Viimeaikainen keskustelu eräistä kirkollisista
asioista on tuonut esiin jälleen sen, että erimielisyyksien pohjalla on Raamattu-kysymys.
Useissa puheenvuoroissa tämä on suoraan lausuttukin. On kysymys Raamatun
olemuksesta ja arvovallasta.
Uskonpuhdistuksen aikana oli polttavana kysymyksenä
Raamatun ja kirkon välinen suhde. Paavin kirkko ei kieltänyt Raamatun
arvovaltaa, mutta se väitti, että Raamatun arvovalta perustuu kirkkoon. Luther
mainitsee esimerkkinä paavilaisten todistelun: Kirkko on hyväksynyt ainoastaan
neljä evankeliumia, siis niitä on ainoastaan neljä; jos se olisi hyväksynyt
useampia, niitä olisi useampia. Luther vertaa pyhää Raamattua kuningattareen ja
sanoo: ”Tämän kuningattaren tulee pysyä vallassa; kaikkien pitää häntä totella
ja hänen valtaansa alistua. Meidän pitää olla – ei sen mestareita, ei sen
tuomareita eikä määrääjiä – vaan sen yksinkertaisia todistajia, oppilaita ja
tunnustajia: olkoon sitten kysymys paavista tahi Lutherista tahi
Augustinuksesta tahi Paavalista tahi taivaan enkeleistä, eikä kirkossa saa
esittää eikä kuunnella muuta oppia kuin Jumalan puhdasta sanaa – muussa
tapauksessa olkoot niin opettajat kuin kuulijatkin kirottuja.”
Kirkko ei saa asettautua Raamatun yläpuolelle, ei
myöskään ihmisjärki. Järki on sinänsä kallisarvoinen lahja, mutta
syntiinlankeemuksen seurauksena se on pimeä hengellisissä asioissa.
”Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on.” Tästä
syystä luterilaiset opettajat tekevät eron järjen kahden käytön välillä. Oikeaa
käyttöä on järjen käyttäminen palvelijana. Turmiollista väärää käyttöä sen
sijaan on, jos järki asettuu Jumalan sanan yläpuolelle sen määrääjäksi.
Apostoli Paavali sanoo: ”Me hajotamme maahan järjen päätelmät ja jokaisen
varustuksen, joka nostetaan Jumalan tuntemista vastaan, ja vangitsemme jokaisen
ajatuksen kuuliaiseksi Kristukselle” (2. Kor. 10:5)
Sekä kirkon että järjen asettautuminen Raamatun
mestariksi merkitsee ihmisauktoriteetin asettamista Jumalan auktoriteetin
sijaan. Sokea usko kirkon arvovaltaan voi johtaa siihen surkuhupaisaan kehään,
josta Luther kertoo tapauksen: ”Eräs viisas tohtori kysyi kerran eräältä
yksinkertaiselta hiilenpolttajalta Prahan kaupungissa: Hyvä mies, mihin sinä
oikein uskot? Hiilenpolttaja vastasi: Uskon siihen, mitä kirkko uskoo. Tohtori
hämmästyen kysyi: Mitä kirkko sitten uskoo? Ja siihen oli hiilenpolttajalla
vastauksena: Samaa, mitä minäkin uskon.” Ihminen on erehtyväinen. Jumalan sana
ei ole. Huomattava on myös Kristuksen lupaus: ”Jos te pysytte minun sanassani,
niin te totisesti olette minun opetuslapsiani; ja te tulette tuntemaan
totuuden, ja totuus on tekevä teidät vapaiksi (Joh. 8:31-32).