Kun on kysymys kirkon virasta, pitää kirkon seurata
Raamattua. Virka ei ole mitään sellaista,
minkä ihmiset ovat keksineet, vaan sen on Jumala järjestänyt. Paavali
kirjoittaa 1 Kor. 12:28:ssa, että Jumala on seurakunnassaan asettanut jotkut
apostoleiksi, jotkut profeetoiksi, jotkut opettajiksi jne.
Efeson seurakunnan vanhimmille Paavali sanoo mm. että
Pyhä Henki on asettanut heidät Jumalan seurakunnan johtajiksi ja paimeniksi
(Apt. 20:28). Apostolit pitivät huolta, että seurakunnat saivat paimenia, mistä
Paavalin tervehdys Tiitukselle todistaa (Tiit. 1:5). Mutta ei kuka hyvänsä ole
sovelias viranhaltijaksi. Siksi myös Paavali sanoo työtoverilleen
Timoteukselle, ettei hän saa liian nopeasti ”panna käsiään jonkun päälle” (1
Tim. 5:22).
Kysymykseen naisesta ja pappisvirasta täytyy vastata
raamatullisen materiaalin huolellisen tutkimisen pohjalta. On otettava huomioon
melko laaja materiaali lähtien luomiskertomuksen näköaloista koskien miestä ja
naista aina siihen, mikä oli Jeesuksen suhde naiseen ja virkaan sekä
apostoleitten asettaminen ja evankeliumin soveltaminen, kun on kysymys miehestä
ja naisesta, virasta ja armolahjoista, yhtäläisyydestä ja erilaisuudesta jne.
Seuraavassa teen selkoa piispa Bo Giertzin näkemyksestä asiassa.
Giertz pysähtyy pohtimaan sitä, mitä Paavalin useimmin lainatut kohdat
tosiasiallisesti merkitsevät. Paavali opettaa vedoten Herran käskyyn ja apostoliseen
auktoriteettiinsa, että naista ei ole kutsuttu ottamaan mitään opetusvirkaa
seurakunnassa. Herran käskyyn viitataan tunnettuna 1. Kor. 14:ssa.
Se auktoriteetti, joka Paavalilla on apostolina, on 1.
Tim. 2:12: n sanamuodon takana. Nämä molemmat kohdat käsittelevät
jumalanpalvelusta. Kun 1. Tim. 2:12 käyttää sanaa didaskein, niin sillä
on erityismerkitys (olla seurakunnan opettaja ja Jumalan toimeksiannosta
julistaa Hänen sanaansa).
Tätä kohtaa väärinkäytetään, jos vedetään se
johtopäätös, että nainen ei saisi olla opettajana pyhäkoulussa,
nuorisonohjaajana tai jotakin muuta, joka ilmeisesti ei vastaa seurakunnassa
sitä tehtävää, jota Uusi testamentti tarkoittaa sanoilla didaskalos tai didaskein.
Klassinen esimerkki siitä, että alkuseurakunnan naiset opettivat Jumalan sanaa
muissa yhteyksissä kuin yhteisessä jumalanpalveluksessa, on Priscilla (Ap. t.
18:26).
Myös 1. Kor. 14:34s tarkoittaa sellaista kieltoa,
ettei nainen saa yhteisessä jumalanpalveluksessa puhua Jumalan sanaa. Koko
luvussa on kyse toimimisesta jumalanpalveluksessa. Kaikkia niitä
asiayhteydessään ratkaisevia sanoja ( ”vaieta”, ”puhua”, ”seurakunta”) on
Paavali käyttänyt välittömästi aiemmin samassa luvussa (j. 27-30) ja on aivan
ilmeistä, että tuo kaikki koskee oikeutta nousta ja puhua Jumalan nimissä
seurakunnan jumalanpalveluksessa.
Giertz on päätynyt siihen, että kaikki tämä tuodaan
esille Uudessa testamentissa, ei järjestyskysymyksenä, vaan lain käskyjen ja
Kristuksen tahdon välttämättömänä seurauksena perustuen Jumalan jo luomisessa
tekemään järjestykseen, joka toteutuu Kristuksessa.
On silmiinpistävää, minkä huolenpidon Paavali omistaa
näkökantansa perustelemiselle. Yhtä silmiinpistävää on, ettei hän kuten monissa
muissa paikoissa tässä viittaa vain vallitsevaan tapaan ja ulkonaiseen
sopivaisuuteen, vaan todellakin koettaa antaa teologisen perustelun lähtien
Jumalan sanasta, joka oli alkuseurakunnalle kiistaton auktoriteetti.
Vedottuaan Vanhaan testamenttiin (laki 1. Kor.
14:34:ssä, luominen ja syntiinlankeemuskertomus 1. Tim. 2:13s:ssä), vetoaa
Paavali korkeimpaan auktoriteettiin, jonka alkuseurakunta tunsi, nimittäin
Herran omaan käskyyn.
Ja lisäksi tulee sitä paitsi Hengen todistus. Paavali
uskaltaa sanoa, että jos joku ajattelee olevansa hengellinen, jonka kautta Pyhä
Henki puhuu, niin täytyy hänen myös huomata, että tämä todellakin on Herran
käsky.
Tässä siis tuodaan esiin kaikki varhaisen
kristillisyyden korkeimmat auktoriteetit: se, mikä on kirjoitettu, Jeesuksen
sanat ja Hengen todistus. Näiden auktoriteettien kanssa ei piispa Giertz
tahtonut olla ristiriidassa. Siksi hän myös piti kiinni raamatullisesta
virkakäsityksestä.
Roger Pettersson
teol. maist.
Larsmo
Käännös: Ahti Iivonen