SAARNAAJIEN TODISTUKSIA:

JOULUTERVEHDYS TAIVAASTA

Aarre Kiveinen, Imatra

Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa. Niin heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus loisti heidän ympärillään, ja he peljästyivät suuresti. Mutta enkeli sanoi heille: ”Älkää peljätkö, sillä katso, minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle: teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra, Daavidin kaupungissa. Ja tämä on teille merkkinä: te löydätte lapsen kapaloituna ja seimessä makaamassa.” Ja yhtäkkiä oli enkelin kanssa suuri joukko taivaallista sotaväkeä, ja he ylistivät Jumalaa ja sanoivat: ”Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maassa rauha ihmisten kesken, joita kohtaan hänellä on hyvä tahto!” Ja kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin katsomaan sitä, mikä on tapahtunut ja minkä Herra meille ilmoitti.” Ja he menivät kiiruhtaen ja löysivät Marian ja Joosefin ja lapsen, joka makasi seimessä. Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka heille oli puhuttu tästä lapsesta. Ja kaikki, jotka sen kuulivat, ihmettelivät sitä, mitä paimenet heille puhuivat. Mutta Maria kätki kaikki nämä sanat ja tutkisteli niitä sydämessänsä. Ja paimenet palasivat kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, minkä olivat kuulleet ja nähneet, sen mukaan, kuin heille oli puhuttu (Luuk. 2:8-20).

Jotkut meistä lähettävät – ja saavat – joulutervehdyksensä kännykkäviestinä. Yleisin tapa kuitenkin on, että muistamme läheisiämme joulukortilla tai suusanallisesti lausumme heille joulutervehdyksemme. Tavallisimpia viestejämme ovat Hauskaa joulua, Hyvää joulua, Rauhallista joulua jne. Joulukorttien välittämä sanoma on näinä aikoina vieraantunut kauaksi siitä, mikä on joulun todellinen sanoma. Pukit, tontut ja muut ”hupiaiheet” ovat vallanneet tilaa joulun todelliselta sisällöltä, Vapahtajan syntymältä. Minkälaisen viestin me tänä jouluna lähetämme lähimmäisillemme?

Vanha perinteinen jouluevankeliumi Raamatussa (Luuk. 2:1-20) on hyvin sisältörikas. Siinä esiintyy monia henkilöitä. Pysähdytään nyt hetkeksi tarkkailemaan sitä, mitä tässä puhutaan paimenista. Ensin sanotaan: ”Ja sillä seudulla oli paimenia kedolla vartioimassa yöllä laumaansa.” Paimenet olivat tuohon aikaan kaikkein halveksituinta ihmisjoukkoa. He eivät kelvanneet esimerkiksi todistajiksi oikeudessa. Sanottiin, ettei pidä ”auttaa paimenia eikä pakanoita”. He olivat yhteiskunnan alimpaa joukkoa. Kuitenkin juuri tällaisille Jumala näki hyväksi ensimmäisenä ilmoittaa maailman suurimman ilosanoman. ”Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja...” Kun sitten aikanaan seimen lapsesta oli kasvanut aikuinen mies ja hän oli vastaanottanut todellisen elämäntehtävänsä, hänen ohjelmajulistuksensa kuului: ”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat. En minä ole tullut kutsumaan vanhurskaita, vaan syntisiä parannukseen” (Luuk. 5:31-32). Miten lohduttava sana tämä olikaan heille, jotka omahyväisten fariseusten silmissä eivät olleet minkäänarvoiset! Juuri heitä varten Jeesus oli tullut, heille hän oli Vapahtaja sanan todellisessa merkityksessä.

Mikä oli tämän taivaallisen viestin sanoma? Enkeli sanoi paimenille: ”Minä ilmoitan teille suuren ilon, joka on tuleva kaikelle kansalle. Teille on tänä päivänä syntynyt Vapahtaja, joka on Kristus, Herra.” Tämän viestin sanomassa ja sen sisällössä toteutui se, minkä Jumala jo aivan luomakunnan alusta asti oli ilmoittanut tapahtuvan (1. Moos 3:15) ja jota eri profeetat vuosisatojen ajan olivat esillä pitäneet. Oli koittanut se aika, jonka Herran apostoli Paavali ilmoittaa omassa ”jouluevankeliumissaan” näin: ”Mutta kun aika oli täytetty, lähetti Jumala Poikansa, vaimosta syntyneen, lain alaiseksi syntyneen, lunastamaan lain alaiset, että me pääsisimme lapsen asemaan” (Gal. 4:4-5). Oli tullut Hän, joka ristinkuolemassaan oli ottava pois koko maailman synnin (1. Joh. 2:2).

Miten tämä ihana ja ihmeellinen sanoma on otettava vastaan, miten siihen suhtautuivat Betlehemin kedon paimenet ensimmäisenä jouluyönä? On luonnollista, että he ensin säikähtivät tätä taivasnäkyä, enkelijoukon ilmestymistä pimeälle taivaalle. Kuitenkin sanotaan: ”Kun enkelit olivat menneet paimenten luota taivaaseen, niin nämä puhuivat toisillensa: ”Menkäämme nyt Beetlehemiin…” Tämä lyhyt toteamus osoittaa erään tärkeän huomion paimenista. He uskoivat. He eivät alkaneet järkeillä, mitä tämä nyt oli, vaan uskoivat sen. Hehän olivat niitä ”maan hiljaisia”, jotka kaikessa vaatimattomuudessaan olivat odottaneet sen suuren lupauksen täyttymystä, josta olivat kuulleet: tulevasta vapauttajasta. Nyt se vihdoin oli tapahtunut, ja heille ensimmäisenä ilmoitettuna! Vaikka me emme voikaan saada yhtä pysähdyttävää enkelinäkyä kuin aikanaan Beetlehemin kedon paimenet, tulee meidänkin heidän laillaan uskoa sen tapahtuneen. Hyvä sanoma koko maailman Vapahtajasta on Raamatun ja julistetun sanan välityksellä tullut meidänkin ulottuvillemme. Se meidän tulisi epäilemättä ottaa vastaan.

Paimenet eivät vain uskoneet, vaan he myöskin pitivät kuulemansa Jumalan sanana. ”…minkä Herra meille ilmoitti.” He uskoivat tämän aivan kuin Herra itse olisi sen heille ilmoittanut. Koko Raamatun sana on Jumalan sanaa. Siksi emme mekään saisi koskaan epäillä sen paikkansapitävyyttä, vaan uskoa se sellaisenaan Jumalan sanana. Syksyllä ilmestyneessä hartauskirjassaan Oulun hiippakunnan emerituspiispa Olavi Rimpiläinen lainaa uskonpuhdistaja Martti Lutherin sanoja: ”Kirottu epäusko ja inhottava lihanmieli eivät salli meidän nähdä ja tietää, että Jumala puhuu meille Raamatussa ja että se on Jumalan sanaa, vaan että se sanoo meille, että se on vain Jesajan, Paavalin tai jonkun muun pelkän ihmisen sanaa, sellaisen, joka ei ole luonut taivasta ja maata. Jos tapaat sellaisia ihmisiä, jotka ovat niin sokeita ja paatuneita, että kieltävät sen, mitä apostolit ovat puhuneet ja kirjoittaneet, olevan Jumalan sanaa, tai jotka epäilevät sitä, niin vaikene, äläkä puhu heidän kanssaan sanaakaan, vaan anna heidän mennä tiehensä” (Olavi Rimpiläinen: Oot vappaa, SLEY-Kirjat 2002, s. 113-114). – Meidän on hyvä muistaa myös toinen oppi-isämme opetus, jo Vähästä Katekismuksesta tuttu kolmannen käskyn selitys: ”Meidän tulee peljätä ja rakastaa Jumalaa niin, ettemme halveksi saarnaa ja Jumalan sanaa, vaan pidämme sen pyhänä, mielellämme sitä kuulemme ja opimme”. Meidän tulisi voida uskoa Jumalan sana omakohtaisesti, kuten Beetlehemin kedon paimenet uskoivat: ”Minkä Herra meille ilmoitti” Mekin saamme uskoa Jeesukseen omana Vapahtajanamme, kaikkien syntiemme anteeksiantajana. Apostoli Paavali vakuuttaa meillekin: ”Varma on se sana ja kaikin puolin vastaanottamisen arvoinen, että Kristus Jeesus on tullut maailmaan syntisiä pelastamaan, joista minä olen suurin” (1. Tim. 1:15). Suurinkin syntinen saa uskon kautta Jeesukseen omistaa täydellisen anteeksiantamuksen. Siinä on paras joululahjamme, mitä tänäkään jouluna voimme saada!

Mitä sitten seuraa taivaallisen joulutervehdyksen vastaanottamisesta? Tässäkin Beetlehemin kedon paimenet antavat meille hyvän esimerkin. ”Ja kun he tämän olivat nähneet, ilmoittivat he sen sanan, joka heille oli puhuttu tästä lapsesta” (j. 17). Paimenet saivat olla tämän taivaallisen viestin ensimmäisiä todistajia: ”Teille on syntynyt Vapahtaja!” He kertoivat tämän suuren uutisen seimen äärellä oleville ja varmasti työpaikalleen jälleen saavuttuaan monille muillekin, mitä olivat saaneet nähdä ja kuulla tästä lapsesta. Kun mekin saamme tulla tuntemaan Joulun Herrassa oman Vapahtajamme, täyttää ilo ja kiitollisuus mielemme, emmekä varmasti voi pitää tätä suurta uutista vain itsellämme, vaan tahdomme siitä olla myöskin muille kertomassa! Muistakaamme siis tänä joulunakin, mikä on taivaallisen joulutervehdyksen sanoma. Mitä se sisältää ja merkitsee, miten se on vastaanotettava ja mitä seuraa sen vastaanottamisesta. Silloin myös tavanomaisetkin joulutervehdyksemme saavat uuden sisällön.