PYSYKÄÄMME
KATEKISMUKSEN OPPILAINA
Lisäksi tulee vielä eräs häpeällinen pahe ja salainen,
ilkeä rutto, nimittäin suruttomuus ja tympääntyminen. Sen johdosta moni alkaa
pitää katekismusta yksinkertaisena ja vähäpätöisenä läksynä, joka jo pikaisesti
kertaalleen läpiluettuna osataan kokonaan. Sen jälkeen he heittävät kirjan
nurkkaan ja suorastaan häpeävät jatkaa sen lukemista. Jopa aatelinkin
keskuudesta löytyy muutamia lurjuksia ja kitupiikkejä, jotka väittävät, ettei
vastedes muka enää tarvita pappeja eikä saarnaajia. Kaikkihan on kirjoissa,
joista jokainen voi asiat helposti itse oppia. Huoletta he – juuri niin kuin
kunnon saksalaisten sopiikin – antavat seurakuntien rappeutua ja joutua häviöön
ja lisäksi vielä pappien ja saarnaajien kärsiä kovaa hätää ja nälkää.
Tuollaista alhaista väkeä meidän saksalaisten joukossa näet on, se meidän on
kestettävä. Mutta puhuakseni itsestäni: myös minä olen tohtori ja saarnaaja,
ainakin yhtä oppinut ja kokenut kuin nuo ylimieliset ja suruttomat arvelevat
olevansa. Silti teen kuin lapsi, joka opettelee katekismusta. Aamuisin ja
muulloinkin, kun minulla on aikaa, luen ja lausun sana sanalta ääneen Isä
meidän ‑rukouksen, kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, psalmeja jne. Sen
lisäksi minun on joka päivä jatkuvasti luettava ja opiskeltava, enkä sittenkään
kykene käsittämään lukemaani niin kuin kernaasti haluaisin. Lapseksi ja
katekismusoppilaaksi minun on jäätävä ja mielelläni jäänkin. Mutta nuo
säälittävät ja nirsot veikkoset kuvittelevat tulevansa heti yhdellä läpilukemisella
kaikkien tohtoreiden tohtoreiksi, osaavansa kaiken ja olevansa täysin valmiita.
Sillä lailla! Juuri tuo on varma näyttö siitä, että he halveksivat virkaansa ja
ihmisten sieluja, vieläpä Jumalaa ja hänen sanaansa. Heidän ei enää tarvitse
langeta, sillä he ovat jo aivan hirvittävästi langenneet. Lapsiksi heidän sen
sijaan pitäisi tulla ja alkaa opetella aakkosia, mistä he omasta mielestään jo
kauan sitten ovat selviytyneet.
Siksi pyydän noita laiskoja paksumahoja ja röyhkeitä
pyhimyksiä Jumalan tähden ottamaan vastaan neuvoja ja uskomaan, etteivät he
totta totisesti ole niin korkeasti oppineita tohtoreita kuin itse antavat
ymmärtää. Heidän ei pidä koskaan ajatella, että he osaavat nämä kappaleet perin
pohjin tai edes tuntevat ne kaikin osin riittävästi, vaikka heistä näyttäisi,
että he osaavat ne liiankin hyvin. Sillä vaikka he tuntisivat ja osaisivat ne
läpikotaisin, mikä tosin ei ole mahdollista tässä elämässä, silti niistä
saadaan monenlaista hyötyä ja hedelmää, kun niitä päivittäin mietiskellen ja keskustellen
luetaan ja harjoitetaan. Pyhä Henki on nimittäin tällaisessa lukemisessa,
keskustelussa ja mietiskelyssä läsnä ja antaa siihen aina uutta ja syvempää
valoa ja intoa, niin että katekismus maistuu paremmalta ja toteutuu meissä yhä
paremmin. Kristus on luvannut Matteuksen 18. luvussa: ”Missä kaksi tai kolme on
kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.”
Luther, Iso katekismus. Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat.
Jyväskylä 1990, s. 327-328.