Markku Niemelä,
kirkkoherra, Marttila
”Tämän vertauskuvan mukaan vesi nyt teidätkin pelastaa, kasteena ‑
joka ei ole lihan saastan poistamista, vaan hyvän omantunnon pyytämistä
Jumalalta ‑ Jeesuksen Kristuksen ylösnousemuksen kautta, hänen, joka on
mennyt taivaaseen ja on Jumalan oikealla puolella; ja hänen allensa ovat
enkelit ja vallat ja voimat alistetut” (1. Piet. 3:21-22)
Autuaana kuollut, kunnioitettu Kalle Jokinen oli veden ja veren saarnaaja. Nämä
autuuden kaksoisvirrat olivat kirkastuneet hänelle Jumalan sanasta. Kun ne
kirkastuivat Kallelle, hän halusi syventyä niiden sanomaan Raamatun,
Tunnustuskirjojen, Pieperin dogmatiikan, Lutherin, Prätoriuksen, Hedbergin, Bäckin ja K.V. Tammisen saarnakirjojen
avulla. Nämä opetukset hän tiivisti usein Siionin kanteleen lauluilla. Näitä
olivat mm. Hanna Raudan laulut, jotka ovat täynnä sovintoveren evankeliumia.
Jokinen puhuu vielä kuoltuaankin kuultujen ja tallennettujen saarnojensa
kautta. Hänen sydämensä on lakannut sykkimästä ja suu on sulkeutunut
täysiäänisen evankeliumin julistamiselle. Hän on päässyt siihen maahan, joka
oli Kallen rakkain julistuksen sisältö: ”Meillä on luja luottamus siihen,
että meillä Jeesuksen veren kautta on pääsy kaikkeinpyhimpään” (Hebr.
10:19).
Siitä kertoo myös vanha lunastettujen laulukirjan laulu ”On meillä ilon maa,
lähellä Jumalaa”, joka Kallen ja meidän monien muidenkin iloksi tuli uuteen
Siionin kanteleen laitokseen (Sk. 483).
Muistoni Kallesta alkavat kesästä 1965, kun hän yhdessä Eino Erelän kanssa oli
pitämässä Himangalla Loimaan Evankelisen Kansanopiston juhlaa. Kumpainenkin
julisti ”hedbergiläisen evankelisen herätysliikkeen” kirkasta sovintoveren
sanomaa. Sitten helmikuussa 1966 hän oli Reijo Arkkilan kutsumana Helsingin
Evankelisen Opiston
talvipäivillä puhumassa. Opiskelijana kuuntelin tarkkaan, kun Kalle meni
puhumaan kainalossaan kolme kirjaa: Pyhä Raamattu, Tunnustuskirjat ja Pieperin
dogmatiikka. Hän sanoi: ”Näihin kirjoihin minä tahdon julistukseni sitoa, ja
siksi näytän nämä kirjat, joiden avulla puheeni olen valmistanut.”
Kolmannen muistoni mainitsen Ruotsin jokakeväisistä evankeliumijuhlamatkoista.
Vastuulleni oli uskottu juhlien järjestely ja ohjelman suunnittelu yhdessä
paikkakunnan ystäviemme kanssa. Jo marraskuussa Kalle soitti ja kysyi minulta:
”Onko sinulla jo juhlan aihe selvillä, että saan valmistaa puheeni ajoissa
valmiiksi?” Kalle Jokinen oli sananmukaisesti vastuullinen Jumalan sanan
saarnamies niin sisällön kuin valmistamisenkin osalta. Hän valmisti puheensa
ajoissa ja huolellisesti. Hänelle oli mahdoton ajatus tulla juhlaan ja aloittaa
puheensa: ”Tänne tullessani mietin, mitä minä teille sanon.”
Kasteen ylistäminen
Apostoli Pietari opettaa kuinka Nooan arkin esimerkin mukaan vesi nyt teidät
pelastaa kasteena. Pyhä kaste on hyvän omantunnon liitto Jumalan kanssa,
armoliitto, johon ihminen otetaan uudestisyntymisen kautta. Sen tähden kaste
poistaa perisynnin kadottavuuden, antaa Pyhän Hengen, pelastavan uskon lahjana
ja perintöoikeuden taivaaseen. Kasteen perusteella Jumalan lapsella on oikeus
elää syntien anteeksiantamuksesta läpi elämänsä ja siksi kaste kantaa
taivaaseen.
Mihin tämä perustuu? Uskoonko? Niin usein opetetaan, mutta se on Raamatun ja
Kalle Jokisen opetuksen mukaan väärä vastaus. Kaste ja sen armolahjat
perustuvat Jeesuksen Kristuksen ylösnousemukseen. Tämän
voimme lukea apostoli Pietarin tekstistä. Koska Jeesus asetti pyhän kasteen
ylösnousemuksensa jälkeen, niin kasteen perustus on syntiemme sovitus Jeesuksen
veren kautta. Jeesuksen Kristuksen ylösnousemus on
meidän vanhurskauttamisemme. Tämän tähden kaste on meille välttämätön
autuuteen.
Jeesus on vuodattanut lunastusverensä ja sovittanut syntimme ennen kastettamme.
Jeesus Vapahtajanamme asetti pyhän kasteen meidän pelastuksemme tähden, ja
tähän apostolinen usko tarttuu ja katsoo. Se ei
erehdy kohteestaan, kuten Kalle tarkasti opetti. Tähän Jumalan lapsen on hyvä
sanoa: ”Kiitos nyt kasteesta autuuttavasta, kiitos kun lapseksi myös otit
mun. Estä sun lapsesi lankeamasta, että hän aina, niin aina ois sun” (v.
Sk. 112:3)
Armosta autuas ja vastuullinen saarnaaja Kalle Jokinen on päässyt ilon maahan,
lähelle Jumalaa. Me jatkamme taivaslaulujen laulamista: ”Veri Jeesuksen
meidät taivaaseen täältä murheiden maasta vie. Sana ilmoittaa aivan tarkalleen,
että sinne on yksi tie” (Sk. 452). ”Oi, kerran taivaassa sen ihanuudesta
me saamme olla osallisia. Vain Karitsallemme kunnian annamme, hän, Jeesus,
kuninkaamme on. Yö on poissa, yö on poissa, halleluja, yö on pois! Siellä
valona on itse Jumala, halleluja, yö on pois!” (Sk. 483:4).
Puhe Kalle Jokisen
muistoseuroissa Turun Luther-kirkossa 28.4.2002