja raskaat, ei liioin Pietarin kieltämistä eikä muiden opetuslasten
kurjaa pakenemista; yhtä hän kaikissa rankaisi – heidän epäuskoaan; että
näet naiset eivät uskoneet enkeleitä, että apostolit eivät uskoneet naisia,
että Tuomas ei uskonut apostoleita, ja että Emmauksen opetuslapset eivät
uskoneet profeettoja. Tällainen mieli on Kristuksella vielä tänä päivänä.
Jos sinä, oi ihminen, tähän asti Pietarin tavoin tai
vielä pahemmin kuin Pietari oletkin kieltänyt Kristuksen, ehkä koko elämäsi
ajan jumalattomuudessa, kukaties aivan julkisena pilkkapuheisena
uskonnonhäpäisijänä, niin älä autuaaksi tullaksesi ryhdy itseäsi paremmaksi
tekemään ja sitten uskomaan; ei, käänny pois epäuskon tieltä, kadu
kieltämistäsi ja usko sinuakin koskeva synninpäästö Jumalan sydämessä – ja sinä
olet autettu, niin totta kuin Jumala on Kristuksen kuolleista herättänyt. Näin tehdessäsi
seuraa paremmaksi tulemisesi itsestään. Tai rakas kuulija, ellet ole tosin noin
törkeästi rikkonut, mutta kuitenkin tähän asti, kun oli kyseessä Kristukseen
pitäytyminen ja häntä sanoin ja töin tunnustaminen, olet pelkurimaisesti pakoon
lähtenyt, vetänyt yhtä köyttä maailman kanssa – vaikka tosin et ulkonaisesti,
mutta kuitenkin sisäisesti – ja turhamaisen sydämesi kiinnittänyt tämän
maailman turhamaisiin asioihin, oi, älä ajattele että sinun nyt ensin on
jotakin tehtävä, vaikuttaaksesi Jumalan sydämeen, niin että hän antaisi
uskottomuutesi anteeksi, vaan kadu uskottomuuttasi ja usko, usko, että
se synninpäästö jonka Jumala jo lähes kaksituhatta vuotta sitten lausui koko
maailmalle ja myöskin sinulle, vielä tänäänkin on voimassa, vielä tänäänkin on voimallinen
(sillä Jumala on uskollinen, eikä kadu lahjojaan ja kutsumustaan), eikä Jumala
sinuun nähden tule valhettelijaksi, – ja synneistäsi vapaana sinä lähdet tästä
Jumalan huoneesta.
Mutta vielä, rakkaani, yksi asia! Tosin on Jumalan
lausuma synninpäästö kaikkina aikoina voimassa ja voimallisena, ja pysyy
voimassa ja voimallisena, viimeiseen päivään saakka; mutta kaikki synninpäästö
on olemassa, ei tulevaa, vaan tätä elämää varten, ei iankaikkisuutta,
vaan aikaa varten, ei taivasta, vaan maata varten; kuten Kristus
nimenomaan sanoo: ”Kaikki mitä te päästätte maan päällä, on oleva päästetty
taivaassa.” Oi, älköön siis yksikään ajatelko: Koska Jumala on minut jo
koko maailman kanssa Kristuksessa synneistä päästänyt, niin onhan minulla aina
avoinna tämä turvapaikka, eipä siis ole kiirettä uskomaan, voinhan minä milloin
hyvänsä uskoa ja siten tulla autuaaksi. Oi, älkää autuutenne tähden mitenkään
näin ajatelko! Varmaahan on että teidän tulee kuolla, mutta tietämätöntä on,
missä, miten ja milloin kuolette; ja jos kuolette uskottomuuden tilassa, olette
ajattelemattomuudessanne iäksi menettäneet synneistäpäästönne, olette repineet
rikki täällä teille turhaan esitetyn velkanne kuittauksen, pyyhkineet siitä
nimenne pois ja kirjoittaneet sen uudelleen Jumalan velkaluetteloon; sillä
silloin on armon aika kulunut loppuun ja anteeksiantamuksen aika päättynyt.
Mutta toisessa elämässä on ainoastaan niillä ihmisillä armollinen tuomari,
joille taivaanvaltakunnan avaimet jo täällä maan päällä ovat taivaan avanneet. Siis
tänään, tänään, kun kuulette Jumalan äänen, älkää paaduttako sydämiänne!
Tänään vaipukaa Tuomaan kanssa Vapahtajanne eteen ja sanokaa: ”Minun Herrani
ja minun Jumalani!” Tänään omistakaa uskossa Jumalan Kristuksessa teillekin
julistama päästö synneistä! Tänään tarttukaa siihen sovinnon käteen, jonka
taivaallinen Isä teillekin taas on ojentanut!
Niinpä olen siis, rakkaani, pääsiäissanomani täysin
julistanut enkä teiltä pidättänyt mitään kaikesta siitä lohdutuksesta, joka on
kätkettynä Kristuksen ylösnousemiseen. Minä olen teille osoittanut, kuinka koko
maailma Kristuksen kuolleista herättämisen jälkeen on täynnä sulaa päästöä
synnistä: evankeliumi on synninpäästöä, kaste on synninpäästöä, Pyhä Ateria on
synninpäästöä ja jokainen lohdutuslause, jokainen siunaava sana, jokainen
kristityn suusta lähtevä onnentoivotus on synninpäästöä.
Oi, älköön siis keskuudessamme olko yhtään ainoata sielua
joka epäuskossa hylkää tämän minun sanomani, vaan ottakaatte te kaikki se
uskossa vastaan; silloin saatte myös kaikki nähdä Jumalan kunnian, teidän
sydämenne täytetään todellisella ilolla, ja kun te tämän pääsiäissanoman
varassa kuolette, ei teidän kuolemanne ole mikään kuolema, vaan ovi
iankaikkiseen elämään ja autuuteen. Amen.
Hämeenlinna 1924
Suom. A. E. Koskenniemi