NYT BEETLEHEMIIN

Ville Melanen, teol. yo., Helsinki

Tuttu jouluevankeliumi Luukkaan mukaan kertoo alussa, kuinka Joosef ja raskaana oleva Maria menevät kirjoittautumaan veroluetteloon. Joosef halusi noudattaa esivallan käskyä ja lähti matkaan Maria mukanaan. Varmaan tuohon esivallan antamaan käskyyn liittyy myös ennustusten ja Jumalan lupausten täyttymys. Profeetta Miikan kirjassa on ennustus: ”Mutta sinä, Beetlehem Efrata, joka olet vähäinen olemaan Juudan sukujen joukossa, sinusta minulle tulee se, joka on oleva hallitsija Israelissa, jonka alkuperä on muinaisuudesta, iankaikkisista ajoista” (Miik. 5:2). Moni muukin profeetta oli ennustanut Jeesuksen, Messiaan, syntymästä ja siitä, että hän syntyy nimenomaan Beetlehemissä.

Jumaluutensa puolesta Jeesus on ollut aina, kuten Jumalan ominaisuuteen kuuluu. Ihmiseksi Jeesus syntyi neitsyt Mariasta Beetlehemissä, ja sen tähden hän ihmisyytensä puolesta on Daavidin huonetta ja sukua. Beetlehem mainitaan jo Vanhassa testamentissa, vaikka ehkä parhaiten se muistetaankin Jeesuksen syntymäpaikkakuntana. Beetlehemissä Jaakobin vaimo Raakel kuoli synnytettyään Benjaminin. Tarkalleen ottaen noin kilometrin päässä kaupungista. Raakelin hauta on noilla kulmilla. Beetlehem on myös kuningas Daavidin synnyinpaikka ja siellä profeetta Samuel vihki hänet kuninkaaksi. Vihkimisessä käytettiin voidetta. Sana Messias tarkoittaa voideltua. Jeesus on siis kuningas sekä jumaluutensa että ihmisyytensä puolesta. Myös Jeesus sai voitelun aikuisiällä, kun syntinen nainen voiteli hänen päänsä öljyllä Betaniassa.

Jeesuksen synnyinhetken aikoihin paimenet olivat kedolla työssään. Meillä saattaa olla paimenista hyvä kuva Raamatun välityksellä, mutta tuohon aikaan paimenia ei arvostettu – päinvastoin. He olivat halveksittuja. Huomion arvoisaa sekin, että Jumala vertaa itseään paimeneen. Se kertoo jotain meidän Jumalastamme. Hän ei toimi maallisten mittapuiden mukaan vaan voi verrata itseään tavalliseen paimeneen. Jumalalla on omat arvoasteikkonsa ja toimintatapansa, jotka ovat erilaiset kuin meillä ihmisillä. Lampaiden paimentaminen oli kiellettyä kaupunkien läheisyydessä, mutta pyhäkön lampaiden paimentaminen oli sallittua. Paimenet paimensivat uhrieläimiä, joita käytettiin syntien sovittamistarkoituksessa. Todellinen ja täydellinen uhrikaritsa syntyi kuitenkin vasta tuona yönä. Syntien sovittaja, meidän Vapahtajamme syntyi, jotta synnit annettaisiin anteeksi. Monien profeettojen ennustus kävi toteen ja pitkä odotus palkittiin.

Evankelista Luukas kertoo Herran kirkkauden ympäröineen paimenet. Jesaja ennustaa: ”Kansa, joka pimeydessä vaeltaa, näkee suuren valkeuden; jotka asuvat kuoleman varjon maassa, niille loistaa valkeus” (Jes. 9:1). Paimenet näkivät pimeydessä valon. Mutta myös muusta pimeydestä oli kyse kuin yön pimeydestä ja muusta valosta kuin hetkellisestä leimahduksesta yöllä. Profeetat olivat ennustaneet Messiaasta, joka tulee vapauttamaan Israelin sen synneistä. Hengelliset johtajat olivat ajan kuluessa muuttuneet ja profeettojen julistama sanoma unohdettu. Edelleen odotettiin Messiasta, muttei kuitenkaan syntisten Vapahtajaa, vaan maallista hallitsijaa. Oltiin suuressa hengellisessä pimeydessä. Oli kadotettu jo kaikkein olennaisin asia: pelastaja oli unohdettu. Tähän hengelliseen tilanteeseen Jeesus syntyi tuomaan valon.

Keisari Augustus, suuri hallitsija, eleli tuohon aikaan loisteliasta elämää. Samaan aikaan syntyi todellinen Kuningas, herrojen Herra, vaatimattomissa oloissa, niin kuin sopii Jumalan lähettämälle Kuninkaalle. Taas huomaamme ihmisen ja Jumalan mittapuiden erot. Kuningasta ei ollut juuri kukaan vastaanottamassa ja juuri kukaan ei häntä odottanut. Eräs Messiasta pitkään odottanut henkilö oli vanha ja hurskas Simeon. Pyhä Henki oli luvannut hänelle, että hän näkisi Messiaan ennen kuolemaansa. Simeonin odotus ei ollut turhaa ja kohdattuaan Vapahtajansa hän ylisti Jumalaa sanoen: ”Herra, nyt sinä lasket palvelijasi rauhaan menemään, sanasi mukaan; sillä minun silmäni ovat nähneet sinun autuutesi, jonka sinä olet valmistanut kaikkien kansojen nähdä, valkeudeksi, joka on ilmestyvä pakanoille, ja kirkkaudeksi kansallesi Israelille” (Luuk. 2:29-32). Pyhä Henki oli säilyttänyt Simeonin uskon. Kaikkina aikoina on niitä, jotka uskovat Jumalan lupauksiin ja näkevät pelastuksensa Jeesuksessa. Simeon oli niitä harvoja, jotka tunnistivat Messiaan. Simeonin tapaus on todistuksena meille: Herran lupaukset käyvät toteen.

Jeesus tuli todella pelastukseksi kaikille kansoille. Hän tuli tänne kärsiäkseen, että meidän ei tarvitsisi kärsiä rikkomustemme hintaa. Jeesus toi rauhan, lohdun ja toivon. Jeesus toi siis mukanaan kaiken hyvän, mutta mitä ihmiskunnalle kuuluu tänään? Pyhässä maassa, Israelissa, soditaan ja kostetaan kärsityt vääryydet. Elämä on kaikkea muuta kuin toivoa täynnä. Eri puolilla maailmaa on sotia ja vääryyttä. Onko hyvyyttä missään? Syyttävät katseemme ja ajatuksemme kohdistuvat Israeliin, Afganistaniin, Yhdysvaltoihin ja muualle kauas. Huomaamme monet vääryydet ja tuomitsemme ne. Vääryyttä ei pidä sietää. Se on totta. On vaan niin, että huomaamme toisten rikkomukset ja synnit. Erityisesti huomaamme terroriteot ja suuret onnettomuudet, mutta huomaammeko oman vaelluksemme raadollisuutta? Käykö meille niin, ettemme ehkä huomaa aivan läheisimpiä ihmisiä ja heidän hätäänsä päivitellessämme maailman tapahtumia? Annammeko aikaamme ja apuamme läheisillemme myös muulloin kuin joulun aikaan? Kaikki me olemme Jumalan kirkkautta vailla syntiemme tähden, ja siksi me tarvitsemme Jumalan sanan kirkkautta ja valon tuojaa Jeesusta Kristusta. Tarvitsemme yhteyttä tuohon pieneen joulun lapseen, joka makaa seimessä; siihen Israelin maan saarnaajaan ja parantajaan; siihen Herraan, joka on Golgatan ristinpuussa sovituksen verta vuotavana; siihen Herraan, joka istuu Isän Kaikkivaltiaan oikealla puolella ja jolla on valta tuomita eläviä ja kuolleita.

Jeesuksesta käytetään nimeä Immanuel, joka tarkoittaa: Jumala on meidän kanssamme. Jeesuksen läsnäolo meidän elämässämme on välttämätöntä. Jos Jumala ei ole meidän kanssamme, olemme yksin ja eksymme pois oikealta tieltä. Tänäänkin Herramme on läsnä sanan ja pyhien sakramenttien välityksellä. Sana ja sakramentit tuovat meille Kristuksen eri tavoin, mutta Kristus on sama. Kristus tuo mukanaan anteeksiantamuksen lahjan, joka on se joululahja, jota tänäänkin tarvitsemme. Anteeksiantamus on lahja, jonka Jumala tarjoaa jokaiselle ihmiselle riippumatta ihmisestä itsestään. Syntien sovitus koskee jokaista ihmistä, mutta toiset heittävät sen halpana menemään. Elämme armon aikaa. Tänäänkin saa palata siihen armoon, joka meille on jo kasteessa annettu. Omista uskossa se lahja, jonka kaste on tuonut: anteeksiantamus ja taivasosuus. Sen parempaa joululahjaa ei voi kukaan muu tarjota, minkä meidän Herramme tarjoaa, ja sen hän tarjoaa joka päivä evankeliumin kautta. ”Niin on Jumala maailmaa rakastanut, että antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä.”