PITKÄPERJANTAI

Hannu Lehtonen, pastori, Soini

Teksti: Joh. 19:16-30

Silloin hän luovutti hänet heille ja antoi ristiinnaulittavaksi. Ja he ottivat Jeesuksen. Ja kantaen itse omaa ristiänsä hän meni ulos niin sanotulle Pääkallonpaikalle, jota kutsutaan hepreankielellä Golgataksi. Siellä he hänet ristiinnaulitsivat ja hänen kanssaan kaksi muuta, yhden kummallekin puolelle, ja Jeesuksen keskelle. Ja Pilatus kirjoitti myös päällekirjoituksen ja kiinnitti sen ristiin; ja se oli näin kirjoitettu: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”. Tämän päällekirjoituksen lukivat monet juutalaiset, sillä paikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli lähellä kaupunkia; ja se oli kirjoitettu hepreaksi, latinaksi ja kreikaksi. Niin juutalaisten ylipapit sanoivat Pilatukselle: ”Älä kirjoita: ’Juutalaisten kuningas’, vaan että hän on sanonut: ’Minä olen juutalaisten kuningas’.” Pilatus vastasi: ”Minkä minä kirjoitin, sen minä kirjoitin.” Kun sotamiehet olivat ristiinnaulinneet Jeesuksen, ottivat he hänen vaatteensa ja jakoivat ne neljään osaan, kullekin sotamiehelle osansa, sekä ihokkaan. Mutta ihokas oli saumaton, kauttaaltaan ylhäältä asti kudottu. Sen tähden he sanoivat toisillensa: ”Älkäämme leikatko sitä rikki, vaan heittäkäämme siitä arpaa, kenen se on oleva”; että tämä kirjoitus kävisi toteen: ”He jakoivat keskenänsä minun vaatteeni ja heittivät minun puvustani arpaa”. Ja sotamiehet tekivät niin. Mutta Jeesuksen ristin ääressä seisoivat hänen äitinsä ja hänen äitinsä sisar ja Maria, Kloopaan vaimo, ja Maria Magdaleena. Kun Jeesus näki äitinsä ja sen opetuslapsen, jota hän rakasti, seisovan siinä vieressä, sanoi hän äidillensä: ”Vaimo, katso, poikasi!” Sitten hän sanoi opetuslapselle: ”Katso, äitisi!” Ja siitä hetkestä opetuslapsi otti hänet kotiinsa. Sen jälkeen, kun Jeesus tiesi, että kaikki jo oli täytetty, sanoi hän, että kirjoitus kävisi toteen: ”Minun on jano”. Siinä oli astia, hapanviiniä täynnä; niin he täyttivät sillä hapanviinillä sienen ja panivat sen isoppikorren päähän ja ojensivat sen hänen suunsa eteen. Kun nyt Jeesus oli ottanut hapanviinin, sanoi hän: ”Se on täytetty”, ja kallisti päänsä ja antoi henkensä (Joh. 19:16-30).

1. Jeesus oli syytön ja viaton

Evankeliumiteksti sanoo, että maaherra Pontius Pilatus luovutti Jeesuksen ristiinnaulittavaksi. Missään kohtaa ei mainita rikosta, johon hän olisi syyllistynyt ja josta hän olisi saanut kuolemantuomion. Ristiinnaulittujen ristille saatettiin panna päällekirjoitus, jossa mainittiin rikos, johon kyseinen henkilö oli syyllistynyt. Pilatus kirjoitti tällaisen päällekirjoituksen ja siinä luki, juutalaisten ylipappien suureksi närkästykseksi: ”Jeesus Nasaretilainen, juutalaisten kuningas”, josta on peräisin kirjainyhdistelmä INRI latinan kielen alkukirjainten mukaan.

Pilatus käsitti, ettei Jeesus ollut tehnyt mitään, mikä ansaitsee kuolemantuomion. Kolme kertaa evankelista Johannes mainitsee evankeliumissaan Pilatuksen todistuksen Jeesuksen syyttömyydestä: ”Minä en löydä hänessä yhtäkään syytä”, ”minä en löydä hänessä mitään syytä”. Näin Pilatus sanoi Jeesuksen syyttäjille. Se oli hänen arvionsa, kun hän oli kuulustellut Jeesusta ja kuullut, mitä ylipapit Jeesusta vastaan esittivät.

Ja kuitenkin Pilatus tuomitsi Jeesuksen kuolemaan, vaikka koettikin kiemurrella irti vastuusta pesemällä kätensä. Juutalaisten hengelliset johtajat tunsivat Rooman julman ja arvaamattoman poliittisen pelin ja osasivat vetää oikeista naruista ja saivat Pilatuksen taipumaan ilmeiseen oikeusmurhaan vastoin kaikkea näyttöä. Pilatus laskelmoi, että on parempi antaa Jeesus surmattavaksi kuin joutua keisarin epäluulon kohteeksi ja mahdollisesti joutua sitä kautta itse kuoleman vaaraan. Mutta kuinka turhaa kaikki. Historia kertoo, että Pilatus erotettiin virastaan kolmisen vuotta myöhemmin ja hän mahdollisesti päätti oman kätensä kautta päivänsä. Kunpa hän olisi kuullut vaimoaan, joka varoitti häntä nähtyään unen: ”Älä puutu siihen vanhurskaaseen mieheen, sillä minä olen tänä yönä unessa paljon kärsinyt hänen tähtensä” (Matt. 27:19).

Pilatuksen todistus Jeesuksesta: ”Minä en löydä hänessä mitään syytä” on sinänsä maallisen tuomarin sana Jeesuksen elämän moitteettomuudesta lain edessä. Mutta meidän on syytä nähdä tämä sana myös syvemmässä merkityksessä itsensä Jumalan lausumana arvosteluna Jeesuksesta: ”Minä en löydä hänessä mitään syytä”. Raamattu todistaa selvästi ja monin kohdin, että, toisin kuin yksikään muu ihminen, Jeesus oli synnitön, hän syntyi vapaana perisynnistä eikä koskaan tehnyt yhtään ainutta syntiä. Jeesus itse haastoi turhaan epäuskoiset kuulijansa näyttämään toteen, että hän olisi syyllistynyt syntiin: ”Kuka teistä voi näyttää minut syypääksi syntiin? Jos minä totuutta puhun, miksi ette minua usko?” (Joh.8:46) Apostoli Pietari todistaa Jeesuksesta: ”Joka ’ei syntiä tehnyt ja jonka suussa ei petosta ollut’” (1. Piet.2:22).

Johanneksen evankeliumin alkuluvussa on talletettuna Johannes Kastajan huudahdus hänen nähdessään Jeesuksen: ”Katso, Jumalan Karitsa, joka pois ottaa maailman synnin” (Joh. 1:29). Jeesus oli ja hänen tuli olla puhdas ja virheetön ollakseen Jumalan Karitsa, koko maailman Vapahtaja. Apostoli Pietari kirjoittaakin: ”Tietäen, ettette ole millään katoavaisella, ette hopealla ettekä kullalla, lunastetut turhasta, isiltä peritystä vaelluksestanne, vaan Kristuksen kalliilla verellä, niin kuin virheettömän ja tahrattoman karitsan” (1. Piet. 1:18,19). Vähässä katekismuksessa sanotaan tähän liittyen, että ”Jeesus Kristus, meidän Herramme, on lunastanut minut, kadotetun ja tuomitun ihmisen ... ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä, kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan.”

Jeesusta ei tuomittu omien syntiensä tähden sillä ei hänellä niitä ensinkään ollut, vaan maailman syntien tähden, meidän syntiemme tähden, sinun ja minun syntieni tähden. Ne tosiasiallisesti hänet naulasivat ristille. Uusin Raamatun käännös kääntää Jesajan profetian puhuttelevasti: ”Meidän rikkomuksemme olivat hänet lävistäneet ja meidän pahat tekomme hänet ruhjoneet” (Jes. 53:5).

2. Jeesus – ”suurin syntinen” ja ”ainoa syntinen”

Jeesus oli viaton ja syytön, ja kuitenkin samanaikaisesti on totta, että Jeesus oli suurin syntinen ja ainoa syntinen. Kuinka tämä voi olla mahdollista? Se on mahdollista siksi, koska Jeesus oli luettu pahantekijäin joukkoon, kuten profeetta Jesaja hänestä ennusti: ”Sielunsa vaivan tähden hän saa nähdä sen ja tulee ravituksi. Tuntemuksensa kautta hän, minun vanhurskas palvelijani, vanhurskauttaa monet, sälyttäen päällensä heidän pahat tekonsa.

Sen tähden minä jaan hänelle osan suurten joukossa, ja väkevien kanssa hän saalista jakaa; sillä hän antoi sielunsa alttiiksi kuolemaan, ja hänet luettiin pahantekijäin joukkoon, hän kantoi monien synnit, ja hän rukoili pahantekijäin puolesta” (Jes. 53:11,12). Evankeliumit todistavat, että Jeesus ristiinnaulittiin rikollisten, pahantekijöiden, keskelle. Tällä tavalla Jesajan sana osoittautui todeksi mitä konkreettisimmalla tavalla. Jeesus, viaton Jumalan Poika, ristiinnaulittiin kuin joku suuri rikollinen, murhamies ja ryöväri. ”Ristillä rinnalla ryövärin nukkuu Poika viaton”, lauletaan tutussa joululaulussa.

Jeesus oli suurin syntinen ja ainoa syntinen, koska Jumala itse teki hänestä sellaisen. Jeesus luettiin pahantekijäin joukkoon, ts. meidän eli sinun ja minun joukkoon, ja hän joutui vastaamaan kaikesta siitä pahasta, jokaisesta synnistä ja rikkomuksesta ja kaikesta siitä loputtomasta saastasta, mihin me ihmiset olemme syyllistyneet. Kun Jeesus tuli ihmiseksi, veljeksemme, hän otti vastatakseen kaikesta synnistä, mitä me olemme tehneet, syntiinlankeemuksesta kaikkine seurauksineen. Jumala ikään kuin osoitti Jeesusta sormella ja sanoi: maksa, hyvitä, mitä he ovat rikkoneet minua vastaan.

Jeesus oli suurin syntinen ja ainoa syntinen, koska Herra heitti hänen päällensä meidän kaikkien syntivelkamme, niin kuin Raamattu sanoo. Tuo hirvittävä kuorma ja lasti, jonka nimenä on maailman synti, siirrettiin todellisesti Jeesuksen kannettavaksi. Jeesus tehtiin syypääksi kaikkien ihmisten kaikkiin synteihin. Kuka voi tätä käsittää! Toden totta sen painavampaa kuormaa ei ole kenelläkään koskaan ollut eikä voi olla.

Raamattu käyttää tästä maailman syntien lukemisesta Jeesukselle voimakkaita ilmauksia. Apostoli Paavali kirjoittaa 2. Korinttolaiskirjeessään: ”Sen, joka ei synnistä tiennyt, hän meidän edestämme teki synniksi” (2. Kor. 5:21). Siinä on todistettuna Jeesuksen synnittömyys, mutta samalla tämä ihmeellinen maailman synnin lukeminen viattomalle Kristukselle. Paavali ei tyydy sanomaan, että synnit luettiin Jeesukselle, vaan myös, että Jeesuksesta kerrassaan tehtiin itse synti. Kun Jeesus riippui Golgatan ristillä, pyhä Jumala ei nähnyt siinä viatonta Poikaansa vaan synnin, maailman synnin. Jeesus oli tehty synniksi.

Samoin Galatalaiskirjeessään Paavali sanoo: ”Kristus on lunastanut meidät lain kirouksesta, kun hän tuli kiroukseksi meidän edestämme sillä kirjoitettu on: ’kirottu olkoon jokainen, joka on puuhun ripustettu’” (Gal. 3:13). Jumalan pyhä laki kiroaa ja tuomitsee jokaisen syntisen ja jokaisen synnin. Laki kirosi Jeesuksen meidän kaikkien edestämme ja Paavali sanoo, että Jeesus tuli paitsi lain kiroamaksi, vieläpä itse kiroukseksi, meidän edestämme.

3. Golgata osoittaa Jumalan pyhyyden ja vanhurskauden

Golgata, pääkallonpaikka, jossa Jeesus ristiinnaulittiin, oli kauhun paikka. Evankeliumit kertovat, että taivaskin pimeni Jumalan Pojan riippuessa ristillä sekä ihmisten että varsinkin Jumalan hylkäämänä ja tuomitsemana. Hän oli silloin yksinäisistä yksinäisin.

Jeesus, Vapahtajamme, rukoili ristillä psalmia 22. Juuri niissä on sanat, jotka Jeesus parahtaen huusi ristillä: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit.” Älkäämme ajatelko, että Jeesus vain tunsi näin. Ei, vaikka emme kykene selittämään tätä salaisuutta järjellämme, Jumala todellisesti hylkäsi Poikansa ristillä. Jeesus joutui kokemaan helvetin vaivan meidän edestämme. Hän joutui maistamaan viattomassa sielussaan, mitä on olla kadotettu, Jumalan hylkäämä ja kiroama. Jeesus todella kärsi sielussaan kadotuksen tuskan, meidän edestämme, ettei meidän tarvitsisi iäti sitä kärsiä.

Ristillä ilmenee Jumalan pyhyys ja vanhurskaus äärimmäisessä ankaruudessaan. Pyhyydessään Jumala ei voi hyväksyä yhteyteensä yhtään syntistä eikä mitään syntiä. Vanhurskaudessaan, oikeamielisyydessään, hän ei voi jättää rangaistuksetta yhtään rikkomusta, yhtään syntiä. Jeesuksen ristillä tämä Jumalan ääretön pyhyys ja vanhurskaus näkyy pelottavassa kirkkaudessaan, kun Jumala löi omaa Poikaansa meidän syntiemme tähden.

Synti ei todellakaan ole mikään leikin asia, ei mikään vähäpätöinen moka ja virhe, joita kaikki tekevät toisinaan, vaan kuolemanvakava asia. Sen me näemme Vapahtajan ristinkärsimyksestä. Kuinka suuresti me erehdymmekään, kun ajattelemme Jumalaa oman järkemme mukaan, emmekä Jumalan oman sanan mukaan. Nykyään ei juurikaan puhuta eikä varoiteta Jumalan vihasta, joka ilmestyy taivaasta ”kaikkea ihmisten jumalattomuutta ja vääryyttä vastaan, niiden, jotka pitävät totuutta vääryyden vallassa”. Näin apostoli Paavali sanoo tapahtuvan. Me sananjulistajat varoitamme hyvin vähän kuulijoita iankaikkisesta kadotuksesta, helvetin loppumattomasta tuskasta. Onpa niitäkin pappeja, jotka kokonaan kieltävät koko kadotuksen ja uskottelevat, ettei kukaan sinne joudu. Me olemme tehneet Jumalasta kuin harmittoman, valkohapsisen papan, joka ei todella vihastu kehenkään ja joka lopulta hyväksyy kaikki ja kaiken ja ottaa kaikki luokseen taivaaseen riippumatta siitä, miten he ovat Jeesukseen suhtautuneet täällä ajassa. Ja kuitenkin, näin ei Raamattu, Jumalan sana, opeta, vaan se opettaa, että Jumala on kiivas Jumala, joka ei katso läpi sormiensa yhtään ainutta syntiä ja että syntiä seuraa Jumalan pyhä viha ja että kadotetut joutuvat kantamaan tätä vihaa iankaikkisesti. Jeesuksen ristinkärsimys on meille tästä mitä varmimpana todistuksena. Ja Jeesus varoitti Jerusalemin naisia, jotka säälistä itkivät häntä nähdessään hänen kantavan ristiään kohti Golgataa: ”Älkää minua itsekö, vaan itkekää itseänne ja lapsianne ... Jos tämä tehdään tuoreelle oksalle, kuinka sitten kuivalle käy.” Vapahtaja lausui tämän sydän täynnä rakkautta mutta myös tuskaa siitä syystä, että Jerusalem oli hylännyt Jeesuksen, oman Messiaansa ja Vapahtajansa ja kulki kohti ajallista ja iankaikkista turmiota itse sitä edes tajuamatta.

4. Jumalan rakkaus kirkastuu Golgatalla

Pitkääperjantaita leimaa suuri suru. Kirkkokin puetaan mustiin, urut ja kellot vaikenevat, seurakunta hiljenee Vapahtajan ristin äärelle, kuten Maria ja muut evankeliumitekstissä.

Mutta pitkäperjantai ei sittenkään ole vain surujuhla, Jeesuksen kuoleman synkkä muistojuhla. Ei, ristiltä loistaa kirkas valo, joka antaa toivon koko maailmalle. Pitkääperjantaita ei kaikissa kielissä myöskään kutsuta pitkäksiperjantaiksi, vaan sillä on useita nimityksiä. Se on surun perjantai (saksa), se on suuri perjantai, se on pyhä perjantai (ranska) ja englannin kielessä sen nimityksenä on Good Friday, hyvä perjantai. Nämä eri kielten nimitykset tuovat esiin tämän päivän eri puolet.

Vapahtajamme ei kuollut kiroten syntymäänsä ja kurjaa osaansa kurjien ihmisten käsissä. Ei, vaan hän kuoli voittajana. Evankelista Johannes kertoo, mitä Jeesus lausui välittömästi ennen kuolemaansa. Hän sanoi: ”SE ON TÄYTETTY”. Tämä on voittajan sana, voiton sana, joka tuo meille suuren ja ihanan lohdutuksen ja varman perustan niin elämässä kuin kuoleman kohdatessa meidät. Jeesus täytti kaiken, mitä pelastukseemme tarvittiin. Kun hän lausui nuo sanat, hän tarkoitti todella, että pelastus oli nyt valmistettu, että hänen suuri elämäntehtävänsä, jonka jo hänen nimensä, Jeesus, Vapahtaja, ilmaisee, oli suoritettu loppuun. Vaimon siemen oli murskannut käärmeen pään, niin kuin Jumala lupasi Aadamille ja Eevalle syntiinlankeemuksen tapahduttua. Maan sukukunnat olivat tulleet siunatuiksi, kuten Jumala lupasi Aabrahamille, että hänen siemenessään maan sukukunnat siunattaisiin. Kaikki Vanhan Testamentin ennustukset Kristuksesta olivat nyt toteutuneet. Myös se sana, joka oli lausuttu profeetta Sakarjan kautta: ”Minä otan pois tämän maan synnit yhtenä päivänä” (Sak. 3:9). Golgatan suurena päivänä koko maailman synti otettiin pois pyhän Jumalan edestä ja paratiisi avattiin jälleen syntiinlangenneelle ihmiskunnalle.

Golgatalla näkyy Jumalan suuri pyhyys ja vanhurskaus, mutta sittenkin vielä kirkkaampana loistaa Jumalan ääretön rakkaus meitä kaikkia kohtaan, jotka olemme Hänen luomiaan mutta syntiinlankeemuksen turmelemia. Jumala valmisti rakkaudessaan ja viisaudessaan meille pelastuksen siten, että hänen rakkautensa ja pyhyytensä ovat täydellisesti sopusoinnussa. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.” Näin tunnettu pienoisevankeliumi, Joh. 3:16, tiivistää Jumalan pelastussuunnitelman, joka koskee koko maailmaa, kaikkia ihmisiä. Suuressa rakkaudessaan meitä kohtaan Jumala antoi ainokaisen Poikansa uhriksi edestämme. Herra heitti hänen päällensä meidän kaikkien syntivelkamme ja ”hänen, Jeesuksen, haavojen kautta me olemme paratut”. ”Rangaistus oli hänen päällänsä, että meillä rauha olisi.”

Lainaan lopuksi Lutherilta muutaman sanan

”Meidän tulee siis oppia niin tuntemaan Kristuksen kärsimystä, että tiedämme sen tapahtuneen meidän hyväksemme. Älkäämme pitäkö hänen kärsimystänsä muuna kuin iankaikkisena apunamme. Selittäkäämme hänen merkityksensä, ahdistuksensa ja ristiinnaulitsemisensa niin, että sanomme: ne ovat minun apuni, minun väkevyyteni, elämäni ja iloni. Kaikki nämä ovat tapahtuneet hyödyksemme, että me uskoisimme niiden tapahtuneen meidän hyväksemme, ja että häntä sydämestämme kiittäisimme. Se joka näin tekee ja näin Kristuksen kärsimyksen omistaa, on kristitty.”

”Hän on osoittanut meille hyvyytensä, ettemme häntä ikinä unohtaisi, vaan aina kiittäisimme häntä siitä ja siitä ammentaisimme lohdutusta, sanoen: hänen vaivansa ovat minun lohdutukseni, hänen haavansa minun terveyteni, hänen rangaistuksensa minun lunastukseni, hänen kuolemansa minun elämäni. Ei kukaan taida kylläksi puhua siitä ja kyllin ihmetellä sitä, että itse Jumalan Poika astui alas taivaasta ja meidän sijastamme kärsi kuoleman. Suuri armo on meitä etsinyt, ylen kalliisti olemme ostetut” (Hengellinen virvoittaja).