PYSYKÄÄMME KATEKISMUKSEN OPPILAINA

Lisäksi tulee vielä eräs häpeällinen pahe ja salainen, ilkeä rutto, nimittäin suruttomuus ja tympääntyminen. Sen johdosta moni alkaa pitää katekismusta yksinkertaisena ja vähäpätöisenä läksynä, joka jo pikaisesti kertaalleen läpiluettuna osataan kokonaan. Sen jälkeen he heittävät kirjan nurkkaan ja suorastaan häpeävät jatkaa sen lukemista. Jopa aatelinkin keskuudesta löytyy muutamia lurjuksia ja kitupiikkejä, jotka väittävät, ettei vastedes muka enää tarvita pappeja eikä saarnaajia. Kaikkihan on kirjoissa, joista jokainen voi asiat helposti itse oppia. Huoletta he – juuri niin kuin kunnon saksalaisten sopiikin – antavat seurakuntien rappeutua ja joutua häviöön ja lisäksi vielä pappien ja saarnaajien kärsiä kovaa hätää ja nälkää. Tuollaista alhaista väkeä meidän saksalaisten joukossa näet on, se meidän on kestettävä. Mutta puhuakseni itsestäni: myös minä olen tohtori ja saarnaaja, ainakin yhtä oppinut ja kokenut kuin nuo ylimieliset ja suruttomat arvelevat olevansa. Silti teen kuin lapsi, joka opettelee katekismusta. Aamuisin ja muulloinkin, kun minulla on aikaa, luen ja lausun sana sanalta ääneen Isä meidän ‑rukouksen, kymmenen käskyä, uskontunnustuksen, psalmeja jne. Sen lisäksi minun on joka päivä jatkuvasti luettava ja opiskeltava, enkä sittenkään kykene käsittämään lukemaani niin kuin kernaasti haluaisin. Lapseksi ja katekismusoppilaaksi minun on jäätävä ja mielelläni jäänkin. Mutta nuo säälittävät ja nirsot veikkoset kuvittelevat tulevansa heti yhdellä läpilukemisella kaikkien tohtoreiden tohtoreiksi, osaavansa kaiken ja olevansa täysin valmiita. Sillä lailla! Juuri tuo on varma näyttö siitä, että he halveksivat virkaansa ja ihmisten sieluja, vieläpä Jumalaa ja hänen sanaansa. Heidän ei enää tarvitse langeta, sillä he ovat jo aivan hirvittävästi langenneet. Lapsiksi heidän sen sijaan pitäisi tulla ja alkaa opetella aakkosia, mistä he omasta mielestään jo kauan sitten ovat selviytyneet.

Siksi pyydän noita laiskoja paksumahoja ja röyhkeitä pyhimyksiä Jumalan tähden ottamaan vastaan neuvoja ja uskomaan, etteivät he totta totisesti ole niin korkeasti oppineita tohtoreita kuin itse antavat ymmärtää. Heidän ei pidä koskaan ajatella, että he osaavat nämä kappaleet perin pohjin tai edes tuntevat ne kaikin osin riittävästi, vaikka heistä näyttäisi, että he osaavat ne liiankin hyvin. Sillä vaikka he tuntisivat ja osaisivat ne läpikotaisin, mikä tosin ei ole mahdollista tässä elämässä, silti niistä saadaan monenlaista hyötyä ja hedelmää, kun niitä päivittäin mietiskellen ja keskustellen luetaan ja harjoitetaan. Pyhä Henki on nimittäin tällaisessa lukemisessa, keskustelussa ja mietiskelyssä läsnä ja antaa siihen aina uutta ja syvempää valoa ja intoa, niin että katekismus maistuu paremmalta ja toteutuu meissä yhä paremmin. Kristus on luvannut Matteuksen 18. luvussa: ”Missä kaksi tai kolme on kokoontunut minun nimeeni, siinä minä olen heidän keskellänsä.”

Luther, Iso katekismus. Evankelis-luterilaisen kirkon tunnustuskirjat. Jyväskylä 1990, s. 327-328.